Neljännesmiljoona vailla työtä Suomessa ja

Suomalaisista jo neljännesmiljoona on vailla työtä. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 16 000 enemmän kuin vuosi sitten, yhteensä 252 000 suomalaista.
http://www.hs.fi/talous/Työtä vailla jo yli neljännesmiljoona/a1398303645700

Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta kasvoi 9,5 prosenttiin. Viime vuoden maaliskuussa lukema oli 9,0 prosenttia. Kausivaihteluista puhdistettu työttömyysasteen trendi oli maaliskuussa 8,6 prosenttia.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjoilla vielä useampi. Maaliskuun lopussa te-toimistojen tilastoissa oli 316 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä oli 29 000 suurempi kuin vuosi sitten.

Kaikki te-toimistoissa kirjoilla olevat eivät täytä tilastokeskuksen kyselyssä työttömän määritelmää.

Työllisten määrä pysyi tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa suurin piirtein ennallaan vuoden takaiseen verrattuna. Työllisiä oli 2 392 000. Työllisten määrä kasvoi yksityisellä sektorilla ja väheni julkisella sektorilla. Yrittäjien määrä lisääntyi vuodessa peräti 6,8 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella oli tilastokeskuksen mukaan saman verran ihmisiä kuin vuosi sitten eli noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Tästä joukosta niin sanottuja piilotyöttömiä on yhä useampi, maaliskuussa 122 000.

Piilotyöttömyys tarkoittaa, että ihmiset haluaisivat tehdä työtä mutta eivät juuri nyt aktiivisesti etsi sitä. Piilotyöttömyyden syy voi olla esimerkiksi heikko terveydentila, opiskelu tai lastenhoito. Piilotyöttömyys yleensä kasvaa heikossa taloustilanteessa ja vähenee talouden piristyessä.

KREIKALLE LAINAHELPOTUKSIA EU-VAALIEN JÄLKEEN
Kreikalle on luvassa uusia velkahelpotuksia
http://www.hs.fi/talous/Kreikalle on luvassa uusia velkahelpotuksia/a1398224937036
Neuvottelut aloitetaan todennäköisesti ensi syksynä

24.4.2014 2:000
Christos Staikouras

.Ylivelkaantunut Kreikka on saamassa uusia helpotuksia erääntyvien lainojensa maksuun, kertoi Euroopan komissio keskiviikkona. Neuvottelut lainojen takaisinmaksun helpotuksista aloitetaan todennäköisesti syksyllä.

Helpotukset tarkoittavat, että eurovaltiot olisivat valmiita pidentämään Kreikan hätälainojen juoksuaikaa 50 vuoteen ja että lainojen korkoja leikattaisiin uudelleen.

Helpotukset johtuvat siitä, että Kreikan valtiovarainministeriö ilmoitti keskiviikkona maan julkisen talouden perusjäämän suhteessa bruttokansantuotteeseen olleen viime vuonna 0,8 prosenttia ylijäämäinen. Euroissa ylijäämä oli 1,8 miljardia euroa.

Perusjäämä tarkoittaa julkisen talouden tulojen ja menojen erotusta ilman rahoituskuluja.

Kreikan julkisen talouden valtavien velkojen takia rahoituskulut ovat huomattava menoerä.

Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan Kreikan julkisen talouden velka oli viime vuonna 319 miljardia euroa eli 175 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtaosa veloista on eurovaltioiden ja Euroopan rahoitusvakausvälineen myöntämiä.

Jos rahoituskulut otetaan mukaan, Kreikan julkisen talouden alijäämäsuhde oli viime vuonna 13 prosenttia. Apulaisvaltiovarainministeri Christos Staikouras iloitsi keskiviikkona perusjäämän ylijäämästä.

"Valtio ja sen talous ovat nykyisin paljon paremmassa kunnossa liike-elämälle ja kotitalouksille raskaiden vuosien jälkeen", Staikouras sanoi.

Valtio onnistui kaksi viikkoa sitten saamaan markkinoilta kolmen miljardin euron syndikoidun lainan. Syndikoitu laina tarkoittaa, että lainan myöntää ryhmä pankkeja, jotka myyvät sen sijoittajille.

Kreikalle on myönnetty tähän mennessä kaksi hätärahoitusta, joiden määrä on yhteensä noin 240 miljardia euroa.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kreikalle helpotuksi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu