Soini taas oikeassa. Tyrmäys Eurolle (MOT)
Vaalit 2014
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Soinivaara. Soini taisi olla sittenkin oikeassa.
http://yle.fi/uutiset/soininvaara_euro_kaatuu/6228415
Rupla korvasi dollarit
Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Rupla korvasi dollarit
Kun Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet painivat velkaongelmissa, idän talouksilla menee hyvin. Samalla niiden luotto lännen valuuttoihin on heikentynyt. Yhä suurempi osa Venäjän ja Kiinan kaupasta käydäänkin jo muilla kuin euroilla ja dollareilla.
Kreikka puhkaisi Euroopan velkavetoisen talouskuplan, ja sai kansainväliset yritykset epäileväisiksi euron suhteen. Maailmantalouden uudet veturit eivät kuitenkaan ole palanneet dollarien piiriin, vaan luottavat yhä enemmän omiin valuuttoihinsa.
Venäjän toiseksi suurimman pankin VTB Groupin toimitusjohtaja Andrei Kostin arvioi, että Venäjän ja Kiinan kaupasta yhä suurempi osa käydään nykyisin ruplilla ja yuaneilla dollarien ja eurojen sijaan.
– [Epävakaus] on nostanut esiin nykyisen rahajärjestelmän vaarat ja herättänyt kysymyksiä, josko siirtyisimme käyttämään muita valuuttavarastoja, Kostin arvioi World Economic Forumin tapaamisessa Ho Chi Minhissä, Vietnamissa uutistoimisto Bloombergin mukaan.