Veikkaan että kuolemansairailta tai heidän läheisiltään kysyttäessä luku olisi kertaluokkaa pienempi. Kuoleman läheisyydessä ateismi punnitaan.
21% suomalaisista ateisteja?
tässä totuus
99339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 99
Vanhimmat
Kirkon oman tutkimuksen mukaan noin puolet uskoo joko kristinuskon jumalaan tai jonkinlaiseen jumalaan.
Mitä ne loput on jotka ei usko?
Ne olisivat ateisteja, mutta kuitenkin itsensä ateistiksi määritteli vain 21%.
Osa syynä luvun pienuuteen on se, että vanhempi väki ja osin nuorempikin liittää ateismiin eli jumalaan/jumaliin uskomattomuuteen paljon muutakin aina kommunismissa alkaen.
>>>Veikkaan että kuolemansairailta tai heidän läheisiltään kysyttäessä luku olisi kertaluokkaa pienempi.
Kun elämä menee tuttua turvallista rataansa ja on vielä nuori, ajatus kuolemasta iankaikkisuudesta ei kosketa. On hyvä asia, jos saa löytää uskon vielä vaikka kuolinvuoteellaan.
Kyllä noita viestejä saa kuulla.
Nuorten keskuudessa ateistien osuus on nopeiten nousussa ja sitä jumaluskoa ei enää myöhemmällä iällä omaksuta kuin satunnaisesti.
Koko kansan usko kristinuskon Jumalaan sensijaan tippui
v 2007 37% => v 2011 27%.
Nyt se lienee jo alle neljäsosa.
Kuolinvuoteella mieetittyjä asioita on toki tutkittu ja hätä tuonpuoleisesta ei kuulu top 5:een.
Pitäisikö kuolemaa pelätä? Muistan aina isoisäni sanat vähän ennen kuolemaansa jotka menivät jotenkin näin "on tässä tullut jo tallattua ja kaikenlaista on nähty ja koettu, joutaa jo paiskata maate"
ps. ei ollut uskova.
Tämäkin todistaa siitä että käännytään uskoon tunnepohjaisten syiden, ei faktojen takia.
Tottakai. Kuka hullu nyt kääntyisi uskoon faktojen takia. Faktojen tunteminen ei ole mitään uskoa vaan tietoa.
Tuliko parempi mieli?
Vaikka toivon sydämeni pohjasta mahdollisimman monen ihmisen hakeutuvan Jumalan yhteyteen, Hänen "lapsekseen", toivon sen tapahtuvan silloin, kun ihminen ei pelkonsa ja ahdistuksensa vuoksi ikäänkuin turvaisi iäisyytensä. Tosin tällaisella ikäväntuntuisella tavallakin moni on ratkaisunsa tehnyt ja armo löytyy hänelle viime hetkilläkin. Aloittajalla oli ehkä hyvä tarkoitus, mutta jonkinlaista uhmaa tms. siitä minulle välittyi.
Uhman takna on aina epävarmuus ja pikkuinen pelko. Ja se ettei pelkää ja usko kuoleman kynnyksellä, ei tee totuutta olemattomaksi. Jumala ja iankaikkisuus on!
Aloittaja olisi voinut esittää asiansa eri tavalla. Hän tuntuu lällättelevän lukijoille.
Jumala on aikuisten rakentama mielikuvitusolento antamaan lohtua kuolemanpelkoon.
Jumalalle ei ole oikeasti tarvetta, siitä eikä siitä ole minkäänlaista havaintoa, Kristinuskon jumala on kerta akkkiaan oxymoroni, jos tunnet maailmankakkeutta edes pikkaisen niin ymmöärröt tömön. Maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. (eikä kenenkään muunkaan)
Ihmettelen ehkä jopa vahingoniloista (tahatonta?) mielikuvaa aloittelijalta. Oliko kyse kylmästä toteamuksesta vai toiveesta kaikkien pelastumisesta?
"Jumala ja iankaikkisuus on! "
Osoita se sitten toteen. Missä se on!?
Niin kuollessaan alkaa uskoa mihin? Odiniin? Jahveen? Ukkoon? Osirikseen? Amaterasuun? Vai johonkin muuhun yliluonnolliseen?
Ateisteja voi hyvinkin olla tuo 20% mutta agnostikkoja on varmaankin enempi.
Jumalolioita on mistä valita,loppupeleissä ehkä turvaan kotimaiseen
Ukko ylijumalaan,en oikein dikkaa tuontikamasta. Ellei Ukko ylijumala
saavu tarvittaessa paikalle, toimikoon varamiehenä Ra.
"Ateisteja voi hyvinkin olla tuo 20% mutta agnostikkoja on varmaankin enempi."
Juu, suurin osa ateisteista lienee agnostikkoja, samoin kuin suurin osa agnostikoista lienee ateisteja. Kun jotenkin ole saanut sellaisen kuvan, ettei teisteissä pahemmin agnostikkoja ole, vaan he luulevat omaavansa tiedon jumalastaan.
Kai ymmärrät, että ateismi ja agnostismi vastaavat eri kysymyksiin? Jos sinulta kysytään, että "uskotko jumaliin", et kai vastaa olevasi agnostikko? Jos vastaat, et ole vastannut esitetyyn kysymykseen.
Jos minulta kysytään uskotko jumaliin en vastaa että olen agnostikko vaan kyllä minun on vastattava että en usko. En usko että ihminen voi käsittää minkäänlaisten jumalien tai Jumalan olemassaoloa ja vielä vähempi näitten aivoituksia. Mutta jos tulee uutta tietoa tai havaintoja niin se on eri juttu.
Muuten, luulen että on aika paljon ihmisiä jotka eivät koskaan tee elämässään selvää jumalsuhteestaan. He välillä uskovat ja välillä eivät ja enimmäkseen ajelehtivat vain arjen pyörteessä. Mihinkähän porukkaan he kuuluvat?
Jos minulta kysytään niin agnostikkoja ei olemassakaan vaan se on korkeintaan "pelkurimaisuutta" ettei uskalla sanoa olevansa ateisti!
En ole varma,miten nuo tutkimukset tehdään, mutta ymmärtääkseni niissä kysytään ihmisten itsekäsitystä: miten he asemansa mieltävät tai mihin ryhmään he identifioituvat. Silloin jokainen vastaa sen mukaan, miten he ylimalkaan vaihtoehdot mieltävät ja siinä hajonta lienee suurta.
Noista luvuista ei kannattaisi vetää kovin pitkälle meneviä päätelmiä mihinkään suuntaan, jos vastaaminen perustuu vastaajan omaan tulkintaan käsitteistä.
Tarkempi tulos saataisiin, jos tutkija etukäteen määrittelisi käsitteiden sisällön ja vastausten perusteella asettaisi ihmisen "oikeaan" kategoriaan.
Tulkinallinenhan sekin tulos olisi, mutta tulkinta olisi ainakin jäljitettävissä tutkimussuunnitelmasta tai mittarien avaamisesta.
Epäilen alotuksen mielipidettä, että kuoleman läheisyys kasvattaisi "uskovaisuutta".
Ne jotka ei ratkaise kuolemanpelkoaan elämän varrella, ne ovat jo turvautuneet pelastukseen ja ne jotka ovat kuolemansa ratkaisseet, ei niille herää yhtäkkiä jotain ihmeenomaista uskoa.
Poikkeuksia toki on, eikä mulla ole asiasta tutkimustietoa, mutta arvelen ihan itekseni, että kuoleman läheisyys ei kovin radikaalisti vaikuta ihmisten uskomusmaailmaan.
Papithan varmaan osaisivat antaa jonkunmoista näppituntumaa, kuinka moni ateisti kuolinvuoteellaan kutsuu papin hoitelemaan pelastuksen muodollisuudet.
Uskovainen mummoni tuli jos ei ateistiksi niin ainakin hyvin kyyniseksi uskontoa kohtaan kun pappa kuoli ja hänen oma kuolema lähestyi. Raamatun osasi ulkoa.
Jaa nyt teitä uskovia on taas valtava enemmistö. Yleensä tykkäätte olle pieni ja vainottu vähemmistö. Kumpi se nyt on sen marttyyristatuksen kannalta mukavampi?
Tuohan kuulostaa opportunismilta. Sekö se nyt on kristillistä?
Tietysti kokisin onnelliseksi tilanteen, jossa Suomessa olis mahdollisimman paljon uskovia. Eilisiltainen ateismikeskustelu toi esiin Yhdysvaltalaisen ilmiön, missä esim. kristillisiin asioihin positiivisesti suhtautuvat poliitikot varmistavat asemiaan. Onko siinä miten paljon tekopyhyyttä, jää arvoitukseksi. Suomessa on hyvin erilainen suhtautumistapa...kevyt Jumalan siunauksen toivottaminen ehkä vielä toimii, mutta sitten tulee muureja vastaan. Täällä on varottava uskontoon liittyviä kannanottoja, jos ei halua ilmapiirin kiristyvän (riippuu paikasta). Marttyyristatusta näillä kirjoitteluilla ei saa ainakaan anonyyminä eikä se ole mikään itsetarkoituskaan varmaan kuin harvoille. Mielensä voi henkilökohtaisuuksista pahoittaa, mutta silloin ei näppäimistöön kannata koskea. Tietoa, jonka takana voi seistä, täällä kerrotaan ja tietysti tunteista.
Tekopyhyyttähän se on.
Sairaaloissa kuolemaa lähestyvistä potilaista vain vähemmistö haluaa sairaalapapin vuoteensa viereen.
Jep varsin monet pyytävät vuoteensa ääreen korkeintaan psykologin tai lähiomaiset!?
"Veikkaan että kuolemansairailta tai heidän läheisiltään kysyttäessä luku olisi kertaluokkaa pienempi. Kuoleman läheisyydessä ateismi punnitaan."
Veikkauksellasi voi ehkä kyllä olla pohjaa mutta on hyvä muistaa ettei kyse ole mistään itsestäänselvyydestä vaan asiasta joka johtuu puhtaasti siihen että kulttuurimme kasvatteina myöskin kulttuurimme määrittää miten suurin osa ihmisistä käsittelee kuolemaa ja sen läheisyyttä.'
Jos eläisimme kulttuurissa jossa kristinuskon tilalla olisi ateismi, myöskin kuolemaan liittyviä asioita suurin osa ihmisistä käsittelisi ateistisesti.
Se lapsena ihmiselle opetettu vakaumus on monien kohdalla hyvin vahva aikuisenakin ja vaikka ihmisen nykyvakaumus olisi mikä tahansa, sitä monet aikeuksia kohdatessaan herkästi turvautuvat siihen lapsuudessa opittuun vakaumukseen.
Aika rankkaa, että lapsena pitäisi olla jo ateisti. Jokainen varmaan muistaa ne lapsena peiton alla hiljaa lausutut rukoukset, siunaa äitiä ja isää.., vaikka koti ei mikään uskonnollinen olisi ollutkaan.
Lapsen usko on se mistä uskossa on kyse. Kuoleman lähestyessä voi jättäytyä turvallisen taivaan isän huomaan. Ateistin kuolema on varmaan aika rankka ilman tuota lapsen uskoa. Siksi yhteiskunnassa pitää säilyttää kristinuskon perinteet, että edes jotenkin säilyy tuo lapsen usko, johon voi palata myöhemmin.
Eipä minulla ainakaan ollut juuri tarvetta rukoilla tuollaisia.
Rankempaa, jos lapsena uskoo varauksetta kristinuskon mukaisesti. Hiljaa peiton alla on se kauhea pelko, että jokin mörköjä pahempi vaanii minua ja kaikkia - ei vain syödäkseen, vaan kiduttaakseen ikuisesti. On se opittu käsitys, että olen niin paha, että ansaitsen ikuisen kidutuksen. Siihen ei paljon lohtua löydy siitä, että jos oikein toimin, ei paha ehkä minua saa vaan pelastun siltä. Kun kuitenkin tietää, että kaikki eivät pelastu.
Vois jos lapsuudessa saisikin olla uskomatta noin kauheita ja kerrottaisiin, että ei niitä mörköjä ole. Kaikki on hyvin.
"Aika rankkaa, että lapsena pitäisi olla jo ateisti."
Ei välttämättä yhtään sen rankempaa kuin lapsella joka opetetaan teistiksi. Ateistilapsi voi helposti usko enkeleihin, keijukaisiin ja ylipäänsäkin mihin tahansa maagisiin olentoihin jotka eivät ole jumalolentoja aivan yhtälailla kuin nykyäänkin suurin osa lapsista uskoo joulupukkiin tietyn osan elämästään.
"Jokainen varmaan muistaa ne lapsena peiton alla hiljaa lausutut rukoukset, siunaa äitiä ja isää.., vaikka koti ei mikään uskonnollinen olisi ollutkaan."
Itse en ole koskaan moisia tehnyt vaikka kristinusko aina ollutkin läsnä elämässäni. Myöskin totuushan on se että Jumalalle osoitettujen rukousten tilalla yhtälailla toimii mille tahansa muulle yliluonnolliselle taholle kohdistetut pyynnöt ja toiveet, aivan kuten lapsi esittää joulupukillekin monenlaisia toiveita.
"Lapsen usko on se mistä uskossa on kyse. "
Luonnollisesti lapsen usko voi olla yhtälailla mukana ateismissa, eivät kaikki ateistit ole kyynisiä tiedeuskovia jotka eivät usko ihmeisiin tai hegellisyyteen.
"Kuoleman lähestyessä voi jättäytyä turvallisen taivaan isän huomaan."
Miksi tuon turvan pitäisi olla nimenomaan kyseinen jumalolento jota taivaan isäksi kutsut? Yhtälailla ateistilla voi olla jokin vastaavan kaltainen taho jonka turvalliseen huomaan jättäytyy.
"Ateistin kuolema on varmaan aika rankka ilman tuota lapsen uskoa."
Ei välttämättä, kuolema voi olla hyvinkin helppo asia käsitellä ilman lapsen uskoakin, asiaa pitää vain lähestyä hyvin eri tavalla kuin lapsen uskon puolella. Kyse on pohjimmiltaan vain siitä että mikä tapa on vakiintunut vallitsevaksi tavaksi on ja on täten myös helpoin ihmisten noudattaa.
"Siksi yhteiskunnassa pitää säilyttää kristinuskon perinteet, että edes jotenkin säilyy tuo lapsen usko, johon voi palata myöhemmin."
Lapsen usko ei ole mitenkään riippuvainen kristinuskosta, se on vain lapsen uskon muoto joihon tälläkin hetkellä suurin osa ihmisistä lapsena tutustuvat ja siksi se seuraa heitä aikuisuuteenkiin.
Tuo lapsen uskon lähde on korvattavissa helposti millä tahansa muulla uskonnolla ja sen tilalle myös käy helposti ateismi.
Huomaan, että teillä monella on ollut jotkut änkyräuskovaiset vanhemmat, jotka ovat pelotelleet teidät niin pahasti, ettei siitä ikänään toivu. Siksi jauhatte näitä negatiivisia loitsujanne täällä hamaan hautaan saakka. Onneksi itse osaan uskoa pelkästään siihen hyvään ja armolliseen jumalaan;).
No, kerro miten lohdutat täysin ateistiselta pohjalta lasta, joka on menettänyt äitinsä. Sanotko, että äiti on nyt madon ruokaa. Kaikki me kuollaan, mitään ei jää, jumalaa ei ole, eikä taivasta. Lopeta tuo vollotus ja ole mies. Näinkö ateistisessa Suomessa neuvottaisiin vanhempia toimimaan?
"No, kerro miten lohdutat täysin ateistiselta pohjalta lasta, joka on menettänyt äitinsä."
Ensin pitää huomauttaa sinua siitä ettei yliluonnolliseen uskova ateismi ole jotain "puoliateismia" vaan yhtä täysin ateismia siinä missä se puhtaasti tieteellisiin faktoihin nojaava ateismi joka hylkää yliluonnollisen konseptin.
Ja jos nimenomaan halutaan lohduttaa lasta puhtaasti nimenomaan naturalistisen maailmankatsomuksen sisällä, siihen on keinonsa.
Ensimmäinen askel on luonnollisesti se ettei nimenomaan pyritä lohduttamaan lasta vaan nimemomaan autetaan lasta käsittelemään suruaan. Lohduttaminen vain vie lapsen huomion pois surustaan sen sijaan että lapsi kokemuksen kautta oppisi käsittelemään oikeasti menettämien tunteita.
Aikuisen esimerkki ja tuki on tässä suhteessa erityisen tärkeää, auttaa lasta ymmärtämään miten aikuinen asiaa käsittelee ja toimia tahona jolle lapsi voi surun tunteistaan puhua.
Muuten sinänsä ei sitten paljon muuta tarvita muistuttaa lasta niin kaikista mukavista muistoista joita äitiin liittyy ja kuinka ne ovat tärkeitä pitää mielessä mutta kuitenkin yrittää olla avoinna uusille kokemuksille.
"Sanotko, että äiti on nyt madon ruokaa."
On parempiakin tapoja ilmaista sama asia lapselle, kuten vaikka että äiti palasi luonnon kiertokulkuun.
"Kaikki me kuollaan,"
Oli sitten kristitty tai ateisti, kaikki me kuolemaan uskomme.
"mitään ei jää"
Jos näin väittäisin niin valehtelisin lapsiraukalle, kuolema ei pyyhi ihmisen olemassaoloa ja kuinka tämä on muihin vaikuttanut.
"jumalaa ei ole, eikä taivasta"
MIksi sekoittaa kyseisiä asioista tähän keskusteluun? Se että puhun lapselle näistä asioista ilman olettamusta jumalasta tai taivaasta on kaukana siitä että sanoisin lapselle että sellaisia asioista ei ole. Pointti on siinä että lapsen äiti on poissa ja sen suhteen miten lapsi tuota poissaoloa käsittelee ei tulisi olla sillä merkitytä että onko kyseessä vain väliaikainen poissaolo vai lopullinen tila.
"Lopeta tuo vollotus ja ole mies."
Antaa lapsen vollottaa, eihän kuolemaan liittyvää surua oikeasti opi käsittelemään muuten kuin nimenomaan kyseiten tunteiden kohtaamisen kautta. Sen minkä nuorempana oppii, sen myös vanhempana taitaa ja kuolema on paljon helpompi asia käsitellä.
