Tuli n. 2000 luvulla telvisiosta, siinä oli mies, murhaaja ja nainen. Elokuvan lopusta muistan vain sen että tämä kyseinen mies olikin nämä kaikki henkilöt, hän ei vain itse tajunnut sitä. Muistan kohtauksen jossa mies nousi hanttimiehen paikalle autoon (naisena, kohtaus näytettiin että nainen olisi ollut olemassa ja molemmat olisivat nousseet samaan aikaan tähän autoon), sitten hän siirtyikin kuljettajan puollelle (omana itsenään). Muistan myös jonkun kohtauksen lopusta jossa juoni menee miehen takapihalle, jossa on jonku vanha kellari, tai bunkkeri käytävällä joka on tunnelmaltaan verrattavissa SAW elokuviin. Loppu huipentuukin sinne kellariin tai bunkkeriin.....iha tarkkaan en muista. Mutta tästä monipersoonallisuus häiriöstä sai poliisi tietää vasta silloin kun poliisi katsoi jostain hotellin ikkunasta jossa mies oli viettänyt yön kun tämä mies oli lähtenyt sillä autolla ajamaan jonnekkin siirryttyään kuljettajan puolelle.
Mikä elokuva? "Monipersoonallisuus häiriö"
Lekaleuka
4222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisiko Brian de Palman Kahdet kasvot?
Ei aivan, siinä leffassa niillä eri persoonilla oli oma näyttelijänsä.
Ethän tarkoita leffaa nimeltä Identity
Ei se tuokaan valitettavasti ole.