Just sama video oli tällä palstalla jo kolmisen vuotta sitten!
0Äänestä
normaalipainoinen
Juu ja enemmän vahinkoa lapsilleen aiheuttavat vanhemmat, jotka ostavat roskaruokaa ja lihottavia karkkeja. Lihavuuden aiheuttamat vauriot ovat lapsille pahempia.
0Äänestä
Niin,
kyllä tupakointi sentään on terveellistä.
0Äänestä
kasjkdskjlsdf
Venäjällä onneksi suojellaan homoilta lapsia.
Mieluummin annan oman lapseni polttaa tupakkaa kuin homoilla. Tupakasta pääsee helpolla eroon, mutta homopiirit eivät päästä ihmislasta ikinä takaisin normaaliin elämään.
0Äänestä
joskus vähän poltanu
Toivottavasti sanoo päälle että elä ikinä ala polttaan, kun se maistuu näin pahalta, ja varmaan pahalta tuntuu noin pienessä suussa kun se ole tarkoitettu vanhemmillekaan, muutenhan olisi korrteini päässä tai per.ssä.
Ei yllätä. Vastahan siellä miehet kylpi alasti juustotehtaan maitosammiossa, ja sitten käyttivät maidon juustonvalmistukseen. Venäläisissä on joku tekovika.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ryssät on ryssiä
Just sama video oli tällä palstalla jo kolmisen vuotta sitten!
Juu ja enemmän vahinkoa lapsilleen aiheuttavat vanhemmat, jotka ostavat roskaruokaa ja lihottavia karkkeja. Lihavuuden aiheuttamat vauriot ovat lapsille pahempia.
kyllä tupakointi sentään on terveellistä.
Venäjällä onneksi suojellaan homoilta lapsia.
Mieluummin annan oman lapseni polttaa tupakkaa kuin homoilla. Tupakasta pääsee helpolla eroon, mutta homopiirit eivät päästä ihmislasta ikinä takaisin normaaliin elämään.
Toivottavasti sanoo päälle että elä ikinä ala polttaan, kun se maistuu näin pahalta, ja varmaan pahalta tuntuu noin pienessä suussa kun se ole tarkoitettu vanhemmillekaan, muutenhan olisi korrteini päässä tai per.ssä.
lapselle maistuvan.