En usko, että nuo vastaukset tai vastaamattomuudet riittäisivät kyselyikäiselle. Alkaa vielä pelätä omaa kuolemaansa. Lapsi tarvitsee turvallisuuden tunnetta. Sitä että, äiti on taivaassa ja äidillä on hyvä olla. Lapsi voi vielä rukoilemalla kertoa äidille asioita, eli äiti ei ole kokonaan poissa.
Miten sitten uskovaisena lohduttaisit lasta jonka äiti ei uskonut Jumalaan?
Että nyt äiti on matkalla helv*ttiin?
Sen sijaan, ilman jumaluskoa ajatellen, äiti on kuollut eikä kärsi enää kivuista tai surusta eli tavallaan hänellä "on hyvä olla" samalla lailla kuin sikeästi nukkuvalla "on hyvä olla".
Lapsen kuolemanpelosta puheenollen - minä muistan pienenä pelänneeni kun iltarukouksessa sanottiin "jos sijaltain en nousisi". Luulin että on hyvin todennäköistä että kuka tahansa voisi kuolla yöllä noin vain, kun sen varalta piti joka ilta oikein rukoillakin. Muistan ainakin kerran menneeni yöllä itkien äidin luo kun en saanut nukuttua, pelkäsin että äiti ei enää heräisi aamulla.
Sellaista turvallisuudentunnetta....
Minulla ei ollut änkyräuskovaisia vanhempia. Eivätkä he minua pelotelleet lainkaan. Kuljettivat kuitenkin kirkossa ja Raamattu löytyi kotoa.
Älkää aliarvioiko lapsia. He kyllä kuulevat nekin asiat, joita itse ette kerro. Se, mikä siinä sinua huvittaa, jos minut olisi lapsena tahallaan peloteltu, jää auki. Tuntuu aika julmalta.
Kiva, että sinulla on erilainen usko eikä sinun uskoosi kuulu näitä Raamatun mukaisia oppeja. Helpompaa varmasti niin.
Lohduttaisin, että kaikki pääsee taivaaseen, myös kyseinen äiti. Lapsi joutuu kyllä joka tapauksessa pohdiskelemaan kuolemankysymysten kanssa ilman tuota rukoustakin. Jos sinä olet siitä traumatisoitunut, niin suositatko sitten valehtelemaan, että äiti ei varmasti voi kuolla? Elämä on ahdistavia asioita täynnä, eikä niiltä kaikilta voi lapsia varjella. Mielestäni tuossa rukouksessa nimenomaan yritetään tuoda esiin sitä, että taivaassa on hyvä olla.
Miksi kristityt taivaaseen pääsisi? tehän syötte sianlihaa ettekä tee mitään mitä Jeesus käski.
Teille on express menolippu helvett.iiin!
"En usko, että nuo vastaukset tai vastaamattomuudet riittäisivät kyselyikäiselle."
Tarkoitus on nimenomaan vastata lapselle tämä kysymyksiin ja antaa lapsen löytää oma tapansa käsitellä asiaa aikuien avustuksella.
"Alkaa vielä pelätä omaa kuolemaansa. Lapsi tarvitsee turvallisuuden tunnetta."
Totta ja siksi on tärkeää että lapsi tietää jäljellä olevan vanhemman suojelevan häntä ettei lapsiraukan tarvitse pelätä kuolevana. Myöskään mikään ei sinänsä ateistivanhempaa käyttämästä joulupukkitaktiikkaa eli kertoa lapselle vaikkapa suojelusenkeleistä jotka lapsella on suojanaan siihen asti kun lapsi sitten itse tajuaa ettei sellaisia ole. Paljon parempi vaihtoehto kuin kokonaisen uskonnon opettaminen lapselle lohdutukseki.
"Sitä että, äiti on taivaassa ja äidillä on hyvä olla. "
Miksei äidin voisi yhtä hyvin olla hyvä jossain muualla kuin taivaassa? Äiti palasi kuolemassa siihen tilaan missä alunperinkin oli, joka naturalistisen ateismin kohdalla tarkoittaa olemassaolemattomuutta, kuoleman jälkeen ikuisesti kestävää tilaa joka eroaa loppupeleissä taivaasta vain siinä että taivaassa ollaan olemassa kun olemassaolemattomuudessa luonnollisesti tuota olemassaoloa ei ole taakkana.
Ateistin mielestä halu olla olemassa ikuisesti on melkoista toiveajattelua kuten myöskin merkki liian suuresta egosta, siitä että ihminen luulee itsestään liikoja.
"Lapsi voi vielä rukoilemalla kertoa äidille asioita, eli äiti ei ole kokonaan poissa."
Miksei lapsi voisi kertoa äidille asioita vaikka äiti olisikin kokonaan poissa? Ja pointti on siinä ettei äiti ole kokonaan poissa vaan niin kauan kuin lähimmäiset häntä pitävät muistoissaan, niin kauan tuo äiti heidän kanssaan.
Ja yhtälaillahan uskonnoissa joissa uskotaan reinkarnaatioon, lapsi ei sinänsä voi äidille kertoa asioista vaikka äiti ei olisikaan kokonaan poissa vaan mahdollisesti jopa syntynyt uuteen muotoonsa.
Miten luulet että hindujen ja buddhalaisten selviävän menettäessään läheisensä?
On jonkin verran eroa siinä valehdellaanko ettei perheenjäsen (tai lapsi itse) missään tapauksessa voi kuolla yllättäenkin ja siinä että joka ilta erityisesti otetaan esille se mahdollisuus että terve lapsi kuolee noin vain yön aikana. Nuo kaksi eivät ole ainoat mahdollisuudet.
Olet siis sitä mieltä että jokainen ihminen pääsee taivaaseen riippumatta siitä mihin uskoo? Missä muissa asioissa olet eri mieltä kuin Jumala?
Vai mistä taivaasta puhut - et siis varmaankaan kristinuskon taivaasta ollenkaan?
Minkä kokonaisen uskonnon opettamista lohdutukseksi? En ole opettamassa mitään kokonaista uskontoa kenellekään. Huomaan kyllä, että sinulle on varmaan lapsena kaadettu päähän koko kristinusko, koska suhtaudut siihen niin negatiivisesti. Ja siksi olet nyt joku buddhalainen ateisti.
Kyse on siitä miten lapselle selitetään näitä asioita. Miksi sanonnat äiti on taivaassa ja äidillä on hyvä olla, eivät sopisi kaikkiin uskontoihin tai mihin tahansa henkimaailman juttuihin? Onko nämä sinulle henkilökohtaisesti vaikeita sanoja?
Ja jos ihmisen sielu tai henki muuttaakin johonkin toiseen olomuotoon, niin miksi pitäisi pienelle lapselle selittää niin monimutkaisia asioita? En tiedä miten hindut tai buddhalaiset näitä asioita lapsilleen selittävät, mutta toivottavasti jotenkin lohdullisesti.
Ihminen muodostaa näkemystään koko elämänsä ajan ja toiset hylkää koko uskon. Lapsen uskoa ei silti saa hävittää.
"Onneksi itse osaan uskoa pelkästään siihen hyvään ja armolliseen jumalaan;)."
Vaikka vaikeaa tuo taitaa olla, jos olet yhtään Raamatun kuvailemaan Jumalaan tutustunut... Jos uskot hyvään ja armolliseen Jumalaan, olet rusinapullailia, joka poimii uskoonsa vain omaa fairytalea täydentäviä ihania juttuja.
"minä muistan pienenä pelänneeni kun iltarukouksessa sanottiin "jos sijaltain en nousisi". Luulin että on hyvin todennäköistä että kuka tahansa voisi kuolla yöllä noin vain, kun sen varalta piti joka ilta oikein rukoillakin."
Minulla oli lapsena sama pelko! Totta kai lapsena ajattelee, että uhka on todellinen, kun sitä pyritään "konkreettisesti" estämään.
"Miksei lapsi voisi kertoa äidille asioita vaikka äiti olisikin kokonaan poissa? Ja pointti on siinä ettei äiti ole kokonaan poissa vaan niin kauan kuin lähimmäiset häntä pitävät muistoissaan, niin kauan tuo äiti heidän kanssaan."
Tästä on kyse suomenuskossa, ja tästä syystä arvostan tuota uskontoa. Tänne maan päälle jäävät ylläpitävät kuollutta, joten tämä on ihan konkreettisestikin ainakin jonkin aikaa kuolematon.
Voi esimerkiksi sanoa, että äiti on kuollut ja äitiä ei enää ole. Äidistä on ehkä jäänyt hyvät muistot jäljelle. Ehkäpä lapsella on vielä isä joka tuo lohtua tai sukulaisia. Tällaisessa hypoteettisessä tilanteessa on vaikea tietää mikä olisi lapsen tilanne ja mistä voi ammentaa turvaa lapselle.
On tärkeää antaa lapsen itkeä ja surra sillä hännen tunteiden ilmaisua ei pidä estää.
Keksitystä Jumalasta tai kuoleman jälkeisestä elämästä (Vishnu tai muut) lapsi ei edes tiedä mitään koska vanhemmat eivät ole tuollaisia valheita lapselleen kertoneet.
Älkää valehdelko lapsillenne!
."Huomaan kyllä, että sinulle on varmaan lapsena kaadettu päähän koko kristinusko, koska suhtaudut siihen niin negatiivisesti."
Ei minun suhtautumisessani kristinuskoon ole mitään erityisen negatiivista, tiedän vain hyvin sen edut ja haitat, kuten myöskin sen ettei kristinusko kykene tarjoamaan miltään osin mitään mihin ei voisi päästä minkä tahansa muun maailmankatsomuksen kautta.
"Miksi sanonnat äiti on taivaassa ja äidillä on hyvä olla, eivät sopisi kaikkiin uskontoihin tai mihin tahansa henkimaailman juttuihin?"
Kuten sanottu, ns. "joulupukki-taktiikan" käyttö on aina mahdollista ja täten se joka niin parhaaksi näkee, voi sanoa että äiti on taivaassa. Itse en sitä vain henkilökohtaisesti suosittele koska se vaikeuttaa lähimmäisen menettämisen todellista kohtaamista ja täten asiaan liittyvien tunteiden käsittelyä.
"Onko nämä sinulle henkilökohtaisesti vaikeita sanoja?"
Kyse on puhtaasti siitä minkä näen olevan ihmiselle hyväksi ja minkä en. Se että lapselle uskotellaan äidin vielä olevan tuolla jossakin ei ole hyväksi lapselle koska se kiinnittää vain lapsen huomion pois äidin poissaolosta sen sijaan että lapsi oikeasti saisi kohdata äidin poissaolon ja oppia käsittelemään siihen liittyviä tunteita.
"Ja jos ihmisen sielu tai henki muuttaakin johonkin toiseen olomuotoon, niin miksi pitäisi pienelle lapselle selittää niin monimutkaisia asioita?"
Yksinkertaisinta on aina se että ihminen on poissa eikä tätä ole enää kuin heidän lähimmäistensä muistoissa.
"En tiedä miten hindut tai buddhalaiset näitä asioita lapsilleen selittävät, mutta toivottavasti jotenkin lohdullisesti. "
Kyse on hyvin erilaisesta kultuurista jossa ihmisen persoonan kuolema ei ole millään tasolla lohduton asia vaan täysin normaali osa luonnonkiertokulkua jossa vain sielu selviää kuolemasta.
"Ihminen muodostaa näkemystään koko elämänsä ajan ja toiset hylkää koko uskon. Lapsen uskoa ei silti saa hävittää."
Lapsi saa toki päättää itse mihin uskoo ja siksi vanhemman ei tulisi sanoa lapselle suoraan että äiti on taivaassa vaan nimenomaan korkeintaan ilmaista että jotkut ihmiset uskovat siihen että kuolleet ovat taivaassa kun taas muitakin näkemyksiä asiasta on. Se on lapsen uskon suurinta kunnioitusta.
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee? Näin lapsi kuitenkin kysyy. Vastaa sitten ateistina mitä tahdot. Riittääkö lapselle vastaukseksi se, että ihminen nukkuu pois ja sitten hänet poltetaan tai lasketaan maahan. Lapsi osaa kyllä asettua vainajan paikalle, mutta ei ymmärrä mitä kuolleena oleminen tarkoittaa.
Teidän ateistien, jotka uskontoja olette hävittämässä pitäisi ihan oikeasti miettiä näitä asioita ikään kuin vanhemman roolista, ettekä vaan vetäisi mutkia suoraksi tuossa uskontokammossanne.
Meinaatko, että lapsi ei sure ja kaipaa äitiään, jos kerrotaan äidin olevan taivaassa? En ole ikinä kuullutkaan, että lapsen suru ja äidin ikävä jäisi jotenkin käsittelemättä, tämän taivasasian takia. Mutta sinä kait sitten olet joku alan asiantuntija.
"Tästä on kyse suomenuskossa, ja tästä syystä arvostan tuota uskontoa. Tänne maan päälle jäävät ylläpitävät kuollutta, joten tämä on ihan konkreettisestikin ainakin jonkin aikaa kuolematon."
Sama vaikuttaisi olevan monessa aasialaisessa uskonnossa,
Ja tosiaan, jos vaikka joku kuollut läheiseni vaikuttaa jatkuvasti ajatteluuni ja pohtisin jatkuvasti sitä miten kuollut läheiseni asiaan suhtautuisi, onko läheiseni pohjimmiltaan kuollut ja täysin poissa?
Tässä valossa jopa huvittavaa perinteinen ajatus siitä kuollut läheinen voi olla läsnä vain joko fyysisesti tai metafyysisesti kun on olemassa selkeästi myös taso joka koostuu meidän elävien muistoista ja siitä kuinka kuinka tuo kuollut läheinen vaikuttaa elämäämme edelleen vaikka onkin kuollut ja poissa.
"Meinaatko, että lapsi ei sure ja kaipaa äitiään, jos kerrotaan äidin olevan taivaassa?"
En sitä tarkoittanut.
"En ole ikinä kuullutkaan, että lapsen suru ja äidin ikävä jäisi jotenkin käsittelemättä, tämän taivasasian takia. "
Siitä teknisesti katsoen jää tietty taso käsittelemättä. Mitä oletat tapahtuvan jos lapselle on kerrottu koko elämänsä kuolleiden olevan taivaassa ja jossain vaiheessa sitten lapsi ei uskokaan enää taivaaseen tai ylipäänsäkään tuonpuoleiseen? Ihminen ei ole koskaan kohdannut kuolleen todellista poissaoloa joten kyseinen kokemus tulee olemaan hyvin vaikea ja pelottava.
Miksi ylipäänsäkin haluat opettaa lapselle että on negatiivinen asia että kuollut on elossa enää vain meidän elävien kautta?
"Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee? Näin lapsi kuitenkin kysyy. Vastaa sitten ateistina mitä tahdot. Riittääkö lapselle vastaukseksi se, että ihminen nukkuu pois ja sitten hänet poltetaan tai lasketaan maahan.
Minusta ei ole mitään järkeä korostaa nimenomaan kuolleen kehon kohtaloa vaan keskittyä ihmisen mielen ja persoonan kuolemaan. Keho voi olla vielä olemassa äidin kuoleman jälkeen mutta sen sisällä joskus ollut äiti on poissa.
"Lapsi osaa kyllä asettua vainajan paikalle, mutta ei ymmärrä mitä kuolleena oleminen tarkoittaa. "
Ei asiaa moni aikuinenkaan ymmärrä. Ja kuolemansa ymmärtää kun vain ymmärtää että ensin jotain ei ole, sitten on jotain ja sitten tätä jotain enää ei taas ole. Esim. ensin leivotaan keksi, sitten keksi syödään eikä sitä enää ole.
"Teidän ateistien, jotka uskontoja olette hävittämässä pitäisi ihan oikeasti miettiä näitä asioita ikään kuin vanhemman roolista, ettekä vaan vetäisi mutkia suoraksi tuossa uskontokammossanne."
Mitäs jos sinä et piiloutuisi lasten taakse ja hyväksyisit ettei tuonpuoleiseen uskominen ole välttämätöntä kuoleman käsittelemisen suhtaan.
Itse kuitenkin uskot siihen buddhalaisuuteesi. Jotain lohtua siitä ilmeisesti haet.
"Itse kuitenkin uskot siihen buddhalaisuuteesi. Jotain lohtua siitä ilmeisesti haet."
En ole sanonut uskovani buddhalaisuuteen, Buddhalaiseen filofiaan luotan toki mutta kyse on siitä että koen sen tuntevan ihmisen hyvin ja monie se periaatteiden olevan hyväksi ihmiselle niin yksilönä kuin yhteisönäkin. En usko nirvanaan, jälleensyntymiseen, sieluun enkä karmaan,
Ainoa yhtäläisyys ateismini ja buddhalaisuuden välillä on se käsittele kärsimyksen tunteitani hyvin samankaltaisella tavalla kuin mitä buddhalaisuus opettaa joka ei ole lohdun tavoittelua vaan nimenomaan oikeasti toimii tapana hallita omaa kärsimystään joka perustuu suoraan ihmispsykologiaan ja mikä meidät oikeasti saa pohjimmiltaan kärsimään.
En tiedä mitä taivaselämää tässä nyt niin hirveästi kammoat. Minun taivaskäsitys on sellainen, että se on hyvä ja turvallinen paikka, ikään kuin kotiinpaluu. Ties vaikka matka jatkuisi sieltä eteenpäin. Ei siis mitään ikuista karkeloa ja harpun soittoa. Minulle taivas on synonyymi sille, että kuolema ei ole paha asia. Jotain hurmoshenkistä taivaselämän odottelua en ole ikinä harrastanut.
Ja jos lapsi jäisi jotenkin kiinni siihen taivasasiaan, eikä pystyisi käsittelemään surua oikealla tavalla, niin kyllä silloin on vika vanhemmassa, kuten yleensä aina on, oli asia mikä tahansa.
Mua ainakin ateistina lohduttaisi ajatus siitä, että äiti ei enää tunne eikä ajattele mitään, eli ei kipuja, kun periaatteessa koko henkilöä ei enää ole. Itse en ole koskaan nähnyt kuolemaa surullisena asiana, tavallaan siinä on paljon hyviäkin puolia, kun pääsee kaikista elämän tuskista. Sitten on tietysti kuolleen läheiset, jotka tekevät asiasta aivan järkyttävän kamalan, ja vollottavat sitä kuukausitolkulla.
Mitään itsemurhaa en siis missään nimessä kannata!
Ahaa, nyt ymmärrän mitä ajat takaa. Eli haluat, että pieni lapsikin oppii hallitsemaan kärsimystä oikealla tavalla. Mitään lohduttavia ajatuksia ei saa siis lapselle antaa. Kuten äiti ei ole oikeasti siellä mullan alla matojen syötävänä, vaan äiti on tähtenä taivaalla, taivaan isän luona. Mutta kun oikein kova ikävä iskee, niin äidille voi kyllä jutella, koska äiti kyllä kuulee. Näin ei saa siis kertoa, koska lapsi ei kärsi tarpeeksi.
"Ahaa, nyt ymmärrän mitä ajat takaa. Eli haluat, että pieni lapsikin oppii hallitsemaan kärsimystä oikealla tavalla."
Lapsi käsitelköön menetyksen tuottamaa kärsimystä tavalla mikä lapselta tapahtuu luontevimmin, vanhemman tehtävänä on vain jakaa lapsen kanssa oma tapansa käsitellä asiaa painottaen että se on vain yksi monista eikä ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa surra menetettyä perheenjäsentä.
"Mitään lohduttavia ajatuksia ei saa siis lapselle antaa."
Tottakai saa mutta lohduttamisen ei tulisi olla se päätavoite koska se antaa lapselle niin helposti viestin ettei lapsi saisi surea menetystään vaan pitäisi jaksaa olla suruton vaikka väkisin.
"Kuten äiti ei ole oikeasti siellä mullan alla matojen syötävänä,"
Ei se äiti olekaan siellä mullan alla matojen syötävänä, se kovalevy johon äiti oli tallennettu on pyyhkiytynyt tyhjäksi ja vaikka koneiston jota äiti käytti vielä saisi toimimaan, sen sisältä äiti edelleen puuttuisi.
"vaan äiti on tähtenä taivaalla, taivaan isän luona."
Sinustako on oikein valehdella lapselle tätä lohduttaakseen? Enkä näe miten se että äiti on tähtenä taivaalla, taivaan isän luona olisi mitenkään lohduttavampaa kuin se että äiti palasi siihen olemassaolemattomuuteen missä oli miljardeja vuosia ennen syntymäänsäkin.
"Mutta kun oikein kova ikävä iskee, niin äidille voi kyllä jutella, koska äiti kyllä kuulee. "
En ymmärrä miksi olet niin vahvasti kiinni siinä ajatuksessa että äidin pitää konkreettisesti vielä olla olemassa jossain että tälle voisi jutella. Miksei riitä että äiti elää vielä meidän elävien mielissämme ja niin kauan pidämme hänet ajatuksissamme, hän ei ole koskaan kokonaan poissa.
"Näin ei saa siis kertoa, koska lapsi ei kärsi tarpeeksi."
Tottakai vanhempi saa kertoa lapselle mitä tahansa valheita tämän lohduttamiseksi, pointti on vain siinä että valehtelu ja turhan toivon herättely eivät ole hyväksi koskaan lapselle.
"Mua ainakin ateistina lohduttaisi ajatus siitä, että äiti ei enää tunne eikä ajattele mitään, eli ei kipuja, kun periaatteessa koko henkilöä ei enää ole. Itse en ole koskaan nähnyt kuolemaa surullisena asiana, tavallaan siinä on paljon hyviäkin puolia, kun pääsee kaikista elämän tuskista."
Jos vaikka ajatellaan sitä että ennen elämänsä alkua ihminen viettää miljoonia vuosia olemassaolemattomana joten on pakko ihmetellä miksi palaaminen kuoleman kautta tuohon alkuperäiseen tilaan on asia jota pidetään niin negatiivisena.
"Sitten on tietysti kuolleen läheiset, jotka tekevät asiasta aivan järkyttävän kamalan, ja vollottavat sitä kuukausitolkulla."
Suurin ongelma on se että ihmiset välttelevät viimeiseen asti ajatusta läheisen kuolemasta joka johtaa siihen etteivät ole valmiita siihen että läheinen kuolee enemmän tai vähemmän yllättäin.
"Mitään itsemurhaa en siis missään nimessä kannata!"
Sehän ettei pelkää kuolemaa ja näkee siinä paljon hyvää voidaan tulkita helposti itsemurha-ajatuksiin liittyvänä asiana, mutta asiahan on todellisuudessa niin että elämä on niin ainutkertainen ihme että siitä tosiaan kannattaa pitää kiinni viimeisen asti, kuolleena olemiseen on koko loput ikuisuudesta aikaa.
Kysymyskin onkin siitä ettei niitä tosiseikkoja vastaan taistella, sitä kuollut ihminen on poissa ja että monella tavalla kuolleella ovat asiat paremmin kuin meillä elävillä, vaikkakin tietysti olemassaolemattomuudella on myös varjopuolensa.
"En tiedä mitä taivaselämää tässä nyt niin hirveästi kammoat. "
Sinänsä taivaselämän suurimmat ongelmat liittyvät siihen tietoisuuden omaamisen mukana tulee aina myös kärsimystä ja täten tietoisuuden jatkuminen ikuisesti voi ennenpitkään tarkoittaa vain ikuista kärsimystä. Myöskin toisaalta tuota kärsimystä ei mitenkään voi minusta ottaa pois ilman että se radikaalisti muuttaa sikä kuka minä olen joten pohjimmiltaan se on olisi minä joka joka siellä taivaassa olisi
Eli vaikka oikeasti uskoisin taivaaseen, kyse olisi minusta joka tapauksessa kuolemaa kamalampi kohtalo,.
"Ja jos lapsi jäisi jotenkin kiinni siihen taivasasiaan, eikä pystyisi käsittelemään surua oikealla tavalla, niin kyllä silloin on vika vanhemmassa, kuten yleensä aina on, oli asia mikä tahansa."
Tosin sekin että vanhempi valehtelee lapselle vain tätä lohduttaakseen kertoo myös paljon siitä millaiset vanhemmat on kyseessä.
Sinä voit vapaasti olla siellä olemassaolemattomuudessasi, mutta älä edellytä, että joku 5 vuotias ymmärtää mitä noilla jutuillasi tarkoitat. Ja mistä edes tiedät tämän olemassaolemattomuuden olemassaolosta eli, että se on sitten se ainoa oikea totuus?
Miljardit ihmiset maailmassa kuitenkin uskovat tavalla tai toisella siihen, että kuolema on siirtymistä johonkin toiseen paikkaan tai olomuotoon. Mutta ehkä he ovat vain heikkoja ihmisiä, jotka tarvitsevat jotain lohtua tässä kovassa maailmassa.
Jos itse olet jotenkin ylivertainen ja valaistunut, niin anna silti ihmisten pitää omat lohdun hippusensa, jotta jaksavat taapertaa täällä maan päällä oman aikansa.
En jaksa vääntää tästä enää enempää.
Palaan vielä tähän sinun olemassaolemattomuuteesi. Aina kun ihminen ilmaisee jonkun asian, niin siihen liittyy joko enemmän positiivinen tai negatiivinen lataus. Sinä miellät, että tämä olemassaolemattomuus on ihmiselle positiivinen asia. Me kaikki liukenemme siis jonnekin olemassaolemattomuuteen ja se on hyvä juttu, ei karmea ollenkaan.
Jos tämän asian selittäisi 5 vuotiaalle se tarkoittaa, että tästä olemassaolemattomuudesta tulee myös lapsen mielestä hyvä paikka, koska ei lapsi halua, että äiti on jossain karmeassa paikassa. Eli silloin äiti voi olla yhtä hyvin joko olemassaolemattomuudessa tai taivaassa. Äiti on kuitenkin konkreettisesti poissa.
Mahtaako sinulla olla omakohtaista kokemusta siitä, että usko estää läheisen menettämisestä aiheutuvan surun käsittelyä. Voi kait näin tapahtuakin, mutta enemmän ajattelisin, että ei käsitellä surua ollenkaan. Ei saanut puhua pikkusiskon kuolemasta, vaan ollaan surusta mykkiä ja hukutetaan sitä työhön tai viinaan. Vasta aikuisena sitten on pakko ne asiat käsitellä.
Joissain muissa maissa suru ilmaistaan avoimesti, mutta kyllä he myös jonkinlaiseen jumalaan uskovat. Väärällä tavalla kait sitten surevat.
"Sinä voit vapaasti olla siellä olemassaolemattomuudessasi, mutta älä edellytä, että joku 5 vuotias ymmärtää mitä noilla jutuillasi tarkoitat."
Älä aliarvioi lapsia, 5 vuotiaskin voi ymmärtää vaikeita asioita yllättävän hyvin.
"Ja mistä edes tiedät tämän olemassaolemattomuuden olemassaolosta eli, että se on sitten se ainoa oikea totuus? "
Kuollut on ihminen on joka tapauksessa poissa ja tähän yhteyden saaminen kuten myös tämän kohtaaminen uudelleen on äärimmäisen epätodennäköistä. Täten oikeasti realistisin vaihtoehto on se ettei kyseiseistä ihmistä ole olemassa enää kuin muistoissamme. Eikö sinusta ole lohdullinen ajatus että kuolleet läheisemme elävät vielä meissä, kuten myöskin meidän kauttamme.
Pohjimmiltaan kuollut läheinen vain liittyi esi-isiemme joukkoon jotka kaikki elävät vielä meissä ja meidän kauttamme.
"Miljardit ihmiset maailmassa kuitenkin uskovat tavalla tai toisella siihen, että kuolema on siirtymistä johonkin toiseen paikkaan tai olomuotoon. Mutta ehkä he ovat vain heikkoja ihmisiä, jotka tarvitsevat jotain lohtua tässä kovassa maailmassa."
Minähän olen nimenomaan sanonut ettei ole yhtä ainoata oikeaa tapaa käsitellä läheisen menetystä. Kyse on vain siitä ettei sen läheisen kuoleman välttämättä tarvitse olla tapahtuma johon lohdun löytääkseen pitäisi uskoa kyseisen ihmisen olevan vielä olemassa jossakin missä tähän voi vielä olla yhteydessä ja jossa tämän saa vielä jonainpäivänä tavata.
En ole sanonut etteikö kuolemaa saisi käsitellä uskoen että kuollut läheinen on taivaassa, mutta luonnollisestikin moisen väittäminen suoraan surevalle lapselle on ongelmallista ja koko lähestymistapaan liittyy ongelmansa.
Huomautankin tässä että sinä olet väittänyt että asiaa voidaan käsitellä vain nimenomaan kyseisellä tavalla ja että kaikkien tulisi käsitellä asiaa kyseisellä tavalla ideologiasta, vakaumuksesta tai uskonnosta riippumatta.
Totuus on se että vaikka kuvitteletkin kuoleman käsittelyn ateistisesti olevan vaikeaa ja raskasta, kyse on todellisuudessa siitä että tukeutumisesi Jumalaan ja taivaaseen on tehnyt sinusta hyvin riippuvaisen näistä siksi et osaa kuvitella näiden asioiden käsittely ateistisesti voi olla yhtälailla helppoa.
"Jos itse olet jotenkin ylivertainen ja valaistunut, niin anna silti ihmisten pitää omat lohdun hippusensa, jotta jaksavat taapertaa täällä maan päällä oman aikansa."
Sinun on oikeasti turha leikkiä uhria sillä en minä ole sinun lohdun hippusiasi vastaan hyökännyt.
Mistä tiedät miten olen tukeutunut Jumalaan tai taivaaseen, ja tullut niistä peräti riippuvaiseksi? Oma tapani taitaa olla hyvin epämääräinen sekoitus, enkä ole varma asioista ollenkaan. Kuten kerroin uskon enemmän siihen, että kuolema ei ole paha asia. Vähän niin kuin sinä uskot, että olemassaolemattomuus on hyvä juttu.
Itse en tuohon olemassaolemattomuuteen usko. Uskon siihen, että niin kauan kuin maapallolla on elämää, niin täydellinen olemassaolemattomuus ei ole mahdollista. Jopa 5 vuotias saattaa olla niin fiksu, että tajuaa tämän;). Eiköhän tämä ollut nyt tässä.
"Mistä tiedät miten olen tukeutunut Jumalaan tai taivaaseen, ja tullut niistä peräti riippuvaiseksi?"
Voihan se tietysti olla ettet ihan vain ymmärtämättömyyttäsi ymmärrä sitä miten ateistit selviävät näistä asioista ilman mitään erityisiä ongelmia, mutta hyvin usein on niin että se on uskovan riippuvuus uskomistaan asioista joka on tehnyt ihmisen sokeaksi muille tavoille käsitellä asioita ja niiden teholle.
"Oma tapani taitaa olla hyvin epämääräinen sekoitus, enkä ole varma asioista ollenkaan. "
Ja tämä näkyy hyvin siinä kuinka olet lulkinnut sanomani nimenomaan hyökkäyksenä nimenomaan sinun tapaasi kohtaan vaikka tarkoituksenani oli korkeintaan tuoda esille vain kyseisen tavan haittapuolia.
"Kuten kerroin uskon enemmän siihen, että kuolema ei ole paha asia."
Aivan kuten minäkin uskon ettei kuolema ole paha asia mutta meidän näkemyksemme eroavat siinä että mikä tekee kuolemasta asian joka ei ole paha.
Sinun näkemyksesi on se että kuolema ei ole paha koska kuollut ihminen on vielä jossakin, tälle voi vielä kertoa asioita ja tavata tämän vielä jonain päivänä. Jotta kuolema ei olisi paha asia sinusta, kuollut ihminen on oltava konkreettisesti jossain olemassa.
Minun näkemykseni sen sijaan näkee ettei kuolema ole paha asia vaikka ihmisestä ei sinänsä jäisi jäljelle mitään konkreettista vaan riittää että ihminen on hyvin abstraktilla tasolla vielä olemassa, niin meidän muistoissamme ja ajatuksissamme kuten myöskin ylipäänsäkin siinä miten kyseisen ihmisen elämä on vaikuttanut meidän elämäämme.
Esimerkiksi kuollut äiti elää aina vielä lapsessaan.
Loppujenlopuksi se haastavin piirre kuoleman kohtaamisessa on se että kyseinen ihminen on poissa, joka varsinkin läheisen kohdalla on kuin ihmisen elämästä oltaisiin otettu suuri pala pois ja jäljellä jäisi vain tyhjä aukko. Mutta pahinta ei ole se että kyseinen ihminen ei ole enää mukana elämässämme, vaan se että kyse on nimenomaan lopullisesta ja täydellisestä erosta.
Ateistisesti luonnollinen ratkaisu on pyrkiä olemaan murehtimatta sitä miten kyseinen ihminen ei ole enää läsnä ja keskittyä siihen miten kyseinen ihminen on vielä keskuudessamme läsnä.
"Vähän niin kuin sinä uskot, että olemassaolemattomuus on hyvä juttu. "
Olemassaolemattomuus ei niinkään hyvä juttu kuin se on neutraali olemukseltaan, nollatila josta kaikki lähtöisin ja mihin myös kaikki tulee palaamaan. Meidän olemassaolevien mielestä olemassaolemattomuuteen palaaminen voi helposti tuntua kamalalta mutta mitä pelättävää siinä lopulta oikeasti on?
Olemassaolematon vapautuu kaikista olemassaoloon ja elämiseen liittyvistä negatiivisista piirteistä, ja vaikka samalla meneekin myös elämisen positiiviset piirteet, ei niitä toisaalta olemassaolematon osaa enää myöskään kaivata.
"Itse en tuohon olemassaolemattomuuteen usko. Uskon siihen, että niin kauan kuin maapallolla on elämää, niin täydellinen olemassaolemattomuus ei ole mahdollista."
Minä haluaisin oikeasti tietää millä perusteella kyseisellä tavalla uskot. Kyse on nimittäin minun näkökulmasta hyvin epäloogisesta uskomuksesta perustuen ihan puhtaasti siihenkin etä mihin ilmiöön tuo olemassaolon jatkuminen kuoleman jälkeen perustuu, varsinkin kun ihmisen tietoisuus vaikuttaisi olevan niin kiinni ihmisen aivoissa.
Ihan jo pelkät muistisairaat ihmiset antavat viitteitä siitä ettei ihmisen muisti ainakaan sijaitse missään muualla kuin aivoissa ja jos ihmisellä ei ole muistiaan mukana tuonpuoleisessa, on hyvin kyseenalaista se että onko kyseinen tuonpuoleiseen siirtynyt ihminen sama henkilö joka maan päällä eli.
" Eiköhän tämä ollut nyt tässä."
Toivoisin vielä että edes vastaisit siihen kysymykseen että mihin uskosi olemassaolon jatkumisesta kuoleman jälkeen perustuu.
Se perustuu ihan siihen, että luonnossa on kiertokulku. Mikään ei häviä mikä on ollut olemassa. En myöskään usko, että ihmisen aivot olisivat ainoa tietoisuuden lähde, vaan tässä koko systeemissä on jonkinlainen tietoisuus. Miksi se olisi ängetty vain pään sisään.
Itse näen uskon hetkittäisinä kokemuksina, eikä minään jatkuvana olotilana johon paetaan todellista elämää. Uskonnon harjoittaminen on oma lukunsa. En näe edes uskontoja hirveän erilaisena. Joku lohtu niihin aina sisältyy. Eikä silläkään ole väliä, että uskooko taivaaseen vai jälleensyntymään. Jospa aina koukataan taivaan kautta, eli siihen perustuu se että äiti on taivaassa. Jotenkin vieraampaa olisi sanoa lapselle, että äiti on nyt tuo lintu tuossa puussa, vaikka itse ajattelisikin, että me kaikki ollaan yhtä ja samaa sielua.
Jotkut saavat lohtua ajatuksesta, että tapaavat vielä. Tässä hiljan oli artikkeli siitä Bulevardin surmasta. Nainen, joka menetti lapsensa, lapsenlapsensa ja jonkin ajan päästä vielä miehensä, niin enpä häneltä tuota jälleennäkemisen toivoa haluaisi riistää. Varsinainen peto olisin, jos sen tekisin.
Kuten kerroin, en ole niin varma asiassani. Voihan se tapaaminen tulla myös jälleensyntymän muodossa. Vaikka siinä rottapopulaatiossa, joka on se viimeinen elämä tällä pallolla. Kyse on uskosta, ei tiedosta. Lohtua tarvitaan joskus, mutta jokainen tulkoon autuaaksi omalla uskollaan.
"Palaan vielä tähän sinun olemassaolemattomuuteesi. Aina kun ihminen ilmaisee jonkun asian, niin siihen liittyy joko enemmän positiivinen tai negatiivinen lataus."
Ei välttämättä, yhtälailla myös ilmaistussa asiassa voi olla yhtäpaljon positiivista että negatiivista lataus jättäen jäljelle vain neutraalin latauksen.
"Sinä miellät, että tämä olemassaolemattomuus on ihmiselle positiivinen asia."
En ole sanonut sitä positiiviseksi asiaksi vaan asiaksi johon liittyy positiivia piirteiä, aivan kuten olemassaoloon ja elämiseen liittyy negativiisia piirteitä. Elämiseen liittyy aina negatiiviset piirteensä jotka ovat poissa vain silloin kun elämääkään ei ole.
"Me kaikki liukenemme siis jonnekin olemassaolemattomuuteen ja se on hyvä juttu, ei karmea ollenkaan."
Suuri kysymys on se että miksi pitäisimme sitä karmeana? Tokihan se on osaltaan pelottava ajatus että tietoisuudellamme on loppunsa mutta tämä johtuu pitkälti vain siitä ettemme oikein käsitä miltä olemassaolemattomuutemme tuntuisi koska meillä on vain kokemusta olemassaolosta.
Mutta mitä pelättävää olemassaolemattomuudessa todella on? Emme kärsi mitenkään siinä tilassa, emme murehdi sitä mitä olemme menettäneet ja kyse on ylipäänsäkin tilasta jossa olimme miljoonia vuosia ennen elämämme alkua ilman minkäänlaisia ongelmia.
"Mahtaako sinulla olla omakohtaista kokemusta siitä, että usko estää läheisen menettämisestä aiheutuvan surun käsittelyä. "
Sanotaanko näin että oman äitni kamppailu parinkin läheisen kuolemaan liittyvän surun kanssa on antanut hyvän kuvan asiasta.
"Voi kait näin tapahtuakin, mutta enemmän ajattelisin, että ei käsitellä surua ollenkaan. Ei saanut puhua pikkusiskon kuolemasta, vaan ollaan surusta mykkiä ja hukutetaan sitä työhön tai viinaan. Vasta aikuisena sitten on pakko ne asiat käsitellä."
Oikeasti loppuun käsitellyn surun tunnistaa siitä että se auttaa kohtaamaan myös muiden ihmisten menettämisen, eli kun kerran asian kohtaa, siihen on sitten paremmin valmis muillakin kerroilla.
"Joissain muissa maissa suru ilmaistaan avoimesti, mutta kyllä he myös jonkinlaiseen jumalaan uskovat. Väärällä tavalla kait sitten surevat."
Ei ole vääriä tapoja surea, siksi sen lapsenkin pitää löytää omansa sen sijaan että tälle tuputetaan valmis malli millä tämän olisi tarkoitus asiaa lähestyä. En vain henkilökohtaisesti suosittele taivasuskoa. En mitenkään ketään taivasuskoista tuomitse eikä minusta asiassa ole itsessään mitään väärää.
Kyse on puhtaasti vain taivasuskon haittapuolista ja siitä kuinka se tekee monet asiat vaikeammaksi kuin niiden tarvitsisi olla.
Et taida tietää lapsen mielestä paljoakaan, kun tuputtaisit hänelle aikuisten ajattelutapoja, jotka vaativat jo paljon kehittyneempää mieltä. Ne aiheuttaisivat lapsessa hätäännystä. Lapsen ajattelu on vielä ihan konkreettista. Sille ei riitä se, että äiti elää vain minun mielessäni. Sitä lohduttaa se, että äiti on jossakin, missä hänellä on hyvä olla, ja minä voin puhua sinne hänelle ja hän kuuntelee ja rakastaa minua.
"Se perustuu ihan siihen, että luonnossa on kiertokulku. Mikään ei häviä mikä on ollut olemassa."
Olen hyvin samaa mieltä, vaikkakin paljon abstraktimmalla tasolla. Ihminen sikäli häviä koskaan että tämä jättää aina sormensa historiaan ja jatkaa siten elämäänsä kaikkien niiden elävien kautta joiden elämään kuollut ihminen on vaikuttanut, tietysti puhtaimmillaan nimemomaan lasten muodossa.
Minä en näe ainoatakaan syytä miksi tai miten kokonainen tietoisuus, muistoineen ja kokemusten pohjalta opitut ajattelu- ja käytösmallit mukaanlukien olisi millään tasolla häviämätön asia.
Korkeintaan nimenomaan näen mahdollisena että ihmisen perustietoisuus, ilman siis muistoja tai ylipäänsäkään mikä tekee meistä sen ihmisen kuka olemme on jotain mikä säilyy ja jatkaa matkaansa toiseen olomuotoon, asia jota voitaisiin kutsua sieluksi.
"En myöskään usko, että ihmisen aivot olisivat ainoa tietoisuuden lähde, vaan tässä koko systeemissä on jonkinlainen tietoisuus. Miksi se olisi ängetty vain pään sisään."
Toisaalta on pakko ihmetellä että miksi tietoisuus eläisi ensin tässä muodossa ja sitten siirtyisi johonkin lopulliseen muotoonsa tuonpuoleiseen. Loogisesti kuitenkin jos sellainen paikka olisi kuin taivas, kaikin puolin järkevintä olisi että me myös nimenomaan syntyisimme suoraan sinne.
Tästä jälleen syntyminen tähän maailmaan uudessa muodossa on minusta se ainoa uskottava malli sille että ylipäänsäkään ihmisestä jokin osa oikeasti säilyisi, mutta sekin ilman muistoja ja muita piirteitä jotka tekisivät ihmisestä sen persoonan jona hänet edellisessä elämässä tunnettiin.
Toki eihän sinua mikään estä uskomasta että enemmän piirteitä ihmisestä selviää kuoleman yli, ihan jo koko muistia myöden, mutta toivottavasti ymmärrät ettei minulla ole minkäänlaisia perusteita uskoa asioiden olevan kyseisellä tavalla.
"Jotkut saavat lohtua ajatuksesta, että tapaavat vielä. "
Tottakai, ja monellehan se on ainoa mahdollinen tapa käsitellä sitä läheisen menettämistä. Mutta muitakin tapoja on olemassa eikä se ettei tuota läheistä enää tapaisikaan ole asia joka tekisi asiasta mitenkään erityisesti vaikeamman.
Minun tapani käsitellä läheisen menettämistä voi sinusta tuntua hyvinkin lohduttomalta, mutta muista että tarkastelet asioita eri viitekehyksestä kuin minä joten ja sen takia et näe monia asioita joita minä näen, aivan kuten minäkään en näe kaikkea mitä sinä näet ja täten en ymmärrä miten voit uskoa niihin asioihin joihin uskot.
@uskoa tarvitaan
Lapsi todellakin saattaa kysyä mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee. Itse vastaan vain sen minkä tiedän. Tätä ihmistä ei enää ole ja että ruumis muuttuu pikkuhiljaa haudassa maaksi. Tai sitten ruumis tuhkataan.
Lapset ymmärtävät enemmän kuin tajuatkaan ja pystyvät käsittelemään asioita suoraan ilman mitään valheita ja keksittyjä asioita. Taitaa olla niin, että _sinun_ on vaikea käsitellä tätä asiaa eikä lasten.
Ateistien ei tarvitse hävittää uskontoja. Uskonnot hävittävät itse itsensä. Tämä tosin ei liity tähän lastenkasvatuskysymykseen mitenkään.
Ja sullako on lapsia, ja joku läheisenne on kuollut, kun olet tietäväsi asioista noin paljon, ateistienkin läheisiäkin kuolee, ja ylllätys, ateisteillakin on lapsia, ja aina näistä kuolema asioista on selvitty. Tai ainakin usein. Ja jos joku ei pärjää niinkin luonnolisen asian kanssa, kuin kuolema on, niin saahan sitä ottaa avuksensa vaikka minkälaiset satukertomukset, jos siitä jotain apua heille on. Mutta kiitos taas kun demonisoit yhtä kansanryhmää.
"Jokainen varmaan muistaa ne lapsena peiton alla hiljaa lausutut rukoukset, siunaa äitiä ja isää."
Ei kannata yleistää koska en todellakaan muistaisi että olisin rukoillut mitään!!
"Lapsen usko on se mistä uskossa on kyse."
Onko lapselle tarpeen tuputtaa Suomen päiväkodeissa tai kouluissa uskoa!?
"Ateistin kuolema on varmaan aika rankka ilman tuota lapsen uskoa."
En ole KOSKAAN tarvinnut uskoa ja olen elänyt jo tätä elämää yli 30 vuotta!?
"Siksi yhteiskunnassa pitää säilyttää kristinuskon perinteet, että edes jotenkin säilyy tuo lapsen usko, johon voi palata myöhemmin. "
Perinteet kyllä, mutta onko niillä perinteillä PAKKO olla jokin kristinuskonnollinen sanoma ettei esimerkiksi joulukinkkua saisi paistaa tai käydä viemässä hautausmaalle joulukynttilää "muualle haudattujen" -paikkaan, jollei ole uskossa ja sellainen uskossa oleminen olisi ainakin minulle täysin mahdotonta...koska olen löytänyt totuuden...uskossa oleminenhan on valetta ja itsepetosta!!
Aika monet lapset eivät edes ymmärrä tätä kohtaa.
Vaimoni lapsena luki iltarukouksen, koska se oli hänelle opetettu.
Hän ymmärsi vasta teini-iässä tuon kohdan merkityksen.
Itselleni ei uskontoa kotona opetettu eikä rukoilua.
Kotini oli lämmin ja rakastava.
Koulun uskonnonopetus sai minut rukoilemaan Jumalaa.
"Älä anna tulla ydinsotaa."
"Ota taivaaseen jos kuolen"
Ei onnistuneet hälventämään kuolemanpelkoa nuo rukoukset.
Maailmassa sattui vaikka mitä pahaa viattomille lapsille, vaikka opettajat ja kerhotädit vakuuttivat kaikkien lasten olevan Jumalan kämmenellä.
Monet vanhemmat huudon ja tukistusten voimalla pakottavat lapsia rukoilemaan "levolle lasken luojani", koska pelkäävät lapsen joutuvan helvettiin jos eivät lue suojaloitsua ja kuolevat nukkuessaan.
Veikkaan, että suurinosa ihmisistä ei ole koskaan edes kuullutu sanasta jumala. Etenkin kun luolamies aikoihin eivät alkukantaiset ihmiset sellaista osanneet edes palvoa.
Mistäs tuo 21% on vedetty? Luulin luvun nimittäin olevan isompi. Kai se johtuu Suomen vanhasta ikärakenteesta, sillä vanhukset ovat tunnetusti vanhoollisia ja jotkut helposti aivopestävissä.
Varmaan 5% noista 89%:sta uskoo kristittyjen ja muslimien julmaan Jumalaan ja loput uskovatkin johonkin omaan ylempään voimaan, joka on oikeasti hyvä ja armollinen, eikä vain väitä olevansa sitä. Itsekin uskon johonkin ylempään voimaan. Voin taata, että äärikristityt ja muslimit ovat asiasta niin ulapalla kuin voi vaan olla ja jos joku ansaitsisi sellaista elämän jälkeistä tuskaa kuin he uhkailevat, niin he. Kukaan ei tosin ansaitse sitä murhaajia, raiskaajia ja muita vastaavia lukuunottamatta.
Ateisti9000
>>>Mistäs tuo 21% on vedetty?>Luulin luvun nimittäin olevan isompi.>Varmaan 5% noista 89%:sta uskoo kristittyjen ja muslimien julmaan Jumalaan ja loput uskovatkin johonkin omaan ylempään voimaan, joka on oikeasti hyvä ja armollinen, eikä vain väitä olevansa sitä.
Kun nuorilta kysyy uskoa Jumalaan, niin he yleensä vastaavat heti että ei, mutta kun jutustelua jatkaa enemmän, niin vastauksena on että asiaa ei ole oikeastaan pysähdytty ajattelemaan.
Eikä tarvitsekaan. Mielummin voitaisiin keskittyä johonkin tämän elämän asioihin.
Jotenkin en uskoa sinua tässä asiassa.
Kyllä me ajattelemme.
mikäli uskoasi tuputat lapselle niin samalla lapsi alkaisi varmasti uskomaan vaikka Saapasjalkakissaan tai Punahilkkaan!
Ja sen jälkeen kun pysähdytään ajattelemaan, huomataan joko jumalien olemassaolon murskaavan pieni epätodennäköisyys tai tykästytään ajatukseen kuolemattomasta mielikuvitusystävästä, jonka olemassaolo nerokkaasti perustellaan kasalla vanhoja paimenkertomuksia...
”Kuoleman läheisyydessä ateismi punnitaan.”
Punnitaan toki, mutta kuoleman läheisyys ei saa ihmistä lähestymään Jumalaa. Jos Jumala ei vedä ihmistä parannukseen, mitään toivoa ei ole. Mitään sellaista ei ole, että kuolinvuoteella tilanne muuttuisi ihmisen tahdosta.
Hel-vetti on tietoinen valinta, koska kaikki me tiedämme, että Jumala on olemassa. Ilman Jeesusta ihminen menee Hel-vettiin.
Kaikki tiedämme myös että kristilliset pyhäpäivät eivät ole kristillisiä vai mitä sami?
Miksi te kristityt olette sitten valinneet itsellenne hel-vetin? suitsaithan te Jeesuksesta väitätte kun ainoastaan paavalia seuraatte.
Oletetaan, että sinä Sami-a olet vakavasti sairas joennuste paranemisesta on nolla.
Jossakin vaiheessa (riippuu sairaudesta) tulevat sinulle sietämättömät kivut.
Mitä arvelet - poistaako kivut pappi vaiko nykyiset tehokkaa kipulääkkeet.
Kuules nyt Sami-a...minä en tiedä, että mitään jumalia on olemassa. Joten voisitko lopettaa noiden valheittesi tyrkyttämisen. Jos jonkin jumalan olemassaolo olisi täysin selvä asia ei olisi eri uskontoja, ateisteja, agnostikkoja jne..Minulla ei ole tietoa jumalan olemassaolosta ja väitän ettei ole sinullakaan..Sinulla on vain tämä "usko", jota pidät todisteena vaikka tätä se ei ole..Mikset sami usko muiden uskontojen väitteisiin ja niiden jumaliin? muiden uskontojen edustajat eivät usko sinun väitteisiisi Raamatun jumalasta..minä en usko minkään uskonnon väitteisiin, koska täysin selvää todistetta jumalien olemassaolosta ei yksinkertaisesti ole..paina tämä jo siihen kalloosi!!
Sami-a et voi olla huomioimatta, että maailmassa on muitakin uskontoja kuin kristinusko. Millä kriteereillä olet päätynyt omaan uskontoosi? Myös eri jumalia on palvottu kautta tunnetun historian..vastaukseksi ei kelpaa mututuntumat tai henk.koht. tapahtumat elämässäsi..
Jumala ei ole mikään Venäjän keisariperheen Rasputiini! Se mikä itsestä uskovilta tuntuu oikealta niin sellaiseen ei vaan pitäisi luottaa, koska elämää jää vain monesti teiltä elämäti kun elätte Jumalanne lumoissanne (joka on todella SÄÄLITTÄVÄÄ!!) ja sitten olette katkeria niille jotka osaavat elää eritavoilla kuin te, vaikka sitten sillä "Helvetin uhalla"!!
Se Helvetti on vain teille uskoville kuuluva. Sinne joko joudutte tai ette, eikä ketään uskomustenne ulkopuolelta ole soveliasta sinne tuputttaa. Uskostanne ulkopuoliset saavat todellakin kuolessaan rauhassa maatua pois tavalla tai toisella! On ollut julkeata ihmisille keksiä jokin sielu, jota ei ole todellisuudessa olemassakaan ja siitä väittely että ateistit joutuvat helvettiin. Ateisteja on julkeata syynätä mihinkään kun kerran eivät moiseen usko! Itse joudut kai islamilaisten helvettiin, kun et ainakaan mihinkään taivaaseen pääse!? :) Homovastaiset hihhulit pääsevät korkeintaan madonsyöväksi!!
Sami, eheytä itsesi. Sairastat psykoosia!
Ateisteja vaan 21%? ketä ne muut sitten on? muslimeita ja agnostikkojako? aitoja kristittyjähän suomessa on alle kaksikymmentä kappaletta.
"aitoja kristittyjähän suomessa on alle kaksikymmentä kappaletta."
Eikä kukaan suostu sanomaan keitä he ovat.
Multinikki ja sami-a ainakin väittävät itseään sellaisiksi.
Totta kai ihminen uskoo mieluummin kuolemajälkeiseen elämään, kun kuolema on ajankohtainen. Eikö tämä pikemminkin tue sitä, että jumala on vain käsite johon ihmiset hädässä turvautuvat, eikä siis mikään oikea olento?
Onnittelut, olet keksinyt mistä uskossa on kyse. Kyse on siitä miten haluaisit asioiden olevan. Mikä ajatus tuo lohtua. Ilman mitään valmiita uskontoja tai ateismia, ala kuulostella mitä oma sydän sanoo. Voit löytää hengellisyyden itsestäsi, ja se on parasta mitä on.
Olen (työnikin puolesta) ollut niin monissa hautajaisissa, että olisin varmaan jo saarnamies jos väitteesi pitäisi paikkansa.
Kirkon jäsenistä harva uskoo mihinkään, vaikka ovat kirkon jäseniä. Ovat kirkon jäseniä vain "perinteisistä syistä"! Minimaallinen joukko kirkossa olevista jäsenistä uskoo mihinkään Jumalaan!!