Koska palstalla riehuvien taleban-kristittyjen ja trolliuskovien kanssa ei synny mitään rakentavaa debattia.
Nuo vajaalahjaiset vain toistelee ulkoa opettelemiaan väittämiä, edes itse aina käsittämättä mitä niillä tarkoitetaan.
Osa noista uskovien "kommenteista" on toki ihan vakavissaan esitetty, mutta osa on lopullisesti järkensä menettäneiden ei-uskovien vihaajien tai pelkästään piruilevien trolliuskovien (uskova mies,,alias tuttumies alias jotain) aivopieruja, jotka kannattaa, ainakin minusta ohittaa.
Mutta jokainen toki tyylillään, sana on vapaa ja jos joku haluaa trollia tai hullua ruokkia, niin mitäpä se minulle kuuluu.
Miksi uskovien kanssa ei mielestäni kannata käydä debattia?
62
175
Vastaukset
- uskova mies,,
Olet selkeästi monella vahva ihminen. Myös aitoutta sinussa on paljon. Arvostan kaltaisiasi ihmisiä, suorastaan rakastan. Varovaisuudessasi on jotain hyvin inhimillistä. Seuraavan sanoisin mielummin kahdenkesken. Minusta on surullista huomata sinun sanankäänteissäsi myös jotain pelonsekaista epävarmuutta. Minusta näyttää että mietit paljon vääräntekijöitä ja kärsimystä vaikka Jumala haluaa että olisimme iloisia emmekä pelkäisi mitään.
Olet varmasti tämän palstan aktiivisimpia ja asiallisimpia ateisteja joten turha minun on sinua alkaa opastamaan miten sinun tulisi elää. Ymmärrät varmasti oman parhaasi ilman minunkin neuvojani.
Nuorista minä olen huolissani.>>>Varovaisuudessasi on jotain hyvin inhimillistä>Olet varmasti tämän palstan aktiivisimpia ja asiallisimpia ateisteja
- <3 kevätaikaa <3
Noin ihanasti syntyi rakastava suhde uskovan miehen,, ja ikiateistin välille. Kaikkea ihanaa kevätaurinko saa aikaan.
- ateismusmaximus
Uskova mies on nähtävästi hakenut lääkkeet apteekista. Normaalisti se yrittäisi käännyttää, vaikka olisi tehnyt kantansa selväksi. Kaiken lisäksi hän on ylentänyt itsensä ateistien yläpuolelle.
- Toisinpäin
Ateistit asettavat itsensä uskovien yläpuolelle.
Uskova miehimys,, otti tuollaisen asenteen ihan taktisista syistä. Ja todellakin, katselee mielestään ylhäältäpäin, ilmiesesti myös palstan uskovia.
tuttumiehimys pitää linjastaan kiinni ;-)Toisinpäin kirjoitti:
Ateistit asettavat itsensä uskovien yläpuolelle.
Toisinpäin
>>> Ateistit asettavat itsensä uskovien yläpuolelle.- uskova mies,,
ikiateisti kirjoitti:
Uskova miehimys,, otti tuollaisen asenteen ihan taktisista syistä. Ja todellakin, katselee mielestään ylhäältäpäin, ilmiesesti myös palstan uskovia.
tuttumiehimys pitää linjastaan kiinni ;-)Uskovaisena en taktikoi koskaan. Tämä on tärkeää huomata. Koska olen uskossa, teen kaiken sen mukaan miten minulle on annettu tavaksi. Minä en ajattele vaan asiat tulevat mieleeni ilmestyksen kaltaisina.
Jumalaa pitää kuunnella ja odottaa. Ei pidä alkaa itse laatimaan suunnitelmia vaan antaa Jumalan toteuttaa omansa. - näinpäin
ikiateisti kirjoitti:
Toisinpäin
>>> Ateistit asettavat itsensä uskovien yläpuolelle.Toisin sanoen ateistit ovat ylimielistä, aggressiivista, vihamielistä ja huonokäytöksistä porukkaa.
ikiateisti kirjoitti:
Uskova miehimys,, otti tuollaisen asenteen ihan taktisista syistä. Ja todellakin, katselee mielestään ylhäältäpäin, ilmiesesti myös palstan uskovia.
tuttumiehimys pitää linjastaan kiinni ;-)No mutta ikiateisti! Eikös sulla tullut hyvä mieli kun sait korkeamman tahon hyväksynnän? On se ihanaa että ihan uskova mies alentuvasti jaksaa meitä maan matosia siunata viisaudellaan. Voi kun se hyväksyis minutkin! :-D
uskova mies,, kirjoitti:
Uskovaisena en taktikoi koskaan. Tämä on tärkeää huomata. Koska olen uskossa, teen kaiken sen mukaan miten minulle on annettu tavaksi. Minä en ajattele vaan asiat tulevat mieleeni ilmestyksen kaltaisina.
Jumalaa pitää kuunnella ja odottaa. Ei pidä alkaa itse laatimaan suunnitelmia vaan antaa Jumalan toteuttaa omansa.Saako kysyä, miten erottelet mikä on mielestäsi jumalan ohjausta ja mikä on oman mielesi tuotosta? Pidätkö esim. unia jumalan viesteinä vai alitajunnan tuotteina? Kysyn siksi, että uskontoon liittymättömissäkin asioissa psyyke voi herkästi tuottaa ns. lähdevääristymän, jolloin ihmisen on todella vaikea tai mahdoton itse erottaa mistä tieto tai muisto on peräisin.
- uskova mies,,
twiikeri kirjoitti:
Saako kysyä, miten erottelet mikä on mielestäsi jumalan ohjausta ja mikä on oman mielesi tuotosta? Pidätkö esim. unia jumalan viesteinä vai alitajunnan tuotteina? Kysyn siksi, että uskontoon liittymättömissäkin asioissa psyyke voi herkästi tuottaa ns. lähdevääristymän, jolloin ihmisen on todella vaikea tai mahdoton itse erottaa mistä tieto tai muisto on peräisin.
Kun aktiivisesti pyrkii kaikessa kysymään Jumalan johdatusta avuksi, niin Jumala kyllä vastaa. Ja kun Jumalalle näyttää koettelemuksista huolimatta ettei taivu paholaisen tahtoon, niin Jumala tulee yhä lähemmäs. Jumalasuhdetta pitää muistaa hoitaa monella tavalla. Esimerkiksi Raamattu ja seurakunta ovat juuri sitä varten olemassa että Sanaan ja ylistykseen voi palata jopa rukoustakin kouriintuntuvammin.
twiikeri kirjoitti:
No mutta ikiateisti! Eikös sulla tullut hyvä mieli kun sait korkeamman tahon hyväksynnän? On se ihanaa että ihan uskova mies alentuvasti jaksaa meitä maan matosia siunata viisaudellaan. Voi kun se hyväksyis minutkin! :-D
Se taktikoi.
ikiateisti kirjoitti:
Se taktikoi.
Niin mahtaa tehdä. Oisko kyseessä jonkinlainen kill-them-with-kindness-strategia? Ensin pehmitellään kohdetta, sitten isketään. Jos se luulee että olisit käännytysmatskua kun arveli sinua epävarmaksi. Luulisi nikin sanovan jotain... :-)
uskova mies,, kirjoitti:
Kun aktiivisesti pyrkii kaikessa kysymään Jumalan johdatusta avuksi, niin Jumala kyllä vastaa. Ja kun Jumalalle näyttää koettelemuksista huolimatta ettei taivu paholaisen tahtoon, niin Jumala tulee yhä lähemmäs. Jumalasuhdetta pitää muistaa hoitaa monella tavalla. Esimerkiksi Raamattu ja seurakunta ovat juuri sitä varten olemassa että Sanaan ja ylistykseen voi palata jopa rukoustakin kouriintuntuvammin.
Hyvä homma jos olet löytänyt harrastuksen mistä tulee hyvä mieli. En vain edelleenkään ymmärrä miten erottelet ne jumalan viestit omista mietteistäsi? Esim David 'Son of Sam' Berkovitz sanoi naapurinsa koiran puhuneen hänelle hänen päänsä sisään ja antaneen tappokäskyjä, mutta voidaan loogisesti päätellä että kyseessä oli vain hänen omat ajatuksensa, joiden lähde vääristyi hänen mielessään.
- varo ikiateisti
twiikeri kirjoitti:
Niin mahtaa tehdä. Oisko kyseessä jonkinlainen kill-them-with-kindness-strategia? Ensin pehmitellään kohdetta, sitten isketään. Jos se luulee että olisit käännytysmatskua kun arveli sinua epävarmaksi. Luulisi nikin sanovan jotain... :-)
Hän kovettaa ikiateistin sydämen, kuten faaraon.
- ateismusmaximus
Toisinpäin kirjoitti:
Ateistit asettavat itsensä uskovien yläpuolelle.
Puhun nyt muista keskustelupalstoista. Hän pitää itseään parempana kuin muut ja sanoo mm.homouden olevan sairaus, muiden uskontojen olevan huonompia ja niin edelleen. Kunnon kristitty olisi vain vaiti tai edes hillitsisi itsensä. Kunnon kristitty ei siis ole moralisti kuten uskova mies, joka hoitaa Jumalan työtä maanpäällä ja tuomitsee ihmisiä ja tyypillisesti vain omasta mielestään ylempiarvoinen ja parempi voi tuomita muita. Sano mitä sanot, se mitä sanoin on totta. Et vain ole lukenut hänen tekstejään tarpeeksi.
Itse lähestyn asiaa pitkälti viihdearvon näkökulmasta. Jos ketjussa on potentiaalia siihen uskovan saa oikein kiemurtelemaan ja laukomaan tämän kautta vaikka mitä järjettömyyksiä oman epälogiikkansa tueksi, minusta tällöin uskistrollin ruokkiminen on varsin oikeutettua.
Valitettavasti monella ketjulla on vain potentiaali päätyä juupas-eipäs-väittelyksi jotka eivät hyödytä ketään ja joista on turha myöskään mitään viihdearvoa etsiä.- Ex-vapari
Minä käyn täällä nauramassa palsta ateisteille.
Kas näin: HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH >>>Itse lähestyn asiaa pitkälti viihdearvon näkökulmasta.>Jos...uskovan saa oikein kiemurtelemaan tällöin uskistrollin ruokkiminen on varsin oikeutettua.
Ex-vapari kirjoitti:
Minä käyn täällä nauramassa palsta ateisteille.
Kas näin: HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAHKimmo mene nukkumaan, pliis.
- näinpäin
ikiateisti kirjoitti:
Kimmo mene nukkumaan, pliis.
Lopetapa jo noi itkupotkuraivarisi ja mene tutumaan.
- näinpäin
ikiateisti kirjoitti:
>>>Itse lähestyn asiaa pitkälti viihdearvon näkökulmasta.>Jos...uskovan saa oikein kiemurtelemaan tällöin uskistrollin ruokkiminen on varsin oikeutettua.
"pikkuisen" huumoria takana ... Kirjoituksesihan ovat kerrassaan naurettavia.
näinpäin kirjoitti:
"pikkuisen" huumoria takana ... Kirjoituksesihan ovat kerrassaan naurettavia.
Uskovien parodioiminen on sikäli vaikeaa, että ne tekee sen jo itse.
- näinpäin
ikiateisti kirjoitti:
Uskovien parodioiminen on sikäli vaikeaa, että ne tekee sen jo itse.
Ja näin kauan kesti sun Dawkins-haasteesi. Tunnin ja YHDEKSÄN minuuttia :DD
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12210989/#comment-67505299
Sä olet ihan toivoton uhoaja. Sanot yhtä ja teet toista. - :DD
näinpäin kirjoitti:
Lopetapa jo noi itkupotkuraivarisi ja mene tutumaan.
Ex-vaparilleko vastasit? Sehän tässä pisti itkupotkuraivarit. :)
- näinpäin
:DD kirjoitti:
Ex-vaparilleko vastasit? Sehän tässä pisti itkupotkuraivarit. :)
Etkö ressukka osaa lukea keskusteluketjuja?
- :DD
näinpäin kirjoitti:
Etkö ressukka osaa lukea keskusteluketjuja?
Täytyykö sulle tämäkin rautalangasta vääntää... kun tuossa sinun kirjoituksessasi ei ollut mitään järkeä jos se ei ollut ex-vaparille osoitettu.
näinpäin kirjoitti:
Ja näin kauan kesti sun Dawkins-haasteesi. Tunnin ja YHDEKSÄN minuuttia :DD
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12210989/#comment-67505299
Sä olet ihan toivoton uhoaja. Sanot yhtä ja teet toista.Ensinnäkin tämä on oma ketjuni ja toiseksi Kimmo sä oot ateisti ja pelle.
- näinpäin
:DD kirjoitti:
Täytyykö sulle tämäkin rautalangasta vääntää... kun tuossa sinun kirjoituksessasi ei ollut mitään järkeä jos se ei ollut ex-vaparille osoitettu.
Ymmärrän, että sulla on tässä sokea piste ja haluttomuus ymmärtää. Väännän sinulle rautalangasta.
Ikiateisti saa vähän väliä palstalla itkupotkuraivareita. Voihan se olla että sinullakin on taipumus niihin ja siksi on vaikeaa nähdä ja myöntää sitä toisessa. Te kun asustatte samassa bunkkerissa.
Joko meni perille? - näinpäin
ikiateisti kirjoitti:
Ensinnäkin tämä on oma ketjuni ja toiseksi Kimmo sä oot ateisti ja pelle.
Voi että :D Sun ketju.:DD Ja niin valvottaa, että keskellä yötä pitää valvoa "omaa ketjua".
Lisäksi olet vainoharhainen ja valittu vuoden 2014 Pelle Hermanniksi. - :DD
näinpäin kirjoitti:
Ymmärrän, että sulla on tässä sokea piste ja haluttomuus ymmärtää. Väännän sinulle rautalangasta.
Ikiateisti saa vähän väliä palstalla itkupotkuraivareita. Voihan se olla että sinullakin on taipumus niihin ja siksi on vaikeaa nähdä ja myöntää sitä toisessa. Te kun asustatte samassa bunkkerissa.
Joko meni perille?Tässä sulle esimerkki itkupotkuraivareista:
"Minä käyn täällä nauramassa palsta ateisteille.
Kas näin: HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH " - Kyllä
näinpäin kirjoitti:
Ymmärrän, että sulla on tässä sokea piste ja haluttomuus ymmärtää. Väännän sinulle rautalangasta.
Ikiateisti saa vähän väliä palstalla itkupotkuraivareita. Voihan se olla että sinullakin on taipumus niihin ja siksi on vaikeaa nähdä ja myöntää sitä toisessa. Te kun asustatte samassa bunkkerissa.
Joko meni perille?"Joko meni perille?"
Joo, tuli kyllä harvinaisen selväksi, ettet tiedä, mitä "itkupotkuraivari" tarkoittaa. Se ei ole sitä, että käsketään jonkun mennä nukkumaan. - vieläkö itket?
Kyllä kirjoitti:
"Joko meni perille?"
Joo, tuli kyllä harvinaisen selväksi, ettet tiedä, mitä "itkupotkuraivari" tarkoittaa. Se ei ole sitä, että käsketään jonkun mennä nukkumaan.Koko aloituksesta ja muita kyseisen henkilön aloituksista kyllä huomaa, että itkupotkuraivareita tulee hänelle säännöllisesti :D
Aika ikivaarin mennä nukkumaan silloin kun hän alkaa yrittää käskyttämään muita palstalaisia. Pienellä on silloin jo itsellään känkkäränkkäunivaihe. - Cry more plz
vieläkö itket? kirjoitti:
Koko aloituksesta ja muita kyseisen henkilön aloituksista kyllä huomaa, että itkupotkuraivareita tulee hänelle säännöllisesti :D
Aika ikivaarin mennä nukkumaan silloin kun hän alkaa yrittää käskyttämään muita palstalaisia. Pienellä on silloin jo itsellään känkkäränkkäunivaihe.Taas oma viestisi on tyyppiesimerkki itkupotkuraivarista.
- Ei-uskis homo
Ei tartte kirjoittaa kuin "Jeesus palaa takaisin" niin ne kirjoittaa niska punaisena 101 kommenttia siitä, miksi niin ei tule koskaan tapahtumaa.
Oletteko punaniska-ateistit huomanneet, että tavan ihmiset pitää hauskaa teidän kustannuksellanne?
HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH!
PS. En ole vähimmässäkään määrin uskovainen, mutta en siedä uskovien tai muidenkaan kansanryhmien pilkkaamista.- kertaus, opintojen..
Sinä sinä nyt nyt toistat toistat itseäsi itseäsi !!
Eli jos joku esittää irrationaalisia, järjenvastaisia tai humaanien länsimaisten arvojen vastaisia kommentteja, ei sananvapaus päde kriitikoihin. Uskoville tulee suoda uskonrauha, mutta kaikki julkisuuteen astuvat tai toisinajattelijoiden palstoille tunkevat varmaan ovat jo hyväksyneet kritiikin mahdollisuuden. Jos haluaa, ettei omia mielipiteitä kukaan kyseenalaista, niin ne voi pitää yksityisasiana.
- raavutus
MetaTenkka kirjoitti:
Zap! Nimesin sinut juuri "Arkistotrolliksi".
Zap! Nimesin sinut juuri "Arkistotrolliksi".
raavutus kirjoitti:
Zap! Nimesin sinut juuri "Arkistotrolliksi".
Zap! Nimesin sinut juuri "Kopiotrolliksi"
- raavutus
MetaTenkka kirjoitti:
Zap! Nimesin sinut juuri "Kopiotrolliksi"
Zap! Nimesin sinut juuri "Nimeäjätrolliksi".
- meneekö perille?
kertaus, opintojen.. kirjoitti:
Sinä sinä nyt nyt toistat toistat itseäsi itseäsi !!
Se on hyvä, koska te tarvitsette sitä.
- :DD
meneekö perille? kirjoitti:
Se on hyvä, koska te tarvitsette sitä.
Sun vaikerrukset täällä tuskin vaikuttaa kehenkään. Koemme myötähäpeää puolestasi aina kun laitat noita lapsellisia juttujasii tänne.
- länsirintamaltaeimit
Millaista olisi rakentava debatti?
Eikö molemmat joukkueet ole jo betonoiduissa bunkkereissaan ja sieltä heitellään määritelmiä wiki-linkkeineen?
Onko palstalla ollut rakentavaa debattia? linkki?- wikilinkki
:-)
Kuka tänne ateistipalstalle on edes noita uskistrolleja ja kuuroja evankelista-spämmääjiä edes halunnut.
Mutta kun ei noista eroonkaan pääse, helskatin sääsket.- kummasta kyse?
ikiateisti kirjoitti:
Kuka tänne ateistipalstalle on edes noita uskistrolleja ja kuuroja evankelista-spämmääjiä edes halunnut.
Mutta kun ei noista eroonkaan pääse, helskatin sääsket.Tämä ei ole ateistipalsta. Etkö osaa lukea, vai onko vaarin ymmärryksessä vikaa?
Onhan sitä yritetty, mutta tietyssä vaiheessa fundiprovojen herkät sensorit bongaavat liian älyllisen keskustelun, ja iskevät vetäen sen eipäs-juupas-linjalle raamattusitaateillaan. eräs amerikkalainen saarnamies väitti pystyvänsä todistamaan jumalan viittaamatta raamattuun. Debatin kestettyä reilut 10min se sortui jo käyttään raamattua.
- kattopas peiliäs
ikiateisti kirjoitti:
Kuka tänne ateistipalstalle on edes noita uskistrolleja ja kuuroja evankelista-spämmääjiä edes halunnut.
Mutta kun ei noista eroonkaan pääse, helskatin sääsket.Kovin vähäisiä ovat muut omat aloituksenne. Heikko itsetunto taitaa pistää pätemään, vai miten on?
Tämäpä sattui. Juuri tuossa saunassa istuessa mietin samaa asiaa, ja laitoin siihen liittyen aloituksen 'Dawkins-haasteelle'. Ateistit voi täällä määrätä keskustelun tason sillä, että valikoivat mihin vastaavat. Ja minusta ateistien pitäisi fiksumpana osapuolena tätä valtaa käyttää.
Kovinhan nuo uskis ukolle,, vastaillut ovatkin alkaneet näyttämään alamäkeä. Voihan olla jo siitäkin syystä, että aloituksia tulee vastauksia nopeampaa tahtia. Kun entisiinkään ole aina kerennyt vastata.
Tossa se tollo taas poraa alapuolella. Se on niinkuin amerikkalainen pilalle passattu pentu, joka paskoo housuunsa jos sitä ei totella. Pervo tyyppi.
