Totuuksista

Kaikki todellisuuskäsitykset perustuvat lopulta eräänlaiseen uskonvaraiseen lähtökohtaan, ensimmäiseen premissiin, jota ei voida sinänsä todistaa, vaan joka hyväksytään annettuna ja uskonvaraisena. Näin on myös tieteellis-teknisessä ja mekanistisessa kertomuksessa. Tästä seuraa se, että erilaisista lähtökohdista nousevat todellisuuden tulkintatavat voivat olla rationaalisia. Yhdestä rationaalisuudesta käsin ei voida osoittaa toista rationaliteettia vääräksi. Tämä johtaa väistämättä relativismiin rationaalisuuden suhteen eli siihen, että myönnetään erilaisten kertomusten ja lähtökohtien oikeutus todellisuuden tulkinnassa. Yksikään kertomus, ei edes valistuksen tieteellis-tekninen ja mekanistinen kertomus voi kaapata itselleen ainoan oikean järjenkäytön asemaa. Teologisesti tästä seuraa, että kristillinen usko ja sen kieli ymmärretään omaksi kertomukseksi, josta käsin maailmaa voidaan oikeutetusti tulkita.

Edellä sanotusta ei väistämättä seuraa totuusrelativismia. Rationaalisuuden suhteen relativisti voi nimittäin aivan hyvin olla totuuden suhteen realisti. Totuusrelativistihan ajattelisi, ettei totuutta sinänsä ole olemassakaan, on vain olemassa erilaisia käsityksiä totuudesta. Tätähän pinnallinen postmodernismin ymmärtäminen juuri on: kaikki käy, kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa jne. Totuusrealismi sen sijaan merkitsee, että totuus maailmasta ja ihmisestä on olemassa, vaikkei ihminen sitä voikaan hallita. Kristinuskon kertomus ihmisestä ja maailmasta on tällainen totuuskertomus, jonka varaan siihen sitoutunut totuusyhteisö, kristillinen kirkko elämänsä rakentaa.

Kun kristillinen kirkko on sitoutunut omaan todellisuus- ja totuuskäsitykseensä, se on velvoitettu julistamaan ja tarjoamaan sitä kaikille ihmisille (tiedemiehen tavoin, joka alistaa löytönsä tiedeyhteisön keskusteltavaksi). Vaikka kirkko myöntää erilaisten totuuskäsitysten olemassaolon, sillä on omassa elämässään ja julistuksessaan "universaalinen intentio". Se tarjoaa omaa todellisuuskäsitystään kaikille. Tämä ei merkitse "totuuden omistamista", sillä kristillisen uskon absoluuttinen totuusvaatimus esitetään dialogisessa hengessä. Kertomus avautuu vuorovaikutukseen muiden kertomusten kanssa.

Näin ajatellen Raamatun absoluuttisesta totuusvaatimuksesta voidaan puhua pluralistisessa maailmassa, joka on täynnä erilaisia totuuksia. Raamatun totuusvaatimus esittään aina uskon näkökulmasta ja tietyn uskon tunnustajiin rajoittuen. Se sanoutuu irti vallankäytöstä ja totuuden omistamisesta.

"Raamatun absoluuttista totuusvaatimusta ei esitetä kognitiivisesti, ikään kuin inter-subjektiivisesti testattavissa olevana väitteenä, joka kiistäisi objektiivisesti - so. uskon kommunikaation ulkopuolella - kaikki sen kanssa kilpailevat totuusvaatimukset. Koska todellinen uskon kohde on aina absoluuttinen, on myös tällaisen uskon omaava henkilö täysin vakuuttunut oman uskonsa absoluuttisuudesta, mutta vain uskonnollisen uskon eikä objektiivisen tiedon tasolla. Näin ymmärrettynä Deuteronomium 13 totuusvaatimus ei sulje pois toleranssia muita uskontoja, maailmankatsomuksia ja niiden edustajia kohtaan." (Timo Veijola: Teksti, tiede ja usko, s. 106-107)