Kirkko ehdottaa, että huorintekij.. eikun uusperheitten vihkikaavassa vihittävät voivat luvata myös uuden puolisonsa lapsille, että pitävät heistä huolta.
Miksi? Eihän mieskään enää pidä vaimostaan huolta, ja puolisoita rutiininomaisesti kampitetaan avioehdoilla ja anoppien testamenttirajauksilla. Luterilainen kirkko kun siunaa sen että lasten vanhemmat saavat rikkoa vihkilupaukset, hylätä toisensa ja ottaa uudet puolisot, niin ei ihme että lapset kokevat turvattomuutta.
No auttaako turvattomuuteen sitten se, että lisätään vihkikaavaan vielä enemmän tyhjiä lupauksia jotka kohdistetaan suoraan lapsiin? Ei minun mielestäni. Tuolla vain varmistetaan se, että lapset jo ennen täysi-ikäisyyttään oppivat ettei keneenkään eikä edes kirkkoon voi luottaa. Eri asia olisi, jos vihittävät oikeasti sitoutuisivat lain tai edes kirkon auktoriteetin edessä johonkin, mutta niinhän ei tietääkseni ole. Kaikki on helposti purettavissa ja unohdettavissa niin kuin tähänkin asti.
Miksi? Eihän mieskään enää pidä vaimostaan huolta, ja puolisoita rutiininomaisesti kampitetaan avioehdoilla ja anoppien testamenttirajauksilla. Luterilainen kirkko kun siunaa sen että lasten vanhemmat saavat rikkoa vihkilupaukset, hylätä toisensa ja ottaa uudet puolisot, niin ei ihme että lapset kokevat turvattomuutta.
No auttaako turvattomuuteen sitten se, että lisätään vihkikaavaan vielä enemmän tyhjiä lupauksia jotka kohdistetaan suoraan lapsiin? Ei minun mielestäni. Tuolla vain varmistetaan se, että lapset jo ennen täysi-ikäisyyttään oppivat ettei keneenkään eikä edes kirkkoon voi luottaa. Eri asia olisi, jos vihittävät oikeasti sitoutuisivat lain tai edes kirkon auktoriteetin edessä johonkin, mutta niinhän ei tietääkseni ole. Kaikki on helposti purettavissa ja unohdettavissa niin kuin tähänkin asti.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En kannata. Em. olikin jo aika raflaavasti mainittu miksi ei kannata ottaa lapsia mukaan vihkikaavaan. Antaa nyt lasten olla rauhassa vanhempien välisistä suhteista. Koskaan ei tiedä oliko tämä nyt se viimeisin lupaus, vai tuleeko kenties myöhemmin mukaan myös muita.
"ei näin"
Puhut "vihkilupauksista". Olen vihkinyt useita pareja ja jatkuvasti törmännyt tähän väärinkäsitykseen.
Vihkikaavassa EI LUVATA yhtään mitään, vaan LAKI edellyttää, että vihkiminen tapahtuu parin omasta tahdosta, ei esimerkiksi vanhempien tahdosta. Siksi kysytään morsiusparin tahtoa, mutta eivät he voi luvata, että he tahtovat näin myös tulevaisuudessa.
Morsiusparin tahto on kysyttävä, tapahtuipa vihkiminen sitten missä tahansa kirkkokunnassa tai maistraatissa.
Vihittäviltä kysyttäviksi kysymyksiksi on kaksi vaihtoehtoa:
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
"Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"
Kysymykset korostavat avioliittoa julkisena sitoutumisena. Jumalan ja seurakunnan edessä ilmaistaan tahto rakastaa toista. Kysymysten jälkeen puolison vasemman käden nimettömään pujotetaan sormus liiton ja yhteyden symbolina."
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/5A6648A85A3E6B4DC22570840043D643?OpenDocument&lang=FI
Jaa, ja tämäkö on vain parin tahdonilmaus, julkisella sitoutumisella ei niin väliä, eikä silläkään että tämä tahdonilmaus on ilmaistu Jumalan kasvojen edessä.
Vihkikaavassa kysytään tahtoa juuri sen vuoksi, kun pitää selvittää ovatko osapuolet vihittävissä elinikäiseen avioliittoon, joka päättyy aikanaan toisen osapuolen kuolemaan. Koko toimituksen läpikäyminen on erittäin vakava sitoumus todistajien läsnäollessa. Lupauksen sanat toki saatetaan sanoa jo kosinnassa ja kosinnan hyväksymisessä, mutta vihkiminen sinetöi avioliiton.
Käytännön totuus luterilaisuudessa onkin toinen. Kuten sinunkin kertomasi osoittaa, niin luterilainen vihkiminen on jo jonkin aikaa ollut tyhjä ja sisällyksetön toimitus ja avioliitto kuollut tai vähintään pahasti rampa instituutio.
PS. En ole konservatiivi enkä vastusta avioeroa kategorisesti kaikissa tapauksissa, mutta huumorini kirkon pelleilyä ja välinpitämättömyyttä kohtaan alkaa hiipua.
Papiston tehtävä on noudattaa lakia. Avioliittoon vihkiminen on myöhemmin syntynyt. Alkuseurakunta ei tuntenut sitä. Kaanaan häät vietettiin juutalaisen perinteen mukaan, jossa ei myöskään tarvita vihkimistä, vietettiin kuitenkin juhlaa. KAIKKI alkuseurakunnan parit elivät avoliitossa.
Avioliittoon vihkimisellä ei olekaan mitään kirkollista taustaa. Aivan yhtä pätevä kirkon kannalta on maistraattivihkimys. Myös Luther katsoi, että avioliittoon vihkiminen on puhtaasti MAALLINEN asia. Tehtävän antoi papistolle Ruotsin kuningas, ei Jumala. Tätä perinnettä on noudatettu, mutta se voisi olla toisinkin.
Tuntien ihmisen heikkouden ajatus ihmisen antaman lupauksen sitovuudesta on pelkkää hyväuskoista haihattelua. Jopa helluntaiseurakunnassa opetetaan, että ihmisen antamat lupaukset ovat Jumalan silmissä naurettavia. Jos sellaisia on tullut lausuneeksi, Jumala ei ole ollut kuulevinaan. Vain Jumalan antamat lupaukset voi ottaa tosissaan.
Vaikka ihminen sanoisi vihkimisen hetkellä, että hän TAHTOO rakastaa toista aina kuolemaan asti, hän ei voi LUVATA, että hän rakastaa. Siksi kirkkokin varoo syyllistymästä siihen, että vihkiparilta herutettaisiin ylisanoja.
"ei näin"
Kuten edelliselle vastasin, avioliittoon vihkimisen tehtävän on antanut yhteiskunta, alunperin Ruotsin kuningas, ei Jumala. Papisto noudattaa, niinkuin muutkin ihmiset, eduskunnan säätämää lakia. Ei ole meidän vallassamme, mitä tuleman pitää.
Toki toivomme, että avioliitto olisi pysyvä ja monta sataa paria vihkineenä ja pareja jututtaneena voin kertoa, etten ole tavannut ainoatakaan paria, joka ei olisi toivonut samaa ja ollut aivan tosissaan. Jopa useampaan kertaan vihittävät ajattelevat AINA, että nyt se on viimeinen kerta. Joka muuta kuvittelee, luulee omiansa.
Lain mukaan pappi on velvollinen pyydettäessä vihkimään. Laki ei anna mahdollisuutta kieltäytyä vihkimästä, jos epäilee, että avioliitto ei kestäkään. :)
"Kuten edelliselle vastasin, avioliittoon vihkimisen tehtävän on antanut yhteiskunta, alunperin Ruotsin kuningas, ei Jumala. Papisto noudattaa, niinkuin muutkin ihmiset, eduskunnan säätämää lakia. Ei ole meidän vallassamme, mitä tuleman pitää. "
Kristinuskossa Jumala on antanut papeille avioliittoon vihkimisen tehtävän. Vanhoissa kirkoissa se on sakramentti. Näillä kirkoilla on myös oikeus vaatia vihittäviltä aitoa sitoutumista ja kieltäytyä vihkimästä, mikäli sitä sitoutumista ei ole. Näin myös Suomessa.
Myös luterilaisuudessa oli pitkään käytännön tasolla kristillinen kulttuuri, jossa avioliitto oli normaalisti elinikäinen. Vaikka laki salli eroamisen, niin kirkossa oli itsestäänselvyys että ero ei ole normaali vaihtoehto, vaan liitossa pysytään eikä vain ajatella että pysytään.
"uusperheitten vihkikaavassa vihittävät voivat luvata myös uuden puolisonsa lapsille, että pitävät heistä huolta."
Hyvin yleinen väärinkäsitys on, että vihittävät vihkikaavassa jotain lupaisivat toisilleen. Näin ei ole asia, vaan vihkijä kysyy kummaltakin erikseen 'tahdotko'. Kumpikin vastaa 'tahdon' ja se on vastaus vihkijälle, ei puolisolle.
Miten tähän liitetään lapset? Kysymykseen liitetään myös lapset 'ja tahdotko huolehtia myös puolisosi lapsista'. Vastaus 'tahdon' annetaan taaskin vihkijälle. Lapsille ei luvata mitään. Eikä puolisolle.
Sen jälkeen on tyhmää ilmoitella hääkuvan kera lehdessä, että sanoimme toisillemme tahdon silloin ja silloin.
Ihmiset nyt ymmärtävät toimitukset ihan miten sattuu ajattelematta niitä sen enempää.
Onhan aivan vallitseva tapa ilmoittaa myös kasteesta, että lapsi "sai kasteessa nimen", vaikka eihän kaste mikään nimenantotoimitus edes ole. Siinä vain kastetaan lapsi, jolle vanhemmat ovat jo antaneet nimen.
Kasteella on ihan oma merkityksensä, ja toivon mahdollisimman monen ottavan siitä itse selvää, sillä tavalla edes jotain saattaa jäädä omaan ajatteluunkin, ehkäpä kehitys oikeaksi kristityksikin pääsee käyntiin.
Ja siitä avioliittoon vihkimisestä. Eihän sitä ole Jumala keksinyt, vaan ihmiset ovat solmineet avioliittoja aina, myös ennen kristinuskon syntymistä, luterialaisuudesta nyt puhumattakaan.
Kun Kirkon opillinen perinne on täysin tuntematonta, kaikenlaiset maallikot voivat saarnata ja provosoida vaikka minkälaisia asioita. Todellisuudessa kuitenkin avioliittoon vihkiminen on Kirkon pyhistä toimituksista kaikkein nuorin, se otettiin käyttöön vasta 800-luvulla, jolloin kukaan ei tiennyt yhtään mitään luterialaisuudesta saati sitten Lutherista.
Kaikesta huolimatta avioliittoja on aina ollut, ja todellisuudessa avioliitto onkin juridinen sopimus, jolla sovitaan kaikista lasten elatukseen ja perinnönjakoon liittyvistä asioista yhdellä kertaa. Kyse ei ole esim. siitä että silloin vasta Jumala antaisi luvan seksiin. Avioliitossa ei edes tarvitse olla seksiä, eikä lasten siittäminen ole ollenkaan tarpeellista, vaikkakin se on aika yleistä avioliitossa.
Nykyisin luterialainen avioliittoon vihkiminen noteerataan juridisesti päteväksi, sen sijaan se ei ole pätevä kristillisessä mielessä, sitä eivät tunnusta oikeaksi Kirkon kumpikaan haara, ei siis Ortodoksinen eikä Katolinenkaan kirkko.
Toki se on pätevä luterialaisuudessa, ja avioliittoa voidaankin kutsua siellä luterialaiseksi heteroavioliitoksi, ainakin siihen asti kunnes myös homopareja aletaan vihkiä, jos siis heitä aletaan vihkiä.
Olette vain itse niin väärässä, jos kirjoitatte uusioperheen perustaneista huorintekijöinä. Hävetkää! En tiedä Lutherista, mutta ainakin Kristus opetti rakastamaan kaikkia lähimmäisiä, ei koskaan tuomitsemaan. Ja lähimmäisten rakastaminen tarkoittaa lähimmäisten kunnioittamista. Mikä te olette ketään arvostelemaan?
Kun näitä vastaavia huonoja ja epäkristillisiä asenteita näkee niin sein täällä luterialaisessa keskustelussa, mieleeni on tullut, että onko luterialaisuus edes minkään virallisenkaan käsityksen mukaan kristillinen uskonto? Luultavasti sen "puhdistus" on jo edennyt selkeästi omaan suuntaansa monien muiden lahkojen tapaan, eikä sen kannattajillakaan voi siten olla juuri mitään haileaakaan käsitystä, miten kristittynä pitäisi jatkuvasti kilvoitella aina vain paremmaksi kristityksi.
Luterialainen voi siis ylentää itsensä ja jakaa tuomioitaan minne sattuu ihan oman oppinsa mukaan, onko näin?
"Mikä te olette ketään arvostelemaan"
En mikään. Minut on kasvatettu liberaalin luterilaisesti ja elämäni on ollut sen mukaista ja parannuksen tekeminen vaikeaa.Tiedän myös, että myös siveät lesket perustavat uusioperheitä, eivätkä he tietenkään ole huorintekijöitä.
Vaikka olen vihainen ja kirjoitan sen mukaisesti, niin en ole itseäni ylentänyt enkä toisia halveksinut. Keskustelen opista ja käytännöistä, ei kaikkea tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.
No siinä tapauksessa ehdotan, että yritätte saada aikaan jonkinlaisen muutoksen elämässänne. Ei kai kukaan voi olla tuomittu elämään kodistaan saamien oppien mukaan, jos tekevät vihaiseksi ja koko elämän onnettomaksi. Omasta kasvatuksestaankin voi päästä eroon, jos oikein yrittää. Teidän pitää vain kysyä itseltänne, haluatteko te tosissanne olla liberaalin luterialainen, vai haluatteko te olla esimerkiksi kristitty, joka kokee koko kristityn maailman omakseen?
Oman käsitykseni mukaan luterialaisuus kuuluu samaan lahkojen joukkoon kuin helluntailaisuus, vanhoillislestadiolaisuus ja mitä niitä nyt onkaan. Tyydyttekö te sellaiseen lahkouskonnollisuuteen?
"Oma käsitykseni mukaan luterialaisuus kuuluu samaan lahkojen joukkoon kuin helluntailaisuus, vanhoillislestadiolaisuus ja mitä niitä nyt onkaan."
Tuo on todella ihan oma käsityksesi. Sillä ei ole paljonkaan tekemistä tosiasioiden ja muiden käsityksen kanssa.
"ei näin"
Kun 60-luvulla aloitin opintoni, vaikutti erittäin voimakas herätysliike nuorison keskuudessa, viides herätys. Sen TÄRKEITÄ oppeja, joita viitoslaiset myös äänekkäästi julistivat, oli avioliiton kestäminen kuolemaan asti. Tätä nuoret intoilivat uskoessaan, että HE noudattavat tätä oppia tulevaisuudessakin.
Kun vuosikymmeniä kului, yhä useammat ja useammat viitoslaiset kokivat vastoin odotuksiaan haaksirikon avioliitossaan. He olivat aika hiljaa mennessään uudelleen naimisiin. Koko liike joutui muutenkin myöhemmin pyytämään anteeksi nuoruuden kirkasotsaisuutta ja siinä tekemiään kivikovia ratkaisuja.
Onneksi elämän varrella oppii yhä selvemmin näkemään ihmisen heikkouden ja Jumalan rajattoman anteeksiantamisen. Elämänsä ehtoona enää harvat panevat toivonsa ihmisen kykyyn toimia hyvien periaatteiden mukaan. Jumala todellakin antaa KAIKEN anteeksi Kristuksen tähden.
Taas haluan tarkistaa, että onko luterilaisessa uskonnossa kolmiyhteinen Jumala, eli tunnetaanko ja ymmärretäänkö pyhä Kolminaisuus käytännössä kristillisen opin mukaisesti?
Olen kuullut myös sanonnan, ettei luterilaisuudessa ole mitään pyhää?
"ei näin"
Huomasin vielä edellä väitteesi, että Jumala olisi antanut avioliittoon vihkimisen pappien tehtäväksi. Lukenet uudelleen Raamattua sillä silmällä, onko näin.
a) Missään kohti ei mainita, että alkukirkossa olisi ollut avioliittoon vihkimistä.
b) Alkukirkko ei tuntenut erityistä pappeutta, vain yleisen pappeuden.
Seurakuntaa johti episkopos, kaitsija, joka hänkään ei ollut pappi muuten kuin siinä mielessä kuin kaikki muutkin kristityt. Luterilainen kirkko ei usko "lisääntyvään valoon". Jos asiaa ei ollut alkukirkossa, ei sitä voi tulla myöhemminkään.
Sen sijaan Rooman kirkko, ortodoksikirkko ja esikalkhedoniset kirkot nojaavat "lisääntyvään valoon" ja kirkolliskokouksien päätöksiin.
Me siis luterilaiset "papit" emme ole millään tavalla enemmän pappeja kuin kaikki muut kristityt, mutta meillä on jo Ruotsin kuninkaalta periytyvä VELVOLLISUUS vihkiä avioliittoon.
Paitsi mitä nyt sitten tehdään , kun ei kukaan usko enää siihenkään?
Joitakin pappeja myöten?
Elämme vain itseämme varten ja nautimme elämästä täysin siemauksin toistemme kustannuksella?
Ihminen on niin mukava, että se muuten vain käyttäytyy kivasti kaikki toisiaan kohtaan ja rakastaa toisiansa?
Sen takia tämä varmaan onkin sellainen paratiisi.
Nyt kun kirkkokin on saanut heidät uskomaan, että he ovat toisiaan rakastavia ja suloisia kaikessa karmeudessaan, he eivät tietenkään tarvitsekaan Kristusta mihinkään.
Et taida lukea nuorten palstoja, ne ovat aika hurjia. Et taida tietää mitään toogajuhlista laivalla? Ei, ei kun kirkkokin on samaa mieltä, kunnon bilehiletys päälle ja naidaan kaikkea mikä liikkuu ja ollaan vielä ylpeitäkin siitä. Ja muksut saavat pärjätä omillaan.
"vain tarkistaakseni", luterilainen ajattelu uskoo kuten Rooman kirkko Kolmiyhteiseen Jumalaan mukaanlukien uskontunnustuksen myöhemmän lisäyksen, jonka mukaan Pyhä Henki lähtee myös "Filioque", "ja Pojasta. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy lisäystä. Myös esikalkhedoniset kirkot uskovat Kolmiyhteiseen Jumalaan. Erot ovat Kristuksen persoonassa.
Ajatus, että luterilaisessa kirkossa ei olisi mitään pyhää, on tietysti toisinajattelevien näkemys, lähinnä tiukkahenkisten sekä luterilaisen että muiden kirkkokuntien jäsenten. Ajatusta esiintyy erityisesti vastauskoontulleiden nuorten keskuudessa.
Vanhemmat muistavat joka välissä pilkata Jumalaa lapsilleen ja mitä kaikkea kauheata kristinusko on saanut aikaiseksi.
He ovat täydellisen vieraantuneita alkeellisista asioista.
Kuulemma joku kirjailija oli sanonut tv:ssä, että hän ei ole kristitty, hän ei usko jälleensyntymään.
Hih hih. Ei kristinuskossa mitään jälleensyntymää ole. Kirjailija. Olipa sivistymätön.
Itse ehdottaisin, että jättäisimme kokonaan avioliiton kirkosta, ei siellä tuollaisia narrinäytelmiä tarvitse pitää.
Ja todellakin, ei mikään ihme, etteivät lapset usko, sillä kun ei vanhempiin voi luottaa, ei tietenkään Jumalaankaan.
Ei minusta kirkko ole kuitenkaan show- ja viihdekeskus, joka lisää viihdyttää viihdykkeeseen ihastuneita, rahassa kiereskeleviä ihmisiä. Jotka antavat välillä köyhälle almun liiastaan ja mainostavat sitä suureen ääneen toreilla ja turuilla.