Hahahaaa!!- vaari on vauhdissa
ikiateisti kirjoitti:
Tossa se tollo taas poraa alapuolella. Se on niinkuin amerikkalainen pilalle passattu pentu, joka paskoo housuunsa jos sitä ei totella. Pervo tyyppi.
Hahahaaa!!Tossa se tollo taas poraa yläpuolella. Se on niinkuin amerikkalainen pilalle passattu pentu, joka paskoo housuunsa jos sitä ei totella. Pervo tyyppi.
Hahahaaa!!
Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja kyvyttömyys pyytää anteeksi esittämiään solvauksia haitannee sekin keskusteluyhteyden syntymistä.
- Aada agnostikko
Tuttumies
Kenen ja mitä sinulta pitäisi pyytää anteeksi?
"taleban-kristittyjen ja trolliuskovien kanssa ei synny mitään rakentavaa debattia.
Nuo vajaalahjaiset vain toistelee ulkoa opettelemiaan väittämiä, edes itse aina käsittämättä mitä niillä tarkoitetaan."
Useissa tapauksissa ihan totta. Tämä pitääkin ottaa huomioon jos/kun huomaa tällaisen henkilön kanssa juttelevansa ;) "Hullun ruokkiminen" ei mielestäni kuitenkaan ole ihan hyödytöntä; näistä keskusteluista oppii ymmärtämään, mistä syistä johtuen joku käsittää maailman niin eri tavalla kuin minä. Tämä taas voi hyödyttää arkielämässäkin, sillä se opettaa ottamaan paremmin huomioon erilaisten keskustelijoiden erilaiset lähtökohdat.
Tosin tuntuu siltä, ettei nykyään tällä palstalla aikaa jää muiden kuin trollien/fanaattisten uskovaisten kanssa jutteluun, koska heitä on niin paljon... Taidankin jatkossa suunnata voimavarani tarkemmin keskusteluihin, joista voi syntyä hedelmällisempää keskustelua...En tiedä "valikoituuko" tälläisille keskustelupalstoille keskustelijat. Tuskin tämä otanta täällä on millekkään ryhmälle(ateisti,agnostikko, konservatiivi kristitty,liberaalikristitty..ynm.) kattava. Ehkäpä näin "anonyymisti" on helpompi olla jyrkempi,vihaisempi ja kovasanaisempi kuin aikoikaan, kasvotusten voisi olla toisin.
Itselleni on jäänyt arvoitukseksi "trollien" tarkoitus ja mikä heitä ajaa trollamaan. Mitä sellaista voi loppujen lopuksi saada? Toisen pilkkaamista tai hänen arvojensa lokaamista en ymmärrä alkuunkaan.
Toisaalta, ja onneksi, täällä on myös heitä, jotka haluvat keskustella ja vaihdella ajatuksia asiallisesti ja rakentavasti. Itse ainakin pyrin siihen koko sydämellä. Ja onhan niinkin että voi valita mihin ketjuihin lähtee mukaan, voi sillä tavoin varjella itseään ikäviltä kommenteilta ja loukkaavilta teksteiltä.
Toivon tasapuolisesti että me kaikki voitas keskustella, tutustua ja vaihella ajatuksia asiallisesti ja rakentavasti. Sellainen ei ole keneltäkään pois, päinvastoin hyvin opettavaista ja avartavaa.
Ps. Loppukevennykseksi haluan onnitella Kärppiä ja heidän fanejaan Suomen mestaruudesta, hieno homma! Muistaakseni ainakin "ikiateisti" olet kans Kärppä fani :) Tv: Kärppäfani- Nasse..
Miksi ihmistä joka yrittää tehdä muista uhreja ja levittää väkivaltauskonnon sanomaa lapsille, pitäisi erityisesti ymmärtää tai kunnioittaa?
- Hienoa
ikiateisti kirjoitti:
>>>Itselleni on jäänyt arvoitukseksi "trollien" tarkoitus ja mikä heitä ajaa trollamaan.
Kyllä ikiateistitrollilla on ihailtava itsetuntemus.
- tapa itsesi
Hienoa kirjoitti:
Kyllä ikiateistitrollilla on ihailtava itsetuntemus.
Miltä tuntuu olla sadistinarsistipsykopaatti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,402231Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.922005Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e891976Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241697MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131693Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911547Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21520Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491350Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761248Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas361236