Tänään suomalaistuneella Hartwall-areenalla nähtäneen huippuiskuun virittäytynyt Suomen leijonamaajoukkue. Venäläisten motivaatio eurohockeyturneessa lienee kyseenalainen menestyksekkäiden olympiakisojen jälkeen. Tuskinpa Venäjän uusi päävalmentajakaan pystyy mitään erikoista lisää tuomaan joukkueen riveihin. Venäjän mahdollisuuksia heikentää entisestään huippupelaajien kuten Ilya Kovachukin puuttuminen riveistä. Hengenluojanahan hän on kuitenkin huipputasoa, onhan se nähty jo aiemmista turnauksista. Hän yhtenäisti mm. venäjän joukkueen juomakultturia juoden yhteisestä pullosta Pepsiä Ovechkinin kanssa muiden tyytyessä tavalliseen Hart-Sporttiin.
Suomella on kasassa tuttuun tapaan maalikimaroita järjestävä huippuyksikkö, turvanaan mm. puolustuksen tuorein vahvistus suoraan mestari-Kärpistä, Atte Ohtamaa. Hänen tuoreita jalkojaan Suomen puolustus kaipaa erityisesti.
On lähestulkoon selvää, ettei Venäjällä tule olemaan yhtäkään syytä taistella tämän ottelun voitosta ja kun maailmanpoliittisestikin alkaa näyttää yhä enemmän siltä, että Suomesta tulee uusi suurvalta, alistaen Venäjää maanrakoon, on se myös näytettävä jääkiekkokentällä.
Suomi - Venäjä 1 (Panos: kaikki mitä irti saa)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä on "jääkiekkokenttä?" Kaukalo se ainakin tähän asti on ollu.