Mimosanherkät Backman ja Laukkanen mahalaskuun!

TimoTARistimäki

Hyvä "htl47"!

[Nimittäin keskusteluketjussa, joka löytyy linkistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004834823
]

Te, kuten kaiketi jokuset muutkin "rekistetöityneet nimimerkkeilijät",
olette ennättänyt näköjään huolestua siitä, ettei toistaiseksi tätä
edellisin kirjoitukseni ollutkaan tullut palstoille rekisteröidyllä
nimimerkilläni - eli siis nimelläni!

Minähän lienen jossakin toisessa yhteydessä kertonut, että uskon
rekisteröityneeni suomi24.fi:hin jo aikoja sitten nimellä "Timo T A
Ristimäki", joka on
minun aivan ikioma nimeni; muistaakseni rekisteröin sen ns. Galleriaan jo
13. heinäkuuta 2004. Eli siis jo silloin, kun about 13.4.2004 aloittamani
www-keskusteluista riippumattoman kauden eli täyden kolmen kuukauden
omaehtoisemman elämän jälkeen palasin lukemaan ja kirjoittelemaan(kin)
suomi24.fi:n politiikka-saiteille.

Joka tapauksessa minä olen kirjoittanut omalla nimelläni aivan riippumatta
siitä, rohkenevatko nimellään kirjoittaa ketkään muut.

Erityisesti nimimerkille "htl47" kuitenkin jokunen vastauksentynkä!

Minulle ei siis ole tullut eikä tule "pupu housuihin" suhteessa juuri
mihinkään; ei ainakaan minkäänmoisiin näiden(kään) saittien
kirjoitteluihin ja kirjoittelijoihin. Eikä kyllä sen enempää
suusanaisiinkaan intäntöihin ja/tai inttäjiin, mikäli se saittien
nimimerkillisiä kirjoittajia kiinnostaa...

Kun näin on siis asianlaita, lienen ensimmäisiä rekisteröidyn nimimerkin
eli siis ihan oikean nimeni käyttäjiä näillä kapisilla
keskustelusaiteilla!

PS1. "Asiallisesti" olen yrittänyt vastata aina aiemminkin. Ja olen
kirjoittanut yleensä aina eli aiemminkin enemmän asiasta kuin tällä
tyhjänpäiväisellä kerralla, jolloin toki jälleen "yritän vastata
asiallisesti" huomautukseen, jonka asiallisuudesta sinällään en ole
ollenkaan kovin vakuuttunut...

PS2. Tämän ketjun keskustelun avauskirjoituksessani - siis kaiketi arvon
nimimerkin "turhaksi jäärittteluksi" luonnehtimassa - yritin tuoda julki
käsitykseni ajankohtaisen YLEn toimitusjohtajakysymysskandaalin tiimoilta.
Tarkoitukseni oli viitteenomaisesti tuoda julki halveksuntani punamullan
pahimpien nimityspoliittiseten perinteitten johdosta. Sekä demarien että
keskustan eduskuntaryhmien puheenjohtajat eli kamraatit Jouni Backman ja
Timo Kalli ennättivät osoittaa jo viime vuoden juhannuksen alla
erinomaisen kyseenalaisia kansanvallantaitojaan. (Kritisoin heitä ja
heidän puolueitaan heidän menettelytavoistaan jo silloin.) Jouni Backman
ehätti sitten vielä Yleisradion hallintoneuvoston varapuheenjohtajan
ominaisuudessa yhdessä hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkasen
kanssa kruunaamaan poliittisen uransa mitä melkoisimpaan mahalaskuun YLEn
toimitusjohtaja-asian hoidossa. Uskoakseni kumpaistakin mimosanherkkää
politrukkia on koskeva sama kohtalo, jonka kautta politiikan uskottavuus
ei ainakaan vähene...

Ja kun TV:n iltauutisista sain jo perjantai-iltana havaita, että Markku Laukkasellakin tuntuu
- vihdoinkin! -tulleen "pää vetävän käteen", voinevat kaikki Backmania ja
Laukkasta enemmän kansainvaltaista menoa rakastavat ihmiset huoahtaa
helpotuksesta.

Kiitos siis nimimerkille "htl47" siitä, että minuakin näillä
palstoilla - edes välillä - kiitetään.

Yllä oleva siis olkoon vastaus rekisteröintihuomautukseenne; viimeksi eli
suomi24.fi:n keskustelusivujen uuden avauksen jälkeen "Otsikossa kaikki"
-tyyppisen kirjoituksen palstoille jättäessäni en kiireessä edes
huomannut, miten rekisteröitymiseni olisikaan tullut "dokumentoiduksi".
Nyt kaiketi tulee?

Hyvien viikonloppuilmojen toivotuksin merkitsen

"TimoTARistimäki"

7

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautalehti

      Yleisradion toimitusjohtajakisasta vetäytynyt Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman moittii kaupallisen median tapaa käsitellä Ylen johtajavalintaa.

      Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman Backmanin mukaan kilpailijat yrittävät vahingoittaa Yleä taloudellisten etujen vuoksi.
      Kilpailijat näkisivät Backmanin mukaan mielellään Ylen johdossa liike-elämästä tutun saneeraajatyypin, joka antaisi suosiolla urheilu- ja viihdeohjelmat kaupallisille kanaville. Ne tietäisivät kilpailijoille lisää mainostuloja.
      "Ylen tehtävänä olisi sitten vain hoitaa vähemmistöjen ohjelmat ja lukea uutiset. Olisi kamalaa, jos Ylen toimitusjohtaja olisi itse toimintojen rajaamisen kannalla", Backman sanoo.

      Backman lisää, ettei hän aio tavoitella Ylen johtajan paikkaa ensi vuonna. Paikka perustettavaksi kaavaillussa Ylen hallituksessa voisi sen sijaan häntä kiinnostaa.
      =
      Juuri surkeampaan itkuvirteen ei olisi kyennyt kukaan... paitsi tietysti Esko Tuho-Aho.

      • TimoTARistimäki

        Oululaisen Kaleva-lehden päätoimittaja on tapansa mukaisesti kirjoittanut jälleen erittäin analyyttisen kolumnin - tällä kertaa toverikaverien Backman & Laukkanen sekoiluista Yleisradion hallintoneuvoston kahdenmiehen toimitusjohtajanetsintäpartiona.

        Vaikka kumpaisetkin kähmykuomat ovat jo ymmärtäneet vetäytyä paitsi "partiointi"tehtävistään myös Yleisradion hallintoneuvoston jäsenyydestä, heidän jo pitkään jatkunut hyväveljeydellinen suhmurointinsa muissakin isänmaan asioissa kuin vain joukkoviestinnällisissä toiminnoissa sietää tulla perusteellisesti arvioitavaksi.

        Päätoimittaja Risto Uimosen kolumni "Tunnustelutehtävä oli pelkkää silmänlumetta" toivon mukaan avaa moniaita sanaisia arkkuja...

        "Tunnustelutehtävä oli pelkkää silmänlumetta

        Hulabaloo alkoi viikko sitten sunnuntaina, kun Yleisradion hallintoneuvoston keskustalainen puheenjohtaja, kansanedustaja ja Ylen entinen toimittaja Markku Laukkanen ilmoitti ryhtyvänsä tunnustelemaan Jouni Backmania Arne Wessbergin seuraajaksi. Ilmoitus synnytti vastalausemyrskyn.
        Kommenteissa protestoitiin jyrkästi kahta asiaa. Ensiksikin sitä, että yhteiskuntatieteiden ylioppilas Backmanilta, joka jäi 1999 hallituksesta pois suorittaakseen loppututkinnon, puuttui pätevyys tehtävään. Hän oli kuitenkin poliittisesti sopiva: hänellä on SDP:n jäsenkirja ja hän on toiminut valtioneuvoston jäsenenä.

        Tuomion Backmanin epäpätevyydestä antoi muun muassa entinen radiojohtaja Tapio Siikala Pohjolan Sanomissa. Siikalaa voi pitää tässä asiassa melkoisena asiantuntijana, vaikka hän onkin keskustan miehiä. Vastustamalla Backmanin nimitystä hän asettui poikkiteloin myös puoluetoverinsa Laukkasen kanssa.

        Kritiikin toinen kärki kohdistui menettelytapaan. Monien oli vaikea sulattaa sitä, että kahden miehen etsintäpartio Laukkanen-Backman päätyi tarjoamaan Ylen johtoon Backmania. Tätä on pidetty röyhkeyden huippuna, ja Laukkanen on saanut kuulla kunniansa myös omiltaan. Hän tunnustikin itse perjantaina tosiasiat: häneltä menivät edellytykset jatkaa hallintoneuvoston johdossa kaiken tapahtuneen jälkeen.

        Laukkasesta ehti tulla rasite paitsi Ylelle myös puolueelleen. Keskusta on porskuttanut gallupien mukaan rinta rottingilla kohti kunnallisvaaleja. Kolmas perättäinen suuri vaalivoitto siintää silmissä, mutta nyt se on joutunut vaaravyöhykkeeseen Ylen hallintoneuvoston sekoilujen takia.

        Laukkanen puolusteli tiedotusvälineissä toimintaansa sillä, että hän vain "tunnusteli" Backmanin mahdollisuuksia. Nyt tiedetään, että se oli hölynpölyä.

        Laukkasen puheet joutuivat nimittäin outoon valoon heti sen jälkeen, kun Backman oli ilmoittanut heittävänsä pyyhkeen kehään ja luopuvansa myös Ylen hallintoneuvoston varapuheenjohtajan paikasta. Backmaniin iski rehellisyyden puuska, joka osoitti Laukkasen puhuneen asian vierestä.

        Backman tunnusti, että hänestä oli määrä tehdä - vastalauseista välittämättä - Ylen toimitusjohtaja keskiviikkona hallintoneuvoston kokouksessa kolmen suuren puolueen voimin. Välipuhe tai poliittinen sopimus ei kuitenkaan pitänyt, kun keskustan rivit hajosivat eikä kokoomuskaan toiminut hallintoneuvostossa niin kuin sen olisi pitänyt tehdä. Suivaantunut Backman löi tässä vaiheessa hanskat tiskiin, vaikka hänen takanaan oli hallintoneuvoston enemmistö.

        Hän ei kuitenkaan perustellut luopumistaan kohtaamallaan laajalla vastustuksella. Miten hän olisi voinutkaan tehdä niin, kun hän ei edes tiennyt, mitä tapahtui. Backman kertoi lopettaneensa median seurannan muutamaksi päiväksi. Toisin sanoen hän ummisti silmänsä ja korvansa todellisuudelta sillä hetkellä, kun oli päättänyt lähteä pyrkimään Ylen johtoon.

        Backman selitti, että hän hyppäsi toimitusjohtajakisasta pois, kun poliittinen sopimus ei pitänytkään Ylen hallintoneuvostossa. Keskustalla ja kokoomuksella on mandaattipaikat Ylen korkeassa johdossa, joten niiden piti varmistaa toimitusjohtajuus Backmanille.

        Perjantaina tehty päätös Arne Wessbergin jatkoajasta sotii myös sitä vastaan, mitä Laukkanen on aiemmin lausunut asiasta. Hän on vakuuttanut, ettei Wessbergille myönnetä enää lisäaikaa.

        Kun se kuitenkin tuli, on kohtuullista todeta, ettei
        se johtunut niinkään Laukkasesta kuin siitä, ettei sosiaalidemokraateilla yksinkertaisesti ollut tarjolla Backmanin kieltäytymisen jälkeen Ylen johtoon ketään muita päteviä nimiä kuin Wessberg
        hätäratkaisuna.

        Wessbergille on jo myönnetty yksi lisävuosi Ylessä sekä oikeus jatkaa Ylen ja Suomen edustajana Euroopan yleisradioliiton EBU:n puheenjohtajana. Nyt hän saa jo toisen jatkopestin ja mikä on saadessa. Hän on kovassa iskussa ja hyvässä kunnossa. Wessberg on hoitanut hommansa yleisesti ottaen erinomaisesti - ehkä juuri siksi, että hänellä on vahva journalistinen tausta.

        Wessbergille myönnettiin ensimmäinen jatkoaika tämän vuoden loppuun, jotta demarit olisivat ehtineet rauhassa etsiä hänelle ammatillisesti pätevän seuraajan. Sellaista ei löytynyt, vaikka häntä on haettu kissojen ja koirien kera. Kenkä puristi ja puristaa tästä. Demarien ykkösehdokas oli pitkään muuan Reijo Svento, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta alalta.

        Ongelman ydin kiertyy Ylen poliittisuuteen, joka perustuu siihen, että se on eduskunnan alainen yhtiö. Seppo Niemelän johtama parlamentaarinen tv-työryhmä jättää pian ehdotuksensa Ylen hallintoneuvoston ja hallituksen asemasta. Sieltä tuskin on kuitenkaan odotettavissa olennaista muutosta nykytilaan yksinkertaisesti siksi, että pukki on pantu kaalimaan vartijaksi.

        Puolueet ovat laittaneet Niemelän ryhmään omia etujaan valvomaan politrukkeja kakkos- ja kolmosketjuistaan. Nyt tarvittaisiin puoluejohtajatason päätöksiä siitä, että Ylen johdon mandaattijaosta luovutaan, mihin pääministeri Matti Vanhanen viittasi televisiossa lauantaina.

        Mikään ei olisi estänyt nykyistäkään hallintoneuvostoa valitsemasta ammattilaista Ylen johtoon. Heitä löytyy talon sisältä ja ulkoa, mutta Laukkasella ja Backmanilla ei ollut siihen halua.

        Miten sitten puretaan hermeettinen ja itseään ruokkiva mandaattijärjestelmä Ylen johdosta? Järjestelmä, jossa yhden suuren puolueen mandaatti antaa kahdelle muulle oikeuden vaatia samaa.

        Vastaus on yksinkertainen: valitaan Laukkasen ja Backmanin tilalle hallintoneuvoston johtoon fiksut henkilöt, jotka eivät samaista puolueiden ja Ylen etua toisiinsa kaksikon tavoin. Eiköhän Wessbergille löydy silloin seuraaja alle kuukaudessa.

        Risto Uimonen"

        Linkki: http://www.kaleva.fi/cf/osasto.cfm?depa=174&ts=040309

      • htl47
        TimoTARistimäki kirjoitti:

        siitä. että tuollainen puoluepoliittinen kähmintä ei ole parasta mahdollista lopputuloksen kannalta, kun tehdään noihin julkisiin virkoihin valintoja. Lisäksi olen kovasti otettu, ettei mielipiteesi tällä kertaa ollut väitettä Lipposen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä tässä asiassa, jossa hän ei ole ollut mukana.
        Paras (=pahin) viimeaikaisista koplaamisista tapahtui kuitenkin jo tuossa Suomen Pankki/EU-komissaari-yhdistämisessä. Kansaa kusetettiin oikein urakalla väittämällä, etteikö muka Rehniä sovittu muuksikin kuin pätkäkomissaariksi tuossa yhteydessä. Jos pääministerinä eli valinnan suorittajana olisi ollut joku muu kuin keskustalainen, olisi asia ehkä voinut ollakin niin, mutta Vanhanen sopi asiat jo etukäteen ja demarit suostuivat. Kähmintää, kähmintää.
        P.S. Älä ota aina niin itseesi kun joku, minä muiden mukana, hiukan närkitään sinun nimimerkkikammoasi. Tekisi mieleni linkata sinulle noita Jo vain-törpön älyviestejä, joita hän on tämänkin päivän aikana ehtinyt pistää jo n. 30 ilman mitään järkeä.

      • Jaba_43

        Jos Ylen hallintoneuvostoa ja Wessbergin seuraajaa olisivat johtaneet muut kuin demareiden mandaattipaikan täyttämiseen sitoutuneet puoluepukarit, Laukkanen ja Backman, niin Wessbergillä olisi jo journalistitaustaltaan ja johtamiskokemukseltaan täysin ammattitaitoinen seuraaja.

        Asia taitaa kääntyä siihen malliin, että ensin uudistetaan Ylen organisaatio, eli perustetaann sille hallitus, joka sitten etsii ja valitsee toimitusjohtajan, kun nykyinen hallintoneuvosto jätetään muiden valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen tapaan kansanedustajien kavittelukerhoksi ja kokouspalkkioiden nostoautomaatiksi.

      • TimoTARistimäki
        htl47 kirjoitti:

        siitä. että tuollainen puoluepoliittinen kähmintä ei ole parasta mahdollista lopputuloksen kannalta, kun tehdään noihin julkisiin virkoihin valintoja. Lisäksi olen kovasti otettu, ettei mielipiteesi tällä kertaa ollut väitettä Lipposen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä tässä asiassa, jossa hän ei ole ollut mukana.
        Paras (=pahin) viimeaikaisista koplaamisista tapahtui kuitenkin jo tuossa Suomen Pankki/EU-komissaari-yhdistämisessä. Kansaa kusetettiin oikein urakalla väittämällä, etteikö muka Rehniä sovittu muuksikin kuin pätkäkomissaariksi tuossa yhteydessä. Jos pääministerinä eli valinnan suorittajana olisi ollut joku muu kuin keskustalainen, olisi asia ehkä voinut ollakin niin, mutta Vanhanen sopi asiat jo etukäteen ja demarit suostuivat. Kähmintää, kähmintää.
        P.S. Älä ota aina niin itseesi kun joku, minä muiden mukana, hiukan närkitään sinun nimimerkkikammoasi. Tekisi mieleni linkata sinulle noita Jo vain-törpön älyviestejä, joita hän on tämänkin päivän aikana ehtinyt pistää jo n. 30 ilman mitään järkeä.

        "Lisäksi olen kovasti otettu, ettei mielipiteesi tällä kertaa ollut väitettä Lipposen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä tässä asiassa, jossa hän ei ole ollut mukana."

        Kiitos vaan eteenottamisesta, vaan tuostapa näkemyksestäsi en sinällään olisi kovinkaan varma.

        Backman jos kuka on ollut vuosikausia Lipposen uskollisin aisapoika lähes kaikissa hankkeissa, joissa neutronipommin tavoin on milloin karsittu läänejä muttei virkamiehiä ja kustannuksia (s.o. kasvatettu kansalaisten ja hallinnon välistä kuilua ja demokratiavajetta niin kotoisissa kuin EU- ja maailmanmitoissakin!) milloin järjestelty kansan antamaa vaalitulosta hämyisissä kabineteissa ruutu- tmv. paperilappusin mieluisampiin muotoihin ja mittoihin.

        Vaikea uskoa - pääministeri Vanhasen viimeksi esittämästä poliittisista läänityksistäluopumisista antaman lausunnon johdosta puhemies Lipposen esittämän tuskaisen parahduksen katsannossa - sitä, etteikö muka myös Lipponen aivan samoin kuin Vanhanenkin olleet hyvin tietoisia Laukkasen ja Backmanin suhmuroinneista, ja siten myös niihinkin osallisia.

        Minä olen monissa yhteyksissä esittänyt kohtalaisen kovaa kritiikkiä niin Esko Ahon ja Erkki Liikasen kuin Olli Rehninkin nimitysten yhteydessä. Ja monissa muissakin yhteyksissä.

        Minusta ne kaikki omalta osaltaan todistavat sitä, ettei viime eduskuntavaalien tuloksen mahdollistamalle raikkaammalle ja edistyksellisemmälle punamulta- ja/tai kansanrintamapolitiikalle - siis sille Anneli Jäätteenmäen johdolla tapahtumaan tarkoitetulle - haluttu alkuunkaan antaa mahdollisuuksia. Vanhan jengin jäsenet halusivat jatkaa punamullan pahimpien perinteiden mukaista virkanimitys- ja muutakin politiikkaa - ja jäljet ovat olleet olleet nähtävissä pitkin matkaa!

        En muuten tunne kammoa nimimerkkikirjoittelijoita kohtaan; mielestäni heidän antinsa näilläkin saiteilla vain on ollut asiasisällöltään kovin vaatimatonta, vaikkakin antipatiasisällöltään (mm. erityisesti Kekkosta ja Jäätteenmäkeä kohtaan) toki sitäkin antoisampaa...

        "Jo vain" -linkkejä muistan jokunen aika joltakin saiteilta vilkaisseenikin; sellaisesta kirjoittelusta minulla ei ole mitään hyvää arvioitavaa ja sanottavaa, minkä senkin olen varmaan kirjoittanut julki jossakin kirjoituksessani ilman että moisia olisi minulle tarvinnut kenenkään linkitellä...

        PS. "Jos pääministerinä eli valinnan suorittajana olisi ollut joku muu kuin keskustalainen, olisi asia ehkä voinut ollakin niin, mutta Vanhanen sopi asiat jo etukäteen ja demarit suostuivat. Kähmintää, kähmintää."

        Osut kyllä oikeaan, mutta vain osittain. Pääministeri Vanhasen tiedän entuudestaan aivan perinteiseksi poliittiseksi kähmyilijäksi, mutta tuskin tasavallan toiseksi edellinenkään - eli se kahdeksanvuotinen päällepäsmäri - jää missään näissäkään kyseenalaisissa suhteessa Vanhasta "huonommaksi".

        Vanhasta olen näillä saiteilla jo puolitoistavuotta sen verran kritisoinut, että moinen "tunnustus" tulkoon nyt hänellekin suoduksi!

        "P.S. Älä ota aina niin itseesi kun joku, minä muiden mukana, hiukan närkitään sinun nimimerkkikammoasi."

        En ota itseeni, vaan muihin - ehkä "viattomampiin" - keskustelusaittien lukijoihin!

        Siksikin olen edelleen esim. asevelisosialistimonikkonimimerkkeilijäryppään (siis sen eritoten K.K.Korhosen, Wiljamin, Stadin kundin etc. edustaman) kirjoittelusta seuraavasta linkistä ilmenevää mieltä:

        Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000004814265

        Linkki Stadin kundin tunnustuksiin jo 10.3.2004:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002630250

        Johtopäätöslinkki:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004568580

      • ------
        TimoTARistimäki kirjoitti:

        "Lisäksi olen kovasti otettu, ettei mielipiteesi tällä kertaa ollut väitettä Lipposen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä tässä asiassa, jossa hän ei ole ollut mukana."

        Kiitos vaan eteenottamisesta, vaan tuostapa näkemyksestäsi en sinällään olisi kovinkaan varma.

        Backman jos kuka on ollut vuosikausia Lipposen uskollisin aisapoika lähes kaikissa hankkeissa, joissa neutronipommin tavoin on milloin karsittu läänejä muttei virkamiehiä ja kustannuksia (s.o. kasvatettu kansalaisten ja hallinnon välistä kuilua ja demokratiavajetta niin kotoisissa kuin EU- ja maailmanmitoissakin!) milloin järjestelty kansan antamaa vaalitulosta hämyisissä kabineteissa ruutu- tmv. paperilappusin mieluisampiin muotoihin ja mittoihin.

        Vaikea uskoa - pääministeri Vanhasen viimeksi esittämästä poliittisista läänityksistäluopumisista antaman lausunnon johdosta puhemies Lipposen esittämän tuskaisen parahduksen katsannossa - sitä, etteikö muka myös Lipponen aivan samoin kuin Vanhanenkin olleet hyvin tietoisia Laukkasen ja Backmanin suhmuroinneista, ja siten myös niihinkin osallisia.

        Minä olen monissa yhteyksissä esittänyt kohtalaisen kovaa kritiikkiä niin Esko Ahon ja Erkki Liikasen kuin Olli Rehninkin nimitysten yhteydessä. Ja monissa muissakin yhteyksissä.

        Minusta ne kaikki omalta osaltaan todistavat sitä, ettei viime eduskuntavaalien tuloksen mahdollistamalle raikkaammalle ja edistyksellisemmälle punamulta- ja/tai kansanrintamapolitiikalle - siis sille Anneli Jäätteenmäen johdolla tapahtumaan tarkoitetulle - haluttu alkuunkaan antaa mahdollisuuksia. Vanhan jengin jäsenet halusivat jatkaa punamullan pahimpien perinteiden mukaista virkanimitys- ja muutakin politiikkaa - ja jäljet ovat olleet olleet nähtävissä pitkin matkaa!

        En muuten tunne kammoa nimimerkkikirjoittelijoita kohtaan; mielestäni heidän antinsa näilläkin saiteilla vain on ollut asiasisällöltään kovin vaatimatonta, vaikkakin antipatiasisällöltään (mm. erityisesti Kekkosta ja Jäätteenmäkeä kohtaan) toki sitäkin antoisampaa...

        "Jo vain" -linkkejä muistan jokunen aika joltakin saiteilta vilkaisseenikin; sellaisesta kirjoittelusta minulla ei ole mitään hyvää arvioitavaa ja sanottavaa, minkä senkin olen varmaan kirjoittanut julki jossakin kirjoituksessani ilman että moisia olisi minulle tarvinnut kenenkään linkitellä...

        PS. "Jos pääministerinä eli valinnan suorittajana olisi ollut joku muu kuin keskustalainen, olisi asia ehkä voinut ollakin niin, mutta Vanhanen sopi asiat jo etukäteen ja demarit suostuivat. Kähmintää, kähmintää."

        Osut kyllä oikeaan, mutta vain osittain. Pääministeri Vanhasen tiedän entuudestaan aivan perinteiseksi poliittiseksi kähmyilijäksi, mutta tuskin tasavallan toiseksi edellinenkään - eli se kahdeksanvuotinen päällepäsmäri - jää missään näissäkään kyseenalaisissa suhteessa Vanhasta "huonommaksi".

        Vanhasta olen näillä saiteilla jo puolitoistavuotta sen verran kritisoinut, että moinen "tunnustus" tulkoon nyt hänellekin suoduksi!

        Kyllä, Keskusta on paras.
        Kirjoittanut: Valehtelijalle. 4.10.2004 klo 18.28

           Luuletko, että kukaan uskoo punikin valheita.

        Meneppäs kaupungin torille, siellä tulee punasilmäisiä demareita vastaan. Näitä demarit kuljettivat vaalihuoneistoihin ja kuiskivat numeroita.

        Keskustassa on voimaa ja viisautta.

        Keskusta on turvallinen ja paras.

        Kepu on paras
        Kirjoittanut: Kepu on paras 4.10.2004 klo 16.56

           On taas demukat ja muutama kok/lip katkeralla päällä. Keskustavastaisuus pörrää päässä.
        Keskustahan on paras puolue ja kannatukseltaan suurin.
        Keskustan pääministerikin on kansan suosikki maltillisella ja järkevällä politiikalla.

        Ymmärtäähän sen kun demarit ovat hävinneet kahdet vaalit. Menettänyt pääministerin paikan ja eikä pääkomissaarin virkaakan tullut. Ja Backmankin teki siipirikkoisen lennon. Onhan demarileirissä tunteet kuumana ennen kuntavaaleja, kun Keskusta on niissäkin suosikkiasemissa.
        Ja koko euroopassa on demarit kärsineet rökäletappioita. Kansat ovat huomanneet, että ei demarit aja vähäosaisten ja köyhien asiaa.
        Valta ja virat on demarien pääasia.

        Siksi täytyy Keskustaa solvata. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

        Keskusta on inhimillinen ja turvallinen puolue kaikille ihmisille.

        Keskustaa ei sorreta ja Keskusta on sorrettujen puolella.

        Keskustassa on ytyä.

        Niin on.

        Häivy demari-palstalle
        Kirjoittanut: Kepu on paras! 4.10.2004 klo 18.08

        Häivy demaripalstalle itkemään!

        Demarit umpiluuääliöitä.
        Kirjoittanut: Näin on. 4.10.2004 klo 16.51

           Kaikki kierous on pelissä, muuta häviö tulee kuntavaaleissa.

        Taas demarit vääristelee.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 16.43

           Demareihin ei voi luottaa.

        Demarit kieroilee.

        Demarit valehtelee.

        Demarit haukkuu.

        Sossuvalta alas.

        Oletteko huomanneet miten kuumana demarit
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 15.16

           ja muutama kokoomuslainen käy.

        Sota on kiihkeää ja armotonta. Kapi Korhonen ja kumppanit ovat joukolla häiriköimässä ja Ratamo ja Klovni pukkaa väliin valheita.

        Mutta Keskusta etenee silti tyynenä ja rauhallisena. Ei valheet ja kieroudet vaikuta Keskustan vaalivoittoa, koska äänestäjät ratkaisee vaalit. Ja äänestäjiä ei enää petetä.

        Keskustassa on viisautta ja voimaa.

        Keskusta on turvallinen ja inhimillinen.

        Ei tarvitse, sillä vertaan itseäni sinuun.
        Kirjoittanut: Tosi on. 4.10.2004 klo 11.14

           Ratamo. Ja siihen menee ainakin 50 vuotta, että minulle voi tulla yhtä vaikea skisofrenia kuin sulla. Tietysti jos seurustelen paljon sinun kanssa voi laueta aikaisemminkin.

        Mutta muista. Lepo tekee sinulle hyvää.

        Kokoomuslaista oppositiopolitiikkaa.
        Kirjoittanut: No niin. 4.10.2004 klo 11.16

           Ja vähän demareidenkin.

        Äläs demari valehtele.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 10.28

           Keskustaa äänestää 18 - 109 vuotiaat naiset ja miehet.

        Keskusta on turvallinen ja inhimillinen kaikille äänestäjille.

        Hahahahahahahahahah. On kiva olla Keskustalainen.

        Hahahahahhhhaaahahahahhahahahahhaha
        Kirjoittanut: Demarin vaalikatkeruus. 4.10.2004 klo 09.53

           Ilmenee monella tavalla. Hörinäääää.

        Mutta Olga kaatoi Pavelin.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 10.31

           Lipposlaiset katkerat ei unohda ikinä sitä, kun hento nainen tyrkkäsi Lipposen sivuraiteille.

        Mutta mitä teki Lipponen.
        Kirjoittanut: Tosi on. 4.10.2004 klo 10.54

           Ei päässyt pääministeriksi.

        Ei päässyt pääkomissaariksi.

        Yksi viidestätoista piirijohtajasta tukee Lipposta.

        Kuntavaalien alla Lipponen hyllytettiin.

        Lipposen juoksupoika ei päässyt edes kalkkiviivoille Ylenjohtaja kisoissa.

        Anneli sai EU vaaleissa samanverran ääniä yksistään kuin demarien kolme yhteensä.

        Annelista vielä kuullaan. Sano minun sanoneen.

        No Anneli on aina puhunut totta.
        Kirjoittanut: Tosi on. 4.10.2004 klo 11.06

           Mutta Lipponen kieroilee ja valehtelee.

        Sudkvist- jupakka ja Elintarvikevirasto. Tuossa muutama esimerkki.

        Annelista tulee jonain päivänä Presidentti.

        Kysy Lipposelta.
        Kirjoittanut: Pavel tietää. 4.10.2004 klo 11.21

           Ei muuta.

        Mene Wc:hen.
        Kirjoittanut: Faxin pukkaajalle. 4.10.2004 klo 11.30

           Paskalle.

        Muista kuitenkin.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 09.46

           Valtuusto on valittu demokraattisilla vaaleilla laillisesti.

        Älä juputa demari.

        Keskustassa on voimaa ja viisautta.

        Jaa, tämä onkin Ratamon rääpäle.
        Kirjoittanut: Valehtelijalle. 4.10.2004 klo 09.52

           Maan katkerin tyyppi.

        No se on Ratamon kaveri Kovni.
        Kirjoittanut: Luulisin. 4.10.2004 klo 10.34

           Yhtä tyhmiä kok/lippejä molemmat.

        Sano vain reilusti Keskusta.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 11.26

           Keskusta on inhimillinen ja turvallinen puolue.

        Kyllä meillä on vasenkin käsi, jolla teemme ahkerasti työtä.

        Keskustassa on viisautta ja voimaa.

        Heti kun siihen on aihetta.
        Kirjoittanut: Mikä kysymys. 4.10.2004 klo 09.33

           Kyllä kokoomukselaisilla on varaa maksaa bensansa.

        Valehtelijademarille
        Kirjoittanut: Keskusta on paras 4.10.2004 klo 09.32

           Kuulkaas demarit.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 3.10.2004 klo 09.13

        Kaukaapa täytyy hakea asiantynkää, että pääsee valeita levittelemää.

        Nyt on kuntavaalit. Ja vuosiluku kirjoitetaan 2004.

        Unohtakaa Keskustakaunaiset koklipit katkeruutenne ja katsokaa, mikä valo loistaa Keskustasta.

        Keskusta on turvallinen ja inhimillinen puolue.

        Keskusta on suurin ja kaunein.

        Sitä ei ylen valhekallupit muuta, eikä koklipien kateus.

        Keskusta on paras maalla, sekä pienissä ja suurissa kaupungeissa.

        Et sinäkään tosi kokoomuslainen ole.
        Kirjoittanut: Olet kok/lip. 4.10.2004 klo 10.40

           Enemmän ehkä demari, mutta et halua leimautua demariksi.

        Odotetaan Suomen Gallupin tuloksia.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 08.57

           Ylen mielipidekyselyt vedetään aina demareille eduksi. Ihme kun ei rohjenneet tehdä eroa suuremmaksi. Keskustan kannatus on noussut vaaleissa aina 2 %:a.
        Demareilta voi pudota vielä kannatusta kun kok/dem kannattajat palautuu kokoomukseen. Näitä on noin 3%:a. Demarien kannatus on todellisuudessa noin 22 %:a. Kokoomuksen 20 %:a.

        Keskusta on todellisuudessa suurin.Kannatus 25%:a.

        Keskusta on inhimillinen ja turvallinen.

        Viisas kokoomuslainen.
        Kirjoittanut: No niin. 4.10.2004 klo 11.19

           Oli skitsofreninen oivallus Otsikossa kaikki nimimerkillä.

        On ainakin yksi katkera demari.
        Kirjoittanut: Kuten näkyy. 4.10.2004 klo 09.49

           Keskusta on paras.

        Eikä saa kiihkoilla kuten Korhonen tekee.
        Kirjoittanut: Eikä yllyttää. 4.10.2004 klo 09.19

           Korhonen yllyttää Keskustavastaiseen kampanjointiin. No muutama höyrypää on lähtenyt Korhosen mukaan.

        Keskusta on kaikkien asialla.
        Kirjoittanut: Tosi on. 4.10.2004 klo 09.26

           Demareille vain valta ja virat maistuu. Köyhät ja vähäosaiset on demareille tuntematon käsite.

        Menit jo raukkamaisesti perheeseen.
        Kirjoittanut: Oliko kauniisti tehty. 4.10.2004 klo 10.45

           Perhe ei kuulu demarienkaan politiikkaan nimellä mainiten.

        Häpeä demariraukka.

        No demareista ei ainakaan ole apua.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 09.23

           Keskusta on turvallinen ja inhimillinen ja on kaikkien ihmisten asialla.

        Keskustassa on voimaa ja viisautta.

        Lasse Lehtinen on kopioinut väitöskirjansa.
        Kirjoittanut: Varma tieto. 4.10.2004 klo 09.08

           Lehtinen on paperitohtori.

        Keskustassa on voimaa ja viisautta.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 09.11

           Urho Kaleva Kekkonen oli suuri valtiomies.

        Tosi on.

        Siksikö demarit Lipposen hyllytti.
        Kirjoittanut: Utelias. 4.10.2004 klo 10.59

           Lipponen meni ohi jo Kekkosestakin.

        Keskusta on paras kumppani.
        Kirjoittanut: Sinivalkoinen. 4.10.2004 klo 19.05

           Turhaan kokoomus on Paavon persettä nuollut.

        Suomen Neito tarvii SINIVALKOISEN hallituksen.

        Siis kokoomuksen ja Keskustan yhteistyötä.

        (valkoinenhan tarkoittaa puhdasta Keskustaa
        eli AHO & Jäätteenmäki linjaa.)

        Kuka hullu äänestää demaria.
        Kirjoittanut: Tosi hullu äänestää demaria. 4.10.2004 klo 21.23

           Lipposlaiset huru-ukot kirjoittelee tännekin huuruisia ja järjettömiä kirjoituksia.

        Demareihin ei voi luottaa.

        Vertaahan demariörvelöiden huruiluun.
        Kirjoittanut: Keskusta on paras. 4.10.2004 klo 21.18

           Laita myös kirjoitus mihin on vastattu. Vai eikö demariörvelö ilkeä laittaa omaa valheellista ja kieroa kirjoitustaan ensin.

        Kyllä tosi on, että demarit on yhteiskunnan tuho ja kirous.

        Sulku sosialismille. Demareihin ei voi luottaa tippaakaan.

        Mitä tuumitte jos joutuisitte tositilanteessa kapin alaiseksi.
        Kirjoittanut: Snadi kundi. 4.10.2004 klo 21.29

           Voisi olla, että kapi?

        Mutta usko jo. kekkonen on kuollut.
        Kirjoittanut: Tosi on. 4.10.2004 klo 21.32

           Ja Antero Kekkosesta ei ole kuin rattijuopoksi.

        Surkeita nuo demarit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe