Vasemman jalan alueella outo kipu

123123

Hei. Kävelen ja urheilen muutenkin todella paljon ja olen nyt viimeisen vuoden aikana havainnut vasemman jalan kipeytymistä varsinkin kävelyn yhteydessä. Kilometrejä saattaa päivittäin kertyä jopa 15 tai enemmän. Yleensä kipu ei ala heti vaan toisen tai kolmannen lenkin aikana. Se tuntuu vasemman jalan ulkosivustalla, eniten taipeen ja yläpohkeen alueella, mutta säteilee myös reisiin. Tuo jalka on selvästi jäykempi kuin toinen enkä saa sitä esim. niin helposti toisen jalan päälle ristiin jonkun pöydän alla kuin tuon oikean vasemman päälle. Olen myös venymiskyvyltäni melko heikko. Käytän lisäksi tukipohjallisia kenkiä, joten en tiedä vaikuttavatko nuo asiaan. Muita kipuja ei oikeastaan missään paikassa ole.

Kipu saattaa jatkua tuntejakin urheilun jälkeen ja tuntuu kuin mikään asento ei auttaisi lievittämään sitä. Onkohan kyseessä ylirasitus, joku sisäinen vamma tai vaikka iskias? Tänä aamuna tuo taipeen alue oli todella jäykkä ja aluksi astuminen oli vähän arkaa. Eilen kävelin yli 20km (4 lenkkiä)

6

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+4

      venyttele
      lepää
      syö magnesiumia ja D-vitamiinia

      käy kiropraktikolla tai jalkafysiossa

    • Sama1

      Itselläni ollut 3kk sama vika, paitsi että jatkuu vaikka olen ollut tuon ajan nyt liikkumatta(muuten urheilen todella paljon)
      Iskias hermokivusta minulle vaan puhutaan, kävin magneettikuvissa jne ja mitään ei löytynyt, nyt tuntuu ettei lääkäri ja käyttämäni fysioterapeutti tiedä mitä pitäisi tehdä ja homma alkaa syömään todella pahasti!
      Itselläni kylläkin kivut alkoivat alaselästä, alaselkä on nyt kunnossa mutta jalkaa särkee lähes koko ajan...

    • Ööh...

      Kuulostaa venähdykseltä/rasitusvammalta jos kipu on noin paikallista. Ehkä nivelet taipuvat liikaa sivuille ja taakse ja siitä tulee tuota rasitusta. Tuo taipeen kipeytyminen yön aikana viittaa nimenomaan vammaan sillä alueella.

      • kaiken kokenut

        Oletko syönyt homejuustoa ja statiineita yht'aikaa? Jätä ainakin statiinit pois, että koipi tervehtyy.


    • Päivittäin venyttely

      Venyttelyn puutetta. Tuo vaiva on helppo parantaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2887
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe