KAUNISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE SÄÄDYILLE

Long time, no see eli on aina ilo kurkata palstalle pitkälle tauon jälkeen ja huomata, että olen jättänyt pysyvän jäljen muutamaan Kommunisti haukkujaan ja Niinistö-vihaajaan.
Sinnikkäästi jaksavat perässäni tuoda esiin Halosen tekemät lähes valtiopetosta lähentelevät teot, vaikka en enää palstalla juuri vaikuta.
Ilmeisesti olen saanut myös seuraajia, sillä osa vanhoista teksteistä nousee säännöllisesti puheenaiheeksi ja palstan kärkeen.
Muutamat punikit tosin on niin tyhmiä, että postailee avausten häntiin omia copypaskojaan, vaikka satunnainen lukija silmäilee korkeintaan avauksen itsensä. Se lämmittää taistelijan sydäntä, ettei ole unohdettu Halosen perverssiä kautta!

Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.
Presidentti Halonen yrittää vaikuttaa edelleen negatiivisesti suomen asioihin aiheuttaen paljon vihaa.
Kun asiat ryssittiin Halosen aikakaudella oikein perusteellisesti, siinä likaantuu myös Niinistön maine. Samoin, kun lehdistö ja kommunisti lukijat viimein kyllästyvät kirjoittamaan Jennin mekoista, saa presidentti Halosen kommentit yhä vähemmän painoarvoa.

Olen siis elossa, seuraan jatkossakin silloin tällöin tätä joutavaa lässytystä täällä ja toivotan kaikille kärvistelijöille parempaa loppuvuotta ja ennen kaikkea tuoretta sisältöä elämään. Alkaa tuo Seta, DDR ja ulkonäkövertailu 7-kymppisen Halosen ja alle 4-kymppisen Jennin välillä olla loppuun kaluttu.
Halonen on jo aika kanttura typerän "Pena" miehensä kera.
Haloska oli oikeastaan melkoinen "ies" presidenttikaudellaan, jota itse henkilökohtaisestikin häpeän!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Matkiminen on tietysti suurinta ihailua, joten pitäisi kai olla otettu kyhäelmästäsi?

Se vain valitettavasti on alkuperäistä kaikin tavoin kömpelömpi ja niin avuttoman lapsellinen, että päällimmäinen tunne on lähinnä myötähäpeä.

Kylläpä Sinua VlTUTTAA ettet kykene poistamaan alkuperäistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12158261

Älä sorru halpoihin kopioihin. xDD

Äänestä

Tervetuloa kommari jäbä "sininen" 45. Olet ollut paskomassa näillä palstoilla kaiken aikaa....tosin eri nimimerkeillä.
Yövuorosi Äänekosken paperitehtailla valvomossa on antanut sinulle mahdollisuuden istua netin ääressä ja lähetellä "aivopierujas" , haukkuen demokraattisesti valittua presidenttiä.......kirosana "kokoomuksen Sauli Niinistöä " ...Hän on myös sinun presidenttisi. Teksteistäsi päätellen presidenttisi mahtaa olla tuo naapurin putin.

Äänestä

Kyllä ..Olet oikeassa!
Olen erittäin katejeroitunut kommunisti.
Saan lähes raivopurkauksia, kun puhutaan tai kirjoitetaan presidentti Sauli Niinistöstä positiivisia tosiasioita.
Olen täysin jämähtänyt kommunisti Halosen aikakauteen.
Yritän hakea turvaa kaikista vasemmistolaispiireistä, saamatta mitään.
Kaikki nauraa fanaattisuudelleni !

Äänestä

No tulihan se totuus sieltä Jääbän pers-poskista ..ja oikein pläjähtämällä.
Kiitos rehellisyydestäsi !

Äänestä

Kannatan muka vasemmistoa, mutta annan salaa ääneni vaikka perussuomalaisille.
Vasemmistolaisuus on kuollut aate. Ole yhä vakuutttuneempi asiasta.
Häpeän vieläkin sitä, että olin mukana "raakumassa" Halosen vaaliteltalla !

Äänestä

Nyt olen käyttänyt muita nimimerkkejä, koska minulle vain naureskeltiin.
Olen marxilainen typerys.

Äänestä

Koska olen jo "äidinmaidosta" ammentanut "sairaan kommunistisen aatteeni", niin en voi kuin pyytää anteeksi tyhmää kommunisti propagandaa, jota olen vuositolkulla tälle palstalle suoltanut

Äänestä

kommunistinen veri on vettä sakeampaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäbä. 45 kirjoitti:

Long time, no see eli on aina ilo kurkata palstalle pitkälle tauon jälkeen ja huomata, että olen jättänyt pysyvän jäljen muutamaan Kommunisti haukkujaan ja Niinistö-vihaajaan.
Sinnikkäästi jaksavat perässäni tuoda esiin Halosen tekemät lähes valtiopetosta lähentelevät teot, vaikka en enää palstalla juuri vaikuta.
Ilmeisesti olen saanut myös seuraajia, sillä osa vanhoista teksteistä nousee säännöllisesti puheenaiheeksi ja palstan kärkeen.
Muutamat punikit tosin on niin tyhmiä, että postailee avausten häntiin omia copypaskojaan, vaikka satunnainen lukija silmäilee korkeintaan avauksen itsensä. Se lämmittää taistelijan sydäntä, ettei ole unohdettu Halosen perverssiä kautta!

Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.
Presidentti Halonen yrittää vaikuttaa edelleen negatiivisesti suomen asioihin aiheuttaen paljon vihaa.
Kun asiat ryssittiin Halosen aikakaudella oikein perusteellisesti, siinä likaantuu myös Niinistön maine. Samoin, kun lehdistö ja kommunisti lukijat viimein kyllästyvät kirjoittamaan Jennin mekoista, saa presidentti Halosen kommentit yhä vähemmän painoarvoa.

Olen siis elossa, seuraan jatkossakin silloin tällöin tätä joutavaa lässytystä täällä ja toivotan kaikille kärvistelijöille parempaa loppuvuotta ja ennen kaikkea tuoretta sisältöä elämään. Alkaa tuo Seta, DDR ja ulkonäkövertailu 7-kymppisen Halosen ja alle 4-kymppisen Jennin välillä olla loppuun kaluttu.
Halonen on jo aika kanttura typerän "Pena" miehensä kera.
Haloska oli oikeastaan melkoinen "ies" presidenttikaudellaan, jota itse henkilökohtaisestikin häpeän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu