"sama alhainen, säälittävä leimakirves

"Timo Soini (ps.) toteaa lähettämässään tiedotteessa, että "perussuomalaisilla on selkeä maahanmuuttopolitiikka. Linja on viitoitettu puolueemme ohjelmissa. Viimeksi EU-vaaliohjelmassa. Puheenjohtaja noudattaa puolueen linjaa".

Hänen mukaansa "vaalikuume alkaa näkyä politiikan portinvartijoissa. Samat leimakirveet kaivetaan esiin vuodesta toiseen. Tämä on alhaista, suorastaan säälittävää".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soini_maahanmuutto-19602

– Tein lauantaina laajan puhekierroksen Uudellamaalla, tapasin satoja ihmisiä. Yksikään ihminen ei kysynyt minulta mitään keskiviikon YLE:n vaalikeskustelusta. Sen sijaan taloustilanne, työllisyys ja Ukrainan kriisi kiinnostivat, Timo Soini kirjoittaa.

– Perussuomalaiset eivät kannata EU:n yhteistä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Nämä asiat kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan. Sen sijaan kannatamme EU-maiden yhteistä rajavalvontaa, joka on tuiki tarpeellista.

– EU-kriittisiä voimia pyritään etenkin vaalien alla leimaamaan ihmisvastaisiksi, jotta huomio saadaan pois EU:n omista epäonnistumisista ja katastrofaalisesta työttömyystilanteesta sekä yhteisvaluutan osuudesta näihin vaikeuksiin, Soini päättää Tuttu leimakirves heiluu -otsikoidun tiedotteensa.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No alhaistahan aina on tehdä keskustelun aloitus nimettömänä ja viitata sellaisessa keskustelupalstaviestissä mihinkään mediaan: itse en ikinä kehtaisi, koska sivistys estää. Nimettömänä voi kirjoitella mielipiteitä nimettömillä palstoilla, mutta jos nimettömänä julkisen keskustelupalstan keskustelupalstaviestisisältöön nimettässä ilmaisussa laittaa linkkejä mediaan, on ainoastaan luuseriutta kirjoittajalta ilmaista mielipide nimettömästi, koska silloin viestiin sotkee asiatta ihmisiä, jotka ovat netissä nimillä.

En minä sinun persun linkkejä siis lue. Älä edes kuvittele.


Eikä minua kiinnosta perussuomalaiset joita keskustelupalstateksti mainostaa, vaan kun itse mietin äänestyspäätöstäni, teen päätökseni sillä perusteella, että kuka ei kannata Natoa. Lisäksi en suuremmin diggaa oudoista, jotka on aikuisiällä kääntyneet katolilaisuuteen ilman edes katolilaista avioliittoa ja joiden mielestä nainen ei saisi tehdä abrttia edes hengen menetyksen uhassa, vaikka tyyppi on ev- lut kirkon jäsen alkuperin. Myöskään Opus Dei- hyypiöistä en pidä, eikä minuun vetoa Halla-ahon ihmisviha, koska kermaperseiset nyky- kaksikymppiset vasemmiston ja demareiden heille mahdolistaman elintason kokkarit on niin kaukana mun arvomaailmasta, kuin voi olla lentävä luuta.


Kiva kun kerrot kuitenkin tuon, että kun sanot että persut ovat muka porukka, joita ei voi "yksilöllisyyden "perusteella arvostella yksittäisiä puolueen edustajia hakkaraisia kuten normaalidemokratiasa kaikkien muiden puoleuiden politiikka menee, niin en varmasti sitten syyllisty persujen haukkumisen koskaan mielipiteessä, koska heillähän ei ole ideologiaa.

En tiedä mikä linkkin toi on, yleensä täällä imbesillit yrittää vasemmistovihaa. En ota siihen osaa.

Äänestä

Hyvä Soini !

Äänestä
  • Tulipahan luettua asiaa. Tiedän ketä äänestän!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kaivettu" kirjoitti:

"Timo Soini (ps.) toteaa lähettämässään tiedotteessa, että "perussuomalaisilla on selkeä maahanmuuttopolitiikka. Linja on viitoitettu puolueemme ohjelmissa. Viimeksi EU-vaaliohjelmassa. Puheenjohtaja noudattaa puolueen linjaa".

Hänen mukaansa "vaalikuume alkaa näkyä politiikan portinvartijoissa. Samat leimakirveet kaivetaan esiin vuodesta toiseen. Tämä on alhaista, suorastaan säälittävää".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soini_maahanmuutto-19602

– Tein lauantaina laajan puhekierroksen Uudellamaalla, tapasin satoja ihmisiä. Yksikään ihminen ei kysynyt minulta mitään keskiviikon YLE:n vaalikeskustelusta. Sen sijaan taloustilanne, työllisyys ja Ukrainan kriisi kiinnostivat, Timo Soini kirjoittaa.

– Perussuomalaiset eivät kannata EU:n yhteistä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Nämä asiat kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan. Sen sijaan kannatamme EU-maiden yhteistä rajavalvontaa, joka on tuiki tarpeellista.

– EU-kriittisiä voimia pyritään etenkin vaalien alla leimaamaan ihmisvastaisiksi, jotta huomio saadaan pois EU:n omista epäonnistumisista ja katastrofaalisesta työttömyystilanteesta sekä yhteisvaluutan osuudesta näihin vaikeuksiin, Soini päättää Tuttu leimakirves heiluu -otsikoidun tiedotteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu