Äiti rakas

Herran tahto ?

Mikä ihmeen sadisti se teidän herra on ?

Hei,
Voimia sinulle nimimerkki "Pietarsaari".

Saattaminen ja jäähyväiset ovat tärkeitä, on hyvä saada olla rakkaan ihmisen vierellä kuoleman kohdatessa. Teillä on ollut pitkä matka sairauden kanssa. Varmasti tunteet ovat vaihdelleet hoitojen,kontrolien välillä. Voimia kuolemisen kohdalla, surun tiellä ja muutenkin. Kiitollisuus hänestä joka on ollut elämän yksi tärkiempiä henkilöitä kantakoon teitä kaikkia.
Kaisa-pappi

Lohuttakoon teitä omaisia tietoisuus, että äitinne pitkä ja rikas elämä on nyt lähestymässä kirkkauden rantaa, todellista kotia.
Hoidan kotona iäkästä vanhusta ja parin viikon sisällä hän siirtyy pysyvästi laitoshoitoon. Fyysinen olemus haurastuu, ymmärrys hämärtyy ja yha enemmän on poissa, seillä jossain ...
Haluasi olla kotona, mutta kun ei enää voi, kun ei ole ympärivuorokautista hoitajaa.
Ihminen hiipuu pois. Onneksi tämäkin vanhus on saanut ymmärtävässä voimassaan kohdata Vapahtajansa.

Voimia viimeisiin hetkiinne rakkaan äitisi kanssa! Minunkin äitini hiipui pois viime kesänä, tuon samaisen katalan sairauden takia. Vihaan koko sanaa SYÖPÄ. :( Joka päivä äiti on mielessä, ikävä on kova.

Minun äidilläni oli kovia kipuja, viimeisinä päivinä rukoilin jo että Jumala ottaisi äidin pois niistä helvetillisitä kivuista. Muistan viimeisen illan, istuin äidin vieressä, koskettaa ei oikein voinut, kivut olivat niin kovat että pieninkin silitys teki lisää kipeetä. Sanoin että tässä olen äiti, vierellä. Kuiskasin poislähtiessäni, että rakastan sinua äiti! Nähdään huomenna.

Aamulla tuli puhelu, äiti oli lähtenyt taivaankotiin. Menin hyvästelemään, pidin kädestä kiinni, silitin ja suukotin poskea, toivotin hyvää matkaa. Itkin. Pyysin tulemaan vastaan, kun on minun aikani. Vaikeinta oli laskea irti, vielä niin lämpimästä kädestä ja lähteä pois. Valtava tyhjyys jäi tilalle.

Alkuun tuli tilanteita, jolloin ajattelin että soitan äidille... kunnes muistin etten voikaan. Aikaa on kulunut alle vuosi ja edelleen tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Suru muuttaa muotoaan pikkuhiljaa.... huomaan että selvisin pahimman surun yli sittenkin. Muistot kantaa eteenpäin ja jäljellä on syvä kiitollisuus äitiä kohtaan. Kaikesta siitä rakkaudesta ja huolenpidosta jota lapsena itse sain, siitä rakkaudesta jota äiti lapsenlapselleen antoi. Ihan kaikesta!

Surun lisäksi joutuu toipumaan siitä, kun näkee sairauden runtelevan rakasta läheistä ihmistä ja todellakin joutuu katsomaan kun toinen hiipuu pois. On rankkaa olla vierellä, pystymättä auttamaan. Jälkeenpäin sitä vasta tajuaa, kuinka rankkaa se on potilaan lisäksi omaisille. Samainen sairaus ikäänkuin näännyttää myös omaiset. Vie ilon elämästä.


Sylintäydeltä voimia sinulle ja äidillesi ♥

Kiitos teille lohduttajille. Äiti nukkui kauniisti pois rakkaiden ollessa läsnä. Kaikki asiat sain hänelle sanottua, kerrottua, että hän on maiilman paras äiti. Ihana, sisäinen rauha vaikka ikävä on kova.

Lohdullista, että lähtö kävi noin heti, kun ei ollut enää toivoa paranemiesta.

Osanottoni Teille kaikille!

Monilla meistä on lähtenyt rakas äiti, ennen aikojaan, saman sairauden, syövän takia.Se ei ole luonnollinen tapa kuolla.Se on omaisille todella kova paikka.
Oma äitini oli sairastuttuaan jo iäkäs.Mutta hän oli aina muuten ikäisekseen terve, ja todella hyväkuntoinen ihminen.Koska hänellä oli terveet elämäntavat.Siksi minun oli erittäin vaikea uskoa ja hyväksyä, että hän oli sairastunut syöpään.
Keväällä 2011 hänellä todettiin rintasyöpä.Nähtyäni valtavan pahkuran rinnassa.Minun oli pakko uskoa se todeksi.
Äidistä tuli hyvin väsynyt, hän nukkui paljon, eikä ruokakaan enää oikein maittanut.
Äitini ei halunnut enää mitään syöpähoitoja.Kipulääkkeet riittivät hänelle.
Hellässä hoivassani, hän odotteli loppuaan.

Sairaudestaan huolimatta, hän oli aina niin reipas ja kaikille kiltti ja hyväntahtoinen.Rakastin äitiäni ja halusin aina ilahduttaa häntä kaikella mahdollisella tavalla.Mutta tuon loppuajan.Tein ihan mitä vaan, itseäni säästelemättä, että äidillä olisi kaikki hyvin.
Kuljin hänen kanssaan lääkärireissut.
Sairaalassa kävin päivittäin, olin siellä pitkiä aikoja, nauttien äitini ihanasta seurasta.Meillä oli joskus vielä jopa hauskaakin hetkittäin.
Taistelin joskus hoitohenkilökunnan kanssa.Kun näin vanhusten hoidossa laiminlyöntiä.Ahdisti aina poistua sairaalasta äidin viereltä.Siellä kun ei ollut saattohoitoon tarvittavia tiloja, joten poistuttava oli aina viimeistään klo:19.00

Lopun lähestyessä, kevät-talvella 2012 sain äidilleni sairaalasta viimein lähetteen saattohoitokotiin.Selitin äidille, että vain näin voimme olla yhdessä paljon enemmän.Halusin olla paikalla myös kun, tulee lähdön aika.Kaksi viikkoa kului saattokodissa äitiä hoivaten.Katselin pois hiipumista, kuin jostakin itseni ulkopuolelta.Olin henkisesti, hirvittävän väsynyt ja jonkinlaisessa, suru-shokissa.
En osannut enää edes itkeä.Tunteet vaihteli rajusti.
Välillä tuli paniikki, ei äiti, älä kuole vielä, ei!Välillä taas ajattelin, ettei äidillä ole enää mitään elämisen edellytyksiä.Nesteestä tyhjennetyt keuhkot oli painuneet kasaan, mikään ei enää oikein toiminut.Kivut pidettiin hallinnassa morfiinilla.

Kertaakaan äiti ei valitellut kipuja.Muutamaa päivää ennen lähtöä.
Äitini sai yllättäin pahan aivoinfartin ja meni näin jo tavallaan pois luotani.Hän menetti puhekykynsä jne.oli omissa maailmoissaan.Hän ei reagoinut enää mihinkään.
Kaikki mitä piti puhua, ennen lähtöä jäikin puhumatta.Äiti makasi viimeiset päivät morfiinikoomassa, ilman ravintoa ja nesteitä ja minä katselin vieressä.
Kostuttelin huulia ja suuta veteenkastetulla pumpulipuikolla.Rukoilin, että olisin vielä saanut puhua hänen kanssaan.

Elämäni raskain kokemus.Odottaa rakkaan äitinsä lähtöä.Lopulta olin itsekin jo niin uupunut ja sairaanoloinen..Että lähdin iltamyöhällä käymään kotona.Suutelin äitiä otsaan ja silitin hiuksia.Sanoin, että palaan ihan kohta.Älä vaan lähde vielä.
Mutta jos lähdet sillä välin, tulethan hyvästelemään meidät.
Äiti ei ollut edes raottanut silmiään viikkoon, mutta silloin hän räväytti muutamaksi sekunniksi silmänsä auki ja katsoi minua ja äännähti jotakin.
Vaipuen taas syvään tajuttomuuteen.

Lähdin yöllä uupuneena hetkeksi kotiin.Lähtiessäni näin hämärässä, saattokodin pihapuussa räpistelemässä, mustan ison variksen.Mietin, miksi lintu on siihen aikaan hereillä.
En tiedä miksi, mutta teki mieli huutaa linnulle -Häivy siitä kyttäämästä!
Tuli omituinen paha tunne.
Ihan kun se olisi odottanut siinä äitini sielua viedäkseen sen johonkin.

Ehdin kotona riisua takkini ja ottaa särkylääkkeen ja istahtaa.
Kun saattokodilta tuli puhelu.Äiti oli nukkunut pois, lähtenyt ihan kuin heti perääni.Noin 20 minuuttia lähtöni jälkeen.En saanut olla hänen vierellään silloin ja se tuntui kamalalta.Kaduin, miksi lähdin juuri silloin kotona käymään.
Ennen puhelua kummastelin tuulikaapistamme kuuluvaa ovenlasin hentoa napsutusta.Se oli siis äiti joka kävi hyvästelemässä meidät.Minut ja perheeni.

Nyt äitienpäivän lähestyessä minulla on taas niin surullinen olo ja ikävä äitiä.
Koska rakas äitini haudattiin kauniina keväisenä lauantaina,
äitienpäivän aattona 2012Ajattelen aina, että.Äiti oli yksi parhaista, siksi kai hänet saatettiin haudanlepoon juuri kaikkien äitien juhlapäivänä.
Tänään ostin hennonkeltaisen suuren, matalan ruukkuruusun ja istutin sen ympärille paljon valkosia orvokkeja.Seisoin kauan tihkusateessa haudalla ja sytytin sinne myös kolme enkelikynttilää.

Nyt äitienpäivän taas lähetyessä, muistelen äitiä tämän kauniin kappaleen soidessa ja tottakai...itken.VOI RAKAS ÄITI, tietäisitpä, kuinka ikävä minun on sinua aina vaan.
Olet ikuisesti minun sydämessäni.
Voimia ja lohdutusta teille kaikille äitinsä näin menettäneille ja saattaneille.
Äitienpäivänä 2014
http://www.youtube.com/watch?v=zcs0WvJ8pLE&feature=player_detailpage

Tätini katseli salassa syöpäkasvainta rinnassaan reilut neljä kuukautta ja kun alkoi vuotamaan,ilmaisi asian. Kasvain leikattiin ja juuri äsekttäin lääkehoito lopetettiin. Sädehoitoa ja sytostaatteja ei halunut.
Oli leikatessa 82v ha nyt on 87v ja terve.