Jakso käsitteli kysymystä siitä, kuinka toiveen voi saada ilman vaivannäköä ja heti. Komentaja Riker sai Qn kyvyt, jotta Jatkumo pystyi koettelemaan ihmiskunnan kykyä kieltäytyä helposta ratkaisusta. Q selitti Rikerille lahjansa syyksi sen, että Jatkumo haluaa Rikerin liittyvän heihin, jotta hän voisi opettaa Jatkumolle jatkuvan kehittymisen taidon. Jatkumolla ei muka tätä taitoa ole ja ajan kuluessa se jäisi kehityksessä ihmiskunnalle jälkeen. Tämä oli imarteleva vale, jolla Q saisi Rikerin epäilemään vaatimattomuuttaan ja lopulta "ostamaan" Enterprisen miehistön. Q siis sai ostettua Rikerin rehellisen identiteetin jumalallisilla kyvyillä, ja testaamaan Enterprisen miehistön omasta puolestaan. Riker tarjoutui antamaan kullekin elämänsä suurimman toiveen. Miehistö kieltäytyi, koska he eivät halunneet saada olla näkemättä vaivaa lahjansa eteen, tai eivät halunneet teeskennellä olevansa jotakin muuta mitä ovat. Jatkumon tavoite oli näin nähdä, että pystyykö ihmisrotu tekemään oikean ratkaisun, kun väärällä ratkaisulla on suunnaton hyöty.
-Eräs komentosillalla olija, nuori poika, sai toteutetuksi suurimman toiveensa, olla komea aikuinen kadetti. Hän oli aluksi innoissaan, mutta sanoi sitten, että tämä oli väärä aika olla tällainen.
-Worf sai suurimman toiveensa, yhteyden oman lajinsa edustajaan ja vielä seksinhaluiseen naispuoliseen klingoniin, toteutetuksi. Hän meni mukaan klingonilaiseen seksiin hetkeksi, mutta työnsi sitten naisen pois karjahtaen.
-Data, aitoa ihmisyyttä itselleen toivova androidi, kieltäytyi lahjasta tulla ihmiseksi, koska hänen mielestään muutos, joka ei teknisesti olisi vielä mahdollista, olisi yhtä epäaitoa kuin hänen nykyinen olotilansa.
-LaForge, Enterprisen konemestari, sai hetkeksi luonnolliset silmät. Hän katseli hetken ympärilleen, ja sanoi luutnantti Tashalle, että hän oli kauniimpi kuin oli osannut kuvitella. Sitten hän pyysi Rikeriä muuttamaan hänet ennalleen, koska hänkään ei halunnut olla jotakin muuta kuin mitä oli.
Tämä kysymys on kapitalismin ytimessä. Kapitalismi antaa ihmisille mahdollisuuksia saada toiveensa rahalla välittömästi. Tämä saa ihmiset välttämään itsetutkiskelua ja elämänkoulua, jonka kautta he valitsisivat kokemuksen ja erehdyksen kautta itselleen totuudenmukaisimman toiveen. Näin ihmisten toiveet jäävät virheellisiksi ihmiselle itselleen, vastaamattomiksi hänen todellisille tarpeilleen. Ihmiset siten ovat kyvyttömiä näkemään todellisia tarpeitaan ja he joutuvat elämään hämmennyksessä ja epävakaassa suhteesa maailmaan. Heidän omasta elämästään tulee onnetonta itsensä ympäröimistä väärillä ratkaisuilla.
Kapitalismi on epäsosiaalinen talousjärjestelmä, joka palvelee sen keksijää, tai ketä tahansa, joka on valmis tekemään hyvinvointia yksinomaan itselleen. Kapitalismissa Ihmiset kaupankäynnillä varmistavat oman hyvinvointinsa käyttämällä hyväkseen toisten heikkoutta. Ihmiset eivät aina pysty oikeaan ratkaisuun Enterprisen miehistön tavoin, vaan erehtyvät tekemään helpon ja kannattavan epärehellisen ratkaisun Rikerin tavoin. Sosiaalinen talousjärjestelmä yhteiskunnassa toimisi tuottamalla kaikille sitä hyvää, joka on kunkin ihmisen paras arvio omista tarpeistaan. Tämä arvio olisi kunkin ihmisen vapaan ja positiivisen kokemisen tuotos elämän varrelta.
Tätä kysymystä Star Trekin jakso "Piilossa" - Hide and Q käsitteli ilman mitään poliittisia sidonnaisuuksia, täysin puhtaasti filosofisena fiktiollisena ongelmana. Tätä kysymystä kutsutaan myös nimellä narsismi.
Star Trek TNG -"Piilossa" -Hide and Q
7
260
Vastaukset
- Varavaltuutettu
Olen yllättynyt, että yleensä katsot moista huumehöyryissä tehtyä valveunta, mikä mielestäni pitäisi jo lastenoikeuksien ja terveen kehityksen nimissä lailla kieltää!! Siitä lähtien, kun Coca Cola ja Donald's rantautuivat Suomeen, kaikki on ollut kaupan... muksut eivät enää vie edes roskapussia ulos ilman erillistä korvausta... oma huone on kuin Irakin sodan jäljiltä, pääasia, että kamerapuhelin, netti ja PS2 pelaa... vanhemmat ovat vain käsi, joka työntää rahaa, mitä oikeasti ei ole edes olemassa... jos mainitsemasi sosiaalinen talousjärjestelmä toteutuisi, kansalaisia pitäisi taas lailla kieltää himoitsemasta toisen omaa... vai, pitäisikö taas luoda yhteiskunta, jossa kaikilla on kaikkea, mutta kellään ei mitään!?
- T. I. Ruskeepää
Pakottaminen vain estää viisaiden ratkaisujen tekoa toisella tavalla kuin kapitalismi.
Et tekstisi muissa osissa oikein ollut osunut narsimin käsitteen ytimeen. Lapsesi epäkuuliaisuus vanhempiaan kohtaan, tekniset harrastukset ja kaupankäynti kotitöissä eivät liity siihen mitenkään. Lapsesi ei ole narsisti tehdessään näin.
Ota esimerkiksi mainitsemani roolihenkilöt. Kukin heistä olisi saanut uskottamattoman arvokkaan lahjan. Sokealle oikeat silmät, yksinäiselle palvova kumppani, tietoiselle androidille ihmisyys, neitipojalle unelmien aikuisuus. Sama asia kuin jos kapitalisti maksaa työntekijälle mieletöntä palkkaa, jolla hän voisi tehdä mitä haluaa. Kukin roolihenkilö kieltäytyi palkasta kuunneltuaan sisäistä ääntään, omatuntoaan.
Kapitalisti ei ymmärrä antamansa korvauksen merkitystä työntekijälle itselleen. Kapitalisti ei ymmärrä lahjan tärkeyttä, eikä pysty kuvittelemaan mitään esimerkkejä, jotka saattaisivat olla aidosti arvokkaita toiselle. Kapitalisti ei pystyisi keksimään tuollaisia fiktiollisia toiveita Star Trekin roolihenkilöille!
Asetu heidän asemaansa. Pystytkö näkemään kuinka paljon kukin lahja merkitsee sen saajalle? Ajattele omaa suurinta toivettasi ja kuvittele, että voisit saada sen sormen napsautuksella.
Kapitalisti ei ymmärrä myöskään seuraavaa vaihetta pohdinnassamme, joka on kieltäytymisen syy! Miten kukaan voi kieltäytyä sellaisesta lahjasta, jota toivoo eniten, ja jonka toteutumista luonnollisesti ole mitään varmuutta? Mutta lahjan tuomaa helpotusta tärkeämpää on roolihenkilön kyky hyväksyä itsensä ja tunnustaa henkilökohtainen oikeutensa ja kykynsä käsitellä lahjaansa.
Kapitalismin vaikutus ihmisten tekemiin valintoihin on kaksiosainen. Ensimmäiseksi työntekijät tekevät sellaista, joka ei toteuta heitä itseään. Jos työntekijä kokee, että hänen työnsä todella saa hänet toteuttamaan itseään, niin hän ei kuitenkaan ole vapaa valitsemaan työhön ryhtymistä taloudellisista syistä. Silloin ihminen on mukautunut, ja työnvalinnan hetkellä luopunut jostakin aidosta osasta itseään!
Toiseksi kapitalismi houkuttelee ja huijaa ihmisiä käyttämään rahaa tuotteisiin, jotka eivät merkitse ihmiselle hänen sisimpäänsä. Tämähän on täysin kiistaton asia, joka näkyy selvimmin amerikkalaisessa markkinoinnissa, jossa puhutaan innostuneella äänensävyllä ja näytetään mainoksissa kaikkea kivaa taustalla. Markkinoinnin uhri ei ikinä pysty kysymään itseltään, että onko tämä tuote hyväksi hänelle Enterprisen miehistön tavoin, vaan hän menee mukaan myyjän pyrkimykseen ottaa rahat pois.
Lyhyesti sanottuna narsimi tarkoittaa sitä, että ihminen on kykenemätön itsekritiikkiin ja ympyröi itsensä aidon identiteetin korvikkeilla, jotka ovat kauniita ja arvokkaita. Korvikkeiden kauneus on ainoa asia, mikä saa ihmisen hyväksymään itsensä kieltämisen. Kuten olen osoittanut, kapitalismi toimii narsismilla. - Hmm
>>että yleensä katsot moista huumehöyryissä tehtyä valveunta, mikä mielestäni pitäisi jo lastenoikeuksien ja terveen kehityksen nimissä lailla kieltää>>
Trekkereistä, USA:n entinen suurlähettiläs Suomessa, Derek Shrearer oli erittäin positiivisesti yllättynyt, kun Suomessa näkyi Star Trek ja vielä dubbaamattomana, joten hänkin voi katsella sarjaa, sitä jopa nauhoitettiin hänelle, erikoisen esitysajan vuoksi, tunnustautui trekkeriksi, ei aivan tenava;)
http://www.usembassy.fi/servlet/PageServer?Page=usmissio/shearer.html - Varavaltuutettu
T. I. Ruskeepää kirjoitti:
Pakottaminen vain estää viisaiden ratkaisujen tekoa toisella tavalla kuin kapitalismi.
Et tekstisi muissa osissa oikein ollut osunut narsimin käsitteen ytimeen. Lapsesi epäkuuliaisuus vanhempiaan kohtaan, tekniset harrastukset ja kaupankäynti kotitöissä eivät liity siihen mitenkään. Lapsesi ei ole narsisti tehdessään näin.
Ota esimerkiksi mainitsemani roolihenkilöt. Kukin heistä olisi saanut uskottamattoman arvokkaan lahjan. Sokealle oikeat silmät, yksinäiselle palvova kumppani, tietoiselle androidille ihmisyys, neitipojalle unelmien aikuisuus. Sama asia kuin jos kapitalisti maksaa työntekijälle mieletöntä palkkaa, jolla hän voisi tehdä mitä haluaa. Kukin roolihenkilö kieltäytyi palkasta kuunneltuaan sisäistä ääntään, omatuntoaan.
Kapitalisti ei ymmärrä antamansa korvauksen merkitystä työntekijälle itselleen. Kapitalisti ei ymmärrä lahjan tärkeyttä, eikä pysty kuvittelemaan mitään esimerkkejä, jotka saattaisivat olla aidosti arvokkaita toiselle. Kapitalisti ei pystyisi keksimään tuollaisia fiktiollisia toiveita Star Trekin roolihenkilöille!
Asetu heidän asemaansa. Pystytkö näkemään kuinka paljon kukin lahja merkitsee sen saajalle? Ajattele omaa suurinta toivettasi ja kuvittele, että voisit saada sen sormen napsautuksella.
Kapitalisti ei ymmärrä myöskään seuraavaa vaihetta pohdinnassamme, joka on kieltäytymisen syy! Miten kukaan voi kieltäytyä sellaisesta lahjasta, jota toivoo eniten, ja jonka toteutumista luonnollisesti ole mitään varmuutta? Mutta lahjan tuomaa helpotusta tärkeämpää on roolihenkilön kyky hyväksyä itsensä ja tunnustaa henkilökohtainen oikeutensa ja kykynsä käsitellä lahjaansa.
Kapitalismin vaikutus ihmisten tekemiin valintoihin on kaksiosainen. Ensimmäiseksi työntekijät tekevät sellaista, joka ei toteuta heitä itseään. Jos työntekijä kokee, että hänen työnsä todella saa hänet toteuttamaan itseään, niin hän ei kuitenkaan ole vapaa valitsemaan työhön ryhtymistä taloudellisista syistä. Silloin ihminen on mukautunut, ja työnvalinnan hetkellä luopunut jostakin aidosta osasta itseään!
Toiseksi kapitalismi houkuttelee ja huijaa ihmisiä käyttämään rahaa tuotteisiin, jotka eivät merkitse ihmiselle hänen sisimpäänsä. Tämähän on täysin kiistaton asia, joka näkyy selvimmin amerikkalaisessa markkinoinnissa, jossa puhutaan innostuneella äänensävyllä ja näytetään mainoksissa kaikkea kivaa taustalla. Markkinoinnin uhri ei ikinä pysty kysymään itseltään, että onko tämä tuote hyväksi hänelle Enterprisen miehistön tavoin, vaan hän menee mukaan myyjän pyrkimykseen ottaa rahat pois.
Lyhyesti sanottuna narsimi tarkoittaa sitä, että ihminen on kykenemätön itsekritiikkiin ja ympyröi itsensä aidon identiteetin korvikkeilla, jotka ovat kauniita ja arvokkaita. Korvikkeiden kauneus on ainoa asia, mikä saa ihmisen hyväksymään itsensä kieltämisen. Kuten olen osoittanut, kapitalismi toimii narsismilla.mutta ihminen on kautta aikojen mieltynyt viihdyttämään itseään, joko omin avuin, tai muiden kuntannuksella... aika vaikeaa kuvitella yhteiskuntaa, jossa kaikki olemassaolo tähtää vain toisen hyvinvointiin... tällainen ajatusmaailma lähentelee yleistä aivopesua, jota menestyksettömästi on harrastettu jo keskiajalta lähtien... mielestäni mikään ei ole minkään ismin vika, ihminen on vain sitä mitä se on... vallan- ja kunnianhimoinen, kyynerpäillään huitova pyrkyri, joka mitätöi kanssaihmisten ajatukset ja teot, pönkittääkseen omaa narsistista egoaan... mitä lapsiin tulee, heillä ei ole vielä kehittynyt oikeudentunto, empatia... ei mikään ihme, kun rahalla saa ja hevosella pääsee... syytöntä ohikulkijaa voi rauhassa potkia, peräkammarissa majaileva luuseri putsaa sujuvasti eläkeläis-vanhempiensa ruokarahat... ei mikään ismi muuta sitä tosiasiaa, että ihminen syö kuormasta, ja yleensä aina jonkun toisen!!
- T. I. Ruskeepää
Varavaltuutettu kirjoitti:
mutta ihminen on kautta aikojen mieltynyt viihdyttämään itseään, joko omin avuin, tai muiden kuntannuksella... aika vaikeaa kuvitella yhteiskuntaa, jossa kaikki olemassaolo tähtää vain toisen hyvinvointiin... tällainen ajatusmaailma lähentelee yleistä aivopesua, jota menestyksettömästi on harrastettu jo keskiajalta lähtien... mielestäni mikään ei ole minkään ismin vika, ihminen on vain sitä mitä se on... vallan- ja kunnianhimoinen, kyynerpäillään huitova pyrkyri, joka mitätöi kanssaihmisten ajatukset ja teot, pönkittääkseen omaa narsistista egoaan... mitä lapsiin tulee, heillä ei ole vielä kehittynyt oikeudentunto, empatia... ei mikään ihme, kun rahalla saa ja hevosella pääsee... syytöntä ohikulkijaa voi rauhassa potkia, peräkammarissa majaileva luuseri putsaa sujuvasti eläkeläis-vanhempiensa ruokarahat... ei mikään ismi muuta sitä tosiasiaa, että ihminen syö kuormasta, ja yleensä aina jonkun toisen!!
Tarkoitukseni on puhua yhteiskunnasta ja politiikasta, eikä sosiaalisista ennakkoluuloista.
- Varavaltuutettu
T. I. Ruskeepää kirjoitti:
Tarkoitukseni on puhua yhteiskunnasta ja politiikasta, eikä sosiaalisista ennakkoluuloista.
sinua "tyhmempi" akateemisen "arvon" omaava!!
- T. I. Ruskeepää
Varavaltuutettu kirjoitti:
sinua "tyhmempi" akateemisen "arvon" omaava!!
Olet ilmeisesti liian epäteoreettinen ollaksesi akateeminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668