Kaivataan jutussa sanotaan myös että se ei korvaa pohjoismaista tai nato yhteistyötä vaan se on Ruotsin ratkaisu auttaa jos r...ä uhkaa.
0Äänestä
jäbä..
Ruotsin puolustusministeri Karin Enström kertoo, ettei Ruotsi jäisi vain sivustakatsojaksi, jos Venäjä kohdistaisi uhkansa Suomeen. Enström sanoo STT:n haastattelussa, että Venäjän Suomeen kohdistama sotilaallinen uhka merkitsi uhkaa myös Ruotsin turvallisuudelle. Enström muistuttaa, että Pohjoismailla on kriisejä ja katastrofeja koskeva yhteinen solidaarisuusjulistus. Se merkitsee, että maat eivät jää toimettomiksi, jos jotain tapahtuu.
Enströmin mukaan Suomen ja Ruotsin tiivistyvä puolustusyhteistyö ei kuitenkaan korvaa pohjoismaista yhteistyötä, EU-yhteistyötä tai mahdollista Nato-jäsenyyttä.
STT
0Äänestä
tommit1
Ruotsi ei taatusti ryhdy minkäänlaisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin Venäjää vastaan, jos Suomi ja Venäjä joutuisivat napit vastakkain. Poliittista ja ehkä taloudellistakin apua saattaisimme saada kuten 2. maailmansodankin aikana. Tosin silloin poliittinen apu oli lähinnä Suomen suostuttelemista rauhaan ehdoista välittämättä.
0Äänestä
hyvä jos turvaa on
Ehkä tavalliset ihmiset saavat Ruotsista pakopaikan kun venäjä tämän maan miehittää. vasurit tietenkin menevät venäjälle ja jäävät tänne tovereiden kanssa.
0Äänestä
Ei ole enää voimia
Tilanne on muuttunut jostain 50-luvulta, kun Ruotsilla oli maailman neljänneksi suurimmat ilmavoimat ja tarvittaessa yli puolen miljoonan miehen hyvin varustettu armeija. Toisen maailmansodan kokemusten perusteella tätä varautumisen tasoa pidettiin välttämättömänä, mutta muistot Saksan ja Neuvostoliiton puristuksesta ovat nyttemmin haalistuneet.
Oikeastaan ainoa käytännössä mahdollinen tukitoimi Ruotsin nykyisillä resursseilla olisi katkaista Venäjän kauppayhteydet Itämeren eteläpäässä. Sinnepä ne kaikki vielä jäljellä olevat voimat tarvittaisiinkin Gotlannin hallussapitämiseen. Eikä tuossa tilanteessa varmaan lännessä enää muutenkaan olisi halukkaita kaupankävijöitä.
0Äänestä
maastapakoon
Minulla on rahamassissa senverran taaloja, että pääsen Venäläisten tullessa nopeasti Kanadaan menevään koneeseen. Lupaan muistaa teitä rukouksin, kun olen itse ensin päässyt turvaan ja kotiutumaan uuteen kotimaahani Kanadaan.
0Äänestä
Pakoon minne?
Ja miksi Kanada sinut ottaisi? Ei se kaipaa uusia siirtolaisia?
0Äänestä
olet ääliö
Kyllä ottaa. Kanada on aina ollut solidaarinen, kun mielisairaat kiihkoilijat mellestävät toisissa maissa suu vaahdossa militarismin puolesta.
Kanadas ei enää ota vastaan siirtolaisia ja Kanada kuuluu Natoon!
0Äänestä
loltollo
"Kanada kuuluu Natoon" So?
Kaltaisellesi apukoulun limaimurille tuo oli varmasti uutisen paikka. Sinä et tiedä maailmanmenosta yhtään mitään ja todennäköisesti jäisit yksin somaleiden ja mustalaisten kanssa Suomeen rääpimään roskiksia. Kaikki vähänkin varakkaat, kielitaitoiset ja koulutetut lähtisivät emigranteiksi.
Kanadaan on helpompi muuttaa kuin USA:han. Rajat ovat auki ja Kanada haluaa lisää osaavia maahanmuuttajia.Citizen´s application/Worker´s visa vetämään.
