Tiedän kyllä, että tämä ei ole luterilaisen kirkon palsta. Kuitenkin halusin keskustella sellaisesta asiasta, jos joku pappi nyt sattuisi tännekin vilkaisemaan ja oikeastaan antamaan vinkin.
Kävin nimittäin hautajaisissa. En halua mitenkään nuhdella kirkkoa, sillä nuhtelijoita on viime aikoina riittänyt. Enemmänkin tosiaan haluan antaa vinkin. Kävin juuri vanhan tätini hautajaisissa. Pappi lähti aika pian pois ja sanoi, että hänellä on toinen siunaus ja olimmekin huomanneet joidenkin kanssa, että toista hautajaisväkeä alkoi tulla kirkkoon. Tätini oli papin saarnankin mukaan uskon ihminen, eli siis myös aktiivinen seurakuntalainen. Pappi joutui kuitenkin lähtemään toiseen siunaukseen. Tuntui jotenkin oudolta, ja samalla liukuhihnamaiselta. Mietin, että papeilla oli ehkä lomia, ja tämä pappi kiireinen, mutta jotenkin antaisin vinkin, että tällaista ei tapahtuisi. Se oli jotensakin liukuhihnamaista ja noloa.
Miltä mahtaa papista itsestään tuntua liika liukuhihnamaisuus? Ja tuleeko tämä kenties olemaan tulevaisuutta, ja sitten valtaisa kiire saada jo hautajaisiinkin, kun me jo muutenkin hölötämme ja pösötämme, emmekä hetkeksikään hiljennyt kuoleman äärellä?
Vinkiksi antaisin, että tällaista vältettäisiin todellakin viimeiseen asti.
En halua tähän ketjuun mitään vihamielisiä kommentteja kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. (Varmaankin turha toive nykyaikana ja tällä palstalla.)
Kävin nimittäin hautajaisissa. En halua mitenkään nuhdella kirkkoa, sillä nuhtelijoita on viime aikoina riittänyt. Enemmänkin tosiaan haluan antaa vinkin. Kävin juuri vanhan tätini hautajaisissa. Pappi lähti aika pian pois ja sanoi, että hänellä on toinen siunaus ja olimmekin huomanneet joidenkin kanssa, että toista hautajaisväkeä alkoi tulla kirkkoon. Tätini oli papin saarnankin mukaan uskon ihminen, eli siis myös aktiivinen seurakuntalainen. Pappi joutui kuitenkin lähtemään toiseen siunaukseen. Tuntui jotenkin oudolta, ja samalla liukuhihnamaiselta. Mietin, että papeilla oli ehkä lomia, ja tämä pappi kiireinen, mutta jotenkin antaisin vinkin, että tällaista ei tapahtuisi. Se oli jotensakin liukuhihnamaista ja noloa.
Miltä mahtaa papista itsestään tuntua liika liukuhihnamaisuus? Ja tuleeko tämä kenties olemaan tulevaisuutta, ja sitten valtaisa kiire saada jo hautajaisiinkin, kun me jo muutenkin hölötämme ja pösötämme, emmekä hetkeksikään hiljennyt kuoleman äärellä?
Vinkiksi antaisin, että tällaista vältettäisiin todellakin viimeiseen asti.
En halua tähän ketjuun mitään vihamielisiä kommentteja kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. (Varmaankin turha toive nykyaikana ja tällä palstalla.)
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tästä tuli mieleen kontrasti lapsuudestani 70-luvulla. Olin ehkä noin hieman alle 10-vuotias ja isoisäni oli kuollut. Arkkua lähdettiin kuljettamaan pihasta, siis isovanhempieni kodista. Kylän risteyksessä oli seppele ja kaikki autot pysähtyivät hautajaissaattueen lähestyessä. Kirkossa oli ehkäpä puolet kylän väestä, ellei enemmän. Kirkossa olivat valmiina muut ihmiset ja me omaiset tulimme kirkkoon (meitäkin oli paljon) seuraten arkkua. Se oli erittäin juhlallista ja ihmiset kääntyivät katsomaan kulkuetta. (Olin pieni lapsi ja tunsin jonkinlaista ylpeyttä, kulkiessani asianmukaisella paikallani arkun perässä tietenkin kuten siihen aikaan, en etunenässä, vanhempia ihmisiä kunnioitettiin silloin. Isoäiti meni tietysti ensimmäisenä.)
Kuka hoiti siunauksen, jos pappi ei ehtinyt hautajaisiin?
Anteeksi. Taisin selittää huonosti. Pappi kyllä ehti hautajaisiin ja itse siunaukseen, mutta papeilla on tapana olla sen jälkeen hieman pitempään seurakuntatalolla esimerkiksi, ja hoitaa vain se yksi hautajainen, eikä piipahtaa hyvä jos 10-20 minuutiksi ja sanoa sitten, että täytyy lähteä pois toimittamaan toista.
Ainakin itselläni oli ensimmäinen kerta kun näin kävi, ja outoa kylläkin, vieläpä tämän tätini hautajaisissa. Olisin kaiketi ymmärtänyt paremmin, jos olisi ollut kyseessä joku julkiateisti. Toivon vain oikeastaan, ettei tulisi tällaista kiirettä ja hoppua, mutta luulenpa että se on tulevaisuutta. Sitä paitsi nykyäänhän halutaankin piilottaa kuolema nopeasti pois silmistä, joten saatan hyvinkin olla ihan harvinaisella asialla.
Olen toki tyytyväinen, että olen saanut kokea ihan oikeatkin "vanhan ajan" hautajaiset. Asiathan muuttuivat aika pian sen jälkeen, jo 80-luvulla, kun oma isäni kuoli äkillisesti aivan liian nuorena, muistan kuinka kun vasta kuljetimme arkkua kirkon ruumishuoneelle (ei siis vielä itse hautajaiset), jokin nuorisojoukko ajoi välistämme (ruumisauton ja meidän automme) ja virnisteli luullen tehneensä hyvänkin pilan. Itse olin nähnyt silloin, nuorena, vasta ensimmäisen todella läheisen ihmisen kuolleena, ja kokemassa elämäni ensimmäistä suurta surua, täydellisen mustaa.
Olen käynyt tähän ikään jo aika monia hautajaisia. Olen huomannut saman asian, mutta en sitä ihan pappien syyksi laittaisi.
Elämme nyt ”tehokasta” aikakautta ja moni haluaa järjestää niin häät, hautajaiset kuin kastejuhlan viikonloppuisin. Se taitaa tietää melkoista kiirettä papeille?
Isäni hautajaiset järjestin viikolla, joskin ne olivat kesällä ja näin monella oli kesäloma, niin papilla oli runsaasti aikaa tulla myös muistotilaisuuteen.
Toinen ilmiö onkin, että häät ja vastaavat ovat suurentuneet, (vaikka pari olisi elänyt jo vuosikausia yhdessä ja hankkinut lapsetkin) ja toisaalta hautajaiset pienentyneet. Ehkä elämämme on niin mukavaa, että emme enää halua kokea mitään ikävää.
Pidän itse perjantai-hautajaisia myös nykyajan ilmiönä. Hieno tapa sanoa, että älkää vaivautuko, haluamme pitää hiljaisuudessa, sillä ihmiset asuvat eri paikkakunnilla ja käyvät töissä, eli tehoyhteiskunnassa on ihan turha kuvitella, että nyt hautajaisten takia saisi palkatonta vapaata. Saati että joku meistä aineellisessa hyvinvoinnissa kiereskelevistä raatsisi uhrata niin paljon rahaa. Häät ja muut iloisemmat juhlat ovatkin nykyaikana hyvin suureellisia tavaranvaihto- ja ylellisyysjuhlia.
Toki olen huomannut että oman sukupolveni ihmiset, erityisesti jos menevät toisen kerran naimisiin, ymmärtävät tehdä sen fiksusti maistraatissa ja painaa koko asian villaisella eli ei suuria tavarankulutusjuhlia.
Toisaalta on alkanut olemaan merkkejä, että tuo hääbuumi on alkanut hieman talttua, mitä sillä sitten lieneekään ajettu takaa. Ihmiset olivat ennen köyhiä ja heillä oli vaatimattomat häät, mutta avioliitot kestivät kummasti pidempään.
No, mielestäni voi siis itse valita, pitääkö häät, hautajaiset ym. silloin kun haluaa papin olevan mukana vai silloin, kun heillä on kiireintä työssään.
Niin, nykyään on niin kiireistä että nämäkin tilaisuudet pitää järjestää rahan ehdoilla, kukaan ei ota esim. palkatonta vapaa päivää vain siksi, että saattaisi läheisensä hautaan. Kun kaikki näin tekee, se merkitsee ruuhkaa. Vika siis ei ole pappien.
No, itse olen solminut uuden avioliiton papin paikalla ollen. Sitä aiemmin olen käynyt maistraatissa. Pappikin voi vihkiä hyvin arkisissa olosuhteissa, kuten mm. sodan aikana ja sen jälkeen tehtiin. Todistajatkin löytyvät tarvittaessa toimistosta, aivan kuten maistraatissa. Monissa maistraateissa on omat vihkimishuoneensa ja ovat varsin hienoja paikkoja.
Ei avioliiton kestoja voi vihkimistilanteen mukaan arvioida. Ennen elettiin huonossakin liitossa, kun ei ollut mahdollisuutta erota.
Ehkä noin on ruuhkasuomessa mutta kyllä meillä pappi on osallistunut, vielä muistotilaisuuteenkin, niissä hautajaisissa, jossa olen ollut, ihan viimeaikoinakin.
Itse ehkä olenkin hämmästynyt, koska asun ruuhka-Suomessa, mutta nämä hautajaiset olivat syntymäpaikkakunnallani, ja siellä vastaavissa tilaisuuksissa juuri olen tottunut, että tällaista ei ole tapahtunut ennen. Ruuhka-Suomessa en olisi yhtään ihmetellytkään.
Olen ollut papinvirassa, nyt jo eläkkeellä. Toimituspyynnöt tulivat täysin pyytäjien aikataulun mukaan. Pappi ei voinut niihin millään tavalla vaikuttaa, omaisetkin hyvin vähän. Jos jollekin viikonlopulle tuli ruuhka, KUKAAN ei ollut syyllinen, eivätkä papit todellakaan pinnanneet. Oli vain mentävä toimittamaan toista, vaikka itsestä tuntui TODELLA PAHALTA.
Ongelma olikin juuri, miten mahdollisimman korrektisti irtaantua ja hyvästellä edellisen toimituksen väki.
On siis sattuma, minkä verran pappi voi osallistua toimituksen jälkeiseen juhlaan. Kaiken kaikkiaan nykyisin paljon useammin kuin ennen. Ensiksikin pappeja on suhteessa useampia ja toimituksia vähemmän. Emme enää elä aikaa, jolloin lapsetkin tuotiin joukkona kastettavaksi ennen jumalanpalvelusta, joka alkoi sitten, kun kasteet olivat ohi.
Menettely, jossa pappeja riittäisi suurimpaankin ruhkaan, ei millään seurakunnalla ole varaa.
Mielenkiintoista. Sitä en tiennytkään, että Suomessa on joskus tuotu lapsia joukkokasteelle.
Nykyajassa alkaakin olemaan sellainen tunne, että olemme kaikki jossain ajan pyörteessä, emmekä voi mitenkään vaikuttaa enää asioihin. Ihminen on jotenkin aikansa tuote ja alkaa pitämään varmaan ennen pitkää normaalina kaikenlaista älytöntä liukuhihnatoimintaa, eikä kaiken kiireen keskellä ehdi miettimään mitään, ja miksi meillä on kiire, kun tekniikka on helpottanut niin monia asioita? Mistä tämä kova kiire ja hoppu tulee?
Mitä työelämään tulee, olen huomannut ajan saatossa, että työpaikoilla tehdään valtavasti turhaa työtä. Tekniikka on siis kehittynyt, mutta turha työ on lisääntynyt aivan valtavasti. En yhtään ihmettelisi, vaikka tämä olisi tullut kirkkoonkin.
Kaipa minun olisi pitänyt syntyä 50 v. aikaisemmin! Mutta tuskinpa Jumala on erehtynyt syntymäajassani, enemmänkin arvelen, että sen ovat sitten ihmiset sotkeneet. Siitäkin olen tyytyväinen, että olen luomulapsi, vaikkakaan en lestadiolainen. Äitini sanoi, että nuorimman veljeni jälkeen ei sitten vain enää tullut lapsia. Muuten alkaisinkin epäilemään, onko minua ollenkaan tarkoitettu tänne!
Kyllähän lapset tuotiin joukolla, mutta eri lapsille toimitettiin kuitenkin oma erillinen kasteensa. Mutta ei tämä ennenkään ollut ainoa tapa kastaa, kyllä oli myös kotikasteita erillisestä sopimuksesta. Minutkin on kastettu kotona.
Asiaan vaikutti myös puhelimien puute. Kun kerran mentiin kirkolle, ei tarvinnut käydä kahta kertaa, sopimassa ja kasteella. Kansa tiesi aina, että ennen jumalanpalveluksen alkua voi tuoda lapsen kastettavaksi.
Eikö suurinosa lapsista ole ns. luomulapsia. Jos taas tarkoitat ettei äitisi käyttänyt ehkäisyä niin no, hän oli onnekas ja jostain syystä ei enää raskaaksi sitten tullut. Muutaman lapsen jälkeen tehtävä ehkäisy ei ole mitenkään pahasta vaan aivan tervettä ajattelua. Parempi että äiti jaksaa hoitaa hyvin ne pari kolme lasta kuin, että uupuu tai mahdollisesti jopa kuolee ennen aikojaan lapsenteon takia kun aivan oikeasti asiaa on tutkittu ja on todettu ettei esimerkiksi kymmenen lapsen tekeminen naiselle ole terveelistä, miehiltähän homma ei paljoa vaadi.
Enpä tiedä. Meillä oli viisi lasta ja olen oppinut jakamaan. Lestadiolaisten asioihin en puutu, en tunne yhtäkään lestadiolaista.
Ei ole päässyt kehittymään niin pahasti narsistiseksi tai sitten todella egoistiseksi. Lisäksi siinä harjoitellaan muutenkin oloa muiden kanssa ja erilaisten kanssa. Nythän kuitenkin elämme jotenkin korskeita aikoja, ja käsittääkseni juuri siitä johtuu, ettei ihmisille esim. Jumala kelpaa. Jumalaan tarvitaan nöyryyttä. Seuraava kristillinen sukupolvi tulee todennäköisesti olemaan jo aivan naurettava. Mutta olemme ressukat eksyksissä.
Mutta en minä niitä nostalgisina näe, noita aikoja, ihailen, että ihmiset pärjäsivät noin rankoissa olosuhteissa. Joka tapauksessa en olisi edes työtön tällä hetkellä, jos eläisimme noita aikoja. Nythän vaaditaan tosi pitkä koulutus joka asiaan, vaikka työ olisi luonteeltaan hyvin yksinkertaista.
Minulle tuli tästä aloituksesta hassu ajatus:
Mikä on ylipäätään papin läsnäolon MERKITYS?
Kirkkohan on seurakunnassa, ei kirkkorakennuksissa eikä papistossa. Jos kirkko tuntuu poistuvan paikalta papin mukana, silloin seurakuntalaisten pitäisi kysyä itseltään, missä vika? Miksi Jumalan Pyhä Henki ei asu heissä?
Olet oikeassa. Ilman seurakuntaa ei ole kirkkoakaan tai ei ainakaan tällaisena kuin se nyt tunnetaan joten kirkon nykytila kertoo selkeästi seurakunnasta.
Aika moni on taitanut ymmärtää pieleen aloituksen. On luultu, että syytän jotakuta jne.
Olen aina vain sellainen typerys, että lähden kysymään typeriä kysymyksiä, kun kirkko antaa ensin ymmärtää, että haluaa aloitetta yleisöltä, sitten luullaan, että tässä syytellään jotain. Itselläni on kyllä ihan usko. Kun pappi lähti paikalta, ei uskoni mihinkään horjunut. Tämä asia kiinnitti vain minun ja erään toisen huomiota. En ottanut mitenkään henkilökohtaisesti, koska aikaisemmin hänellä oli ollut aikaa toisissa hautajaisissa. Sitä paitsi tuollahan oli muutama tätini tuntenut, jotka kyllä huolehtivat virsilaulusta. Voi ollakin, että hän katsoi, että he olivat sitten eräänlaisia apupappeja.
Olen paremminkin yrittänyt johdattaa tämän keskustelun jonkinlaisesta kiireestä keskusteluun. En kuitenkaan itse asu tuolla paikkakunnalla, joten kyllä minun vähän täältä käsin on vaikea tehdä mitään apupapittaren töitä sielllä, siis vapaaehtoistyöntekijän. Elintasokin alkaa olemaan sitä luokkaa, että ei olisi edes varaa matkustaa tuolle paikkakunnalle apupapittareksi. Näin leikillisesti sanoen. En tiedä, kenessä asuu Pyhä Henki, itsessäni voi hyvinkin asua, koskapa uskon Kristuksen kuolleen syntieni puolesta ja nousseen kuolleista. En minä mikään mallikristitty valitettavasti ole, jos sitä nyt tässä haette.
Heippa
Täällä yksi pappi. Kiitos kysymästä. Joitain näkökulmia tässä:
Kiire ihmisten tärkeissä tilanteissa tuntuu pahalta. Pappina toivoisin, että voisin olla ihmisten käytettävissä silloin kun niin toivotaan. On noloa, jos ei ehdi kuin käydä kääntymässä muistotilaisuudessa.
Hautajaiset, siis siunaus- ja muistotilaisuudet hoidetaan seurakunnissa yleensä ennalta sovitun aikataulun mukaisesti, siis omaisten toiveet ja seurakunnan aikataulut yritetään jotenkin yhdistää. Lauantai on hautajaispäivä, ja myös perjantai. Varmaan yhä enemmän myös mikä tahansa arkipäivä.
Siunaustilaisuus kappelissa tai kirkossa on seurakunnan tilaisuus ja siinä noudatetaan tiettyä kaavaa ja sen pituuden voi yleensä etukäteen arvioida.
Muistotilaisuus on jälkimmäinen osas hautajaisia. Se on omaisten tilaisuus ja se voi olla kovin monenlainen ja se voi olla kotona, seurakunnan tiloissa tai jossain muualla. Aina ei muistotilaisuutta edes ole.
Perinteisissä vanhanajan hautajaisissa pappi hoiti myös muistotilaisuuden ohjelman, yms. Nykyisin omaiset voivat reippaammin tehdä omannäköisensä muistotilaisuuden. Edelleenkin pappi tulee muistotilaisuuteen, jos niin toivotaan ja usein sitä pidetään itsestään selvyytenä. Mutta joskus omaiset ovat mieluummin ihan vain keskenään.
Pappina ajattelen, että olen seurakunnan käytettävissä niin kuin toivotaan. Menen mielelläni muistotilaisuuteen, jos niin toivotaan. Ja teen sen mitä toivotaan: juonnan tilaisuuden jos toivotaan, ehkä pidän jonkun puheen tai johdattelen yhteistä muistelua. Mutta minulle on ok myös se, että omaiset pitävät muistotilaisuuden omassa keskuudessaan. Osallistun siis jos kutsutaan ja toivotaan. – tämän yritän sekä kohteliaasti että selkeästi kysyä etukäteen. Ajattelen, että tärkeää on se, että omaiset ovat yhdessä ja muistelevat yhdessä, ovat toinen toistensa tukena. Siunaustilaisuudessa saan kyllä sanottua sen, mikä on kirkon ja uskon viesti kuoleman keskellä. Siis silloinkin kun en ole paikalla muistotilaisuudessa.
Niin: tämän johdattelun jälkeen siihen aikatauluun. Kun virastossa tehdään siunausaikatauluja, ne voivat olla hyvinkin kaavamaisia – ja työvuorojärjestelyjen vuoksi niissä on tietty rytmitys. Eikä aina voida ottaa huomioon sitä, että muistotilaisuuteen tarvittaisiin joskus paljon aikaa. Aina omaiset eivät siunausaikaa varatessaan tiedä, miten sen muistotilaisuuden kanssa menetellään… Toki lisää kiirettä tulee sairaustapauksista ja lomajärjestelyistä. Ja tästä toiveesta, että kaikki tapahtuisi lauantaina. Mutta ymmärrän kyllä, että kiire ihmisten hautajaisissa on lähinnä selittelyä ja järjestelykyvyn puutetta. Pahoittelen. Ehkä olisi kuitenkin tärkeää, että se aikataulu olisi tiedossa etukäteen ja voitaisiin yhdessä keskustella tilaisuuksista ja niiden ohjelmasta sekä siitä, kuka vastaa mistäkin.
Kirkko ei poistu paikalta silloin kun pappi poistuu. Haluaisin rohkaista myös muistotilaisuuteen osallistuvia ihmisiä rohkeasti laulamaan ja muistelemaan. Siis sellaista seurakunnan jäsenen aikuisuutta toivoisin: Pyhä Henki on paikalla siellä missä on kristitty. Tietyt tehtävät on jätetty kokonaan papin tehtäviksi, esim. siunaustilaisuuden toimittaminen ja kasteen toimittaminen. Mutta on hyvin monia tilanteita, joita kuka tahansa kristitty voi hoitaa.
Sitten vielä loppuun yksi toivomus: toivoisin, että hautajaiset, sekä siunaus- että muistotilaisuus voisivat olla kaikille avoimia. Me ihmiset tarvitsemme tilaisuuksia, joissa surra elämän katoavaisuutta. On monia läheisiä, joita lähiomaiset eivät edes tunne ja jotka kuitenkin haluaisivat jättää jäähyväiset vainajalle ja joille siunaustilaisuus olisi merkityksellinen. Lähiomaisten ei siis mielestäni kannattaisi ”omia” surua itselleen, monet ihmiset haluaisivat olla tukena surussa, jos saavat siihen mahdollisuuden. Toki tilanteet ovat monenlaisia.
Päivi-pappi Hämeestä
Kiitos palautteestasi!
Todella harmillinen tuo tilanne tätisi hautajaisissa. Minustakin se oli noloa. Papinkin kannalta on tärkeää että voi keskittyä työtehtävään kaikessa rauhassa. Liukuhihnamaisuus on minustakin rasittavaa. Muistotilaisuus on tärkeä hetki.
Uskoisin, että seurakunnissa pyritään siihen, että papilla on aikaa osalistua muistotilaisuuteen. Maaseudulla usein kanttorikin pääsee. Teille on nyt osunut tilanne jossa työvoimaa ei ole ollut riittävästi. On esimerkiksi mahdollista että seuraavien hautajaisten pappi onkin sairastunut. Mitenkään vakituisesti ei tilanne kyllä saisi olla kuvaamasi kaltainen.
Oletko laittanut palautetta tätisi kotiseurakunnan kirkkoherralle? Kannattaisi varmaan laittaa tämä viestisi myös hänelle. Tällainen palaute on tärkeää jotta seurakunnassa voidaan entistä paremmin pyrkiä siihen ettei jatkossa kävisi näin.
Aija-pappi
Loistavaa, olimme Päivin kanssa samalla minuutilla liikkeellä :)
Aija-pappi
Täytyy rehellisesti sanoa, että koska se on tuo paikkakunta, en välitä mitään aloitetta tehdä, ettei tulee väärää käsitystä. Pienillä paikkakunnilla pitää tuntea se ihminen paremmin. Siellä on käsittääkseni uusi kirkkoherra, hän varmaan lähinnä ihmettelisi, mitä sinne kirjoittelen hänelle täysin tuntematon ihminen. Eihän siis minun asiani ole heidän asioitaan järjestää. Kuulin siellä sitä paitsi eräästä tapauksesta, joten tämä pappi saisi ihan väärän käsityksen, minulla kun sattuu olemaan sama sukunimi jonkun hölmön kanssa, joka oli tapellut papin kanssa rippikoulusta. En siis tiedä, miten seurakuntalaiset noin yleisesti ottaen suhtautuvat häneen, joten voisi tulla ihan väärä käsitys. Maaseudulla täytyy katsoa tarkkaan, ettei mene söhimään ampiaispesään. Kiitos vastauksistanne, lähinnä annoin vinkkiä muiden vuoksi, kyllä minä itse tuollaisen kohtelun kestän. En missään tapauksessa voi lähteä sanomaan mitään, sillä henkilö oli ottanut lopuksi jopa tuomiokapituliin yhteyttä.
Se todellakin oli ihan tavallinen kirkkoon kuuluva, joka jostain syystä suuttui kovasti, kun ei lapsi päässyt johonkin tiettyyn ryhmään. Hänellä taisi mennä vähän överiksi, lopulta heidän suvustaan osa erosi jopa kirkosta tämän takia. Hän soitti tälle kirkkoherralle ja alkoi höpöttämään vielä homoistakin tässä yhteydessä. Miten homot tähän rippikouluun liittyivät? En ole päässyt selvyyteen, mistä kyseinen henkilö noin kovasti kimpaantui, joka tapauksessa tuomikapituliinkin hän otti yhteyttä. Joten siis voi olla että pappi-parka menee pitkin seiniä, minusta hän vaikuttaa vähän aralta, jos ottaisin yhteyttä kirkkoherraan. Ymmärrettäisiin siis ihan väärin. Kun en ole perillä oikein kuvioista, olisin parempi pysyä syrjässä.
Huvittavinta tässä on, että tämä pappi on käsittääkseni jonkinlainen keskilinjan pappi, ei todellakaan äärikonservatiivi, mutta sitten tuo henkilö oli jo nimennyt hänet "paholaispapiksi".
Mutta kuten sanottu, nämä maaseudun kuviot jäävät itselleni samalla arvoitukseksi.
Itse aikoinaan meille vain sanottiin, että mennään ilmoittautumaan rippikouluun ja sinne sitten mentiin, eikä siinä edes mihinkään leirille lähdetty. Eivät vanhempani tulleet sinne nyrkit pystyssä vaatimaan lapsensa "oikeuksia". Lahjaksi sain hopeisen ristin, enkä tukkua rahaa. Vaikka olen näin nuori, on tainnut aika jättää minusta.
Olen nähnyt kerran erään nuoren, joka alkoi vieraiden nähden laskemaan rahoja, sitä valtaisaa rahapinkkaa, taskulaskimella. Tämä oli sivistynyt perhe. Helsingin seuduilta tosin, joten ei ihme.
Mummolle sanoi saman perheen toinen lapsi, ei siitä muuten välittänyt, mutta leiri oli kiva. Hän tiesi mummunsa uskovaksi.
En olisi ikinä sanonut isoäidilleni aikanaan. Se olisi ollut minusta todella tökeröä.
Hei
Pari ajatusta tässä vielä:
On tietysti oma valinta, haluaako antaa palautetta seurakunnalle. Uskon kuitenkin, että useimmiten palautteeseen suhtaudutaan positiivisesti ja ymmärretään, että toiminnassa on aina kehittämisen varaa. Toki palautteen vastaanottaminen on myös haastavaa eikä aina onnistu! Entä jos kirkkoherra kaipaisi palautteen lisäksi hiukan rohkaisua??? :)
Rippikoululaisten motiivit ovat monenlaisia ja teinit käyttäytyvät teinien tavalla. Ja kuitenkin heille rippikoulu on tärkeä ja merkityksellinen. Heidät taas kesällä otamme iloiten vastaan ripareille!
Päivi-pappi Hämeestä
Entäs kun pappi ei ehdi haudalle, mutta muistotilaisuuteen tulee kuitenkin syömään??
Näin savossa
Ehdotan sinulle, että avaat toisen ketjun. Muuten pyydän poistamaan tämän ketjun.
Ei se poistaminen ole ennenkään totuutta muuttanut.
"toista hautajaisväkeä alkoi tulla kirkkoon"
Samaan seurakuntaan tai ainakin kirkkoon kuuluivat vainajat, ja luultavasti samaan kirkkoon suurin osa hautajaisväestäkin. Miten niin "toista väkeä"?
Eikö kirkollisia tilaisuuksia voisi viettää seurakunnan läsnäollessa, kenen tahansa seurakuntalaisen? Seurakunta suremassa poisnukkunutta jäsentään, ja mukana vainajan omaisia toisaalta.
Kaste toisinaan jo toteutetaan osana messua tai muulla tavoin kirkossa niin että läsnä on useita kastettavia. Avioliittoon vihkimisiäkin on suoritetu usea pari kerrallaan "liukuhihnatyönä". Miksei siunaustilaisuuksiakin voisi niin hoitaa?
Kiire on ikävää. Kirkollisten toimitusten typistyminen perhejuhliksi on vielä ikävämpää. Seurakunnan yhteisjuhla jos olisi niin olisi kiirettä vähemmän, kun riittäisi kaikille yksi ja sama alkutervehdys, uskontunnustus, loppusiunaus jne.