No-niin, Jussi Niinistökin on aivan paska

1852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Joko kohta persulit uskovat, että PS on NATO-puolue, EU-puolue ja europuolue. Kannattaa siirtyä Jameksen jälkiä pitkin Muutokseen - siellä oikeasti vastustetaan EU:ta, euroa ja Natoa.

Äänestä
  • Haistakaa home, olette samanlainen maahanmuuttajavastaisuudella ratsastava valeoppositio kuin PS, viemässä itsenäisyysmielisiltä ääniä.

    Äänestä

Ensin tippu natokiimanen Halla-aho, nyt Niinistö!

"Jussi Niinistönkin kannanoton voi nähdä varovaisena oven raotuksena Natolle, vaikka hän korostaa ennen muuta Suomen oman puolustuskyvyn ylläpitämistä.





..
Oman avauksensa on esittänyt tällä viikolla myös vihreiden voimanainen Heidi Hautala, joka on valmis perusteelliseen keskusteluun Natosta vihreiden sisällä, joskin vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on asiassa jo toppuutellut.

- Hautala näkee, että Ukrainan tilanne on muuttanut Suomen turvallisuuspoliittista ympäristöä. Olen samaa mieltä. Hän sanoo, että pitäisi käydä keskustelua Suomen valinnoista, mukaan lukien Suomen Nato-jäsenyys. Olen samaa mieltä. Siitä olen eri mieltä, johtaako pohdiskelu Nato-jäsenyyteen. Minun mielestäni ei, Hautalan kanta jäi vähän auki, Ville Niinistö arvioi Helsingin Sanomissa.

Jussi Niinistön puoluetoveri, perussuomalainen kansanedustaja Tom Packalen toi puolestaan peliin oman avauksensa otsikolla: Ei Natolle (ainakin toistaiseksi).

- Natoon liittyminen vahvistaisi Suomen sotilaallista kykyä. Se myös heikentäisi asemaamme monin tavoin. Suomen sijainti sellainen, että Venäjän ja Naton välisessä kriisissä olisimme Naton jäsenmaana hyökkäämässä Pietariin ensimmäisessä aallossa. Jos sota syttyisi Venäjän ja Turkin välillä, olisi joukkojemme velvollisuus silloin taistella turkkilaisten rinnalla. En usko, että Nato-intoilijat olisivat valmiit kumpaankaan, Packalen kirjoitti Puheenvuoron blogissaan.

Packalenin esittämät maalailut edustavat saman puolueen Jussi Niinistöä populistisempaa ja vahvemmin jossittelevaa suuntausta hänen puhuessaan ”hyökkäyksestä Pietariin” sekä ”Venäjän ja Turkin sodasta”.

Kaikki tämä kertoo, että eduskuntapuolueissa kuhisee Naton ympärillä. Täysin ehdottomasti jäsenyyttä vastustaa kahdeksasta puolueesta vain vasen laita eli vasemmistoliitto.

Keskustan Juha Sipilän tuorein Nato-moite jäsenyyttä kannattavalle
"

Äänestä

Jos Natoa oikeasti vastustaa, niin se on sitten IPU (itsenäisyyspuolue) ja Muutos2011.

Persuista kuoriutunut puhdas nato-puolue. Samassa linjassa RKP:n kanssa kannattamassa jäsenyyttä.

Halla-aho, Terho, Niinistö ja Soini. Kaksi ensimmäistä kannattaa suoraan jäsenyyden hakemista ja kaksi jälkimmäistä antavat myönteisiä lausuntoja natosta.

Äänestä
  • Minähän olen vuosia muistuttanut Halla-ahon ja muiden samanmielisten natomielisyydestä. Alkaako vihdoin kirkastua...?

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Minähän olen vuosia muistuttanut Halla-ahon ja muiden samanmielisten natomielisyydestä. Alkaako vihdoin kirkastua...?

    Ai mikä kirkastuu?

    Otatko kirkasta ennen kuin menet Jaakko Laakson kanssa vappumarssille?

    Eikö Jaakko Laakso ole nykyisin kiinteistösijoittaja?

    Kävikö niin, että Tennilä Seppänen Laakso
    jne.

    vetävät yli 5000 eläkettä kuussa

    ja sinulla Koroljov vain jäi kirkasta?

    Aate meni mutta jäi kirkasta eikä pojat tule kanssasi
    vappumarssille enää

    ei niiden tarvitse näytellä.

    Ketä Koroljov kustiin taskuun, kirkastuuko?

    Äänestä

Persut on kaukana nato-puolueesta,toisin kuin hur.rit ja kokkarit tai demut.

Ja mitäs vit.tua punikit ja Aku Ankka-järjestöjen homot välittää koko asiasta,joku ipu tai muutos on muutaman harvan sekopään järjestö.

Äänestä
  • Nato-linjasta kun on kyse.

    PS:n johto ja kärkiehdokkaat ovat nato-myönteisiä.

    Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

    Äänestä

  • minkäs teet kirjoitti:

    Nato-linjasta kun on kyse.

    PS:n johto ja kärkiehdokkaat ovat nato-myönteisiä.

    Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

    Perussuomalaisista saa eurovaaleissa eniten ääniä Suomen NATO-jäsenyyttä AINA kannattanut Jussi Halla-aho. Kannatte viljanjyviä hänen laariinsa ja NATO:n puolesta, jos äänestätte Perussuomalaisia. Todennäköisesti myös toinen perussuomalainen MEP tulee olemaan NATO:n kannattaja. Sellaiselta ehdokaslista nimittäin vaikuttaa.

    Äänestä

PERUSSUOMALAISTEN NATO-KÄSITYKSET JA KOOSTE SAMPO TERHON
NATO-KIRJOITUKSISTA, lue täältä
http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/puheenaihe/nato

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN TUTKIJA SAMPO TERHO TIETÄÄ
YLIVOIMAISESTI ENITEN MEPPIJOUKOSSA PUOLUSTUSVOIMISTAMME

\\\\\ NUMERO ON 98 \\\\\\\\\\\\ EU-VAALIT SUNNUNTAINA 25.5. \\\\\
\\\\\ ÄÄNI SAMPO TERHOLLE \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\
\\\\\ ENNAKKOÄÄNESTYS MA 14.5. - SU 20.5. \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\
oo KATSO Sampo Terhon EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/dsqj9byt
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
http://www.sampoterho.net/?page_id=17
https://www.facebook.com/pages/Sampo-Terho/205004656205052
Sampo Terhon VAALITOIMISTO osoitteessa Hämeentie 85-89, Helsinki

\\\\\\\\\\\\\\\\\\ SINÄ PÄÄTÄT \\\\\\\\\\\\\\\\\\

Nato-jäsenyyden kannatus saattaa hieman kasvaa lähiaikoina, mutta tärkeämpää olisi kuitenkin keskustella siitä, miten Suomen omasta puolustuksesta pidetään huolta. Oman puolustuksemme on oltava kunnossa, vaikka Natoon joskus ehkä liittyisimmekin.
1. oma puolustus kuntoon armeijan määrärahat ylös
2. ilmavalvontayhteistyö Saksan kanssa joka on Itämerestä kiinnostunut
3. liittyminen Natoon kun muu on kunnossa

Suomi Natoon, mutta järjestys on
ENSIN OMA ARMEIJA, YHTEISTYÖ SAKSAN KANSSA, SITTEN NATO
Oma armeija tarvitaan lujana mutta Saksa-yhteistyöllä vahvistettu Nato täydentää sitä

Jopa kieliasiat vaikuttavat ja suomalaisten on hyvä osata suomen ja englannin lisäksi kielinä saksaa tai ranskaa jo sotilaallisen yhteistyön takia, ei tietenkään pakkoruotsia eikä venäjää

Es ist sinnvoll immer gute Zusammenarbeit mit deutschen NATO-Truppen haben

Tällä hetkellä Saksa on ainoa Nato-maa, joka valvoo sekä Viron ja Ruotsin (jopa Suomen) ilmatilaa, Tanskalaiset valvovat myös Ruotsin ilmatilaa. Ruotsi ei valvo omaa ilmatilaansa kuin nimellisesti.

Deutschland ist das einzige NATO-Mitglied, das heute die Verletzungen des Luftraums sowohl in Estland und
Schweden (und sogar Finnland) kontrolliert. Die Dänen helfen in Schweden auch.

Ruotsi ei valvo edes omaa ilmatilaansa vaan sen tekee SAKSA ja
SE LÄHETTÄÄ TANSKALAISIA LÄHIHÄVITTÄJIÄ

\\\\\\\\\\\\\\\\\\ SAAT MITÄ TILAAT \\\\\\\\\\\\\

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288559293678.html
Lehti: Venäjä harjoitteli ilmaiskua Ruotsiin - ruotsalaiset nukkuivat

http://www.lentoposti.fi/uutiset/baltian_ilmavalvontavastuu_vaihtui_phantomit_lensivat_muodostelmassa_mig_29_havittajien_kans NATO-maat ovat vastanneet Viron, Liettuan ja Latvian ilmavalvonnasta vuodesta 2004, jolloin Baltian maat liittyivät sotilasliittoon. Kerrallaan on päivystänyt neljä hävittäjää, nykyisin neljän kuukauden vuoroissa. Vuoden 2012 alusta valvonnasta Liettuan Siauliain läheiseltä sotilaslentokentältä vastasi Saksan Luftwaffe.

Vuoro vaihtui toukokuun alussa. Saksalla oli Liettuassa neljä McDonnell Douglas F-4F Phantom II -hävittäjää. Nyt niiden tilalle riviin astuivat Puolan ilmavoimien Mikojan MiG-29 -taistelukoneet
Harjoitus toteutettiin pääsiäisen aikaan yöllä, jolloin Ruotsilla ei ollut koneita valmiustilassa. Sen sijaan Nato reagoi harjoitukseen lähettämällä kaksi tanskalaiskonetta varjostamaan venäläiskoneita etäämmältä.

Äänestä
  • Sinä spämmikyrpä jaksat päivästä toiseen. Eikö moderaattorit saa blokattua sinun saatanan ip:tä? Ilmeisesti eivät.

    Äänestä

  • Itsekritiikkiä? kirjoitti:

    Sinä spämmikyrpä jaksat päivästä toiseen. Eikö moderaattorit saa blokattua sinun saatanan ip:tä? Ilmeisesti eivät.

    Jätkä on selvästi palkattu halla-aholaisten toimesta spämmäämään tuota roskaansa, ja tyyppi osaa käyttää ohjelmistoja, joilla vältetään IP-estot. Muuta älliä ei sitten tarvitakaan. Kyllähän tuollaista voi tehdä umpikännissäkin päivät pitkät, jos ei muuta duunia ole.

    Äänestä

  • "Spam and destroy!" kirjoitti:

    Jätkä on selvästi palkattu halla-aholaisten toimesta spämmäämään tuota roskaansa, ja tyyppi osaa käyttää ohjelmistoja, joilla vältetään IP-estot. Muuta älliä ei sitten tarvitakaan. Kyllähän tuollaista voi tehdä umpikännissäkin päivät pitkät, jos ei muuta duunia ole.

    Ei kai kukaan tuollaista *askaa jaksaisi selvin päin suoltaakaan

    Äänestä

Natokiima yltyy....

Perssupojat unelmoivat komeista Nato-uniformuista. Kun Nato-uniformun päälle laittaa kullitetun leijonariipuksen killumaan niin flaksi on varma. Entäs...OOOOHHH!! ne vaaleat Nato-shortsit maastokuvioilla...ne tuovat esiin lihaksikkaat pakarat niin upeesti...OOOOHHH..nyt rupesi jöpöttämään.....

Äänestä
  • Pääseepähän Suomi taas vaihteeksi läntisen sotilasliiton "pohjoiseksi ulottuvuudeksi" niin kuin v. 1941. Hyvinhän silloinkin kävi... Vai kävikö?

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Pääseepähän Suomi taas vaihteeksi läntisen sotilasliiton "pohjoiseksi ulottuvuudeksi" niin kuin v. 1941. Hyvinhän silloinkin kävi... Vai kävikö?

    ohraisesti jos hyökkää Nato-maan kimppuun. Kyllähän Putin sen tietää kuinka köykäinen Venäjä on Naton rinnalla ja jättää Nato-maan rauhaan. Siksipä piskuinen Virokin on Venäjältä ikuisesti turvassa.

    Putinhan on tyypillinen pelkuri -pikkukääkkä joka uskaltaa kiusata vain pieniä ja heikkoja. Suomi ilman Nato-turvaa on pieni ja heikko. Suomen armeijan 600 000 sotilasta ovat vain elävää lihaa josta Venäjän sotakone tekee äkkiä kuollutta lihaa.

    Ainoa TODELLINEN turvamme on maailman mahtavin sotavoima Nato jonka edessä Venäjän sotakone on kuin pikkuritsa tykin rinnalla. Mahtaa Putinia vituttaa tämä epäsuhta mutta minkäs voi - Venäjä voisi tietysti heittää Putinin helevettiin, tulla demokraattiseksi maaksi ja pyrkiä sitten itse Naton jäseneksi.

    Äänestä

  • Putinille käy kirjoitti:

    ohraisesti jos hyökkää Nato-maan kimppuun. Kyllähän Putin sen tietää kuinka köykäinen Venäjä on Naton rinnalla ja jättää Nato-maan rauhaan. Siksipä piskuinen Virokin on Venäjältä ikuisesti turvassa.

    Putinhan on tyypillinen pelkuri -pikkukääkkä joka uskaltaa kiusata vain pieniä ja heikkoja. Suomi ilman Nato-turvaa on pieni ja heikko. Suomen armeijan 600 000 sotilasta ovat vain elävää lihaa josta Venäjän sotakone tekee äkkiä kuollutta lihaa.

    Ainoa TODELLINEN turvamme on maailman mahtavin sotavoima Nato jonka edessä Venäjän sotakone on kuin pikkuritsa tykin rinnalla. Mahtaa Putinia vituttaa tämä epäsuhta mutta minkäs voi - Venäjä voisi tietysti heittää Putinin helevettiin, tulla demokraattiseksi maaksi ja pyrkiä sitten itse Naton jäseneksi.

    Nyky-Venäjä nyt vain yleensä ei harrasta hyökkäyssotia toisin kuin Amerikan Yhdysvallat, joka katsoo oikeudekseen hyökätä milloin minnekin kansainvälisestä laista ja toisten valtioiden suvereniteetista piittaamatta. Taikka operaatioidensa kastastrofaalisista jälkiseurauksista (esim. Irak: 1,5 miljoonaa kuollutta!) piittaamatta. - Sen vain sanon, että jos Venäjän ja USA-NATO:n välille puhkeaa täysimittainen konflikti USA:n toimien takia ja Suomi on silloin NATO:ssa, Suomi tuhoutuu nopeasti ja varmasti siinäkin tapauksessa, että USA selviytyisi voittajana.

    NATO-jäsenyys on Suomen pahin turvallisuusuhka. Keskustan väyrysläinen siipi sen ainakin käsittää. Perussuomalaisissa elää alkukantaisen ryssävihan henki ja se selittää natomielisyyden.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Nyky-Venäjä nyt vain yleensä ei harrasta hyökkäyssotia toisin kuin Amerikan Yhdysvallat, joka katsoo oikeudekseen hyökätä milloin minnekin kansainvälisestä laista ja toisten valtioiden suvereniteetista piittaamatta. Taikka operaatioidensa kastastrofaalisista jälkiseurauksista (esim. Irak: 1,5 miljoonaa kuollutta!) piittaamatta. - Sen vain sanon, että jos Venäjän ja USA-NATO:n välille puhkeaa täysimittainen konflikti USA:n toimien takia ja Suomi on silloin NATO:ssa, Suomi tuhoutuu nopeasti ja varmasti siinäkin tapauksessa, että USA selviytyisi voittajana.

    NATO-jäsenyys on Suomen pahin turvallisuusuhka. Keskustan väyrysläinen siipi sen ainakin käsittää. Perussuomalaisissa elää alkukantaisen ryssävihan henki ja se selittää natomielisyyden.

    on ydinpelote jota onkin jo käyttänyt kevytkenkäisesti antaen opetetun apinansa kertoa TV:ssä, että Venäjä on ainoa maa joka pystyisi polttamaan hiileksi amerikkalaisia kaupunkeja. Sehän jäi kertomatta, että Putinin omatkin perskarvat palaisivat siinä rytäkässä joka saattaisi olla jopa koko ihmiskunnan tuho.

    Tavanomaisin asein Venäjällä ei ole mitään jakoa edes Eurooppaa vastaan. Venäjän armeijan huono taso tulisi ilmi heti. Sitäpaitsi samalla Venäjä saisi Amerikankin niskaansa. Eurooppaan on nimittäin vaikea hyökätä hyökkäämmättä Nato-maahan.

    Putin on mielipuoli jonka luultavasti lopulta laittaa järjestykseen oma kansa. Jotain suurta on muhimassa jo tällä hetkellä. Putinin lähipiirineen tuntee sen ja on käymässä yhä hysteerisemmäksi. Se on vaarallinen tila joka saattaa laukaista hyökkäyksen Ukrainaan. Se on viimeinen pisara. Venäjän kansa aloittaa spontaanin vallankumuksen joka kaataa Putinin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nato-kiimainen kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68681-perussuomalainen-voimamies-raottaa-suomelle-nato-ovea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu