http://www.magneettimedia.com/eun-yrttikielto-tulee-voimaan-huhtikuun-lopussa/
EU on kieltämässä valtavan kirjon elintarvikkeita ja yrttejä. Kielto tapahtuu yhdenmukaistavalla Codex Alimentarius-säännöstöllä, joka tulee kokonaisuudessaan voimaan huhtikuun viimeisenä päivänä.
Kiellettäviä yrttejä on käytetty sairauksien parantamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä jo tuhansien vuosien ajan ilman sivuoireita. Monikansallisten lääkeyritysten lobbauksen ansiosta markkinoilta on jo kielletty suuri osa tehokkaimmista terveyttä edistävistä tuotteista ilman pätevää syytä. Kuun lopussa vapaus hankkia tai kasvattaa haluamiaan kasveja, jopa rosmariinia tai valkosipulia, on supistumassa olemattomiin. Piparminttu ja muut tavanomaiset yrtit ovat niin ikään listalla.
Codex Alimentarius -ohjeet toimivat eri maiden kansallisten säädösten perustana ja minimitasona. Ne ovat linjassa IFOAM:n puitesääntöjen ja EU:n luomusäädösten kanssa. Codex-ohjeet sisältävät tuotanto-ohjeet kasvi- ja kotieläin- sekä mehiläistuotteiden tuotannolle. IFOAM:lla on säädökset myös kuitukasveille, vesiviljelylle, keräilytuotteille, reilulle kaupalle ja sosiaalisen toiminnan alueille.
-EU on käytännössä kieltänyt yrttien ja monien ruokakasvien kotiviljelyn täysin, eli on rikos viljellä itse puhdasta ruokaa ja olla siltä osin jopa omavarainen.
Tämä on ruokapolitiikkaa jolla EU yrittää pakottaa kansalaiset käymään ruokaostoksilla ja ostamaan halvalla tuotettua geenipaskaa, josta ei ole ihmisravinnoksi.
Valtaa pitävät porvarit ovat tehneet omavaraisviljelystä rikoksen: kasvata liikaa omaan käyttöösi vaikkapa porkkanaa ja olet terroristi ja rikollinen kun et joudukaan käymään kaupassa:
http://www.vegsource.com/news/2011/01/criminal-gardening----grow-too-much-food-and-youll-be-fined.html
http://www.nowtheendbegins.com/pages/USA/the-food-safety-modernization-act-of-2010-s510.htm
Näin me menetämme oikeutemme kasvattaa ja syödä itse kasvattamaamme ruokaa:
http://ppjg.me/2012/01/02/losing-your-right-to-grow-harvest-and-consume-your-own-food/
EU käy käytännössä sotaa kansalaisten oikeuksia vastaan. Kansa halutaan pitää nälässä ja köyhänä, vaihtoehto kurjuudelle halutaan kieltää.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Eu kielsi kotiviljelyn ja luomuviljelyn täysin, omia puhtaita lajikkeita ei saa viöljellä vaan ihmiset halutaan pakottaa käyttämään suurtehoviljelijöiden kaupallisesti kannattavia ja rahaa yhteiskunnalle tuottavia tuotteita:
http://www.magneettimedia.com/eu-haluaa-rekisteroida-kasvit-ja-siemenet-ja-estaa-kotiviljelyn/
Minä haluan viljellä syömäni kasvit itse ja ilman, että kukaan muu hyötyy eurollakaan tekemisistäni.
Suomeksi sanottuna hallitus ja EU haluaa estää omatoimisen ja omavaraisuuteen tähtäävän luomuviljelyn ja pakottaa ihmiset käymään ruokakaupoissa. Se on rikos tulla ruoan suhteen omavaraiseksi.
Ei porkkanaa tai tomaattia saa kohta itse viljellä omassa penkissä vaan se pitää ostaa rahalla kaupasta. Se on kapitalismia se.
Ihmisten oikeus puhtaaseen ja itse kasvatettuun ruokaan kapenee koko ajan.
Suomalaisilla oli hirveä hinku myydä itsensä, vaikka naapurissa oli ihan samanlainen kokeilu joka romahti, Neuvostoliitto nimeltään.
Suomalaiset ovat hölmöjä.
Sama koskee mm. kotona omatoimisesti tuotettua sähköä. Pian EU kieltää aurinkopaneelien asennuksen ja tuulimyllyt mikäli syntyy riski, että asunto muuttuu sähköomavaraiseksi, eikä ihmisen tarvitse enää käyttää kaupallisia sähköyhtiöitä lainkaan.
Vastahan Suomessa viranomaiset puuttuivat mökillä asumiseenkin kun se on rikos asua järjestäytyneen, valvotun sivilisaation ulkopuolella oloissa, joista poliisi ei ihan heti pääsekään hakemaan "terroristia" pois.
EU yrittää pakottaa kaikki ihmiset käyttämään kannattavan kaupan palveluja ja olemaan väkisin osa tuottavaa yhteiskuntaa. Entä jos ihminen haluaakin olla omavarainen ja pärjätä omillaan ilman kaupallista, liiankin kannattavaa yhteiskuntaa, joka tekee rahaa? Entä jos vihaan koko talousjärjestelmää ja Suomen lakia sekä yleisiä normeja ja kaikkia käytössääntöjä ja haluan viljellä ruokani itse omalla tilallani poliisin ulottumattomissa?
En halua nimittäin osallistua kannattavaan kaupanäyntiin maksajana enkä halua tuottaa yhteiskunnalle minkäänlaista hyötyä elämälläni.
Jep. Nyt ei ole kahteen vuoteen sitten saanut kotona viljellä?
Kannbis on ankaraa myrkkyä, muu höpinä on turhaa.

Monia yrttejä ja mm. valkosipulia ei tosiaan laillisesti ole saanut kotipenkissä tai luomuna viljellä. Eri asia on se, moniko rikkoo lakia aikanaan itse tuotetulla siemenmateriaalilla, eikä poliisi mahda laittomalle kotiviljelylle silti mitään.
Näiden kiellettyjen kasvien siementen laiton pimeä kauppa kukoistaa onneksi suhteellisen hyvin, eli laissa kiellettyjä kasveja pystyy hankkimaan kyllä laittomin keinoin käyttöönsä.
Pian ei saa viljellä itse enää mitään tätä menoa, vaan EU yrittää pakottaa käymään rehellisen ihmisen tavoin ruokakaupassa ja maksamaan yhteiskunnalle ruoasta mm. alvia.
Ihmiset yritetään pakottaa olemaan hyödyksi yhteiskunnalle ja käyttämään kaupallisia toimintoja, jolloin rahaa liikkuu ja rikkaat rikastuvat. Kotiviljely on vastoin ajatusta kapitalismista.
Mitä tekemistä yrteillä, mausteilla ja mm. ruokakasveilla on minkään kannabiksen kanssa? EU vaikeutti tahallaan nimenomaan yrttien, mausteiden ja syötävien kasvien kasvatusta kotioloissa.
Kyseessä on hyökkäys omavaraisuutta ja puhdasta kotona kasvatettua turvallista ruokaa vastaan.
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Olet idiootti, kaikki huomaa!
Kokomustat ja demarit hallituksessa haluavat juuri tätä fasismia.
Niin me halutaankin.
Ja nyt kun vaalitkin on tulossa, haluaisimme ehdottomasti olla mukana parantamassa palkansaajien maksukykyä.
Tapahtuuko tämä jo vuoteen 2067 mennessä, vastauksemme on ehdoton ehkä.
Joo... ei siinä tarvi edes maalaisjärkeä käyttää: EU ei sovi Suomalaisille.
Se on vienyt jo koko maan talouden turmioon ja kierre senkun pahenee nyt Venäjäpakotteiden myötä.
Yhä useampi ruokaa kotonaan omassa luomupellossa viljelevä joutuu poliisin tehohyökkäyksen uhriksi ja porkkanapenkit tuhotaan:
http://www.wealthdaily.com/articles/illegal-vegetable-gardens/3769
Your Garden is Illegal
Last year I learned about a woman named Julie Bass from Oak Park, Michigan.
In July 2011, Bass was moments away from being thrown in jail for 93 days.
Her crime?
In an effort to feed her family during tough economic times, she refused to take a government handout in the form of food stamps and started growing her own food, which would ultimately help her provide nourishment for eight people.
Her reward?
Some overzealous bureaucrat told her a vegetable garden is not what people in the neighborhood wanted to see in a front yard, and pointed to a city code that stated front yards have to have suitable live plant material. He explained the garden was not suitable, stating:
If you look at the definition of what "suitable" is in Webster's Dictionary, it will say common. So, if you look around and you look in any other community, what's common to a front yard is a nice grass yard with beautiful trees and bushes and flowers.
Typical useless bureaucratic bullshit.
Tämä nuori nainen on rikollinen, hän kasvatti oman ruokansa itse pihallaan
http://abcnews.go.com/US/vegetable-garden-brings-criminal-charges-oak-park-michigan/story?id=14047214
On suuresti rikos kasvattaa omat tomaattinsa itse, ne täytyy ostaa kaupasta laillisesti
http://www.localharvest.org/blog/20618/entry/is_growing_a_crop_of
Suomessa halutaan myydä ihmisille ruokana geenejä sisältävää tehoviljeltyä paskaa, jonka mukana syömme sitten kaiken maailman myrkkylannoitteet ja lääkeaineet, joita ei ole ihmiselle tarkoitettu. Yhdistetään labrassa hevosen geenejä ja jonkun maissipaskan geenit keskenään niin jo on taas saatu tehokkaampi laji aikaiseksi.
Geenimuunnellun ruoan myyminen ihmisille pitäisi kieltää kokonaan, samoin rahaa takova tehomaatalous, joka on hyödyllinen vain rikkaille porvareille.
Suurin osa kaupasta saatavasta ruoasta on nykyisin tehotuotettua paskaa, joka ei kelpaa ihmisravinnoksi.
ihmisiä yritetään syöttää tehoainein niinku hevosia ja karjaa!!Vasta isku tälle!!Ostakaa luomua eikä espanjalaisia ruukkusalaatteja jotka on muutamanan sentin halvempia ku luomu ja kotimainen!