http://www.ylkkari.fi/content/poliittinen-el-robotit-uhka-vai-mahdollisuus
Lafarguen visio siitä, että tekniikan kehittyessä vähentäisimme työntekoa ja jakaisimme työtä tasaisemmin, ei ole ainoa mahdollinen tulevaisuuden kuva. Tuleva kauhukuva on tilanne, jossa osa tekee paljon työtä ja isolle osalle ei riitä lainkaan työtä eikä toimeentuloa. Pääomat kasaantuvat yhä harvempien käsiin, kun työntekijät eivät ole jakamassa yhtiöiden tuloja. Yksi vaihtoehto olisi luoda ihmisille niin paljon uusia keinotekoisia tarpeita, että kulutuksen ja tuotannon kasvu kompensoi automaatiokehityksen syömiä työpaikkoja. Toinen kysymys on, kestääkö maapallomme lisääntyvää aineellista kulutusta ja miten pystymme tyydyttämään kasvavan konearmeijan energianjanon.
Mikäli työtä ei tulevaisuudessa riitä kaikille, pitää tosissaan alkaa miettiä sitä, miten ihmisten toimeentulo järjestetään pitkälle automatisoidussa yhteiskunnassa. Työperusteinen sosiaaliturva ei toimi yhteiskunnassa, jossa ei yksinkertaisesti ole työtä läheskään kaikille. Kansalaispalkka tai perustulo voisi varmistaa ihmisten perustoimeentulon robottiyhteiskunnassa. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen olisi myös vaihtoehto tulevaisuudessa, jossa koneet hoitavat yhä suuremman osan töistä. Ainakin on selvää, että moraalin on muututtava yhteiskunnassa, jossa työtä on vähemmän, sillä vähenevän työn yhteiskunnassa ihmisarvo ja itsetunto ei voi rakentua palkkatyön varaan.
Lafarguen visio siitä, että tekniikan kehittyessä vähentäisimme työntekoa ja jakaisimme työtä tasaisemmin, ei ole ainoa mahdollinen tulevaisuuden kuva. Tuleva kauhukuva on tilanne, jossa osa tekee paljon työtä ja isolle osalle ei riitä lainkaan työtä eikä toimeentuloa. Pääomat kasaantuvat yhä harvempien käsiin, kun työntekijät eivät ole jakamassa yhtiöiden tuloja. Yksi vaihtoehto olisi luoda ihmisille niin paljon uusia keinotekoisia tarpeita, että kulutuksen ja tuotannon kasvu kompensoi automaatiokehityksen syömiä työpaikkoja. Toinen kysymys on, kestääkö maapallomme lisääntyvää aineellista kulutusta ja miten pystymme tyydyttämään kasvavan konearmeijan energianjanon.
Mikäli työtä ei tulevaisuudessa riitä kaikille, pitää tosissaan alkaa miettiä sitä, miten ihmisten toimeentulo järjestetään pitkälle automatisoidussa yhteiskunnassa. Työperusteinen sosiaaliturva ei toimi yhteiskunnassa, jossa ei yksinkertaisesti ole työtä läheskään kaikille. Kansalaispalkka tai perustulo voisi varmistaa ihmisten perustoimeentulon robottiyhteiskunnassa. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen olisi myös vaihtoehto tulevaisuudessa, jossa koneet hoitavat yhä suuremman osan töistä. Ainakin on selvää, että moraalin on muututtava yhteiskunnassa, jossa työtä on vähemmän, sillä vähenevän työn yhteiskunnassa ihmisarvo ja itsetunto ei voi rakentua palkkatyön varaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Köyhät voitaisiin hävittää jossain laitoksissa tai karkottaa maasta jonnekin Afrikaan jos niille ei ole käyttöä vaikka vanhusten ulkoilutuksessa tai avustavissa toiminnoissa.
Toisaalta jos ei pysty elättämään itseään tai elämällä ei ole tarkoitusta niin eikö se ole parempi ettei tarvitse elää toisten siivellä kärsien.
Valtaosa maapallon väestöstä voidaan joutuakin hävittämään tuhoamisleirien avulla, kun robotiikka vie työpaikat ja työvoiman tarve loppuu maailmassa. Suomeenkin jäisi eloon 6 miljoonan ihmisen sijasta ehkä jopa alle 100 000 ihmistä, tai kenties vain 10 000 ihmistä, joille on jotakin työtä olemassa.
Koko maapallolla väkiluku laskisi jopa alle miljardin ihmisen, tai kenties vain joihinkin satoihin miljooniin hyödyllisiin ihmisiin koko planeetalla.
Pidemmällä aikavälilä tekoälyn kehittyminen ja robotiikka syrjäyttävät ihmiskunnan kokonaan, joka ainoa ihminen käy tarpeettomaksi taakaksi. Koneäly voi tehdä itsenäisen päätöksen lopettaa koko jäljellä oleva ihmiskunta.
"Suomeenkin jäisi eloon 6 miljoonan ihmisen sijasta ehkä jopa alle 100 000 ihmistä, tai kenties vain 10 000 ihmistä, joille on jotakin työtä olemassa."
Nykyään Suomessa on satoja tuhansia tuottavaan työhön osallistumattomia ihmisiä, vapaamuurareitakin (pappeja, poliiseja, tuomareita, asianajajia, upseereita jne jne) on tuo 10 000.........kenet listitään, eliitti vai?
cfgxdz
Ihmisille yritetään luoda väärää syyllisyyttä työttömyydestä, että työttömän pitäisi alistua orjaksi, vaikka työtä ei yksinkertaisesti ole. Orjatyöhön ei kuitenkaan pidä suostua missään nimessä, sillä eihän raha minnekään maailmasta ole kadonnut. Se vain on tarkoituksella siirretty superrikkaille. Kansalaispalkka ihmisille, ja 100% perintövero rikkaille hoitaa ongelman koko ihmiskunnan parhaaksi.
Lisätään maahanmuuttoa 150 %:lla , niin kaikki huolet poistuvat . Työpaikkoja voi vähentää mutta ei julkiselta sektorilta .
tsenäisyyspuolueen tavoitteena on tasa-arvoon perustuva, ihmisläheinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta, joka turvaa myös tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuudet.
Suomen itsenäisyys, laillisuus ja kansanvalta on palautettava irtautumalla rahavallan ohjaamasta EU:sta.
Suomessa on otettava käyttöön oma raha, Suomen markka ja oma itsenäinen raha- ja talouspolitiikka.
Suomi on irrotettava EU:n sotilasliittokehityksestä ja pidettävä kansainvälisten selkkausten ulkopuolella harjoittamalla johdonmukaista ja luotettavaa puolueettomuuspolitiikkaa. NATO-jäsenyys on torjuttava. Maanpuolustuksen on perustuttava yleiseen asevelvollisuuteen.
Tuloeroja on kavennettava. Alle 60 000 markan (10 000 euron) vuosiansiot on tehtävä verottomiksi. Kuntien talous on turvattava valtionapujärjestelmän muutoksella. Kaikkia tuloja, myös pääoma- ja kunnallisverotuksessa, on verotettava progressiivisesti. Pienten tulojen verotusta on helpotettava ja suurten veroa progressiivisesti lisättävä. Suurten omaisuuksien progressiivinen omaisuusvero on palautettava.
Jokaisella on oltava perustuslaillinen oikeus työhön. Työssä jaksamista on helpotettava työtä jakamalla ja lyhentämällä yleinen työaika 35 tuntiin viikossa. Työntekijän asemaa hänestä riippumattoman irtisanomisen varalta on tuntuvasti parannettava.
Markkinoiden tulee palvella kansalaisia eikä päinvastoin. Taloutta on säänneltävä. Pääomapako Suomesta on pysäytettävä. Valtion yritysten myynti on lopetettava.
Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä on parannettava. Työllistämistä ehkäisevät työn sivukulut on poistettava ja vastaavat verotulot on kerättävä tuotannon perusteella.
http://ipu.fi/tietoja-2/
___________________
tässä osa, eikö tämä vastaa aloitteen esitykseen.
Eiköhän nämä markkinataloutta rajoittavat toimet ole nyt tapissaan : (
Oisko keskityttävä nyt ihan vain työn tekemiseen ja sen hankintaan ; )
Verotuksella ohjaava tulojen tasaus johtaa vain rahapakoon, ja erittäin huonoon hyötysuhteeseen toimeentulon jaossa : (
Hyvä esimerkki Nallessa , ei menetetty pelkästään perintöveroja vaan myös muut Nallen maksamat verot suomeen : (
Mutta näinhän homma etenee , kun aate ohjaa älyä : ((
Eli periaatteessa ei kannata olla tyhmä ; )
Töitä ei ole eikä tule ja työpaikkojen määrä vähenee Suomessakin koko ajan. Jo 500 000 työtöntä ja vain 45 000 avointa työpaikkaa. Ensi vuonna työttömiä on jo 700 000 ja nopeasti sen jälkeen 800 000, pysyvästi työtöntä ihmistä.
