Feministin unelmatilanne?

Olen pienikokoinen nainen jopa alle 160 ja mieheni on sentään 175cm. Minulla ei ainakaan ole koskaan ollut mitään pienuuskompleksia. Olen luonteeltani sellainen, että ja minähän menen ja teen sisulla sen mihin isommat käyttävät fyysistä voimaa. Näin ollen olen tyytyväinen siihen mitä olen.

Eikös feministin unelmatilanne täyty sillä, että naisena on tyytyväinen omaan elämäänsä ja vielä tätä sanomaa saataisiin levitettyä maassamme ja maailmalla? Mihin tämä feminismi sitten tähtää? Siihenkö, että jollain huonompi osaisella, joita ei kukaan ikinä tavoita, ehkä saatamme auttaa heitä? Siihen, että naisilla olisi paremmat mahdollisuudet olla onnellisia ja tyytyväisiä? Siihen, että meidän naisten olisi oltava parempia kuin miesten?

Eikö riitäkkään, että on itse tyytyväinen ja maassamme naiset voisivat olla tyytyväisempiä elämäänsä. Nyt on nyt ja koko yhteiskunta kärsii, miks' emme voi vain hitusen antaa periksi kilpataisteluissa, jotta kansalla olisi parempi olla? Feminismi on myrkkyä, joka tuohoaa lopulta kaiken, jollei tähän hullun vouhotukseen tule mitään tolkkua. Mikään ei voi onnistua, jollei pysty joskus myös antamaan periksi ja myöntämään, ettei tämä näin voi mennä, vaikka kuinka haluaisi. Puhumisen feministit kuvittelevat osaavansa, mutta ne teot, kuinka naisia voimme auttaa, on jotakin onnetonta, vain marginaalijuttuja yms. Miksi huolenne ei ole sama kuin monella muulla Suomessa, eli kuinka voimme olla taas ihmisiä muiden joukossa, emmekä vain naisia, joita monikaan ei ota enää vakavasti. Olen nainen ja naisia kunnioittava ihminen, mutta ei tämä meno enää auta ketään. Nuorten tyttöjen ja lapsien kielenkäyttökin on jotain ihan kuvottavaa, koska tytöt kasvatetaan siihen, että heillä on oikeus sanoa mitä tahansa toiselle. MIssä vika? Nykyinen kasvatus. Miksi kasvatus on mennyt tähän? Koska feminismi on mennyt liian pitkälle.