"Kirkkohallituksen ja työmarkkinajärjestöjen selvitys arkipyhien siirrosta koskee myös muita arkipyhiä kuin loppiaista ja helatorstaita, kertoo Turun Sanomat.
LKS 20130924 Loppiainen ja helatorstai saattavat siirtyä lauantaille. Työmarkkinajärjestöt selvittävät asiaa yhdessä kirkon edustajien kanssa. Helatorstai 9. toukokuuta kalenterissa. LEHTIKUVA Martti Kainulainen
Työmarkkinakeskusjärjestöt alkoivat joulukuussa selvittää loppiaisen ja helatorstain siirtämistä viikonlopulle. Juridisten kysymysten vuoksi selvitys koskee nyt kaikkia arkipyhiä, joihin on sovellettava työlakia ja kirkkolakia".
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/TS arkipyhat-19435
Miten joulun käy ? joulupäivä torstaina 25 pv ja tapaninpäivä perjantaina 26 pv. Siirtyykö joulupäivä lauantaiksi ja tapaninpäivä sunnuntaille ?
Työnantajajärjestöt tavoittelevat arkipyhien viikonloppuun siirtämisellä ehjiä työviikkoja.
Kirkossa arkipyhien siirto nähdään ongelmallisena, eikä sille kirkon näkökulmasta ole perusteita.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä jos minulta siirretään palkalliset lomapäivät viikonlopulle sen vuoksi että isot herrat pääsee hymyillen kiipeämään norsunluutorniinsa niin voin sanoa kosto elää!!! Ja se elää siinä muodossa että tuplaan KAIKKI siirretyt lomat sairaslomiin. Esimerkiksi yksi helatorstai on kaksi sairaslomapäivää.
Juurikin noin... mutta ihan periaatteen vuoksi 3 päivää.. Siirtäkööt kaikki arkipyhät viikonlopuille. Kalliimmaksi se tulee pomojen sairaslomalla pitää kuin normi palkalla.
siis mitä ? Helatorstai sunnutaille ? ??? Päättäjät ja kapitalisit on sairasta paskasakkkia.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että ne harvat, joilla on yhä töitä, saavat raataa itsensä hengiltä.
Eikö olisi järkevämpi lyhentää työaikoja, jotta saataisiin töitä useammille? Sellainen on kaiketi liian hankala järjestää tässä yhteiskunnassa.
Arkipyhät ovat pääasiassa uskontoon liittyviä "juhalapäiviä", jolloin ei pidä tehdä töitä. Myös sunnuntai on tällainen pyhä = lepopäivä = pyhitä lepopäiväsi.
Mielelstäni nämä pyhävapaat kuuluvat ainoastaan uskoville. Ateistit voisivat näin ollen ihan hyvin tehdä työtä 7 pv viikossa. Vuosilomista voidaan sitten keskustella.
Tässä se nähdään yhteiskunnan nykyinen tila, ahneus ja työntekijöiden riistäminen kaikin keinoin, kun ne harvat kirkkopyhätkin, jotka arkipäiville sattuvat halutaan siirtää viikonloppuun.
Kas kun eivät ole ehdottaneet ensimmäiseksi vapuan muuttamista työpäiväksi, kun eikös se vappu ole työläisten ja työn juhlapäivä, joten ajattelisi sen kuluvan työ merkeissä näiden herrojen mielestä.
Nykyinen työaika 8 tuntia on aivan liian pitkä työaika.
Liian pitkät työajat johtavat tehottomuuteen, koska nykyään työtä tehdään jo niin paljon, että ihmisen voimavarat loppuvat siinä tahdissa jo paljon ennemmin, kuin työpäivä on loppunut.
Tai vastaavasti jossain työpaikassa, jossa päivän työtehtävät on jo suoritettu, mutta työpaikalta ei voi lähetä aikaisemmin, koska työehdoissa on se 8 tuntia.
Sellainenhan on pilaa työpaikan työilmapiirin, jos siellä joutuu vaan aikaa kuluttamaan ja aikahan ei työpaikalla kulu, koska ympäristö on pelkästään työtekoa varten suunniteltu, ei ajan kulua varten.
5-6 tuntia on aivan riittävän pitkä työaika.
Jos työaika on 5-6 tuntia 8 tunnin palkalla, niin ihminen tekee täsmälleen yhtä paljon työtä, kuin jos hän on sen 8 tuntia.
Syy on siinä, että ihminen työskentelee tehokkaammin, koska hän tietää pääsevänsä aikaisemmin kotiin ja hänelle jää myös enemmän vapaa-aikaa, joka on nykyaikaisessa työlämässä jo harvinaista.
Aikaisemmin kotiinpääsy on sellainen innostava tekijä, mikä kannustaa ihmistä tehokkaammaksi, kuin vasta klo 16.00 jälkeen kotiinpääsy.
Kumpi innostaisi enemmän, kun perjantaina työnantaja sanoisi puolenpäivän jälkeen, että päivä on pulkassa ja iltapäivän kahvitunnin jälkeen työpäivä päättyykin tähän.
Kuin, että iltapäivän kahvitunnilla pomo tulisi hoputtamaan, että hopi hopi töihin sieltä lorvimasta, vielä 2 tuntia tehokasta työaikaa jäljellä, eikä vielä lähdetä viikonloppua viettämään, kuin vasta tasan klo 16.00, ei minuuttiakaan aiemmin.
En pahoittaisi mieltäni, jos joku EK:n paskasäkki ammuttaisiin hengiltä.
""Harhainen käsitys"
Antilan mukaan Suomessa ajatellaan virheellisesti, että arkipyhiä olisi muita Euroopan maita enemmän. Selvityksessä on SAK:n mukaan käynyt ilmi, että Suomessa on jopa vähemmän arkipyhiä kuin muissa maissa keskimäärin".
http://www.talouselama.fi/uutiset/selvitys ei viekaan arkipyhia/a2244721
SAK:n Antilan mukaan Suomen nykyistä pyhäjärjestelmää tukee esimerkiksi muiden Pohjoismaiden samankaltaiset tavat.
"Esimerkiksi Ruotsissa on samanlainen pyhäjärjestelmä kuin Suomessa.