Karl Marx (1818 - 1883) oli yksi Marx-veljeksistä ja eräs huomattavimpia 1800-luvun eurooppalaisia parrankasvattajia sekä fantasiakirjailijoita. Karl Marx on kommunismikultin ylijumala ja häntä palvotaan Leninin ja Stalinin rinnalla.
Marx näperteli Friedrich Engelsin kanssa fantasiakirjaprojektia proletariaatin ja omistavan luokan ristiriitaisuudesta ja hänen pääteoksenaan pidetään novellikokoelmaa Pääomaa (Das Kapital), jonka kaikki tietävät, mutta jota kukaan ei ole jaksanut lukea pitkästyttävän ja toistavan juonensa takia. Karl Marx on kommunistien joukossa erikoinen siksi, että hän oli oikeasti älykäs. Karl Marxin ruumis on säilötty Vasemmistonuoret ry:n päämajaan, jossa sitä palvotaan ihmisuhrein. Nuori pioneerityttö lukitaan yöksi samaan huoneeseen Marxin muumion kanssa. Kukaan ei tiedä mitä yön aikana oikeasti tapahtuu, mutta kapitalistien levittämiä huhuja liikkuu kaikkialla. Marxin partakarvat olivat entisissä sosialistimaissa arvostettuja pyhäinjäännöksiä. Karl Marx raapusteli myös työväelle Raamatun nimeltään Kommunistinen manifesti. Tätä kirjaa kommarit nykyäänkin lukevat ja syvästi kunnioittavat.
Viemäristä olen koko ukko sanoi Karl
20
94
Vastaukset
- michat
Kerro jotain Marxien oppien sisällöstä.
Kuuntelemme mielellämme.
Mainitse lähdeteos. - löydä tieto
Älä höpsi...et tiedä Humöör velj porukan viimeisestä karvanaamasta yhtään mitään. Mee kirjastoon ja sinne porno-osastolle......kohta mk= karl marks=homot huumorimiehet
- michat
Oletkohan aivan terve! Teksti kertoo mielialahäiriöstä. Syy siihen voi olla persutietotoimiston valheiden levittely.
Et siis ole nähnytkään Marxin kirjoja ja jo heität lokaa. Mitä se merkitsee?
Olet täysin työväenluokan vihollisten kynsissä. Ne eivät anna sulle työtä eivätkä maksa palkkaa herjoistasi ja silti alistut äärioikeiston vasalliksi.
Jos äärioikeisto tulisi valtaan, se laittaisi sinut työhön euron tai kahden tuntipalkalla, vahtisivat että teet kieli vyön alla ja vetäisivät työstäsi ylivoittoja.
Sulle on kerrottu oikein että Das Kapital on Marxin pääteos. Siinä sulle on kerrottu persu-uutisia että se olisi novellikokoelma.
"Pääoma" kapitalistisen tavaratuotannon yleisten lakien kokoomateos ja äärettömän arvokas kirja ihmiskunnalle. Tuhat kertaa arvokkaampi kuin mainostamasi raamattu.
Pääoman perusjuoni on työnarvoteoria. Se että kaikki tietyllä hetkellä oleva kansakunnan tavarapaljous on työvoiman kulutuksen tulos. Työläiset rakentavat tuotantolaitokset ja käyttävät niissä koneita. Työläinen ansaitsee työpäivän aikana itsensä uusintamiskulut ja sitä sanotaan palkaksi. Näiden lisäksi työläinen luon myös uutta arvoa, lisäarvoa ja jota sanotaan myös voitoksi. Työläinen ei saa voittoa itselleen vaikka synnyttäkin sen. Voitto/lisäarvo jää kapitalistille. Lisäarvo on työläiselle kuuluvaa mutta kapitalistin anastamaa palkan osaa.
Kiinnostaako? Jatketaanko. Jos jatketaan, saat toisenlaista tietoa kuin persutietotoimisto antaa. - puhele itselles
Työläinen myy oman työpanoksensa (n. 8h) työnantajalle vapailla markkinoilla.
Työläinen saa työstään palkan.
Tavara tai jokin muu hyödyke on työnantajan omaisuutta, joka saa tehdä omistamalleen hyödykkeelle mitä itse haluaa, kyselemättä työläisen mielipidettä.
Niin meidän firmassa tehdään.
Mikäli se "työläinen" haluaa jotain lisää tehdystä työstään, niin on parempi alkaa itse yrittäjäksi !
JA TÄMÄ "DIELEKTIIKKA" EM. ASIASTA JÄÄ TÄHÄN ! - puhun kaikille
"Tavara tai jokin muu hyödyke on työnantajan omaisuutta, joka saa tehdä omistamalleen hyödykkeelle mitä itse haluaa, kyselemättä työläisen mielipidettä".
Näin se porvarillisen oikeuskäsityskäytännön mukaan on.
Laitetaanpa siihen toinen porvarillinen oikeuskäsite: Jokaisella on oikeus työnsä tuloksiin tai työllä hankkimaansa omaisuuteen.
Olemmeko samaa mieltä. Luultavasti olemme. Katsotaanpa tarkemmin. Seuraavassa en puhu pienyrittäjästä vaan oikeista kapitalisteista.
Työläinen kuluttaa työprosessissa tuotantovälineitä ts. käytännössä työläisen työllä maksetaan yritykseen ostetut rakennukset, koneet raakaaineet ym. Lisäksi työläinen käyttäessään koneita ja raaka-aineita luo itselleen tulevan palkan arvon.
Kolmanneksi työläinen työllään luo uutta arvoa, jota se ei saa palkkana ulos. Uusi arvo, lisäarvo alias voitto jää kapitalistille. Jää silti vaikka se on työläisen työn tuloksena syntynyt.
Tuotannossa kaikki osaset syntyvät työläisen työn tuloksena mutta hän saa vain palkan itselleen. Mikäli kapitalisti osallistuu yrityksen työhön, hän on oikeutettu työnsä mukaiseen palkkaan.
Porvarillinen oikeuskäsitys ja käytäntö ovat ristiriidassa keskenään. Käytäntö sotii oikeutta vastaan. - tekis edes töitä
HÖPÖ HÖPÖ HÖÖÖÖÖÖÖ.
Työläinen saa palkan tehdystä työstä.
Työläinen ei ota minkäänlaisia taloudellista vastuuta.
Nm. puhun kaikille on vain laiska kommari - paripe
"Työläinen ei ota minkäänlaisia taloudellista vastuuta."
Työläinen vastaa maassaan kaikesta ja ottaa siitä täyden vastuun.
Porvarilliset politiikot, etenkin äärioikeistolaiset eivät vastaa mistään. Louskuttavat leukojaan ja vartioivat omaisuuksiaan.
Miksi työläiset vastaavat kaikesta? He ovat saaneet tietoisesti tai tiedostamatta Marxin opeista itsetunnon. Työläiset tietävät, että heidän työnsä tuottaa kaikki aineelliset arvot ja siksi he eivät halua vetelehtiä.
Työläiset myös Marxin avulla vaativat oikeuksiaan.
Mene kirjastoon. Lainaa Marxin lyhyt esikoisteos "Kommunistisen Puolueen Manifesti". Lue se huolella, vertaa nykyaikaan, vertaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen, väittele itseksesi kirjan kanssa ja ennenkaikkea ajattele....ajattele sisällön olemusta, yhteiskunnallista olemusta.
Jatketaan sitten keskustelua. - työ-palkkio
Työläinen myy työpanoksensa "kapitalistille" ja saa sovitun palkan!
Jos maalautan talon maalarilla. Maalari saa palkan. Talon arvo kasvaa.
Onko maalari nyt oikeutettu saamaa lisää rahaa, mikäli myyn talon korkeammalla hinnalla.
Siinä sule manivestia vapun iloksi punikki ! - trapu
Oletko tosiaan yhtä naiivi kuin aloituksessa annoit ymmärtää?
Proletaarina maksat maalarille talosi maalaamisesta. Sinä saat maalaustyön ja koprvaat sen rahassa. Raha ja maalaustyö vaihtavat omistajaa. Tavara ja raha vaihdetaan arvostaan. Ketään ei riistetä.
Et näköjään ymmärrä kansantaloustieteen perusteista hajuakaan ja louskutat leukojasi Marxin kumoajana.
Otapas kirjastosta Marxin PÄÄOMAn ensimmäinen osa ja sieltä aivan alusta 1. luku "Tavara ja raha".
Siinä pääset "salapoliisitutkimuksen" tavalla tavaran mysteerin sisälle, sen arvon ja käyttöarvon salaisuuden jäljille. Osiossa tulee esille tavaran arvon ja siihen sisältyvän työn paljouden ykseys.
Tavara (palvelu) on käyttöarvon ja arvon ykseys. Tavaran arvon hintamuoto heijastaa työn paljouden arvoa. Jos se siitä yksityiskohidssa eroaa, tavarapaljoudessa ne kohtaavat.
Tavaran arvon erittelyn pohjalta päädytään työarvoteoriaan tuotannossa ja arvolakiin sekä voiton suhdeluvun alenemistendenssiin tavaratuotannossa.
Vain 140 sivua yleishyödyllistä tietoa salapoliisitarinan muodossa ratkaistuna. Ensin kerran läpi ajattelemalla ja muutaman kuukauden kuluttua uusi lukeminen muistiinpanojen kera ja persutietotoimistot jäävät valepukkeina kaatopaikalle.
Mitä lukija voittaa? Aimo annoksen sivistystä ja itsetuntoa.
ps. Aloitus laukoo tosi typerää persupropagandaa, jossa ei ole ihmiselle mitään annettavaa. - teorian pöljyys !
Edellenkin kukaan ei riistä ketään. Vain LAISKAT PUNIKIT VÄITTÄVÄT TYHMYYTTÄÄN NIIN!
Hölö-komukan mielestä työnantajan pitäisi maksaa lisää kateudesta kärsivälle komulle, mikäli kauppa alkaa käydä.
TYHMINTÄ MITÄ KOSKAAN OLEN TÄLTÄ SARALTA LUKENUT !
Turha täällä on viljellä pas.ka marksin teorioita. Eivät ne ole mitään totuuksia. - trapu
Hei me lennetään.
"teorian pöljyys !": #Hei me pelätään. Persuoikeisto on kieltänyt meitä lukemasta Marxia, koska todellisuus tarttuisi heti aivoihin.
Totta. Jos haluat pysyä yhteiskunnallisen kehityksen ja inhimillisen sivistyksen takapajulassa, kierrät Marxin ja tieteen kaukaa.
Kerros miksi tavaralla tai tuotteella on arvo ja käyttöarvo ja mitä ne tarkoittavat.
Please. Näytä kykysi. - klaaraa vappu
Vanha viidakon sanonta: KOMMARI ON KATEELLINEN JA ENNENKAIKKEA TYHMÄ !
- plort
"Vanha viidakon sanonta: KOMMARI ON KATEELLINEN JA ENNENKAIKKEA TYHMÄ ! "
Persuimmosen ja Tampereen Lehdon aatesanavarastoa. Toisin sanoen persutietotoimiston "Mustan Kirjan" mustaa pötköä.
Kerros miksi tavaralla tai tuotteella on arvo ja käyttöarvo ja mitä ne tarkoittavat.
Please. Näytä kykysi. Ole ystävällinen. Osoita ettet ole tyhmä suunsoittaja.
"klaaraa vappu" - auta meitä kertomalla tavaran arvon olemus. Se ei ole vaikeampi kuin yhteenlasku 2 3.
ps. oletko syrjäytynyt ja työtön nuori. Mikset kysy hommia kaltaisiltasi ääioikeistolaisilta liikemiehiltä. He eivät taatusti palkka sinua. Antavat lähtiessäsi potkut persuuksille. - Kommarit kyykkyyn !
HAH HAH HAA.... vain kommari-marxilaisuus teeettää tuollaista hölpön pölpön teorioita !
Olen yrittäjä. Minulla 78 työntekijää.
He saavat nk. "neuvoteltujen palkkaratkaisuiden mukaisen palkan".
Mulla on muutama nk. "luotto työntekijää".
Heidän huomaan olen monta kertaa antanut firmani toiminnan, kun olen ansaitulla matkoillani Acapulcossa-fitzi-saarilla ...tai jossin muissa mukavissa paikoissa.
Edes nk."luottomieheni" eivät kykene palkoillaan matkustelemaan perheineen em. paikoissa, koska palkka ei heillä riitä.
MUTTA MINÄ OTAN VASTUUN KOKO >REVOHKASTA>>>kommunistinen aate) - automat
"Kommarit kyykkyyn !" tuskin pystyy ojaa kaivamaan. Kun ei osaa edes kirjoittaa Suomen kieltä, jo se osoittaa älynlahjojen vähyyden.
Yrityksen pyörittäminen vaatii taitoa. Antikommunistisella höpötyksellä noutaja tulee ennen alkua. - HAH HAH HAA
Kommarit kyykkyyn !
Viemäristä olet koko ukko. - KLAARATKAA VAPPU
HAUSKAA VAPPUA PUNIKIT!
MENKÄÄ MARXINNE KANSSA SINNE KOMPOSTIIN ! - chig
Kommunistit menevät työväenluokan tietoisimpien voimien kanssa vappumarssille punaisten lippujen kera ihmiskunnan tulevaisuuden ja onnen puolesta.
Mikään ei voi estää kansojen vapautumista kapitalistisesta riistosta ja sen raa'asta sotaisuudesta. Sota-aseet tullaan kriminalisoimaan, rasismi luokitellaan rikokseksi.
Natsilaisten rotuoppien levittäminen julistetaan rikokseksi ihmisyyttä vastaan.
Kansojen rauhanomaista rinnakaineloa ei mikään voi estää. Kielillä, kulttuurilla, ihonvärillä, uskomuksilla ei ole tulevaisuudessa ihmisiä erottaava merkitystä.
Rasisteja ja uusnatseja säilyy tietty aika ja ne ammentavat harhaansa menneisyyden mustista voimista. Rasistiporukka on kuitenkin katoava ideologia.
Marxin koko elämäntyö perustuu ihmisten yhdenvertaisuuden aatteelle. Maailman kansojen yhteisyydelle. Siksi marxilaisuus on elävä oppi ja voittamaton. Kansat kukistavat vähä kerrallaan rotu- ym. opit ja lähtevät rakentamaan rauhan maailmaa.
Rasistinen persupuolue on ohimenevä episodi. Ihmisviha kaatuu, sen on kaaduttava, ihmiset hylkäävät sen. Persujen alamäki on jo menossa. Huuma, jossa työläisihmiset uskoivat siihen, haihtuu. Työmiehen vihollinen ei ole toisen maan vihollinen. Työläistä riistää sen tai tuon maan kapitalismi.
Humanismi kävelee persurasismin yli ja ihmiskunnan valoisa aamunkoitto sarastaa kautta maailman.
Vappumarssilla tavataan. - punanen valhe
...että oikein tosissasi noita höpö höpö juttujasi kirjoittelet?
Kommunismi on tappanaut ihmIsiä maailmassa kaikkein eniten.
Et mahtanut olla penaalin terävin kynä historiantunnilla? - pääset taudista
Oikeistolaisuus tulee voittamaan ...AINA.
Se on luonnonlaki !
Tule sinäkin punikki oikeiden ihmisten pariin ja unohda punainen katkeruus.
Me kapitalistit autamme sinua tuosta komujen pahanolon tunteesta !
Tervetuloa vapauteen !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882