Voin kertoa että suomen uuden sukupolven artistiksi lukeutuva Anna Abreu ei vielä ole juurikaan päässyt menestyksen makuun. Mutta vaikuttaa siltä että Anna Abreun veri vetää rapakon taakse Amerikkaan luomaan itselleen parempaa tulevaisuutta mitä ikinä suomessa on mahdollista saavuttaa. Sillä tänään suomalainen Anna Abreu on parhaillaan Los Anglesissa tapaamassa suomalaista jääkiekkomaailman menestyjänä tunnettua Teemu Selännettä. Ja aivan varmuudella Anna Abreun toiveena on tunnettujen henkilöiden kautta solmia niin tuiki tärkeitä yhteyksiä saavuttaakseen vielä niin kaipaansa julkisuuden viihdemaailmassa.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014012217961808_vi.shtml
Suomen Kansallistietäjä Raakkunalla on jälleen kerran ilo tuoda palstamme kautta esiin varsin ihmeteltävällä tavalla tulevaisuutta, joka Anna Abreun kohdalla tulee olemaan vasta muutamien vuosien päästä ajan virrassa saavutettavaa real todellisuutta, jolloin Anna Abreu on selvästikin saavuttanut unelmansa kansainvälisen viihdemaailman tunnettuna artistina
http://www.youtube.com/watch?v=NLJNIhZ8yto
Voitte jälleen todeta trailerin alaviitteessä varsin harhauttavan päiväyksen 2014. Ja toivon että tämän harhauttavan päiväyksen takia tulevaisuuden ilmoitustani epäilevät henkilöt ottaisivat selvää on Anna Abreu vielä toistaiseksi kyennyt levyttämään Ra-ta-ta.ta kaltaista musiikki esitystä. Ja jos joku kykenee osoittamaan että Anna Abreu jo tässä vaiheessa kyennyt levyttämään esiteyn kappaleen, niin samalla kumoatte Suomen Kansallistietäjän kaikki palstallamme aiemmin esitetyt tulevaisuuden väitteet.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Auringosta Jeesus Kristus tuntee täydellisesti aivan jokaisen ihmisen menneisyyden sekä sielunsa salattua syvintä myöten. Niinpä tahdon esitellä suomalaiseen Aaltosen sukuun kuuluvan ½ Romani henkilönä tunnetun Rock artistin Andy McKoyn.
Auringosta annettu DNA virtual mainos.
http://www.youtube.com/watch?v=3YITLrILXYk
Anna Abreu esittää aiemmissa inkarnaatioissaan ansaitsemallaan ammattiohjelmalla varsin kelvollista kansainvälistä viihdeohjelmaa NWO:ssa.
Mutta kuitenkin vasta silloin kun Tuomiopäivän merkeissä kaikkein pahin on ohi.
When the "Worst Part Is Over"
http://www.youtube.com/watch?v=dnVmFdNyjrA
Suomen aito Kansallistietäjä Raakkuna voi kertoa Auringosta Jeesuksen Kristukselta annetun tiedon perusteella että suomalaisen Anna Abreun aikaisempi inkarnaatio tuli elettyä Unkarin maaseudulla ½ Juutalaisessa perheessä.
http://www.youtube.com/watch?v=O1N1g4nEI5A
Kaikki luuli ettei Aaltosen poika klaaraa tätä......
http://www.youtube.com/watch?v=aTI4wlR39z0
Anna Abreu esittää tulevaisuudessa kaiken suosionsa keskellä välillä myös varsin laadukkaasti melankolista viihdettä.
"Silent Despair" (hiljainen epätoivo)
http://www.youtube.com/watch?v=nkuXeAduzZ8
Kivaa, kun sulla on keskustelukumppani ihan omasta takaa!
Kauanko olet ajatellut jatkavasi?
Kuka sulle maksaa?
Tampereen poliisi?
Raakkuna on ihastunut Annaan...
Runkkaa lapselle...
http://www.youtube.com/watch?v=lC7UEm87uyY
siis anteeksi en nyt täysin käsitä raakkuna näitä auringosta tuotuja virtuaali esityksiä. Mielestäsi siis anna abreun levyttämät biisit eivät ole oikeasti olemassa vielä, vai kuinka, en ihan pysy perässä, jos siis voisit hiukan avata tätä asiaa.