Suunta on silti oikea kun robotit ja keskittämiset vievät työt. Vai oletko toista mieltä? Olisiko hyvä palata aikaan, jossa 10 työntekijää kasaa liukuhihnatyönä yhtä Fordia tehtaassa, jossa on tuhansia samanlaisia työntekijöitä? Kaikki vain _toimeentulon_ puolesta.
..Elikkä mietittäiskö vähän pidemmälle?
Robotit on hyviä olemassa, työn tuotto vain pitäisi jakaa kaikille.
Siksi pitäisi olla valtionyhtiöitä mutta nyt ne vain myydään.
Tulevaisuudessa pärjää vain ne joilla on yrityksiä, perustakaa
osuuskuntia, niillä selviää.
vghnjxdfhsd
http://www.businessinsider.com/50-percent-unemployment-robot-economy-2013-1
Karu FAKTA: 75% työpaikoista katoaa ikuisiksi ajoiksi vuosisadan loppuun mennessä, mitään uutta merkittävää ei synny tilalle. Tietokoneet ja robotit tuhoavat työpaikat ihmisiltä koska kone tekee halvemmalla, tehokkaammin ja nopeammin sekä ilman palkkaa sen työn minkä ennen tekivät ihmiset.
Suurin osa maailman väestöstä tulee olemaan pysyvästi työttömiä.
Sitten se seuraava karu fakta:
Maailman talousjärjestelmät eivät kestä työttömien massojen olemassaoloa pitkään, joten yhteiskunnat tulevat romahtamaan omaan mahdottomuuteensa.
Mitä me teemme kasvavan ja pysyvästi työttömäksi jäävän ihmismassan kanssa?
Yksi ratkaisu on kieltää tietokoneiden ja robottien käyttäminen firmoilta ja pakottaa ne takaisin ihmistyövoiman käyttöön ja kalliisiin palkkakuluihin.
Tämä nykyinen, loputon talouskasvu sirkus tulee päättymään jokatapauksessa seuraavan 100 vuoden aikana, siihen karuun faktaan, että järjetön ja loputon kuluttaminen tällä resurssisesti rajallisella planeetalla ei ole yksinkertaisesti mahdollista.
Jonkinlainen muutos stabiiliin ja realistiseen talousmalliin on välttämätön, jos elämä tällä pallolla halutaan säilyttää.
Ihmiset palvelee toisiaan tulevaisuudessa sinä peset minun korvat ja minä pesen sinun varpaat sama periaate on julkisella sektorilla yksi tekee ja 10 katsoo vierestä.
Työpaikkojen pysyvä loppuminen ja yhteiskunnan ulkopuolelle putoavien ihmisten määrän kasvu ovat todellisuus joka kannattaa huomioida. Viimeistään nyt kannattaa katsella maatila jostakin maaseudulta ja ostaa se itselleen niin kauan kuin se on mahdollista rahallisesti.
Maatila on mahdollista valjastaa tuottamaan kaikki se mitä perhe tarvitsee elääkseen. Jopa sähköt on mahdollista tehdä maatilalla aurinkopaneeleilla, tuulivoimalla ja uusiutuvin energialähtein, eli ei tarvitse olla mukana edes valtakunnallisessa säähköverkossa.
Saippuaa, peruspesunestettä ja lähes kaikkia perustarvikkeita on mahdollista valmistaa luonnollisista raaka-aineista ihan itse, jolloin ei tarvita rahaa mihinkään.
Työt eivät tekemällä lopu. Työn luonne voi muuttua ja muuttuukin. Niin tapahtuu aina. Ja aina on noita loisia, jotka yrittävät päästä elämään toisen siivellä "kansalaipalkalla". Mikävitunkansalaispalkka, ei se ole muuta kuin toiselta kansalaiselta varastettua rahaa.
Kummia nuo kommunistien jälkeläiset, paskaloiset.
Äärioikeisto on aika heivata ulos kuppaamasta valtion, eli kansan rahoja.
Taloudellinen, henkinen ja fyysinen väkivalta, jota PersutKokoomusKeput -politiikka on, tulee kalliiksi meille kaikille.
Porvareita ei pidä päästää seuraavan hallituksen lähellekään, vaan ne on aika siirtää ulos eduskunnasta.
Työt nimenomaan loppuvat kun koneet vievät 75% työpaikoistra, vähintään. Uusia töit äei synny tai ne ovat koulutuksellisesti ja älyllisiltä vaatimuksiltaan liikaa useimmille ihmisille.
Töiden loppumiseen pitäisi puuttua lailla, eli kielletään tuottava automatisoitu työ yrityksiltä ja pakotetaan lailla antamaan koneiden valtaamat työpaikat takaisin ihmisille. Samalla ihmiset saavat toimeentulon kun kapitalistifirmat pakotetaan kalliiden palkkakulujen maksamiseen.
Eikös meillä ole jo kokeiltu kansalaispalkaa vuosikymmeniä noiden kansallispukuisten johdolla ja nyt samaa on kokeiltu uudella sakilla mamuilla ja mitä hyötyä siitä on ollut Suomalaisille ja Suomelle??? Kysyn vaan???
Porvarit selittelevät peloissaan ja pakkailevat tavaroitaan, muuttaakseen lopullisesti sinne veroparatiisisaarilleen, kun Suomeen ei kohta ole enää tulemista, kansa alkaa olla jo niin vihaista. Syystäkin.
Valtiosta on tehty äärioikeistopoliitikkojen toimesta, veropakolaiseliitin käteiskassa, jossa muka-työllistämisen nimissä, jaellaan avustuksia ja tukia veropakolaisyrityksille, että nämä voivat ilmaiseksi ryöstää luonnonrikkaudet ja siirtää voitot lyhentämättöminä veroparatiiseihin.
Nyt sille pelille on tulossa loppu. Köysi veropakolaiseliitin kurkun ympärillä kiristyy kiristymistään, maa polttaa jo jalkojen alla ja pahimmat pummit muuttavat jo Ruotsiin ym karkuun, muka verotusta pakoon.
Verotus Suomessa rikkaille, on kevyempää, huomattavasti, kuin esim. Saksassa. Loiseliitti pääsee täällä helpommalla, kuin monessa Euroopan maassa. Hyvät yritykset, kuten Supercell, on tyytyväinen Suomen verotukseen ja pitää mielekkäänä yrittämisen osana sitä, että yrityskin joutuu kantamaan yhteiskuntavastuuta ja osallistumaan yhteisiin kuluihin.
Rahoitus perustuloon on tässä:
Veroparatiisit kiinni, veropakolaisyritykset verotukseen ja yhteiskuntavastuuseen, niiden tukeminen muka-työllistämisen nimissä, on lopetettava. Isot talous- ja ympäristörikokset tehokkaaseen tutkintaan, niin verohallinnon, kuin poliisin toimesta.
Veikkauksen, RAY:n, kirkkojen ja järjestöjen mahtiomaisuudet, suorana 2000€/kk perustulona, jokaiselle suomalaiselle, jonka tulot nyt, jäävät alle tuon, elämiseen nyky-Suomessa tarvittavan summan/kk.
Tiedättekö missä sanotaan,"jokainen istuu oman viikunapuunsa
alla ja nauttii sen hedelmät, kenenkään ei tarvitse toiselle tehdä"
Sekin aika tulee koska muu ei ole mahdollista,
porvarit tietävät tämän ja ovat hädissään,
mistä sitten orjat otetaan?
Työttömille oikeus työntelemiseen ja ylläpitokorvaus töihin hankkiutuneille!
ihmiset muuttavat pois Suomesta niin virka- ja muut loiset elättävät sitten toisiaan, kuten PKoreassakin... Syövät vaikkapa marinoitua ihmislihaa..... Heheheh :)
Minä olen yksi Suomesta pois muuttava, aivan tavallinen duunari. Kun kerran töitä ei Suomessa ole eikä vähäistä ammattitaitoani tarvita niin muutan vähemmän kehittyneeseen maahan, missä ihmisen työpanosta vielä tarvitaan eikä minun tarvitse vaivautua käymään enempää kouluja kun ei kiinnosta hankkia enempää taitoja eikä ole kykyäkään istua koulun penkillä.
Perusduunareilla pitää olla oikeus olla käymättä kouluja jos kerran ei koulutus pätkän vertaa kiinnosta.
Boikotoikaa porvarimedioita - Keskittykää Äänestämään Suomen Vasemmistoliitto, uuteen hallitukseen Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15326181/erinomainen-viljasato-luomutiloilla-tanakin-vuonna