0Äänestä
Tarkkis itkee
Katsos vaan!
Tarkkispoika vastaa omasta mielestään tunnusmerkkejä "varakas kielitaitoinen ja koulutettu"?
Kielenkäytön perusteella koulutuksesi on rajautunut tarkkailuluokkaan! Ei Kanada kommunisteja kaipaa! Venäjälle voisit kelvata?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaivataan jutussa sanotaan myös että se ei korvaa pohjoismaista tai nato yhteistyötä vaan se on Ruotsin ratkaisu auttaa jos r...ä uhkaa.
Ruotsin puolustusministeri Karin Enström kertoo, ettei Ruotsi jäisi vain sivustakatsojaksi, jos Venäjä kohdistaisi uhkansa Suomeen.
Enström sanoo STT:n haastattelussa, että Venäjän Suomeen kohdistama sotilaallinen uhka merkitsi uhkaa myös Ruotsin turvallisuudelle. Enström muistuttaa, että Pohjoismailla on kriisejä ja katastrofeja koskeva yhteinen solidaarisuusjulistus. Se merkitsee, että maat eivät jää toimettomiksi, jos jotain tapahtuu.
Enströmin mukaan Suomen ja Ruotsin tiivistyvä puolustusyhteistyö ei kuitenkaan korvaa pohjoismaista yhteistyötä, EU-yhteistyötä tai mahdollista Nato-jäsenyyttä.
STT
Ruotsi ei taatusti ryhdy minkäänlaisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin Venäjää vastaan, jos Suomi ja Venäjä joutuisivat napit vastakkain.
Poliittista ja ehkä taloudellistakin apua saattaisimme saada kuten 2. maailmansodankin aikana. Tosin silloin poliittinen apu oli lähinnä Suomen suostuttelemista rauhaan ehdoista välittämättä.
Ehkä tavalliset ihmiset saavat Ruotsista pakopaikan kun venäjä tämän maan miehittää.
vasurit tietenkin menevät venäjälle ja jäävät tänne tovereiden kanssa.
Tilanne on muuttunut jostain 50-luvulta, kun Ruotsilla oli maailman neljänneksi suurimmat ilmavoimat ja tarvittaessa yli puolen miljoonan miehen hyvin varustettu armeija. Toisen maailmansodan kokemusten perusteella tätä varautumisen tasoa pidettiin välttämättömänä, mutta muistot Saksan ja Neuvostoliiton puristuksesta ovat nyttemmin haalistuneet.
Oikeastaan ainoa käytännössä mahdollinen tukitoimi Ruotsin nykyisillä resursseilla olisi katkaista Venäjän kauppayhteydet Itämeren eteläpäässä. Sinnepä ne kaikki vielä jäljellä olevat voimat tarvittaisiinkin Gotlannin hallussapitämiseen. Eikä tuossa tilanteessa varmaan lännessä enää muutenkaan olisi halukkaita kaupankävijöitä.
Minulla on rahamassissa senverran taaloja, että pääsen Venäläisten tullessa nopeasti Kanadaan menevään koneeseen. Lupaan muistaa teitä rukouksin, kun olen itse ensin päässyt turvaan ja kotiutumaan uuteen kotimaahani Kanadaan.
Ja miksi Kanada sinut ottaisi? Ei se kaipaa uusia siirtolaisia?
Kyllä ottaa. Kanada on aina ollut solidaarinen, kun mielisairaat kiihkoilijat mellestävät toisissa maissa suu vaahdossa militarismin puolesta.
Puhetapasi tekisi kunniaa P-Korean uutistoimistolle!
Kanadas ei enää ota vastaan siirtolaisia ja Kanada kuuluu Natoon!
"Kanada kuuluu Natoon"
So?
Kaltaisellesi apukoulun limaimurille tuo oli varmasti uutisen paikka.
Sinä et tiedä maailmanmenosta yhtään mitään ja todennäköisesti jäisit yksin somaleiden ja mustalaisten kanssa Suomeen rääpimään roskiksia. Kaikki vähänkin varakkaat, kielitaitoiset ja koulutetut lähtisivät emigranteiksi.