kilpparit?

En oikein tiennyt mihin palstalle lähden kirjoittelmaan. Ongelmani on se että olen nyt pienessä ajassa eli alle vuodessa lihonut 15kg!! Olen aina ollut tosi hoikka ja tyytyväinen vartalooni. Tällä hetkellä peilistä takaisin katsoo vieras ihminen joka etoo itseäni. Vaatteet eivät enään mene päälle jotka vielä 2kk sitten menivät. Painoa on siis tullut yhtäkkiä vain. Elintapoja en ole muuttanut ja en edes herkkuja syö..enkä myöskään mätä ruokaa naamariin kauheita määriä! Liikun joka päivä..teen koiran kanssa lenkkejä. Nyt siis herää kysymys..kilpirauhas arvot ovat diabeteslääkärini mielestä hieman koholla mutta ei mitään hälyytyävää. Silti olen ihan varma ett kilpparit ovat off toiminnolla tällä hetkellä ja tarvisin lääkityksen. Myös oireita on..väsymys, palelu,mikään ei huvita ja tämä painon nousu!! Eikä paino tipu lainkaan vaikka mitä tekisi. Alkaa pikku hiljaa jo turhauttamaan!
11135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mulla on ollut oireina jo monta vuotta: helvetillinen väsymys, paino nousee mutta ei tipu sitten millään, kuiva iho, käheä kurkku, ohuet repeilevät uraiset kynnet, ohuet hauraat hamppumaiset hiukset, Hb tippuu aina rautakuurin loputtua alle viitearvoon, pitkin kroppaa loputonta turvotusta, potenssi ja seksihalut hukassa jne jne jne. Tk:ssa tsekattu kilpirauhasarvot monta kertaa, ne on viitearvoissa, joten mitään vikaa ei siinä tapauksessa ole... johtuu kuulemma vaan ikääntymisestä.

Äänestä
  • Ai niin ja lisäksi talvet on yhtä helvetin kärvistelyä, aina vaan palelee ja palelee...

    Äänestä

"kilpirauhas arvot ovat diabeteslääkärini mielestä hieman koholla mutta ei mitään hälyytyävää"

insuliini lihottaa, mutta vesi EI rasvaksi muutu

Mitä nuo arvot ovat?

Optimaalinen on alle 2,5 TSH

Äänestä
  • Sulla myös kuulostaa ihan siltä että kilpparit oisi syyllinen. Mutta ihmeellistä ettei kuitenkaan mitään ole. Ja kuinka ikääntymiseen nuo kaikki samat asiat voisi vaikuttaa? Itse olen 25-vuotias ja vielä vuosi sitten olin niin sanottuna unelma kunnossa. Myös diabeteslääkärini sanoi että insuliini voi lihottaa..olen sairastanut yli 11 vuotta diabetestä eikä insuliini ole koskaan mua lihottanut! Ja arvoist ikinä en ole kysynyt että paljonko ovat. Kun on vain sanottu että hieman koholla ovat..mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaa. Lääkärinki sanoi kyllä että painoni on noussut ja tarkkaillaan sitä. En nyt ole mikään yli lihava mutta lyhyenä ihmisenä se näkyy kyllä! Voinko siis vaatia kilppari lääkkeet??

    Äänestä

  • kyllästynyt lihomiseen kirjoitti:

    Sulla myös kuulostaa ihan siltä että kilpparit oisi syyllinen. Mutta ihmeellistä ettei kuitenkaan mitään ole. Ja kuinka ikääntymiseen nuo kaikki samat asiat voisi vaikuttaa? Itse olen 25-vuotias ja vielä vuosi sitten olin niin sanottuna unelma kunnossa. Myös diabeteslääkärini sanoi että insuliini voi lihottaa..olen sairastanut yli 11 vuotta diabetestä eikä insuliini ole koskaan mua lihottanut! Ja arvoist ikinä en ole kysynyt että paljonko ovat. Kun on vain sanottu että hieman koholla ovat..mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaa. Lääkärinki sanoi kyllä että painoni on noussut ja tarkkaillaan sitä. En nyt ole mikään yli lihava mutta lyhyenä ihmisenä se näkyy kyllä! Voinko siis vaatia kilppari lääkkeet??

    Jos testaat huviksesi Kilpirauhassairaudet-palstalla, miltä lääkäriltä (erikoistumisopinnot) kukin on saanut lääkityksen, niin endo on auttanut useimpia. Tiedät itse, paljonko (asteikko vähän/jonkin verran/runsaasti) mitäkin oiretta on sinulla. Vaikka veriarvo(t) olisi(vat) viitearvojen sisällä, vajaatoiminnan oireita voi olla erittäin voimakkaina, kuten minulla aikanaan. Arvauskeskuksesta en saanut apua, vain endolta lääkityksen, vaikka oli siis viitearvoissa. Ikääntymisestä en maininnut mitään.

    Jos insuliini lihottaa, niin annosta pitäisi muuttaa. Varmempaa tietoa saat Diabetes-palstalta.
    Vaadi kilpirauhaslääkitys. Listaa oireittesi voimakkuus paperille.

    Äänestä

Myös yksityinen sisätautilääkäri antaa lääkettä.

Äänestä
  • Niin aivan. Olen 100% varma että kilppareisaa se vika on. Näin pienessä ajassa lihominen ja se että vaatteet jotka ovat n. 2kk sitten mennyt hyvin päälle..ei mene enään. Jossain siis vika täytyy olla. Tiedän myös diabeteksestä paljon koska itsellä se on 11vuotta ollut jo. Annoskokoja muutan itse verensokereihin nähden ja pitkäaikais sokerin tuloksen mukaan. Insuliinistä tämä EI johdu.

    Äänestä

  • väsynyt lihomiseen kirjoitti:

    Niin aivan. Olen 100% varma että kilppareisaa se vika on. Näin pienessä ajassa lihominen ja se että vaatteet jotka ovat n. 2kk sitten mennyt hyvin päälle..ei mene enään. Jossain siis vika täytyy olla. Tiedän myös diabeteksestä paljon koska itsellä se on 11vuotta ollut jo. Annoskokoja muutan itse verensokereihin nähden ja pitkäaikais sokerin tuloksen mukaan. Insuliinistä tämä EI johdu.

    Mene yksityiselle lekurille.

    Et myöskään kertonut kilppariarvojasi?

    Syöthän D-vitamiinia 100µg/vrk?

    Äänestä

Myös viljat täytyy aina jättää ravinnosta, kun kilppariongelmia on sekä varmistaa riittävä jodin saanti


http://personal.inet.fi/koti/remeli/kilpirauhanen.htm

Viljojen haitoista on jo niin paljon tutkittua tietoa, että pitäisi olla tiedossa, että niitä kannattaa v'lttää.

Äänestä

Uusimmassa voi hyvin lehdessä se yks nöäyttelijä hoitaa vajaatomintaansa ravinnolla ja pärjää hyvin. On hoikka eli normaalipainoinen.

seleeni
jodi
magnesium
D-vitamiini

ehdottomat lisät

Kirjastosta löytyy lehti eli ei tarvii ostaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt lihomiseeen kirjoitti:

En oikein tiennyt mihin palstalle lähden kirjoittelmaan. Ongelmani on se että olen nyt pienessä ajassa eli alle vuodessa lihonut 15kg!! Olen aina ollut tosi hoikka ja tyytyväinen vartalooni. Tällä hetkellä peilistä takaisin katsoo vieras ihminen joka etoo itseäni. Vaatteet eivät enään mene päälle jotka vielä 2kk sitten menivät. Painoa on siis tullut yhtäkkiä vain. Elintapoja en ole muuttanut ja en edes herkkuja syö..enkä myöskään mätä ruokaa naamariin kauheita määriä! Liikun joka päivä..teen koiran kanssa lenkkejä. Nyt siis herää kysymys..kilpirauhas arvot ovat diabeteslääkärini mielestä hieman koholla mutta ei mitään hälyytyävää. Silti olen ihan varma ett kilpparit ovat off toiminnolla tällä hetkellä ja tarvisin lääkityksen. Myös oireita on..väsymys, palelu,mikään ei huvita ja tämä painon nousu!! Eikä paino tipu lainkaan vaikka mitä tekisi. Alkaa pikku hiljaa jo turhauttamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu