Onko Paavi peto sapattipelleilijöille?

Adventismin mukaan Paavi on peto.

Tuliko Paavista peto v. 1844 vai minä vuonna?

Minä vuonna Suomessa otettiin sunnuntai pedonmerkki käyttöön?
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hei

Kukaan ihminen ei ole peto. Kukaan ei synny valmiiksi tuomittuna.
Kysymys paavista petona on tri Martti Lurherin havainnoimaa ja kertomaa.
Luther oli katolinen munkki. Lutherin kirjoja kirjastosta.

Adventtikirkon kysymys pedosta tulkitsee petovaltoina vähintään kahta maailman vallan toimintaa yhdessä.
Kysymys on samasta peikosta mikä on tuhansien vuosien aikana;
- Jumalan lain- ja Jeesuksen Kristuksen arvovallan korvaaminen jollakin muulla konstilla. Ilm 14:12,12:17, Hebr 12:14, 1 Joh 5:2-3, 4:8. > Room 3:20, 6:22-23.

Adventtikirkko ei ole ottanut pedon merkkiä käyttöön. Keskiajan kirkko on julistanut sunnuntain oman valtansa merkiksi. - Siis keskiajan kirkko.

"Petovalta" on kansankielinen nimitys. Jeesus kutsui samaa roomalaista valtaa
"turmion iljetykseksi" kertoessaan vallan pian hyökkäävän Jerusalemiin: Matt 24:15-20,. Dan 7:25.
>>>>>>>>> Siis Jeesus kutsui- Ei Adventtikirkko. Siis Luther-
Siis keskiajan kirkko eli tuo Rooman valta otti sunnuntain valtansa merkiksi.
Mene sinne katsomaan missä paavin bullat on arkistoitu julkilausumaa sunnuntaista vallan merkkinä.

Yst. t. Jari Laurila

Äänestä
  • Eikös Luther pyhittänyt sunnuntaita eikä sapattia?

    Se on adventistinen oivallus keskiajalta että "sunnuntai olisi tuleva pedonmerkiksi".
    Luthet ei ole sanonut että sunnuntai olisi pedonmerkki.

    Äänestä

  • oma lehmä ojassa kirjoitti:

    Eikös Luther pyhittänyt sunnuntaita eikä sapattia?

    Se on adventistinen oivallus keskiajalta että "sunnuntai olisi tuleva pedonmerkiksi".
    Luthet ei ole sanonut että sunnuntai olisi pedonmerkki.

    >>Eikös Luther pyhittänyt sunnuntaita eikä sapattia?>>

    Luther kylläkin antaisi adventistien lauantaisapattikäsitykselle huutia!

    Tri Martti Luther teki suuren työn aikanaan- mutta ei ehtinyt kaikkeen.

    Voidaan sanoa että ns. uskonpuhidtus alkoi Lutherin aikoihin- Martin Luther ja Jan Huss mm. germaanisessa maailmassa 1400-1500 lukujen vaihteessa-
    Sitten anglosaksisen ja amerikkalaisen maaperän uskonpuhdistus jatkui aina 1800 luvulla vielä.
    Uskonpuhdistajia on ollut enemmän kuin kirjoista löytyvät pari tusinaa-
    Aina jossakin vuoren luolassa on salaa kokoonnuttu vuosisatojen varrella kun uskontopakosta ja monopolista piti kiinni keskiajan kirkko yhdesä maallisen vallan kanssa.

    "Pedon merkki" Ilm 13 luvun 14:6-13 kuvaa hengellisen Jeesus uskon ja maallisen uskonnollisen vallan välistä suhdetta arvoineen.
    Ei tämän kummemmasta ole kyse- ja kyse on ollut samasta asiasta jo Mooseksen ajoista. Jumalan laki ja Jeesus Kristus- nuo kaksi arvoa !
    Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14, Ef 2:8-9,. mm.
    Jaak 2:8-13, 1 Joh 5:23-, 2:1-6, 4:8, Matt 5-7 luvut Luuk 16:16-17, Ilm 1:7-8.
    mm.

    Pedon merkissä on kyse maailmanvaltojen tästä samasta prosessista jossa maailman valtojen arvot jotka yhdistyvät uskonnollisuuteen nakertavat ja romuttavat siis Jeesuksen Kristuksen arvovaltaa pyrkii mitätöimään myös Jumalan lain synnin opettavan merkityksen senkin jollakin muulla konstilla ja keinolla.
    >> Ei tämän kummempaa ole. Ei tämän kummemmasta ole kyse.

    Peto ei kukaan ihminen ole koskaan- jokaista koskee yleinen armonaika.
    Petovaltaspekulaatioita on maailma töynnä joka piirillä.
    'Kuitenkaan ei ole kyse automarkettien vastike ja suorite periaatteesta asiassa- vaan "myyminen ja ostaminen" vertauskuvallisesti arvoina- Näissä arvoissa sitten maailmanvaltojen poliittis-uskonnollinen valta- ja hengellinen kristillisyys ovat vaakakupissa yksilön kohdalla. Ilm 13.

    Adventtikirkkokaan ei ole julistanut sunnuntaita pedon merkiksi- Keskiajan kirkko on ottanut sunnuntain aikanaan paavin bullalla oman valtansa merkiksi.
    Adventtikirkossakin vain tutkitaan mitä ajan saatossa on kirjoihin ja kansiin kirjoitettu- hengelliset kirjailijat- ja kirjoituksia tutkitaan ryhmässä ja yksilöinä miljoonia maailmaan kirjoitettuja sivuja.
    Keskiajan kirkko poisti yhden käskun laista- ja jakoi yhden käskyn kahtia että luku 10- säilyisi- dan 7:25.
    Vuonna 321 Konstantinus Suuri oli työvoimapoliittisen ongelman edessä;
    Valtakunnassa oli viikossa 6 työpäivää- ja kansa vietti kahta juhlaa; Kristittyjen sapattia 7 päivää ja perinteistä auringon ja valon Heliumin juhlaa sunday:tä.
    Keisari yhdisti päivät lakkauttamalla 7 päivän ja päivästä tehtiin hybridi yhdistämällä molemmista muotoja. Suomessa 1.1.1973 eduskunnan päätöksellä sundaysta= sunnuntaista tuli viikon 7 päivä.
    Tässä on siis kaksi arvoa ollut; Jumalan itsensä säätämä päivä ja päivä johon on ihmisen sormi kajonnut lailla. Jumala kirjoitti omalla sormellaan kivitauluihin.

    Meillä on kaksi päivää mistä valita- Jumalan omia vilpittömiä oman tietonsa varasasa olevia uskovaisia on kaikissa prptestanttisissa piireissä yksilöinä-
    Ylipappi on taivaassa; Hebr 8:1-2, 4:14-16, mm.
    Vuosisatoja on ollut vilpittömiä päivänsä viettäjiä ja ovat syyttömät vilpittöminä-
    Jokainenhan vastaa vain oman tietomääränsä valosta käsi sydämellä Jumalan edessä itse henk koht. kukin. Jumala puhuttelee ihmisen "omaatuntoa."
    Ihminen vastaa siitä itse- näin kummankin päivän viettäjien suhteen eikä asiaa voi kukaan määrätä eikä pakottaa- pitää hissunkissun tajuta ihmisen oman valinnan vaoaus jota ei voi määrätä. Meillä sellainen on sivistysvaltiossa/ oikeusvaltiossa kirjattu perustuslakiin -omantunnon- uskonnon- mielipiteen vapaus- Olla kuulumatta tai kuulua johonkin yhteisöön vapaa oma tahto itse kullakin sällillä ja likalla mummolla ja paaparaisella.

    Pitää pikkusen tajuta käyttää omia aivojaan- ja ei olla koko ajan luulemassa että joku käskyttää, määrää ja päättää koko ajan omantunnon asioita.

    Petovalta ja pedon merkit ovat siis arvojen prosessi jossa vaakakupissa ihmisen omassa tunnossa on maailmanvaltojen arvot ja toisessa päässä vaakaa Jeesus Kristus Jumalan laki.
    Kukaan ihminen ei ole "peto" vaan kyse on maailmanvaltojen vähintään kahden vallan toiminnasta yhdessä, ja asia on juuri tuo arvojen vaakakuppi. Ilm 14:12, 12:17, Ef 2:7-8, Hebr 12:14, 1 Joh 2:15-17, 4:8.

    Jumalan sinausta
    Jari Laurila

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hyvä Jari L. - Etköhän sinä lähde sapattikysymyksen tutkiskelussasi adventistinen opetus ja sen oikeellisuus lähtökohtanasi? Toisenlaisista lähtökohdista joku toinen voi päätyä toisenlaisiin johtopäätöksiin.

    Kysymys siis kuuluukin: miksi adventistien sapattikäsitys olisik oikeampi kuin niiden jotka ovat täysin vastakkaista mieltä?

    Äänestä

  • oma lehmä kirjoitti:

    Jeesus tulee pian takaisin!
    Tehkää parannus te sokeat ja laittomuuden tekijät!
    Katukaa syntejänne!

    Sorry vaan, ne joilla on puhtaat valkeat vaatteet saavat mennä hääaterialle Jeesuksen luokse.
    Mustapukuiset "pyhät" teille on erityinen paikka varattuna ja sinne kelpaavat mustat vaatteet.
    Oletteko pastorit tunnustaneet syntinne ja tehneet parannuksen armon aikana?

    http://seinajoenadventtiseurakunta.files.wordpress.com/2014/01/sapatti-4-1-2014-019.jpg

    Äänestä

  • oma lehmä kirjoitti:

    Hyvä Jari L. - Etköhän sinä lähde sapattikysymyksen tutkiskelussasi adventistinen opetus ja sen oikeellisuus lähtökohtanasi? Toisenlaisista lähtökohdista joku toinen voi päätyä toisenlaisiin johtopäätöksiin.

    Kysymys siis kuuluukin: miksi adventistien sapattikäsitys olisik oikeampi kuin niiden jotka ovat täysin vastakkaista mieltä?

    Hei-

    Olen kirjoittanut asiasta edellä juuri pikaisesti.
    >>>>>>>> Omantunnon kysymys per/ nuppi aina.

    Minä en ole koskaan ollut yhdenkään uskovaisen syyttäjänä enkä tuomarina.
    Ne hommat holitelee aina Ylipappi itse: Hebr 8:1-2, 4:14-16, Luuk 12:47-48 metodilla. > Ei minua katsoa koskaan- Taivasta kohti katsoa vaan. Siellä on Hebr 1:14- ja kaikki ohje ja apu- Jumala Pyhä Henki puhuttelee jokaisen itse joka on tehnyt rakkaudessa uskonratkaisua Jumalan puoleen.

    Yksikään ihminen taivaan kannen alla ei sovi uskon esimerkiksi eikä mittapuuksi koskaan. > Vain Jeesus Kristus yksin on sovelias.

    Täällä voit lukea ajatuksiani asiasta;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/8

    Kesää orotelles;
    http://2.bp.blogspot.com/-cim-SQ452O4/Ue4uNDGou-I/AAAAAAAARCE/4fjbxtqx7U8/s640/Pohjanmaan loma osa I 7-17.7.2013 298.JPG

    yst. t. Jari Laurila

    Äänestä

Katolisella kirkolla ja keskiaikaisella paavilla on suuri valta adventistiseen sunnuntai pedonmerkkiuskomukseen.
Meillä kristityillä on eri usko kuin adventisteilla, emme ole katolisia ja emmekä adventisteja onneksi.

Pidätkö meitä pösilöinä pedonmerkin haltijoina, että emme muka osaisi levätä sapattina ilman kuulumatta SDA-järjestöön?

Äänestä
  • # Meillä kristityillä on eri usko kuin adventisteilla, emme ole katolisia ja emmekä adventisteja onneksi.#

    Näin on, teillä tämän päivän kristinuskoon kuulujilla on monessa asiassa ihan eri usko kuin niillä jotka eivät usko sielun luontaiseen kuolemattomuuteen.

    Adventismissa uskotaan, että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus itsessään ja siksi vain ne joissa Jumala vaikuttaa voivat saada kuolemattomuuden.

    Te uskotte, että ihmisen kuolemassa hänen kuolematon sielunsa jää eloon. Kuolemattomat sielut joutuvat sitten eri paikkaan riippuen siitä ovatko he "hyviä" tai "pahoja". Näin niitä ikäänkuin säilytetään aina tuomiopäivään saakka - "pahalla puolella" olevat saavat kärsiä ja "hyvällä puolella" olevat saavat levätä.

    Adventistit eivät sellaiseen usko, vaan uskovat että kuolleet eivät tiedä tai tunne mitään vaan nukkuvat kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään eloon.
    --

    Te uskotte, että Jumala/Luoja loi elämää myös ikuiseen piinaan.

    Adventistit eivät usko sellaiseen, vaan uskovat että Jumala/Luoja loi elämää ja antoi ihmiselle mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, mutta vain sille joka haluaa oppia elämään siten että elämä ei tuhoudu - siis sille joka haluaa elää ilman elämää tuhoavaa syntiä.
    --

    Te uskotte, että on olemassa ikuinen helvetin piina jossa kuolemattomia sieluja - siis niitä jotka eivät pelastu - piinataan ikuisesti.

    Adventistit uskovat, että synnin palkka on kuolema (eli elämän tuhoutuminen). ja että jokainen joka kuolee "toisessa kuolemassa" tuhoutuu lopullisesti ja häntä ei enää koskaan herätetä..
    --

    Te uskotte että Jeesus ei kuollutkaan ristillä, vaan hänen kuolematon sielunsa vain erani hänen kärsivästä kuolevasta ruumiistaan ja meni tuonelaan ja jo samana päivänä taivaaseen ja otti ryövärin mukaansa.

    Adventistit uskovat että Jeesus todella kuoli ja jätti elämänsä (henkensä) Jumalan/Isän käsiin ... ja Isä herätti Poikansa kolmantena päivänä.
    --

    Te uskotte, että kuolleiden ylösnousemus tarkoittaa ruumiin ylösnousemusta kun taas adventistit uskovat että ylösnousemus tarkoittaa sitä että kuolleet nousevat uutena kun heidät herätetään takaisin elämään ..
    ---

    Te uskotte että Jeesuksen lunastus tapahtui siten, että Jeesus kärsi ristillä ja kun hänen ruumiinsa lakkasi toimimasta meni hänen kuolematon sielunsa tuonelaan (astui alas).
    Jeesuksen kuolemasta heräämisen te uskotte tarkoittavan ruumiin heräämistä, kun Jeesuksen kuolematon sielu ja hänen ruumiinsa tulivat yhdeksi ..

    Adventistit uskovat että Jeesus kuoli jätti elämänsä Isän haltuun.. ja nukkui kuolemassa kunnes Isä hänet herätti kuoleman unesta kolmantena päivänä. .
    ----

    Teidän kristinuskossanne Lunastajan lunnas ei vastaa sitä mikä olisi syntisen (lunastettavan) kohtalo ilman lunnasta joka kristinuskossanne on "ikuinen piina". Sillä Jeesus ei ole ikuisessa piinassa vaan taivaassa ja istuu Isän Jumalan oikealla puolella..

    Adventistit taas uskovat että "synnin palkka on kuolema" ja Jeesus otti kantaakseen syntisen koko kohtalon - hän kärsi, kuoli ja hänet haudattiin ja herätettiin takaisin elämään. Jeesus otti syntisen koko kohtalon täydellisesti kantaakseen.
    --

    Kristinuskon (katolinen tai ei) sekavuus ja sen opetuksien ristiriitaisuus on sen suurin pulma. Siihen aikaan kun ihmisillä ei ollut mahdollisuutta itse tutkia ja keskustella uskonasioista (mikä ajoittain oli jopa kuoleman rangaistuksen uhalla kielletty) ei kirkon oppien ristiriitaisuus tullut samalla tavalla esiin, mutta tänään sitä ei voi enää piiloittaa.

    Siis kun tarkastelee näitä eroja niin ei voi kuin myöntää, että olet oikeassa .. Eroja on paljon .. ja jopa perustavaa laatua ..

    Itse en ole adventisti, vaan raamatullinen uskova.. mutta ei käy kieltäminen että adventismin perus on vakaalla pohjalla.

    Kristinuskossa taas uskotaan käärmeen sanoihin "Ei, ette te kuole" .

    Kyllä käärme tiesi mitä teki kun se sanoi ihmiselle "Ei, ette te kuole" - mutta unohti sanoa "jos ette tee syntiä" .. Sillä ei hyvän ja pahan tietäminen ketään kuolemaan vie - vaan se että elämää ei eletä sen tiedon mukaan..

    Erot tämän päivän kristinuskon ja tämän päivän adventismin välillä pohjautuvat siis siihen kuinka kuolema käsitetään.

    Kun kristitty ymmärtää että että synnissä (vajavaisuudessa) ei ole iankaikkista elämää - hänestä tulee enemmän adventismiin kuin kristinuskoon uskova.

    Näin yksinkertaista se on.

    alex

    Äänestä

Onko Paavi peto.

Jos nyt jättäisi adventismi- ajatuksen sivuun ja tarkastaisi Paavikirkon oppia, niin kestääkö se viimeisen tuomion päivän?

Siinäpä se mittari on Sanassa.

Esim. ei auta Herra, Herra, jos laittomuuden takia ajettiin Jumalan luota pois.

Ei auta sinuakaan, jos lihanmielessä heilut, mitä heilut ja pelleilet Jumalasi edessä, pilkaten Sapatin Herran sanoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkevinsapattilahko kirjoitti:

Adventismin mukaan Paavi on peto.

Tuliko Paavista peto v. 1844 vai minä vuonna?

Minä vuonna Suomessa otettiin sunnuntai pedonmerkki käyttöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu