Joukossamme on todellinen valheopettaja LEO!
Puhuu Raamatullisia, mutta palavelee ja hyödyntää hypnoosia, joogaa ja omia filosofisia ajatuksiaan "auttaessaan" ihimisiä kulkemaan omaa henkistä tietään. Tämän avulla yhteyteen,henkioppaaseesi, korkeampaan minääsi. Todellinen eksyttäjä, josta Raamattu meitä varoittaa!!!!
Eksyttäjä joukossamme!
15
675
Vastaukset
- Leo Salmela
- David
avauskirjoittajan mielipiteessen, siksikin, koska tuolle hypnotisoinnille ynnä muille "henki" yhteyksille ei saa tukea Raamatusta, päinvastoin Raamattu kieltää kaikki sielunmaailmaa koskettelvat, siinä kun Raamattu kieltää noituuden ja taikuuden, ne ovat laittomuuksia, eivätkä missään tapauksessa uskon vaikuttamia jonka Jeesus antaa, eikä ne ole Pyhän Hnegen aikaansaannoksia, vaan lähtevät ismisestä itsestään, ja ihmisessä kun ei ole mitä'än hyvää, tässä hengellisessä mielessä, humanitäärisellä tasolla kylläkin. Hengellisellä tasolla ei, joka koskee taivasosuttamme, siihen ihminen ei voi vaikuttaa mitään, paitsi uskoa Jeesukseen.
- Leo Salmela
David kirjoitti:

että näitä hypnoottisiksi ilmiöiksi tunnistettavia ilmiöitä esiintyy uskontojen piirissä todella paljon; ja että nämä selitetään harhauttavasti Jumalan voimaksi sen vuoksi, ettei näitä tunneta; tai että halutaan näin uskoa. Näillä ilmiöillä kun voidaan markkinoida omaa herätysliikettä kaikelle kansalle.
Ylivainiolaisuus oli yksi tällanen markkinointikeino, josta ei seurannut mitään hyvää helluntaiherätykselle saati kristilliselle uskolle - päin vastoin.
Tieto on valtaa ja tieto varjelee eksytyksiltä ja kun Jumala on tähän kouluttanut ja valtuuttanut niin tokihan en pistä lamppuani vakan alle. - Leo Salmela
David kirjoitti:
avauskirjoittajan mielipiteessen, siksikin, koska tuolle hypnotisoinnille ynnä muille "henki" yhteyksille ei saa tukea Raamatusta, päinvastoin Raamattu kieltää kaikki sielunmaailmaa koskettelvat, siinä kun Raamattu kieltää noituuden ja taikuuden, ne ovat laittomuuksia, eivätkä missään tapauksessa uskon vaikuttamia jonka Jeesus antaa, eikä ne ole Pyhän Hnegen aikaansaannoksia, vaan lähtevät ismisestä itsestään, ja ihmisessä kun ei ole mitä'än hyvää, tässä hengellisessä mielessä, humanitäärisellä tasolla kylläkin. Hengellisellä tasolla ei, joka koskee taivasosuttamme, siihen ihminen ei voi vaikuttaa mitään, paitsi uskoa Jeesukseen.
Paavali kirjoittaa:
17. Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
Selityksiä, hyvät ihmiset, selityksiä???? - Eihellari
Leo Salmela kirjoitti:
Paavali kirjoittaa:
17. Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
Selityksiä, hyvät ihmiset, selityksiä????olla yhteydessä Herraan tarkoittaa olla sanan ja sakramenttien kautta yhteydessä Häneen.
Näin me tosi lutherilaiset uskomme ja hypnoosimaagikkona oleminen on synti kun taas siitä puhuminen varoittaen lahkomielisiä ei ole synti. - Leo Salmela
Eihellari kirjoitti:
olla yhteydessä Herraan tarkoittaa olla sanan ja sakramenttien kautta yhteydessä Häneen.
Näin me tosi lutherilaiset uskomme ja hypnoosimaagikkona oleminen on synti kun taas siitä puhuminen varoittaen lahkomielisiä ei ole synti.>>
- VALOSI on SAMMUNUT!
Leo Salmela kirjoitti:
>>
SAATANA on aina vihannut Jumalan tekoja, pyrkimällä vesittämään, selittämään, etteivät ihmiset löytäisi pelastusta!
Nämä määrittelysi suggestioista ja hypnoosista liittäen ne hengellisiin asioihin on isästä perkeleestä! Niilo Yli-vainion kautta tuli uskoon satoja ihmisiä ja parantui useita sairaita.
On yllättävää, että lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin löytyy vielä maastamme näitä Niilon vastustajia. Täytyy tunnustaa, että hän oli todella Jumalan käytössä!!!!
Sinä Leo vaan jatkat kaiken vastustamista vielä vanhuudessakin! - Uskomatonta!!! Tuolla harhalla haluat valistaa jälkeesi tulevan sukupolvenkin!!
Tätä kaikkeako teet jumalallista kehoitusta tuntien ja vielä käytät Raamatun kliseitä teorioissasi. Puhut Raamattukoulun käymisestä ja evankelistan tehtävästä joihin vedoten tahdot eksyttää vilpittömät totuuden etsijät! Mikään seurakunta ei tunnusta sinua tänään työntekijäkseen eikä nämä Raamattukoulu asiatkaan niin valoisia ole. - Leo Salmela
VALOSI on SAMMUNUT! kirjoitti:
SAATANA on aina vihannut Jumalan tekoja, pyrkimällä vesittämään, selittämään, etteivät ihmiset löytäisi pelastusta!
Nämä määrittelysi suggestioista ja hypnoosista liittäen ne hengellisiin asioihin on isästä perkeleestä! Niilo Yli-vainion kautta tuli uskoon satoja ihmisiä ja parantui useita sairaita.
On yllättävää, että lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin löytyy vielä maastamme näitä Niilon vastustajia. Täytyy tunnustaa, että hän oli todella Jumalan käytössä!!!!
Sinä Leo vaan jatkat kaiken vastustamista vielä vanhuudessakin! - Uskomatonta!!! Tuolla harhalla haluat valistaa jälkeesi tulevan sukupolvenkin!!
Tätä kaikkeako teet jumalallista kehoitusta tuntien ja vielä käytät Raamatun kliseitä teorioissasi. Puhut Raamattukoulun käymisestä ja evankelistan tehtävästä joihin vedoten tahdot eksyttää vilpittömät totuuden etsijät! Mikään seurakunta ei tunnusta sinua tänään työntekijäkseen eikä nämä Raamattukoulu asiatkaan niin valoisia ole.Tässä kaverin kanssa syynättiin tuota sinun viestiäsi ja emme tiedä, itkeäkö vai nauraa sinun typeryyttäsi.
Harhautunut lahkolainen olet ja tiiraat asioita oman hyvin pienen putken läpi tajuamatta laajempia kokonaisuuksia ja todellisuuksia.
Totuus on, että Niilo Ylivainio oli todellinen eksyttäjä helluntaiherätyksessä ja koko Suomen siionissa. Sanoit, että satoja tuli uskoon hänen kauttaan, mutta moniko tuli todelliseksi Jumalan lapseksi? Sen tiedän, että tuhansia ja taas tuhansia kävi esillä ja kaatumassa, heidän uskonsa hiipui sitä mukaa kuin hiipui hurmiokin ja näitä "entisiä uskovaisia" Suomi on täynnään.
Ketä tämä sirkuspelleily palveli? Ei ainakaan Jumalan asiaa.
Ps. Mitä vielä siihen raamattukouluun tulee, niin siellä vanhemmat opettajat olivat todella murheellisia tästä hurmahenkisetä sirkuspelleilystä. Toivo Marttala ja muut. - Kaarina
Leo Salmela kirjoitti:
Tässä kaverin kanssa syynättiin tuota sinun viestiäsi ja emme tiedä, itkeäkö vai nauraa sinun typeryyttäsi.
Harhautunut lahkolainen olet ja tiiraat asioita oman hyvin pienen putken läpi tajuamatta laajempia kokonaisuuksia ja todellisuuksia.
Totuus on, että Niilo Ylivainio oli todellinen eksyttäjä helluntaiherätyksessä ja koko Suomen siionissa. Sanoit, että satoja tuli uskoon hänen kauttaan, mutta moniko tuli todelliseksi Jumalan lapseksi? Sen tiedän, että tuhansia ja taas tuhansia kävi esillä ja kaatumassa, heidän uskonsa hiipui sitä mukaa kuin hiipui hurmiokin ja näitä "entisiä uskovaisia" Suomi on täynnään.
Ketä tämä sirkuspelleily palveli? Ei ainakaan Jumalan asiaa.
Ps. Mitä vielä siihen raamattukouluun tulee, niin siellä vanhemmat opettajat olivat todella murheellisia tästä hurmahenkisetä sirkuspelleilystä. Toivo Marttala ja muut.Leo!
Niilo rakasti Jeesusta ja lähimmäisiään. Hän puhui paljon Jesuksesta. Hän eli Jeesukselle, hän kuoli Jeesukselle. "Elämä on minulle Kristus, ja kuolema voitto".
SINUN olen kuullut tai nähnyt julistavan Jeesusta Kristusta sangen vähän. Uskotko sinä, että Jeesus on "lihaksi tullut Jumala"?
Pane hakusanaksi Niilo Yli-Vainio ja kuuntele netistä hänen rakkaudellisia saarnojaan, Leo-kiltti. Jeesus voi auttaa sinuakin. - Eräs Uskis
Kaarina kirjoitti:
Leo!
Niilo rakasti Jeesusta ja lähimmäisiään. Hän puhui paljon Jesuksesta. Hän eli Jeesukselle, hän kuoli Jeesukselle. "Elämä on minulle Kristus, ja kuolema voitto".
SINUN olen kuullut tai nähnyt julistavan Jeesusta Kristusta sangen vähän. Uskotko sinä, että Jeesus on "lihaksi tullut Jumala"?
Pane hakusanaksi Niilo Yli-Vainio ja kuuntele netistä hänen rakkaudellisia saarnojaan, Leo-kiltti. Jeesus voi auttaa sinuakin.HYvä Sisko!puhuit aivan minun sanoillani; ehkäpä Jumala suuressa armossaan, antaa Leollekin anteeksi antamisen voiman.
- Kadun nainen
Eräs Uskis kirjoitti:
HYvä Sisko!puhuit aivan minun sanoillani; ehkäpä Jumala suuressa armossaan, antaa Leollekin anteeksi antamisen voiman.
Leo on jo kaadettu pysyvästi. Hänellä on voimaa
mistä antaa monelle heikolle hapuilijalle, jotka hakevat täältä totuutta. Ainoa asia mitä toivon on referointia pitkiin kertomuksiin. Kiitos Leo hienoista ajatuksista, joissa on perustelut aina mukana. Olet antanut paljon ajateltavaa ahtaassa laajakaistassa. Ihmisyys ja oikeudet kunniaan! - reppanainen
Kadun nainen kirjoitti:
Leo on jo kaadettu pysyvästi. Hänellä on voimaa
mistä antaa monelle heikolle hapuilijalle, jotka hakevat täältä totuutta. Ainoa asia mitä toivon on referointia pitkiin kertomuksiin. Kiitos Leo hienoista ajatuksista, joissa on perustelut aina mukana. Olet antanut paljon ajateltavaa ahtaassa laajakaistassa. Ihmisyys ja oikeudet kunniaan!Mitä tarkoitat lauseella: "Leo on jo kaadettu pysyvästi"?
- Carita lady.
Kadun nainen kirjoitti:
Leo on jo kaadettu pysyvästi. Hänellä on voimaa
mistä antaa monelle heikolle hapuilijalle, jotka hakevat täältä totuutta. Ainoa asia mitä toivon on referointia pitkiin kertomuksiin. Kiitos Leo hienoista ajatuksista, joissa on perustelut aina mukana. Olet antanut paljon ajateltavaa ahtaassa laajakaistassa. Ihmisyys ja oikeudet kunniaan!Ihmisyys kunniaan, sanot. Näytä esimerkkiä jos osaat. Kadun nainen ,onko hän portto vai mikä kaduissa viehättää.
- Leo Salmela
Kadun nainen kirjoitti:
Leo on jo kaadettu pysyvästi. Hänellä on voimaa
mistä antaa monelle heikolle hapuilijalle, jotka hakevat täältä totuutta. Ainoa asia mitä toivon on referointia pitkiin kertomuksiin. Kiitos Leo hienoista ajatuksista, joissa on perustelut aina mukana. Olet antanut paljon ajateltavaa ahtaassa laajakaistassa. Ihmisyys ja oikeudet kunniaan!Raamattu sanoo: "Hän, joka on itse ollut kärsivä ja kiusattu, voi hän kärsiviä auttaa". (Vapaasti muisteltuna.)
Eli nyt kun itse kokemuksieni kautta tiedän, mitä on kova elämä ja mitä on kun "taivas romahtaa", eli laki ja oikeus pettävät, pystyn ymmärtämään ja samaistumaan vääryyden uhreiksi joutuneiden osaan ja taistelemaan heidän rinnallaan heidän henkisenä tukena ollen ja heidän oikeuksiaan puolustaen.
Tämä on keskeinen osa palvelustyössäni ja keskeinen osa myös lehtityötäni ja niinpä maassamme on jo nyt monia, jotka ovat kiitollisia toiminnastani ja siitä, että ovat löytäneet yhteyden minuun.
Eilen viimeksi olin puhelinyhteydessä kaveriin, jonka koko elämä on tuhottu rikollisesti; ja on joutunut vihan ja vainon kohteeksi niin ympäristön kuin paikalisten viranomaisten taholta. Yksin hän olisi romahtanut, mutta yhdessä jaksetaan ja taistellaan oikeuden voittoon asti. (Sisäministeri Kari Rajamäki tietää tapauksemme ja on puuttunut asiain kulkuun ja kaikki näyttää todella lupaavalta.) - voi teitä
Carita lady. kirjoitti:
Ihmisyys kunniaan, sanot. Näytä esimerkkiä jos osaat. Kadun nainen ,onko hän portto vai mikä kaduissa viehättää.
Voi teitä, todella kristillistä sanailua ja siinä on rakkauden henki mukana , vai?
41 "Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen.* Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165