ISLAND RP

Mä mukana ja matkalaukullinen sieniä ja ruiskuja!

Mie olen mukana, jos muutkin ovat.

Olen mukana Trotskilaisesta erillisenä inviduaalina...

Pitäisiköhän minunkin tulla mukaan?

(Mitä kaikkea saa olla mukana, eli olemmeko pakanneet mitään yksityishenkilöinä lukuunottamatta Motarin sieniä?)

Voin liittyy jos mut vakkariks lasketaa...

Voin olla mukana...

Olen mukana! Mä ottaisin mukaan varmaan läppärin, kännykän ja jonkin kirjan, joka olisi tässä tapauksessa joko Uhrilampaat, Tolkienin Keskeneräisten tarujen kirja tai englanninkielinen Hobitti... En tiedä, olisiko se loppujen lopuksi sitten Uhrilampaat vai Hobitti.

Minulla on mukana läppäri (tosin sähköä ei ole...). En tiedä etukäteen, että kaikki eloonjääneet ovat vakkareita. Katsotaan, kuka tajuaa ensimmäisenä...

Niin ja jos loma kestäisi pidempään, niin vaatteita.

(Ensimmäinen roolipelausviestini tämän aikana...)

"Aluksi me olimme lentokoneessa, kunnes kone räjähti valtameren yllä... Se terroristiponirunkkari olisi pitänyt lynkata jo ennen lentoa..." nämä olivat viimeiset ajatukseni herätessäni kuumalta hiekalta tuntemattomalla saarella, johon ihmeen kautta olin päätynyt luultavasti kellunut, jonkun koneen osan mukana. Vieressäni on koneen siivestä irronnut pala - joka tukee teoriaani - ja muutamia muita koneen matkustajia...

Katson mitä minun hallussani oli säilynyt, eli löydän vaurioituneesta laukustani kolme kirjaa (Raamattu, Ruhtinas ja Valtiollisia mietelmiä), sekä puukon - koska tämä oli yksityiskone kukaan ei tarkistanut minua - ja viimeisenä eväitäni, jotka eivät kestä kauaa ilman säilömistä...

"Minun täytyy piilottaa ne" ajattelen "ennenkuin muut vaativat osansa, jos kaikki ei mene hyvin."

Lista tavaroista, joita minulla on:
-Kännykkä
-Kuulokkeet
-Hammasharja
-Vaatteita
-Kyniä
-Kirjoitusvihko
-Seuraavat kirjat:
•Joseph Goebbelsin elämäkerta
•Leninin elämäkerta
•Stalinin elämäkerta
•Trotskin elämäkerta
•Terveisiä pahan akselilta
•Valtio ja vallankumous
•Ystäväni Rasputin
•Kolmannen valtakunnan salaisuus
•Fasismin lumous
•Kommunistinen manifesti
•Jumalharha

Lisäksi pino Historia-lehtiä ja kieltenoppikirjoja. Nämä ainakin.

(Hammasharja tosiaan. Ja varmaan muitakin peseytymisvälineitä. )

Herään hiekalta. Voi vitun vittu. Sattuu. Jaa. Olen siis jossain. Tästä VOI tulla kivaakin ainakin jollain tasolla. Voi helvetti en näe tuttuja ihmisiä enää johonkin aikaan. Nousen ja nappaan laukun, jossa kuljetan tavaroitani. Ruokaa. Mistä vitusta täällä saa ruokaa? Jos ei muuta löydy, niin syön jonkun. (En siis tiedä vielä muita vakkareiksi.) Ensin täytyy etsiä jokin ase. Hitto! Jos täältä ei saa sähköä, en pääse suolistoon pitkään aikaan.

(Minulla nuo hammasharjat ja vaatteet on merenpohjassa - ja kirjat ovat säilyneet osittain märkinä -, koska laukkuni vaurioitui räjähdyksessä, huom. kutsun tavallisesti terroristejä ponirunkkareiksi, vaikken tiennyt hänen henkilöllisyyttänsä.)

Puhdistan vaatteeni hiekasta ja laitan hetken hiuksiani. Ja kaikkialla vieraita ihmisiä. Ei vittu! Miten minä muka selviän vieraiden ihmisten keskellä? Se on aina ollut minulle haasteellista ja nyt se on kaiken lisäksi pakollista! Harkitsen hetken aikaa kaikkien tappamista. Ei se onnistuisi. Hetken mielijohteesta huudan täysillä: "SAATANA!!!"

Herään rannalta lentokoneen osien keskeltä. Ehkä joku muukin on selvinnyt. Ehkä ei. Pommin jäljiltä matkalaukussani on käyttökelpoista on jäljellä vain virveli, vieheitä(tykkään kalastaa), sahalaitainen veitsi(jos lähden ulkomaille varaudun aina), aurinkolasit, sytkäri(pyromaani ku oon), paperia ja kyniä(kosk piirtelen). Muu on käyttökelvotonta ja kerään jääneet kamat mukaan. Ylläni on musta, harmaahihainen huppari ja valkoinen t-paita mustien farkkujen lisäksi. Pitänee edetä saaren metsään ja etsiä jotain syötävää, sillä en ala kalastamaan vielä. (Kai siel metsää on? Viidakkoo?)

Haahuilen jonkin aikaa, kunnes huomaan maassa siilin. No kappas vaan. Tuostahan voisi tulla lemmikkini. Otan siilin mukaani (Ihmeen kesy...) ja jatkan haahuilua.

Katson ympärilleni olevaa ihmisjoukkoa ja ajattelen "miksi minun on siedettävä näitä jonneja... Minulla on puukko, joten miks'en lynkkaa heitä samantien? Ehkä heistä voisi olla hyötyä."

Jatkoin miettimistä ajatellen, miten jatkaisin tästä eteenpäin... Minä tarvitsen tulevaisuudessa puhdasta vettä juotavaksi, sekä mahdollisen asunnon yötä varten, tuo kauempana kiroileva pikkujonne (Siiliö) ei vaikuta yhteistyöhaluiselta tarvitsen jonkun muun.

Katson kirjojani ja ajattelen "Tässä on sentään yksi hyöty, voin poistaa Machiavellin teoksista kirjastolainausmerkit" ja revin kirjaston tarrat irti.

"Saatana," joku huutaa herättäen minut. En tiedä, missä olen, mutta ainakaan en joudu kouluun vähään aikaan. Kaikki paikat ovat kipeinä, mutta ei se mitään. Sitten tajuan: ei sähköä = en voi kuunnella musiikkia. Onneksi minulla on myös piirustuslehtiö. En tosin osaa piirtää, mutta ei se mitään. Toivottavasti nuo tuolla ovat mukavia ihmisiä.
En jaksa nousta, joten jään vain nauttimaan ajatuksistani ja... auringonpaisteesta! Ja minähän EN aio ruskettua. Raahaudun varjoisaan paikkaan ja jään lojumaan sinne.

"Voi vittu mikä pieru!" Avaan lentokoneen huussin oven paskat naamallani vain nähdäkseni että loppukoneesta ei ole kuin rannalla makaavia osia jäljellä. Kävelen eteenpäin vetäen kollareita ylemmäs ja katselen ympärilleni. Saatoin räjäyttää koneen ja pudota tälle saarelle. Mutta silloinhan... "EEEEIIII!!!!" Huudan ja juoksen rannalle jossa sieneni kelluvat merivedessä, pilalla. "Eeeeheheheiiiihihii." Itken ja huomaan kolmisen ruiskua rantahiekalla. Kaikki käyttökunnossa. "Tulkaa isin tykö." Hörisen ja otan ruiskut taskuuni. Katselen ympärilleni vähä aikaa ja päätän painella viidakkoon. Pakkohan täälläkin on olla sieniä

Nytpähän on ainakin jotain seuraa... Pengon hetken lentokoneen palasia ja löydän yhden, joka on terävä ja jossa on kohta, josta voi pitää kiinni. Tämä saa kelvata, kunnes opin tekemään jonkin kivemman aseen. Tavallaan toivon, että täällä on joku järkevä, mutta toisaalta olisi helpompaa jos ei olisi. Onneksi olen pelannut Paranoiaa(Roolipeli totaalisen pimeästä tulevaisuudesta. Tietokone on ystävä. Joka muuta väittää on petturi ja petturit teloitetaan.), joten osaan kyllä varoa muita nousukkaita paskiaisia.

(Ai niin, minulla on myös Kärpästen herra -niminen romaani ja ensiapulaukku, sekä puukko.)

Korvissani kaikuu vieläkin räjähdyksen aiheuttama ininä, mutta olen sentään hengissä, kuten suurin osa koneen muista matkustajista. Kahlaan rannalle, jossa rinkkani kuin ihmeen kaupalla jo odottaakin minua.

Matkatavarani vaikuttavat ehjiltä ja kuivilta, kaikki kirjatkin ovat tallella. Ruokaa minulla ei ole, mutta sehän ei haittaa, sillä saan varmasti kanssaihmiseni vakuutetuiksi kollektivoinnin kannattavuudesta.

Niin, heistä puheenollen... Kanssahaaksirikkolaiseni vaikuttavat olevan varsin sekalaista sakkia. Kuulokkeet eivät toimi ilman sähköä, mutta voin sentään käyttää niitä eristämään ihmisten aiheuttaman hälyn tarvittaessa.

Matkalaukussani: Perustavaroita, vaihtovaatteet, pyyhe, kyniä ja vihko, kirjoja, laturi, vesipullo jne.

Herään rantavedestä. Yskin merivettä ja mietin, jaksaisinko rämpiä rantaan. Sitten mieleeni muistuu... Lentokone putosi mereen... Onko täällä sinilevää?
"Saatana!" joku huutaa. Kömmin ylös ja ryntään rantaan.
Teurastan laukkuni hiekalle. Kirjoja. Hyvä. Laturi? Kaivelen taskujani. Puhelin taisi upota mereen. Hyvä että siitä paskasta pääsin eroon. Laiturilla voi kuitenkin kuristaa jonkun. Kynä ja vihko... Hyvä. Vaatteita.. Ok. Ruotsin monisteita... Hienoa, sytykkeitäkin siis löytyy. Suklaata, pelikortit.... Kaikki on hyvin...
Tungen tavarat masentuneena takaisin laukkuun. Suolisto saa pärjätä ilman toista luotsia. Tai kyllähän Jokutyyppi trollit poissa pitää. Mihis nyt? Auringossa on kuuma ja joku hikke ehti jo lähimmän puun alle. Toivottavasti joku verenhimoinen apina putoaa hänen niskaansa. Mulkoilen puun valtajaa kiukustuneena luottavaisena siitä, ettei kukaan näe minua. Kuten ei koulussakaan.
Poispäin sienistä höpisevästä pojasta. Ihan tulee meidän koululaiset mieleen. Eiku... Hänhän juoksi viidakkoon. Eli voin jäädä tänne. Kaivan paksuimman kirjan laukustani ja alan lukemaan. Pari sivua vain. Sitten etsin vettä.

Pääsen eteenpäin viidakossa veitseni avulla. Olen päässyt pienen lammen lähelle johon voinen asettua. Lähellä on puita joissa kasvaa hedelmiä ja lammessa näyttää uivan kaloja. Viritän virvelin ja vetäisen pari kalaa lammesta vieheelläni. Poimin puusta hedelmiä ja sytytän tulen sytkärillä. Kun olen syönyt voin palata rannalle. Jotain on varmaan jäänyt rannalle muilta matkustajilta.

Viidentoista sivun jälkeen kurkkuani alkaa kuivata. Puolen litran juomapullossa ei ole enää paljoa vettä. Pääkipeänä auringossa olosta nousen ylös. Pitäisikö minunkin käydä etsimässä jotain terävää lentokoneen romusta?
Otan laukun mukaani ja kävelen varautuneena lähimmän rojun luokse. Siinä on jo joku (=Siiliö) penkomassa rompetta ja on ilmeisesti löytänytkin jo jotain. Lasken laukun maahan ja alan tutkimaan epämääräistä metallin palaa.

Pyörin metsässä yhden ruiskun vaikutuksen alaisena. Kaadan pari puuta koska ne vittuilivat minulle ja menen maanalaiseen luolaan. SE ON TÄYNNÄ SIENIÄ!!! Violetteja, sinisiä ja vihreitä pilkullisia mömmösieniä!

Kerään ruumiin palasia ja syön niitä, että pysyisin hengissä. Löydän sormia, jalkoja ja suolenpätkiä.

Kukahan vittu tuohonkin tuli? Joku tyttö, joka näyttäisi tutkivan jotain metallinpalasta... Helvetin helvetti... Ahdistavaa. Toivottavasti se ei aio hyökätä... Täytyy pitää sitä silmällä niin kauan, kunnes joko se tai minä lähtee. Siinä samassa siilini pudottautuu kädestäni ja lähtee kipittämään karkuun. "No voi helvetti!" huudahdan ja juoksen siilin kiinni. Nostan sen takaisin. Tunnen lievän kuuman aallon kehossani.

(Tervetuoa takaisin Neloth! Asia on kylläkin niin päin, ettet sinä pääse meistä eroon, me ei haluta sinusta eroon. Vaikka olisitkin ollut pitempää poissa, olisit siltikin ollut minun suolisto-tarinoissa mukana.)

Metallin pala vaikuttaa hyödylliseltä ja työnnän sen taskuuni. Pojalta oli melkein päässyt siili karkuun. En edes tiennyt, että siilit eläisivät tällaisilla saarilla.
"Ehkä sillä on kuuma." mutisen.

Jonkin matkan viidakossa rämpimisen jälkeen näen rannalla selviytyjiä ja suurimman osan koneesta. Jään viidakon reunalle tarkkailemaan aluetta.

Miine olla jo kärenny gaiggi sienet housuista tekemääni säkkiin. Vedän kasvoihini omalla paskallani sotamaalauksen ja nousen luolasta. Oneksi minusta on tullut ugalabugala thank you mushrooms!

Käännyn kohti tyttöä, joka taisi sanoa minulle jotain... Helvetin outoa. Minä varmaan vaikutan ihan helvetin vainoharhaiselta ja pelokkaalta. "Mitä sanoit?" kysyn.