Alkoi kuulumaan pitkänä perjantaina iltayöstä Koivumäentien suunnalta mieletöntä kiljuntaa kun sanamies huusi vaimolleen. Sanoi kyllästyneensä kaikkiin h---iin, Tarja Halosesta ja jehovan todistajanaisista alkaen ja kaikki aasialaiset naiset jotka hän on ostanut suomeen ovat hänet pettäneet. Hampaat hän vetää kurkkuun kaikilta.
Selkeästi huomasi sanamiehen vinksahtaneen lopullisesti vaikka huomasi myös, että oli ryhtynyt tapansa mukaan myös juopottelemaan.
No me naapurit olimme sitten pakotettuja soittamaan virkavallan paikalle ja sanamies vietiin käsiraudoissa rauhoittumaan.
Selkeästi huomasi sanamiehen vinksahtaneen lopullisesti vaikka huomasi myös, että oli ryhtynyt tapansa mukaan myös juopottelemaan.
No me naapurit olimme sitten pakotettuja soittamaan virkavallan paikalle ja sanamies vietiin käsiraudoissa rauhoittumaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Emme ole hämmästyneitä. Mutta nettipoliisi ja S24 ylläpito häntä kyllä suvaitsee.
Suoli24 Ylläpidon Kummipoika ja
erityissuojeluksessa toki-toki.
Oli rauhallista, vaikka kilometrin päässä. Olevassa valtakunnan salissa gudut ryyppäs ja piti meteliä ja nussi takahuoneessa pikku tyttöjä
Kun Kristityt vietti Kristinuskon suurinta juhlaa pääsiäistä
Tällainen ketju.
Ketju ei ole sen enempää juutalainen kuin edes kristillinenkään.
Miksei ylläpito poista tätä rajojemme ulkopuolelta tulevaa internethäirintää?
Sanamiehen sairaat tekstit tuo kävijöitä saitille?
Aller saa niistä hilloa mainostajilta?
sairaita juttuja --sairaille ihmisille
Suoli24-tyyliin
Mutta se on jehovan todistajat jotka näitä kirjoittaa
Kyllä se on Sanamies joka alapään asioista
-ihan kirjautuneena-
on tässäkin ketjussa kirjoittanut.
ei ole KRISTITYN tekstiä semmoinen, hyi olkoon
mikä rietas vanha Äijä tämä
Sanamies onkaan monine sivupersoona-nikkeineen :((
Luthersäätiö onkin ..häkeltynyt..
saamastaan huomiosta jota Sanamies
skitsojen juttujensa ja
sivupersooniensa avulla
onLluthersäätiöön kohdistanut :P