En saa apua ärtyneelle suolistolleni! Vinkkejä?

Antibioottikuuri(doxitin, mykoplasmaan) tuhosi suolistoni. Jouduin keskeyttämään
kuurin koska suolisto ei kestänyt sitä. Jossain vaiheessa kuurin aikana alkoi kivut, polttelu(etenkin ylävatsassa), ruokavalio alkoi kaventua, raju ummetus ja turvotus.
Nyt yhä muutaman kuukauden jälkeen kova ummetus, vatsa ärtymys/polttelu, turvotus ja yhä kapeneva ruokavalio.
Ripualia ei missään vaiheessa, eikä nytkään.
Käytin koko kuurin ajan, ja käytän yhä maitohappobakteereja(nyt ratiopharm).
Käytän kurkumaa, sekä kurkumiinikapseleita, otin myös aiemmin 10pvän precosakuurin(vaikka ei ole ripulia), kokeiltu on myös inuliinia sisältäviä prebiootteja(Lacto Seven, ei toimi) sekä maitohappobakteerivalmiste VSL(liian ärhäkkä, ei toimi).
Ruokavaliosta on suoliston takia karsiutunut pois gluteeniviljat ja lähes kaikki muukin vilja(riisi, peruna, maissi), hedelmät, maitotuotteet, raa'at vihannekset, palkokasvit ja monet muut. On vaikea löytää ravintoa koska suolistoni keksii jatkuvasti lisää sitä ärsyttäviä elementtejä. Laihdun jatkuvasti.
Oisko jotain vinkkejä esim. lääkkeistä tai luontaistuotteista, tai ylipäänsä oireenkuvistani? Sen tiedän, että antibioottikuuri aiheutti tämän.
Kiitos!
205377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Parhaimmat maitohappobakteerit, joten muut kannattaa jättää kaupan hyllylle:

Jokainen antibioottikuuri muuttaa suoliston bakteeristoa jopa vuosien ajaksi.
http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto9_1.pdf

Normaali apteekin tai marketin probiootti kasvatetaan suojatusti laboratoriossa, pakastekuivataan ja laitetaan makeutusainetta evääksi imeskelypilleriin. Seurauksena on melkoinen "die off rate", eli lukema paljonko bakteereista on kuollut siinä vaiheessa kun laitat sen suuhun, verrattuna valmistushetkeen. Usein tämä on jopa 90%. Saat siis vain 10% "elossa" olevia bakteereita jotka ottavat kovasti turpaan vatsahapoiltasi eivätkä pääse ohutsuoleen asti elävinä. Apua näistä ei ole.

Hyviä valmisteita:
Luomuhapankaali
ProbiMage
Acidophilus Plus
Acidophilus Forte
Replete Intensive
DDS+
Bioteekin Probioottiplus

viljat ja maito pois

kypsennä kaikki vihannekset ja kasvikset

eli syö sosekeittoja ja tee pirtelöitä

hyvät rasvat

kookosöljy
oliiviöljy

EI prosessoituja kasvirasvoja

kokeile ulkolaisia kypsiä juustoja

voi luomuna

sun täytyy vaan kokeilla

Syöthän D-vitamiinia 100µg/vrk

ja kesällä päiv'llä ulos iho paljaana

Äänestä

Lisään edelliseen hyvään kirjoitukseen..... :) Lisäksi liota kuorittuja perunapaloja yön yli vedessä. Ota aamulla perunanpalat pois vedestä, sekoita ja juo neste. Tee niin kauan noin kuin tarve. Lisäksi ajattelen, kestääkö sun maha välttämättä maissia ja riisiä? Omani ei kestä. Mutta, kaikkihan olemme erilaisia. Mutta, maissin jättäisin ehdottomasti pois. Oletko kokeillut tattaria? Minulle se sopii; menee puurona joka aamu?
Nuo maitohappobakteerit joita olet käyttänyt, on huonoja. Ihme jos olisivat auttaneet ;) Sitten voisit jätttää hiivan hetkeksi pois, kunnes tilanne rauhoittuu. JA tiedäthän, että sokerituoteet vain pehentavat tilannetta.

Äänestä

Lisäisin vielä, että puhdistamaton merisuola käyttöön ja lisäaineet pois

Kaikki lisäaineet ei ole todellakaan pahasta, mutta paljon on turhaa

Mutta kun kaiken tekee itse, niin välttyy niiltä turhilta

Myös riittävä uni ja stressittömyys ovat tärkeitä

Kohtuuliikunta eli ei todellakaan saa rehkiä, jos kroppa on huonossa kunnossa

Aikaa tähän menee viikoista kuukausiin, mutta kyllä sinä paranet

Äänestä

Kiitos hirveesti vastauksista! Luin läpi noi probioottivalmisteet ja mietin vielä, että
mitä niistä lähden seuraavaksi kokeilemaan. Todellakaan ei ole ollut noista aiemmista mitään apua... Oiskohan vielä probioottivalmisteen lisäksi joku limakalvoja suojaava precosan kaltainen valmiste hyödyllinen(en halua käyttää precosaa sen laktoosipitoisuuden takia). Tutkin niitäkin vielä.
Nuo ruokavalioehdotukset onkin jo käytössä, kohta kohdalta.
Enkä juuri koskekaan sokereihin, enkä hipaisekaan valmisruokiin, ynnämuihin teollisiin kemikaalikoktaaleihin.
Mutta mietin tota perunaliemihommaa, että eikö siihen liemeen tule tärkkelystä?
Ja oiskohan se huono juttu tällaselle vatsalle.
Voisin kyllä kokeilla ja tunnustella miltä se tuntuu. Kaikki ei suosittelisi sitä kuitenkaan.
Ja ei, vatsa ei todellakaan kestä maissia ja riisiä, turpoo vaan ja nipistelee.
Ja tattari meni vielä hetki sitten ainoana, mutta nyt ei mee mikään vilja enää. Ruokavalio on mennyt ihan paleo-ruokavalioksi mitä tulee sopiviin ruoka-aineisiin.
Saatan lähteä kokeilemaan tota probimagea(10miljardia). En osaa sanoa, että mikä määrä bakteereja ois mulle sopiva, mutta varmaan sekin selvii kokeilemalla.
Kiitos tsempistä!

Äänestä

kulkevat "käsi-kädessä" ja molemmissa yhteinen nimittäjä on; limakalvoiltasi puuttuvat "oikeat työkalut", nimittäin 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif hyötybakteerit!!
Ja ummetustapauksessa vähennä kaiken kuidun saanti minimiin!
Tuohon limakalvojen hyötybakteeri-palautukseen ei tarvita kuin nuo kolme hyötybakteeria "Tehosessioina" eli suuret bakteerimäärät!!!

""...........jatkuu.
A. Käytä alkuun 2vrk….14vrk herkkyydestä riippuen, >>>IHMISPERÄISIÄ hyötybakteereita!
Sivu avautuu uuteen ikkunaan, tai uuteen välilehteen!: Joko .omasivu.fi palvelimella:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/#Asidophilus
^^^^^^Tai .nettisivu.org palvelimellavvvvvv:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/#Asidophilus

-Jos ripuli ei loppunut, niin sitten!
B. Sitten jatkossa 2vrk….14vrk herkkyydestä riippuen, >>>IHMISPERÄISIÄ hyötybakteereita!
Sivu avautuu uuteen ikkunaan, tai uuteen välilehteen. Joko .omasivu.fi palvelimella:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/#Acidophilus_Forte
^^^^^^Tai .nettisivu.org palvelimellavvvvvv:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/#Acidophilus_Forte

>>>Edellisillä toimenpiteillä pystytään kiertämään mahdollisten maitojäämien aiheuttama anafylaksian-, laktoosi’intoleranssin- ja migreenin-vaara, jolloin voidaan käyttää turvallisesti kaikkia kolmea 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif hyötybakteeria!

-Jos ripuli ei loppunut vieläkään, niin sinun on otettava käyttöön kaikki kolme tärkeintä bakteeria:
.
C. Sitten jatkossa ”Tehosessioina” >>>ELÄINPERÄISET hyötybakteerit jotka saattavat sisältää maito-jäämiä!
Sivu avautuu uuteen ikkunaan, tai uuteen välilehteen.
Joko .omasivu.fi palvelimella:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/#Asidophilus_plus
Jatkuu linkissä.

Lue kokonaan:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/blogi-08092010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveys-uhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-antibiootti-ripuli-tappaja-bakteeri-uloste-tutkimus-ja-probiootti-bakteerit-mhb/

Äänestä

Syökää tuoretta luomuinkiväärin juurta, pikku pala, joka päivä. Suoli, vatsa ja koko ihminen pysyy terveenä.

Äänestä
  • myös kurkuma on hyvä

    ja onhan noita

    Äänestä

  • Olen syönyt sitäkin, mutta nyt keitän ja juon mehun. Tietysti ilman sokeria. Raakana todella kitkerää. On muuten halvin keino pysyä terveenä: 3 päivän annos maksaa n.20 senttiä!

    Äänestä

Kokeilin omiin vatsavaivoihini kanssa kaikenlaista. Lopulta kokeilin iherbistä now foodsin super enzyymejä, sen jälkeen ei ole ollut mitään vatsa ongelmia.

