Yksi näkökulma johtajapeleihin

Vuosia on muistutettu meille duunareille sitä että Suomen kilpailukykyä pitää lisätä, ja siksi tarvitaan tupoa ja malttia ja vaikka mitä.

Koska julkisen sektorin osuus Suomen kansantaloudesta on järkyttävän suuri, pitäisi minun junttiällini mukaan tarkoittaa sitä että myös julkisella sektorilla ryhdyttäisiin vihdoin samoihin talkoisiin.

Ja tuollaiset muutokset tulee aloittaa aina organisaation yläpäästä eli johtajista, eikö.

Eli miten ihmeessänäytämme kansainvälistä "osaamistamme" ulkomaille, jos kerta toisensa jälkeen nimitämme poliittisin syin kaikenmaailman liikasia, backmaneja ja rehnejä näkyviin pesteihin?

Demarit ja keskusta eivät todellakaan ajatelleet Ylen nimityksessäkään Suomen parasta, niin kuin ei aiemmissakaan nimityksissä.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Juntti kirjoitti:

Vuosia on muistutettu meille duunareille sitä että Suomen kilpailukykyä pitää lisätä, ja siksi tarvitaan tupoa ja malttia ja vaikka mitä.

Koska julkisen sektorin osuus Suomen kansantaloudesta on järkyttävän suuri, pitäisi minun junttiällini mukaan tarkoittaa sitä että myös julkisella sektorilla ryhdyttäisiin vihdoin samoihin talkoisiin.

Ja tuollaiset muutokset tulee aloittaa aina organisaation yläpäästä eli johtajista, eikö.

Eli miten ihmeessänäytämme kansainvälistä "osaamistamme" ulkomaille, jos kerta toisensa jälkeen nimitämme poliittisin syin kaikenmaailman liikasia, backmaneja ja rehnejä näkyviin pesteihin?

Demarit ja keskusta eivät todellakaan ajatelleet Ylen nimityksessäkään Suomen parasta, niin kuin ei aiemmissakaan nimityksissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu