Eino Murtorinteen kirjan Risti hakaristin varjossa (Vaasa 1972) referointia mallina siitä, miten luterilainen kansankirkko voidaan sisältäkäsin valloittaa antikristilliselle voimille.
1. Kansallissosialistinen liike saavutti kesän 1930 valtiopäivävaaleissa ensimmäisen suurvoittonsa. Monet papit asettuivat kannattamaan liikettä odottaen sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvittävän katkeran Versaillesin rauhan vaikutusta (23)
Puolue julisti myönteistä suhdetta kirkkoon ja kristinuskoon, mikäli ne eivät vaarantaneet valtion olemassaoloa tai sotineet germaanisen rodun moraalikäsityksiä vastaan.
Puolue ryhtyi organisoimaan Saksalaisten kristittyjen uskonliikettä (Glaudensbewegund Deutsche Christen). Siitä tuli puolueen kirkollinen peitejärjestö. Liike vaati taistelua marxilaisuutta ja katolista Zentrum puoluetta vastaan. Se korosti rodun ja kansallisuuden merkitystä Jumalan säätämänä elämänjärjestyksenä. Se leimasi juutalaislähetyksen vaaraksi kansakunnalle. Se hylkäsi kristillisen maailmankansallisuuden Jumalan antaman kansallisen tehtävän vastaisena. Se kannatti elävää tekojen kristillisyyttä ja rotutietoista saksalaiseen Luther-henkeen perustuvaa sisälähetystä. Se vaati johtajuuden periaatteelle rakentuvaa yhtenäistä valtakunnan kirkon muodostamista (23-24).
30.1.1933 Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi (24).
2. Hitlerin voitto oli monien kirkonmiesten mielestä merkittävä siksi, että
- se teki tyhjäksi marxilaisen ateismin vaaran. Sitä pidettiin suurimpana vaarana. Näin monet suomalaisetkin teologit näkivät tilanteen (25). Nimenomaan natsien propagandassa tähän vedottiin jatkuvasta. Siitä tuli tärkeä 1930-luvun legenda (26).
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1a.htm
1. Kansallissosialistinen liike saavutti kesän 1930 valtiopäivävaaleissa ensimmäisen suurvoittonsa. Monet papit asettuivat kannattamaan liikettä odottaen sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvittävän katkeran Versaillesin rauhan vaikutusta (23)
Puolue julisti myönteistä suhdetta kirkkoon ja kristinuskoon, mikäli ne eivät vaarantaneet valtion olemassaoloa tai sotineet germaanisen rodun moraalikäsityksiä vastaan.
Puolue ryhtyi organisoimaan Saksalaisten kristittyjen uskonliikettä (Glaudensbewegund Deutsche Christen). Siitä tuli puolueen kirkollinen peitejärjestö. Liike vaati taistelua marxilaisuutta ja katolista Zentrum puoluetta vastaan. Se korosti rodun ja kansallisuuden merkitystä Jumalan säätämänä elämänjärjestyksenä. Se leimasi juutalaislähetyksen vaaraksi kansakunnalle. Se hylkäsi kristillisen maailmankansallisuuden Jumalan antaman kansallisen tehtävän vastaisena. Se kannatti elävää tekojen kristillisyyttä ja rotutietoista saksalaiseen Luther-henkeen perustuvaa sisälähetystä. Se vaati johtajuuden periaatteelle rakentuvaa yhtenäistä valtakunnan kirkon muodostamista (23-24).
30.1.1933 Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi (24).
2. Hitlerin voitto oli monien kirkonmiesten mielestä merkittävä siksi, että
- se teki tyhjäksi marxilaisen ateismin vaaran. Sitä pidettiin suurimpana vaarana. Näin monet suomalaisetkin teologit näkivät tilanteen (25). Nimenomaan natsien propagandassa tähän vedottiin jatkuvasta. Siitä tuli tärkeä 1930-luvun legenda (26).
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1a.htm
Vastaukset 4
Vanhimmat
- Hitler valtiopäivien avajaispuheessa 23.3.1933 puhui kristillisten kirkkojen myönteisestä merkityksestä.
- myönteisenä koettiin myös puolueen tähdentämä itsensä uhraamisen vaatimus, johon liitettiin mystisiä ja uskonnollisia piirteitä (27).
- tapahtui selvää kirkossa käyntien lisääntymistä ja monet liittyivät kirkkoon.
- puolue palautti järjestyksen ja puhdisti katuelämän - kansan moraali näytti uudistuvan. Koettiin, että riitelevä kansa saavutti nyt yksimielisyyden.
- nähtiin kansallismielen nousu vastareaktiona häpeällistä Versaillessin rauhaa kohtaan - nyt onneton kansa ravisti yltään kahleet (28).
3. Mutta ei huomattu, että Hitlerin jo 28.2.1933 julkaisema asetus merkitsi kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien loppua ja diktatuurin alkua (27).
Dachauhin perustettiin jo kesällä ensimmäinen keskitysleiri.
Kun kirkollisissa lehdissä esiintyi kriittisiä havaintoja Saksan kehityksestä, Saksan kirkon johtajat lähettivät kirjeitä mm. Amerikan kirkoilla torjuakseen muka vääristeltyjä ja valheellisia tietoja, jota levitettiin Saksan tilanteesta. "Ulkomaissa lehdissä esiintynet vääristelevät tiedot haavoittivat syvästi saksalaisia eivätkä vähimmässäkään määrin edistäneet luterilaista yhteyttä. Tosiasiassa asiain käänne oli Saksassa ollut hämmästyttävä, josta oli syytä kiittää Jumalaa" (28-29).
4. B.H. Päivänsalo kävi keväällä 1933 Saksassa ja totesi ihastuneena kuinka Saksa oli Hitlerin avulla päässyt irti marxilaisuuden kahleista. Uskonliikkeen jäsenet käsittivät elämänsä Kristuksen sotapalvelukseksi ja taistelivat epäkristillistä humanismia, kansainvälisyyttä, vapaamuurariutta ja materialismia vastaan. Ratkaiseva taistelu käytiin uskon ja epäuskon, kristinuskon ja marxilaisuuden välillä (29).
Samoin K.R Kares, Eljas Simojoki ja Urho Muroma kirjoittivat kritiikittömästi (29).
5. Epäilyä alkoi kuitenkin esiintyä kirkkojen piirissä jo keväällä 1933. Sen synnytti 1.4.1933 juutalaisia toiminimiä ja liikkeitä vastaan järjestetty boikotti. 7.4. annettiin laki, joka määräsi juutalaiset valtion virkamiehet eläkkeelle (30). Yrjö J. E Alanen näki nämä vain Saksan kansan oikeutettuina reaktioina juutalaishegemoniaa ja sen mukanaan tuomaa siveellistä turmelusta vastaan.
Mutta Ruotsissa monet papit esittivät vastalauseita juutalaisten saamasta kohtelusta. Toisaalta Ruotsin pappisliiton sihteeri kirjoitti: Torjun mitä päättävimmin jokaisen Saksaa vastaan suuntautuvan lausunnon (32). Monet tuomitsivat perusteettomasti saksalaisia eikä tule yhtyä suurten massojen mielenilmauksiin (33). Kyseessä on vain ohimenevää kuohuntaa, jolla ei ole pysyvää merkitystä (33). On oltava tahdikkaita saksalaisia uskonveljiä kohtaan. Ei pidä kärjistää (33).
Ruotsin kirkon johto halusi torjua ehdottomasti antisemitismin kristinuskon käsityksille vieraana (34). 60 kirkkokuntien ja järjestöjen edustajaa allekirjoittivat Ruotsissa vetoomuksen, jossa antisemitismi leimattiin fanaattiseksi, lyhytnäköiseksi nationalismiksi ja kristinuskon sanoman vastaiseksi (34).
6. Uskonliike huhtikuun alussa 1933 vaati kirkon hallinnon uudistamista valtakunnan yleisten hallintoperiaatteiden hengessä. Nyt suomalaisistakin jotkut kirjoittivat Kotimaassa vaarasta muuttaa kirkko osaksi kansallista liikettä ja niin evankeliumi alistetaan inhimillisen aatteen palvelukseen (35).
Valtakunnankirkkoa alettiin muodostaa jo keväällä 1933. Tunnettua ja arvostettua hengellistä johtajaa von Bodelschwingiä ehdotettiin valtakunnanpiispaksi (36). Se synnytti luottamusta ulkomaisten kirkkojen johtajien piirissä. Uskonliike aloitti kuitenkin hyökkäykset Bodelschwingiä vastaan ja vaati piispaksi Hitlerin luottamusmiehen sotilaspastori Ludvig Mullerin.
7. Saksan Tukholman lähetystö kiinnitti huomiota arkkipiispa Eidemin kriittisiin lausuntoihin Saksan tilanteesta. Ulkoministeriö kehotti Saksan kirkon johtoa toimittamaan Ruotsin kirkollisille piireille tarvittavaa informaatiota (37). Samoin vaadittiin Saksan kirkon kirkollistoimikuntaa puolustamaan Saksan etuja lännen kirkkojen piirissä juutalaiskysymyksen vuoksi levinnyttä kielteistä mielialaa vastaan (38).