Äänestä

Rupesin käyttämään noin viikko sitten probimagea. Odottelen, jos attaisi yhtään.
Ja noi linkit noista "kolmesta tärkeimmästä bakteerista" oli mielenkiintosia, mutta kun se VSL#3 :kin lähinnä pahensi tilannetta niin ei innosta kovin paljoa lähteä kokeilemaan valmisteita jotka sisältää melkein täysin samat jutut.
Eräs lääkäri sanoi, että suoliston limakalvoja tarvis ensin tukea jollain probioottisella hiivalla(Saccharomyces boulardii) ja sitten ryhtyä käyttämään probioottivalmisteita.

Äänestä
  • Tietääkö joku jotakuta hyvää lääkäriä joka osais tutkia/ravita vaikeaa suolistoa hyvin ??

    Äänestä

  • UPDATE_10353107 kirjoitti:

    Tietääkö joku jotakuta hyvää lääkäriä joka osais tutkia/ravita vaikeaa suolistoa hyvin ??

    Antioksidanttilääkäri on ainoa, joka on perehtynyt ravitsemukseen ja sen tuomiin hyötyihin.

    Ovat toki kalliita.

    http://antioksidantti.fi/fi/

    Sorry huomasin, että olet jo kokeillut perocosaa

    Äänestä

  • Precosa? kirjoitti:

    Antioksidanttilääkäri on ainoa, joka on perehtynyt ravitsemukseen ja sen tuomiin hyötyihin.

    Ovat toki kalliita.

    http://antioksidantti.fi/fi/

    Sorry huomasin, että olet jo kokeillut perocosaa

    Joo kokeiltu on, hyötyä ei tullut. Mutta sulle sellainen kysymys; voiko precosaa ottaa samaan aikaan probioottien kanssa? Silloin viimeksi jätin probiootit siksi aikaa pois!
    Ja olen tässä reilu puoli vuotta ravannut Antioksidanttiklinikalla antioksidanttilääkärillä, hän määräsi minulle precosaa ja kurkumiinia viimeksi kun nähtiin! Ei muuta.
    En ole pariin kuukauteen käynyt, sillä loppui rahat ja kiinnnostus kun apua en ole saanut.
    Mietin kyllä vähän ajan varaamista Kaarlo Jaakkolalle, hän on kirjottanut kirjankin liittyen suolistoon.

    Tosin Kaarlo Jaakkola ei ota uusia potilaita.
    Erkki Antilalta voisin saada yhä ajan, sillä hänellä olen käynyt, enemmän muiden vaivojen takia.

    Äänestä

  • UPDATE_10353107 kirjoitti:

    Joo kokeiltu on, hyötyä ei tullut. Mutta sulle sellainen kysymys; voiko precosaa ottaa samaan aikaan probioottien kanssa? Silloin viimeksi jätin probiootit siksi aikaa pois!
    Ja olen tässä reilu puoli vuotta ravannut Antioksidanttiklinikalla antioksidanttilääkärillä, hän määräsi minulle precosaa ja kurkumiinia viimeksi kun nähtiin! Ei muuta.
    En ole pariin kuukauteen käynyt, sillä loppui rahat ja kiinnnostus kun apua en ole saanut.
    Mietin kyllä vähän ajan varaamista Kaarlo Jaakkolalle, hän on kirjottanut kirjankin liittyen suolistoon.

    "voiko precosaa ottaa samaan aikaan probioottien kanssa? "

    En tiedä. Minä otin sen muutaman päivän, kun perocosakuuria oli jäljellä.

    Maanantaina loppui viimeinen antibiootti (oli 2 eri lääkettä samaan aikaan melkeen) ja precosa loppui tiistaina. probioottia oon syönyt viime viikon perjantaista ja nyt ollut 2 vrk ilman.

    Mulla nyt vatsa kova kuin kivi ja sitä ei ole ollut vuosiin.

    En tiedä, johtuuko gefilus probioteista (parempaa ei ollut ja oli tarjouksessa) vai antibiootista vai mistä.

    Kokeillessa nyt mennään. Tällä hetkellä en syö enään precosaa, probiottia enkä antibioottia.

    Kattelen, josko suolisto normaalistuisi ihan itestään.

    Kaarlo Jaakkolalla on kirjoja, joita saa kirjastosta.

    Käyhän lainaamassa.

    Kiitos vastauksesta.
    En tiedä mitä teen... suolisto on ollut huonona jo ainakin 4kk, mikään ei tunnu auttavan. Nyt olo on taas pahentunut, ruokavalio on yhä niin suppea(paleo paljon muuta), en jaksa yhtään tehdä töitä, mutta on pakko... en viittisi mennä käväsemään AO-klinikalla vain kokeilemassa jos kyseisellä lääkärillä olisi tällä kertaa tarjota mulle jotain apua tähän suolisto-ongelmaan. Sillä mun täytyisi mennä kilpirauhasasioissa toiselle klinikalle, se on voinnin kannalta melko yhtä akuutti asia suoliston kanssa. Molempiin ei oisi varaa samaan aikaan... pitää valita jompi kumpi.
    Ja olen kysellyt kaikilta jos he voisivat suositella jotakuta suolistoasiantuntijaa, mutta olen saanut vain Paula Heinosen ja AO-klinikan lääkärit.
    Tänää aion ostaa Aboa Medica Boulardiita, jossa ei ole laktoosia, kuten Precosassa on.

    Toivottavasti sulla alkais helpottaa kanssa. Noi gefilukset on kai hyvin hepposia, tai siinä on tosi vähän maitohappoja. Kannattaisko sun kokeilla suurempia määriä sisältäviä probiootteja? Tai parempilaatuisia.

    Haluisin muuten kysyä, että miksi mä en nää kenenkään muun käyttäjän tunnuksen nimeä noiden kommenttien päällä? : D (olen uusi Suomi24 :ssä)

    Ollaan nimettömiä.

    Tässä blogipostaus, jos jotain apua olis

    http://www.kemikaalicocktail.fi/2014/05/antibioottilapsi-tassa-hei/

    Äänestä

Precosa?

Hei ystäväiseni.

Itselä nyt parhaillaan antibioottiripuli ja vatsa kipeä sekä peräsuoli on kuin olisi tulikuuma hiilihanko siellä. Ei kivaa.

Kävin eilen apteekissa ja precosaa myivät 10 päivän kuurin ja maksoi n. 10€.

On jo nyt auttanut.

Sain myös voidetta peräsuoleen.

Käy apteekissa juttelemassa.

Äänestä

Muista että voit auttaa miehiä ympäristöstäsi
Muista, että tämä on paskan pidättämisen kilpailu.
Muista, että hyvinvointi yhteiskunta ei ole rahaa.
Muista, että iso penis, ei ole vatsan hyvinvointiin, vaarille nussituttamisena kokoon.
Muista, että iso penis, ei ole ratkaisu, naisen hyvinvointiin, painostamiseen.
Muista, että empatia-seksiolo ulkoisena, au empatian tavoin, ei ole oma kokemuksesi.
Muista, että au-seksiolo, ulkoisena, ulkopuolelta, ei ole omaan hyvinvointiin.
Muista, että au-seksiolo, ei kuulu pari-suhteen, seurailun oikeutuksena, kipuun.
Muista, että seurakunta-jäsenyys, ei ole julkisesti seurailtava, au-seksiolonakaan.
Muista, että seurakunta-jäsenyys, tuo yleiskunto-noston, au-seksiolona ympäristöön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kirsikkaleivos kirjoitti:

Antibioottikuuri(doxitin, mykoplasmaan) tuhosi suolistoni. Jouduin keskeyttämään
kuurin koska suolisto ei kestänyt sitä. Jossain vaiheessa kuurin aikana alkoi kivut, polttelu(etenkin ylävatsassa), ruokavalio alkoi kaventua, raju ummetus ja turvotus.
Nyt yhä muutaman kuukauden jälkeen kova ummetus, vatsa ärtymys/polttelu, turvotus ja yhä kapeneva ruokavalio.
Ripualia ei missään vaiheessa, eikä nytkään.
Käytin koko kuurin ajan, ja käytän yhä maitohappobakteereja(nyt ratiopharm).
Käytän kurkumaa, sekä kurkumiinikapseleita, otin myös aiemmin 10pvän precosakuurin(vaikka ei ole ripulia), kokeiltu on myös inuliinia sisältäviä prebiootteja(Lacto Seven, ei toimi) sekä maitohappobakteerivalmiste VSL(liian ärhäkkä, ei toimi).
Ruokavaliosta on suoliston takia karsiutunut pois gluteeniviljat ja lähes kaikki muukin vilja(riisi, peruna, maissi), hedelmät, maitotuotteet, raa'at vihannekset, palkokasvit ja monet muut. On vaikea löytää ravintoa koska suolistoni keksii jatkuvasti lisää sitä ärsyttäviä elementtejä. Laihdun jatkuvasti.
Oisko jotain vinkkejä esim. lääkkeistä tai luontaistuotteista, tai ylipäänsä oireenkuvistani? Sen tiedän, että antibioottikuuri aiheutti tämän.
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu