Carl Haglund toteaa tämän päivän sanomalehdissä että nato ei olisi lainkaan kamppanjoinut Suomessa?! Tämän Haglund kertoi samassa yhteydessä missä hän kommentoi USA:n ulkoministerin toimia Ruotsissa, missä Ruotsia oltiin muka kehoitettu liittymään natoon.
Pitää ihmetellä Haglundin kommenttia siitä ettei nato muka olisi kamppanjoinut lainkaan Suomen liittämiseksi sotilasliittoon? Kuka tai ketkä siis ovat väsymättömiltä tuntuvien ja jo piinaksi asti koettujen jatkuvien nato-gallubbien ja ylläpidettyjen nato-keskusteluiden takana jos ei naton asiamiehet?! Minkälaiseksi naton tuputtaminen muuttuu sitten kun natokin aloittaa suomalaisten käännyttämisen pois puolueettomuuspolitiikastamme?!?
Me kaikki tiedämme että Ruotsi liittäisi tavattoman mieluusti Suomen natoon että se saisi ilmaisen nato-puskurin maallensa ja voisi pienentää sotilaskulujaan. Tuosta johtuen RKP on ollut tavattoman aktiivinen suomen natoon liittämiseksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki Suomen johtavat poliitikot hallitusta ja presidenttiä myöden ovat jo todenneet, ettei Suomi ole mikään puolueeton valtio. Ei Suomella siis mitään "puolueettomuuspolitiikkaa" ole. Sen takia olisi luontevaa liittyä jo viimeinkin Natoon.
CALLE, Natoaseita ostavana pikkupaskana olet jo näyttänyt
"ITSESI"
Mutta,ei tarvitse itse olla vastuussa,ketä minnekkin menee.
Ja vedä sinä pistepirkko nuolesi takaisin,koska et todellakaan
kuulu "johtaviin poliitikkoihin"
Carl Haglund näyttää erehdyttävästi siltä samalta nuorelta räkänokka upseerilta jota Koskelan akan poika veti kännissä pataan, Edvin Laineen ohjamaassa tuntemattoman sotilaan korsukohtauksessa.
Tohon edes akkaa kaipaa,neiti riittää