Arto Pölläsen sana Suomen kohtalosta v. 1968
V. 1968 rukoillessani Suomen puolesta, että Jumala säästäisi maatamme, ettei se enää joutuisi sotaan, sain sanan Herralta: “Vaikka Mooses ja Samuel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni taipuisi tämän kansan
puoleen.
Ajan heidät pois minun kasvojeni edestä, he menkööt!” Herra kielsi rukoilemasta koko maan säästymistä, sillä neuvopäätös oli jo tehty. Osa maasta joutuisi rangaistuksena kansan synneistä sodan jalkoihin, osa kansasta vankeuteen, nälkään ja suuriin ahdinkoihin.
Mikään ei voisi sitä enää estää!
Antti Jaatisen Aamurukouksessa saatu sana Etelä-Pohjanmaalta.
Syyskuu 2011
Te jotka rukoilette, älkää enää rukoilko armoa, sillä armoni tätä kansaa (Suomi)
kohtaan on käynyt vähiin.
Eija Niemeläisen profetia 6.1.2000
Katso, musta pilvi kohoaa idän taivaalle, myrsky puhkeaa ja se lyö tätä maata, sillä tämä kansa on hyljännyt Jumalan ja polkenut pyhät asiat jalkoihinsa. Minä taivutan tätä kansaa, ja se taipuu minun edessäni niin kuin kaisla taipuu.
Monista kodeista kuuluu itku ja valitus. Se ei ole minulle mieleen, mutta näin täytyy tapahtua.
Niiden kärsimysten aikana tämä kansa nousee kunnioittamaan minua.
Ja te lapseni, kun näette tämän tapahtuvan, älkää peljätkö. Minä varjelen teitä, minä suojelen teitä. Katso, teidän ympärillänne on paljon enkeleitä miekat käsissään.
Totisesti, totisesti näin on tapahtuva!
Oulun profeetta Laila Heinosen profetia 16.2.1961
”Voi maata ja merta! Minun tuomioni tulevat kohtaamaan maata ja merta. Voi ihmisraukkoja, oi ihmisraukkoja!
Maailmaa kohtaa rangaistus ihmisten syntien tähden. Voi maata ja merta, ihmisraukat! Minä vuodatan maan päälle vihani maljan, koska ihmiset eivät kunnioita minua.
Minun käskyni rikotaan mitä kauheimmalla tavalla.
Minun vihani tulevat kohtaamaan maata ja merta, oi ihmisten kärsimystä, kuka sitä mittaa?
Silloin monet sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala voi tehdä sellaista, eivätkä näe, kuinka minä rakkaudella vedän ihmisiä pelastukseen sisälle! He rikkovat minun käskyni ja sitten he sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala
voi sellaista tehdä”.
Eivät ymmärrä, että minä olen Pyhä ja Vanhurskas Jumala. Ja kun minä vihastun, voi ihmislapsia silloin, voi maata ja merta, sitä hävitystä, mikä kohtaa ihmiskuntaa. Oi Euroopan kansoja, annan kansojen hävitä syntiensä tähden. Minun lapsianikin kidutetaan ja moni kieltää Kristuksen!
Maa maan jälkeen joutuu hävityksen alle, tulee suuri nälänhätä kaikkialle.
Minä olen etsimällä etsinyt näitä ihmisiä, mutta he vain pilkkaavat, eikä minun tarjoamani pelastus Poikani Jeesuksen kautta heille kelpaa, vaan he rakastavat valhetta ja humpuukia!”
Taisto Mäen saama sana rukouksessa
Jumalala sanoi: Kansakunta on penseä. Välinpitämätön ja penseä.
Niskoittelu Hänen (Jumalan) edessä. Ulkokultaisuus, pintakristillisyys, tekopyhyys, joka on vallannut hyvin pitkälle uskovat kristityt.
Kristillisiin seurakuntiin on pesiytynyt paksu pöly, jonka on aiheuttanut kuivuus hengellisessä mielessä. Kaikki kaavamaisuus ja kuollut kristillisyys on estänyt Jumalan Pyhän Hengen ilmestymistä ja leviämistä.
Urho Kyllöselle syyskuussa 1992
Helsingin Siion-seurakunnan saarnaaja Urho Kyllönen sai vakavan sanoman enkelin kautta: Urho oli palaamassa puhujamatkalta Pohjanmaalta syyskuisena iltana 1992 kotiinsa Helsinkiin, kun ennen Hämeenlinnaa, Kalvolan tienhaaran kohdalla, välähti kirkas valo taivaalla.
Valo lähestyi Urhon autoa, ja pian hän huomasi, että hyvin kookas, useita metrejä korkea, kirkas enkeli laskeutui paljastettu miekka kädessään aivan auton viereen. Urho pysäköi pelokkaana tien laitaan.
Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta.
Minä olen tuhlaamalla tuhlannut armoa Suomen kansan kohdalla, mutta sen sijaan, että Suomen kansa olisi tehnyt parannuksen, se on häväissyt ja pilkannut minun pyhää nimeäni.
Sen synnin ja jumalattomuuden tähden, mikä rehottaa jopa seurakunnan keskellä, tuomiot ovat tulossa. Minä tulen, ja minä tulen pian.”
Enkeli poistui, ja Urho istui pitkään pelokkaana autossaan ennen kuin sai jatketuksi matkaa Helsinkiin.
profetioita tuomiosta
3
82
Vastaukset
- pihon sivulta
keijo kyllösen näky/profetia
21.11.2011
Monet toimivat Minun, Herran, nimessä, tuntematta Minua, ja ilman Minun kutsua ja valtuutusta.
Heidän uskonsa perustukset Minä tulen tarkoin tutkimaan ja koettelemaan.
Minua he ovat häväisseet kansani edessä, niinpä Minäkin häväisen heidät. Heidän valtansa ja asemansa Minä otan pois, ja karkoitan kasvojeni edestä niin kauaksi, että he jakamattomalla sydämellä lähestyvät katuen Minua, sanoo Herra, Israelin Pyhä.
Nimimerkin "Hiljainen" näky 27.6.2010
Nimimerkki "Hiljainen" tässä taasen. Lueskelin sivujasi ja hätkähdin seuraavasta:
Jukka Piirosen näky 11.6.2010
Omenapuun lehdessä oleva latvusto paloi voimakkaalla soihtumaisella liekillä ja omenapuun oksissa riippui kuivuneissa kannoissaan sinisiä, ylikypsiä, pilaantuneita omenia.
Ymmärsin näyn tarkoittavan Suomen kansaa.
Itselläni oli melkein vastaava näky 27.6.2010.
Eteeni ilmestyi omenapuu, jossa oli ensin kauniita valtavan suuria omenia, jotka alkoivat pikkuhiljaa mädäntyä yksi kerrallaan, jokunen oli jo tippunut alas puusta.
Sain silloin henkeeni, että SUOMEN KANSAN hengen hedelmät alkavat mädäntyä, koska emme kulje valvoen tilaamme, vaikka Jumala on meitä kehottannut.
Suurin mätänemisen syy on ylpeys.
Tämän laitoin ihan siksi, että halusin vahvistaa tätä veljeä hänen näystään.
T:"Hiljainen"
Pekan saama sana Herralta 3.3.2007
Minulle tuli 3.3.2007 Sana: "Tämä kansa kunnioittaa Minua huulillansa, mutta sen sydän on Minusta kaukana.
suomi saa osakseen hädän leipää ja ahdistuksen vettä.
Tämä kansa palvelee Mammonaa jumalanaan. Sen tähden tulee Syöjäsirkka ja Tuhosirkka ja syö mammonan tämän kansan kukkaroista.
Tämän kansan tulee kääntyä koko sydämestään Minun puoleeni."
Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta
Pekan saama sana Herralta 20.10.2008
"Katso, päivät tulevat”, sanoo Herra, että Minä en vastaa rukouksiinne, vaikka te kuinka huutaisitte puoleeni. Te olette niskurikansa. Otsaluunne on kova kuin vaski. Ja polvenne liian jäykät rukoukseen.
Sydämeltänne olette ylpeät ja kovat.
Minä toteutan Sanani!
Eivät edes Minun omani rukoile Minua niin, että heillä olisi yksi Sydän, yksi Henki ja yksi seurakunnan Pää, Kristus.
Siksi on aika alkaa Parannuksen Jumalan huoneesta.
Minun omani tulkoot ensin Minun eteeni ja tuokoon Minulle sydämensä, niin Minä sen puhdistan ja ennalleen asetan.
Valitkaa itse! Kumman haluatte! Jos käännytte Minun puoleeni, saatte armon avuksenne oikeaan aikaan.
Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta MIKÄ ON OIKEA PROFETIA !
- Profetoiminen samoin kuin kielilläpuhuminen tulee suorana välittömänä Hengen ilmoituksena ja se puhutaan hurmoksellisessa tai puolittain hurmoksellisessa tilassa.
Sanoma ei nouse puhujan tietoisesta älyllisestä toiminnasta, vaan se on Hengeltä
saatua ilmoitusta.
- Profetoimisen lahja ei johda uuteen totuuteen RAAMATUN OHI !
Se johtaa uuteen ja elävään raamatun ymmärtämiseen, innoitettuun saarnaan, opetukseen ja sanan soveltamiseen.
Profeettojen tehtävä on selittää Jumalan tahdon ja
suunnitelman salaisuuksia....jatkuu...
Tässä vielä jatkoksia muutama asiaan liittyvä raamatun jae:
" Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme... (1Joh 2:19,19)
"Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta." (Matt 24:11)
"Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niin kuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niin kuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä." ( 1 Joh 2:27 )
" Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä." ( Joh 10:4,5)
" Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa." ( Joh 16:13)
KOETELKAAMME SIIS ROHKEASTI JOHTAJIAMME JA OPETTAJIAMME,
SILLÄ PALJON ON LIIKKEELLÄ HARHAA JA VÄÄRÄÄ OPETUSTA !!!
God Bless You All
Totuuden puolesta (*J*) Jamppe
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931412
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52791- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330629Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,8614Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57609- 53594