Ulosottomies on jättänyt maksamatta saatavani

Entinen työnantajani on määrätty maksamaan
minulle korvauksia. Noin 10 vuoden aikana sain
muutamalta ensimmäiseltä kuukaudelta korvauksia
sitten se lopahti. Minua käskettiin hakemaan oliko
se joku passiivin perintä vai mikä se oli, jouduin
siitä pulittamman 100 euroa. Meni noin 7 vuotta
kun aloin ottamaan selvää, miksi rahoja ei kuulu.
Vastaus oli, että minulle kuukaudessa maksettava
korvaus olisi noin 30-40 euron luokkaa, koska muiden
saajien korvaukset olisivat isompia!! Täten he katsoivat,
että mitä sellaisia pieniä summia vaivautua maksamaan.
Nyt olen silloin tällöin saannut kerran puolessa vuodessa
noin 200 euroa. Olen siis menettänyt useita tuhansia euroja,
koska ulosottomies ei ole maksanut saataviani. JA NYT
KUULUU KYSYMYS: ONKO ULOSOTTOMIES TOIMINUT
OIKEIN? JA ONKO MINULLA MAHDOLLISUUS HAKEA
TAKAUTUVASTI SAATAVIANI? OLISIN KIITOLLINEN
YSTÄVÄLLISISTÄ NEUVOISTA. HEIPPA!
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ulosottoprosessi on lähtenyt työnantajallasi käyntiin myös muista veloista samoihin aikoihin, kun sinulle on tuomittu korvauksia maksettavaksi. Sitten uo:n on liukunut lisää reippaasti isompia velkoja, kuin mitä sinun saatavasi ovat. Uo-mies jakaa työnantajaltasi perityt rahat ensin isoimpiin velkoihin. Sen takia alussa sait rahaa, mutta sitten jaettavaa ei enää sinulle riittänyt. Viimeisen vuosikymmenen aikana osa isoista veloista on vihdoin kuitattu ja jako-osaa riittää taas sinunkin saataviisi. Jos tilitys tulee harvoin, on siellä vielä muutakin maksettavaa jäljellä.

Yksityishenkilön saatavan kohdalla velan vanhenemisaika venyy 20 vuoteen ja siitä on muistutettava velallista määräajoin. Ulosotto tilittää rahat sinulle pikkuhiljaa korkoineen päivineen. Korkohan on juossut viivästyskorkolain mukaisena viimeiset 10 vuotta, joten lauseesi

"Olen siis menettänyt useita tuhansia euroja,
koska ulosottomies ei ole maksanut saataviani."

ei ihan pidä paikkaansa. Saat rahasi, kun sinun vuorosi tulee. Toivottavasti vain velallisen maksukyky riittää loppuun asti.

Äänestä
  • Näinhän se on, kuten velkavelho selittää. Ongelma kun ei tosiaankaan ole "koska ulosottomies ei ole maksanut saataviani", vaan se, ettei velalliselta kerta kaikkiaan löydy varoja eikä ole saatu ulosmitattua niin paljon, että se riittäisi kaikkiin uo-saataviin tuosta vain. Rippusiin on tyytyminen ja ihan pieniä rippusia uo:n ei ole pakko joka tilityksessä noteerata.

    Ja jos velallinen olisi kaikki saatavansa kyennyt maksamaan, ei hän olisi ulosottoon päätynytkään. On siis hyvä muistaa, että uo-velallinen on ihan oikeasti kyvytön maksamaan velkojaan ajallaan ja kokonaan.

    Äänestä

  • "Yksityishenkilön saatavan kohdalla velan vanhenemisaika venyy 20 vuoteen ja siitä on muistutettava velallista määräajoin."

    Mikäli ulosottoasia on vireillä, niin saatavan vanhentuminen keskeytyy eli siitä ei tarvitse muistutella. Kertomuksesta saa tosin sellaisen käsityksen, että saatava olisi passiivirekisteröity eli tällöin ulosottoasia ei olisi vireillä, jolloin saatava taas saattaisi vanhentua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokula kirjoitti:

Entinen työnantajani on määrätty maksamaan
minulle korvauksia. Noin 10 vuoden aikana sain
muutamalta ensimmäiseltä kuukaudelta korvauksia
sitten se lopahti. Minua käskettiin hakemaan oliko
se joku passiivin perintä vai mikä se oli, jouduin
siitä pulittamman 100 euroa. Meni noin 7 vuotta
kun aloin ottamaan selvää, miksi rahoja ei kuulu.
Vastaus oli, että minulle kuukaudessa maksettava
korvaus olisi noin 30-40 euron luokkaa, koska muiden
saajien korvaukset olisivat isompia!! Täten he katsoivat,
että mitä sellaisia pieniä summia vaivautua maksamaan.
Nyt olen silloin tällöin saannut kerran puolessa vuodessa
noin 200 euroa. Olen siis menettänyt useita tuhansia euroja,
koska ulosottomies ei ole maksanut saataviani. JA NYT
KUULUU KYSYMYS: ONKO ULOSOTTOMIES TOIMINUT
OIKEIN? JA ONKO MINULLA MAHDOLLISUUS HAKEA
TAKAUTUVASTI SAATAVIANI? OLISIN KIITOLLINEN
YSTÄVÄLLISISTÄ NEUVOISTA. HEIPPA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu