Auttakaa käytetyn pakun valinnassa

Tammukan kutsu

Morjesta,

olisi tarkoitus vaihtaa perheen toinen H-auto pakettiautoksi. Päällä on taloprojektia yms., ja elämäntilanne on muutenkin sellainen että pakulle on enemmän käyttöä kuin fiinillä henkilöautolla seuraavan parin vuoden aikana. Rahaakin pitäisi säästää. Saisi lapsille pyörät edes täksi kesäksi.Vaimollekin pitäisi hankkia hieman eroottisempaa alusvaatekertaa - ei tarvis LIdlistä ostaa tällä kertaa kun isäntä on tehnyt kato vähän pisneksiä!

Asiaan: Ajoa tulisi n. 15.000km vuositasolla. Nyt pitäisi löytää paku mikä palvelisi sen kaksi-kolme vuotta mahd pienillä käyttökustannuksilla, pääsääntöisesti ajossa pk-seudun pikiteillä. Sen jälkeen laitetaan siunaus kiertoon ja palataan henkilöautoon.

Budjettia olisi sen. 5-8K€. Siinä hintaluokassa kilsoja on jo kerääntynyt jonnin verran kun näitä vertailin. Kun ei ole mitään kokemusta näistä vempeleistä että ei osaa sanoa malleista tahi merkeistä mitään, ja mitä ylläreitä niiltä voi odottaa noilla kilsoilla. Tavoitteena on kuitenkin olla rasittamatta heikkoja konttorikätösiäni rassailun merkeissä, kun ne on niin herkät ulkoilmallekin.

Ajoa tulisi pääsäntöisesti pienillä kuormilla kapunki ja maantieajossa, 70% ajasta tod.näk ilman kuormaa kokonaan. Välillä on peräkärrylle käyttöä kaatopaikkareissuilla.

Tuon hintaluokan vehje ei kyllä tee vaikutusta konttorin flikoista edes niihin sisältä kaikkein kauneimpiin. Tyyli on siis sivuseikka kun se peli on jo menetetty muutenkin.

Saisiko alan tietäjiltä hieman näkemystä asiaan? Kannattaisiko mielummin ostaa mahdollisimman halpa ja luovuttaa se saattohoitoon muutaman vuoden päästä esim. metsästysporukalle viikonlopun jahteja rikastuttamaan? Tiedä vaikka saisi pronssisen kunniamerkin seuralta seuraavassa kevätkokouksessa.

Vai kannattaako laittaa pikkasen enemmän euroja autoon joka pysyisi suht kasassa tuon 2-3 vuotta, ja sillä olisi jotain kysyntääkin sen jälkeen. Silloin näppäinsormet pysyisivät jatkossakin sopivan pehmeinä ja siroina?

Näin suuren seikkailun kynnyksellä on perhosia mahassa! Olkaahan helliä ja auttakaa tekemään kokemuksesta kaunis ja turvallinen.

Kiitos jo etukäteen!

11

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+4

      Tuohon hintaluokkaan sopisi vivaro/trafic/primastar. Mielellään sellainen mihin vaihteistoremontti tehty.

      Hiace on aina varma valinta, mutta ilman kuormaa jää kiinni märälle nurmikentällekin. Polttoaine maistuu. Ja 15tkm vuodessa ajaminen on tuskaa.

    • Minun mielestä.

      Ainut mikä ei kannata ostaa on Mersu ja taas mikä olisi paras on Ducato.

      • neuvosta vaari

        Ducato / boxeri ajettu joku 130tkm, johon on vaihdettu jakoremmi ja etuiskarien yläpään laakerit! sillä menee kolmevuo0tta koriasti!


      • ***
        neuvosta vaari kirjoitti:

        Ducato / boxeri ajettu joku 130tkm, johon on vaihdettu jakoremmi ja etuiskarien yläpään laakerit! sillä menee kolmevuo0tta koriasti!

        Etuiskarien yläpään laakeri? Mitä helvettiä! Ei semmosta oo olemassakaan.


      • onnon
        *** kirjoitti:

        Etuiskarien yläpään laakeri? Mitä helvettiä! Ei semmosta oo olemassakaan.

        Kyllähän silä on semmonen laakeri.


      • juuri vaihdettu
        *** kirjoitti:

        Etuiskarien yläpään laakeri? Mitä helvettiä! Ei semmosta oo olemassakaan.

        Miksi kommentoit jos et tunne asiaa.Iskunvaimentajan yläpäässä on laakeripesä, joka menee välillä vaihtoon.


      • neuvosta vaari
        juuri vaihdettu kirjoitti:

        Miksi kommentoit jos et tunne asiaa.Iskunvaimentajan yläpäässä on laakeripesä, joka menee välillä vaihtoon.

        Joo! niitä saa vaihdella n. 50-70tkm välein!


      • Kysyvä ei eksy
        neuvosta vaari kirjoitti:

        Joo! niitä saa vaihdella n. 50-70tkm välein!

        Miten oireilee?


      • Kampeaa...
        Kysyvä ei eksy kirjoitti:

        Miten oireilee?

        auto jää puoltamaan sinne suuntaan, mihin on viimeksi käännetty rattia esim. risteyksessä.


    • Renu

      Osta Renu Trafic. Kohtalaisen edullinen ostaa ja omistaa. Minulla nyt melkein 300,000 km ajettu, eikä mitään kallista remonttia.

    • Homma pelaa

      Kannatta ostaa ranskalainen. Itsellä meni parin vuoden aikana vain muutama tonni korjauksiin. No. Korjaamolta sain aina vanhan Hiasen sijaisautoksi. On tullut jo aika tutuksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe