Saarnoissa selitettyä

Outoja selityksiä

Eilen oli Hyvän Paimenen sunnuntain teemapäivä. Muistan kun ennen puhujat selittivät useinkin että paimen saattoi lyödä omille teilleen pyrkivältä lampaalta jalan poikki ja lastoittaa sen, jolloin karkaaminen oli mahdotonta. Varsinkin hoitokokousten ajalta muistuu mieleen tällaisia selityksiä. Vieläkö joku saarnaa tähän malliin?

39

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väärää opetusta

      Toinen outo selitys, että lampaat ovat tyhmiä eläimiä, ne vaan määkii ja seuraa paimenta.
      Raamatussa ei missään lue, että lampaat ovat tyhmiä. Tutkimusten mukaan lampaat ovat hyvinkin viisaita, he ovat selvinneet sen takia vihollisten keskellä, koska ne pysyvät laumassa.

      • 3+3

        "Tutkimusten mukaan lampaat ovat hyvinkin viisaita, he ovat selvinneet sen takia vihollisten keskellä, koska ne pysyvät laumassa."

        Ei käyttäytyminen tee eläimestä suoranaisesti viisasta. Laumaeläimistä pisimpään selviytyvät yksilöt, jotka pysyvät lauman mukana, koska laumasta eksyvät yksilöt joutuvat petojen saaliiksi. Lauman mukana pysyminen on viisasta, mutta ei kerro eläimen älykkyydestä vielä mitään.

        Viisaus on kykyä ratkoa ongelmia ja oppia.
        Esim lintujen leimautumine emoon on viisasta, mutta ei tee linnusta viisasta koska leimautuminen tulee periytyvänä. Lintu, jolta kyky leimautumiseen puuttuu, ei selviydy luonnossa, koska kadottaa emonsa.

    • Pimeetä opetusta!

      Maallikkosaarnaajat selittävät vuosikymmenestä toiseen, että uskovaisen tulee lisääntyä maksimaalisesti, koska Onan ei halunnut siittää veljensä leskelle lasta.

      Nämä asiat eivät liity millään tavalla toisiinsa, vaikka näin aivan yleisesti seuroissa saarnataan.

    • väärää opetusta

      Löysin keskustelun tuolta lestadiolaisuus -palstalta, siellä on kaksi kohtaa, jossa on keskusteltu tästä asiasta, että karanneelta lampaalta lyödään etujalat poikki, joku E.H olisi näin saarnannut. Onko esikoislestadiolaisuutta?

      "Kadonneen :lle
      Paimen haki kadonneen takaisin, hän löysi ja armahti sitä , Se taas tarkoittaa EH. n. saarnassaan tuomalla esimerkillä sitä, että paimenilla oli iso ryhmysauva, sitä varten että karanneelta lampaata, lyötiin jalat poikki, sitten paimen lastoitti jalat sitoi ne nosti harteille ja toi takaisin laumaan, kertovat että tälläinen lammas ei enää loskaan karannut . "
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/5320982

      oo sae on eksynyt vuorille ja silloin se on ( opillisesti eksynyt ) josta EH
      sanoi aikanaan ,Itämailla oli tapana tälläinen eksynyt lammas kun tavoitettiin
      Paimen löi Rymysauvallaan jalat poikki , ja lastoitti ne , ja kun hän oli 2 vko
      kantanut Lammasta ja jaslat alkoi kantaa asia oli ok. mutta siitä lapaasta ei
      tarvinnut koskaan enää kantaa murhetta, se oli kaikkein kunnollisin ja aina
      oli ja teki mitä Paimen tahtoi.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11832332

      Muistan, että vl-seuroissakin olisi näin saarnattu aikasemmin, mutta minäkään en ole enää tämmösitä kuullut seuroissa saarnattavan.

      Mutta viime kesänä Tuomas Hänninen saarnasi Ranuan kesäseuroissa, että lammas on tyhmä eläin.

      • Upotuskastajatar

        Onko taivaaseen pääsy tuollaista pähkäilyä? Tiedätkö että 90% lestadiolaisista ei edes tiedä miksi muilla uskoilla *ei pääse* taivaaseen. He ovat vaan kuulleet etteivät muut pääse. Heidän osalta siis taivaaseen pääsy on helppoa, kun on kuullut ettei muut pääse, mutta itse pääsee koska niin minulle sanottiin. Heidän ei tarvitse pähkäillä kuten sinun. Heidän tarvitsee vain uskoa että on oikeassa uskossa ymmärtämättä edes mitä uskoo ja miten se eroaa muista uskonnoista. Helppoa kun heinän teko. Mukana ollaan!

      • vl-täti

        Jumalan on tehtävä epäuskoisesta ihmisestä ensin 'raajarikko' (hengellisessä mielessä), ennenkuin hän voi saattaa hänet omaan valtakuntaansa syömään Elämänleipää (Elämänleipä on Herra Jeesus Kristus, - Leipä joka tuli alas taivaasta (Manna)). Autuas on se, joka saa syödä tätä Leipää Jumalan valtakunnassa!

        1. Moos. 32:
        24 Mutta Jakob jäi sille puolelle yksinänsä. Silloin paineli yksi mies hänen kanssansa, siihenasti kuin aamurusko nousi.
        25 Ja kuin hän näki, ettei hän voittanut häntä, rupesi hän hänen reiteensä, niin että Jakobin reisiluu horjahtui painellessa hänen kanssansa.
        26 Ja hän sanoi: päästä minua, sillä aamurusko nousee. Mutta hän vastasi: en minä päästä sinua, jolles siunaa minua.
        27 Ja hän sanoi hänelle: mikä sinun nimes on? hän vastasi: Jakob.
        28 Ja hän sanoi: ei sinua sillen pidä kutsuttaman Jakob, vaan IsraEl: sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa, ja olet voittanut.
        29 Ja Jakob kysyi häneltä, ja sanoi: sanos nyt sinun nimes. Mutta hän sanoi: miksis minun nimeäni kysyt? Ja hän siunasi häntä siinä paikassa.
        30 Ja Jakob kutsui sen paikan Pniel: sillä minä olen nähnyt Jumalan kasvosta kasvoon, ja minun sieluni on vapahdettu.
        31 Ja aurinko nousi, koska hän Pnielin ohitse kävi, ja hän ontui reidestänsä.

        Matt. 18:8
        Mutta jos kätes taikka jalkas pahentaa sinun, niin leikkaa ne pois, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun elämään sisälle mennä ontuvana taikka raajarikkona, kuin että sinulla olis kaksi kättä eli kaksi jalkaa, ja sinä heitettäisiin ijankaikkiseen tuleen.

        Mark. 9:45
        Ja jos jalkas on sinulle pahennukseksi, hakkaa se pois: parempi on sinulle, että ontuvana elämään menet, kuin jos sinulla olis kaksi jalkaa ja heitettäisiin helvettiin, sammumattomaan tuleen,

        Luuk. 14:
        12 Mutta hän sanoi myös sille, joka hänen kutsunut oli: kuin päivällistä tai ehtoollista teet, niin älä kutsu ystäviäs, eli veljiäs, ei lankojas, taikka rikkaita kylänmiehiäs: ettei he joskus sinua myös jälleen kutsu, ja sinulle maksa.
        13 Mutta kuin pidot teet, niin kutsut köyhiä, raajarikkoja, ontuvia, sokeita:
        14 Niin sinä olet autua; sillä ei heillä ole varaa sinulle maksaa, sillä sinulle pitää maksettaman vanhurskasten ylösnousemisessa.
        15 Mutta kuin yksi ynnä atrioitsevista nämät kuuli, sanoi hän hänelle: autuas on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa.
        16 Niin hän sanoi hänelle: yksi ihminen teki suuren ehtoollisen ja kutsui monta,
        17 Ja lähetti palveliansa ehtoollisen hetkellä sanomaan kutsutuille: tulkaat, sillä kaikki ovat valmistetut.
        18 Ja he rupesivat järjestänsä kaikki itseänsä estelemään: ensimäinen sanoi hänelle: minä ostin pellon, ja minun pitää menemän sitä katsomaan: minä rukoilen sinua, sano minun esteeni.
        19 Ja toinen sanoi: minä ostin viisi paria härkiä, ja menen niitä koettelemaan: minä rukoilen sinua, sano minun esteeni.
        20 Ja kolmas sanoi: minä olen emännän nainut, ja en taida sentähden tulla.
        21 Ja kuin se palvelia tuli, sanoi hän nämät herrallensa. Silloin perheenisäntä vihastui ja sanoi palveliallensa: mene nopiasti kaupungin kaduille ja kujille ja saata tänne vaivaiset ja raajarikot, ontuvat ja sokiat.

      • vl-täti
        vl-täti kirjoitti:

        Jalkojen ja käsien lisäksi myös väärät silmät pitää puhkaista hengellisessä mielessä:

        Joh. 9:
        39 Ja Jesus sanoi: minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman.
        40 Ja muutamat Pharisealaisista, jotka hänen tykönänsä olivat, kuulivat nämät ja sanoivat hänelle: olemmeko mekin sokiat?
        41 Jesus sanoi heille: jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä; mutta että te sanotte: me näemme, sentähden teidän syntinne pysyy.

        Matt. 5:29
        Jos oikia silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.

        4. Moos. 16:14
        Jalosti sinä olet meidät johdattanut siihen maahan, jossa rieskaa ja hunajaa vuotaa, ja annoit pellot ja viinamäet perinnöksi. Tahdotkos vielä näiltä miehiltä silmät puhkaista? emme tule sinne.

        Luuk. 11:
        34 Silmä on ruumiin valkeus: kuin siis sinun silmäs on yksinkertainen, niin myös koko sinun ruumiis on valaistu; mutta kuin se paha on, niin myös sinun ruumiis on pimiä.
        35 Katso siis, ettei se valkeus, joka sinussa on, olisi pimeys.
        36 Sentähden jos koko sinun ruumiis on valaistu, ja ei ole siinä yhtään pimiää paikkaa, niin se tulee kokonansa valaistuksi, koska valkeus niinkuin kirkkaalla leimauksella sinun valaisee.

        Matt. 6:23
        Mutta jos silmäs on paha, niin koko ruumiis on pimiä. Jos siis se valkeus, joka sinussa on, on pimeys, kuinka suuri on itse pimeys?

        Matt. 18:9
        Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun silmäpuolena elämään sisälle mennä, kuin että sinulla olis kaksi silmää, ja sinä heitettäisiin helvetin tuleen.

        Mark. 9:47
        Ja jos silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olis kaksi silmää ja heitettäisiin helvetin tuleen,

      • parempi silmäpuolena

        "Jalkojen ja käsien lisäksi myös väärät silmät pitää puhkaista hengellisessä mielessä:"
        Tämä ei pidä paikkansa, että väärät silmät pitäisi puhkaista hengellisessä mielessä. Lueppa kokonaan se kohta raamatusta.
        Siinähän Jeesus puhuu pedofiileistä, jotka viettelevät lapsia ja Jeesus todellakin tarkoittaa sitä, että fyysisesti jalan tai käden voi katkaista jos se viettelee syntiin.
        Nykyään pedofiileille on lääkkeitä, joilla seksuaalisuuden saa pois. Jeesus tarkoitti sitä, että parempi on lääkkeillä ottaa seksuaalisuus pois, kuin vietellä lapsia haureuteen.

        Matteus 18
        1Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"

        2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3 ja sanoi:

        "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. 4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. 6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Viettelykset
        7 "Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! 8 Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. 9 Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.

      • vl-täti
        parempi silmäpuolena kirjoitti:

        Minun nähdäkseni meidän molempien Raamatun tulkinnat tässä asiassa ovat oikeita. Sinä vain tulkitsit eri kuvakulmasta samoja Raamatun paikkoja. Olen samaa mieltä noiden tulkintojesi kanssa.

        Tulkinnoissasi oli mielestäni aika hyviä oivalluksia. Esimerkiksi se että tekstiyhteys oli juuri LASTEN PAHENTAMISTA käsittelevä. Siksi oli aivan oikein oivallettu että ensisijainen tulkinta näissä Raamatun paikoissa on nimenomaan LASTEN (ja henkisesti lasten kaltaisten) pahentaminen, kun käytetään sanaa pahentaa.

        Toisaalta Pyhä Henki opettaa selvästi, että siinä tarkoitetaan myös muuta pahennusta. Esimerkiksi itsensä pahentamista lankeamalla syntiin.

        Toki siihen voi sisältyä myös pedofilian synnit tekstiyhteyden perusteella. Ensisijaisesti nimittäin tekstiyhteys on tässä lasten pahentaminen (mutta lisäksi myös kaikki muu pahentaminen, esimerkiksi itsensä tai uskonveljen/-sisaren pahentaminen tai epäuskoisten pahentaminen niin että he eivät tee parannusta koska ajattelevat: "tuollaisia ilkimyksiä ja pervoja ne lestadiolaiset ovat".).

        On olemassa paljon muutakin lapsen pahentamista kuin pedofilia, joten näissä Raamatun paikoissa Herra Jeesus ei tarkoita varmastikaan VAIN pedofiliaa. Esimerkiksi kun vanhemmat kiroilevat tai riitelevät kiukkuisella äänellä lastensa kuullen. Lasten pahentamista on myös lapsille tiuskiminen, väkivalta lapsia kohtaan tai heidän eksyttäminen syntiin, esimerkiksi näyttämällä heille syntivideoita tai laittamalla heille kuulumaan syntimusiikkia.

        Aikuinen voi pahentaa lapsia (tai muita aikuisia) myös pahalla silmällä. Paha silmä on halveksiva, välinpitämätön tai rakkaudettomuutta huokuva katse. Toisaalta myös aikuisen seksuaalinen katse lapseen on tätä silmän pahennusta.

        Lisäksi siinä tarkoitetaan myös muiden ihmisten kuin lasten pahentamista, - myös itsensä pahentamista. Ensisijaisesti kylläkin lasten ja lasten kaltaisten pahentamista.

        Matt. 18:
        6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.

        Matt. 18:
        8 Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua...

        Matt. 18:
        1992:
        9 Ja jos silmäsi viettelee sinua...
        1776:
        9 Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs.

        Matt. 18:
        10 "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. ...

        Matt. 18:
        15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.

        Pahentamisella tarkoitaan syntiin eksyttämistä, elävästä uskosta pois eksyttämistä ja pahassa/väärässä tarkoituksessa tai välinpitämättömyyden johdosta aiheutettua mielen pahoittamista.

        Kaikki mielipahan aiheuttaminen toiselle ihmiselle ei ole kuitenkaan aina väärin. Esimerkiksi lapsia on syytä totuttaa myös pettymyksiin, eikä heitä saa kasvattaa 'pumpulissa'. Rikollisiakin tätyy rangaista, vaikka se saattaakin aiheuttaa heille pahaa mieltä. Nyt ei ole tarkoitus kuitenkaan verrata lapsia rikollisiin, sillä en ole lapsivihaaja.

        Myös oikea raittiissa opissa pysyvä puhe voi aiheuttaa pahennusta eli pahaa mieltä KIEROUTUNEISSA epäuskoisissa ihmisissä (mm vääräuskoisissa ja teeskentelijöissä). Jumalan sana parantaa tai pahentaa.

        Matt. 11:6
        Ja autuas on se, joka ei pahene minusta.

        1. Kor. 1:23
        Mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juudalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi.

        Room. 9:33
        Niinkuin kirjoitettu on: katso, minä panen Zioniin loukkauskiven ja pahennuksen kallion, ja jokainen, joka hänen päällensä uskoo, ei pidä häpiään tuleman.

        Toisaalta myös väärä opetus aiheuttaa uskovaisille eli lasten kaltaisille pahennusta eli pahaa mieltä ja väärään eksytystä:

        Room. 16:17
        Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.

        1. Kor. 8:9
        Vaan katsokaat, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi;

        1. Kor. 11:17
        Mutta kuin minä tätä teille ilmoitan, en minä teitä kiitä, ettette kokoon tule parannukseksi, vaan pahennukseksi.

        Fil. 1:10
        Että te koettelisitte, mikä paras olis, ja olisitte vilpittömät, ei kellenkään pahennukseksi Kristuksen päivään asti,

      • etsivä-xx

        juuri tätä samaa saarnasi viidesläisen herätysliikkeen Vähäsarja saarnassaan.

        Koko tämä väkivalta on minusta pietismin perintöä. Minä pakenen kauas jokaisesta joka tällaista saarnaa. Siitä tulee nimittäin sellainen juttu että jos Pietari lähtee tätä tekemään ollaan vaarallisilla vesillä. Näitten saarnojen jäjiltä on paljon lapsiakin joille on särjetty herkkä mieli mutta ei olekaan koskaan tullut oikeaa uskoa vaan riittämättömyyden, huonouden, kelpaamattomuuden, taakan sieluunsa. Puoskarointina minä tällaista saarnaa pidän.

        Kun Kristus hakee pudonneen hän hakee elämän kolhiman ihmisen, ei Kristus ihmistä väkivaltaisesti pahoinpitele.

    • valmaluukka

      Paimensauva on sitä varten, että lammas saadaan vedetyksi vaikeista paikoista ylös paimenen olalle tai syliin. Vitsa on käärmeitten vuoksi, Paimen lyö maata, ei lammasta. Israelissa on kuusi vaarallista myrkkykäärmettä, jotka pakenevat, kun Paimen lyö maata. Lisäksi paimenella on lääkintävälineet mukana ja ehkä veitsi, jolla saa irti pahat ja likaiset kohdat haavan ympäriltä.

      • hihiiihiiii..

        Tuo on sitä järkiperäistä teologikieltä. Rahvas ei ymmärrä siitä höykäsenpölläystä, etkä sinä järkiteologina osaa rahvaalle sitä selittää, jos nyt "ymmärrät" sitä itsekään. On päivän selvää, että uskonto on psykologialla selitettävissä olevaa aivomassan liikehdintää, ts. seuraus aivopesusta. Huippu se että tuota turhuutta opetetaan vielä kaiken kukkuraksi yliopistossa, vaikka jopa osa leipäteologeistakin on sitä mieltä, että usko on henkilökohtainen asia, (jota opetetaan yliopistossa :D)

        Turhuuksien turhuus se vasta turhuus on.

    • Heino.

      Voi näitä raamatun sauvaselityksiä! Minä olen kyllä kuullut 70 luvulla selitettävän tätä, että sauvan päässä olevan mutkan avulla paimen kiskoo lampaan luoksensa ja sitten katkoo lampaalta jalan ja lopuksi lastoittaa sen ja näin lammas pysyy laumassa. Ensinnäkin, tuolloin ei paimensauvassa ollut koukkua sauvan päässä, taiteilijat ovat sen keksineet.

      Tällaisella selityksellä näyttäisi olevan kannatusta täälläkin. vl- täti: ”Jumalan on tehtävä epäuskoisesta ihmisestä ensin 'raajarikko' (hengellisessä mielessä), ennenkuin hän voi saattaa hänet omaan valtakuntaansa syömään.” Voisi kysyä, ovatko epäuskoiset Jeesuksen lampaita? Onko se kepillä hakkaamista, kun Jeesus kutsuu: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

      Tätä väitettään vl-täti perustelee Jakobin painilla. Hän sanoo Jakobia ”epäuskoiseksi”! Näinhän ei ole, kyllä Jakob uskoi Jumalaan, mutta oli ylpistynyt ja Jumalan oli kamppailtava hänen kanssansa, että hän huomaisi ylpeytensä, sen, että oikea turva löytyy vain Jumalasta.

      Oikean paimenen raamattu ilmoittaa meille ja sanoo, että on oleva yksi paimen ja yksi lauma, niin toiset paimenethan ovat silloin vääriä. Katsotaanpa miten Jeesus käyttää tuota sauvaa, ei hän ensinkään vahingoita sitä vikuroivaakaan lammasta, vaan puolustaa jopa niin paljon, että antaa henkensä lammasten edestä:
      Joh. 10:11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”
      Ps. 23:4 ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.”

      Olen tästä paimenen virasta ja sauvasta kirjoittanut aiemmin, joten en viitsi enää toistaa, mutta jos jotain kiinnostaa, laitan linkin kirjoituksiini:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/5558747#comment-29651354

      • selvännäkijä!

        Miksi et vanha ukko hakeudu hoitoon. Sinun pahoinvoinneistasikin kertova aurasi paljastaa minulle että vain terveyskeskus lääkärisi voi ohjata sinut oikealle psykiatrille joka päästäisi sinut, paitsi 70-luvusta, myös satukirjastasi, johon sairaudessasi aina viittaat.

        Sinä aloitatkin usein typerän viestisi sanalla "voi" ? Sinulla on sairaus ja voivottelet kuin "akat".

      • terve, terveempi
        selvännäkijä! kirjoitti:

        selvännäkijä kirjoittaa: "Sinulla on sairaus ja voivottelet kuin "akat".
        Sinä se vasta tervejärkinen uskova olet! Oletko itse käynyt lääkärissä, koska noin kauniisti osaat kirjoittaa? On se mukavaa, kun uskovaisissa on tervejärkisiäkin! Oletko muuten ajatellut, mitä Jeesus tarkoittaa, kun toteaa: "Eivät terveet tarvitse parantajaa."

      • selvännäkijä
        terve, terveempi kirjoitti:

        selvännäkijä kirjoittaa: "Sinulla on sairaus ja voivottelet kuin "akat".
        Sinä se vasta tervejärkinen uskova olet! Oletko itse käynyt lääkärissä, koska noin kauniisti osaat kirjoittaa? On se mukavaa, kun uskovaisissa on tervejärkisiäkin! Oletko muuten ajatellut, mitä Jeesus tarkoittaa, kun toteaa: "Eivät terveet tarvitse parantajaa."

        Erittäin hyvin Jeesuksen väitetään sanoneen! Allekirjoitan.

        Mitä tulee uskovaisuuteeni, niin kuten terveemmät jo huomasivat edellisestä viestistä, uskovainen en ole.

      • niin ja tuota...
        selvännäkijä kirjoitti:

        Erittäin hyvin Jeesuksen väitetään sanoneen! Allekirjoitan.

        Mitä tulee uskovaisuuteeni, niin kuten terveemmät jo huomasivat edellisestä viestistä, uskovainen en ole.

        Tosin vaikea uskoa, että Jeesus olisi ollut noin tyhmä että olisi alkanut itsestäänselvyyksiä hokemaan. Mutta tietty te aivopestyt ette tuotakaan yksinkertaista asiaa osaa sisäistää ilman että joku arvovaltainen, tässä tapauksessa Jeesus sen teille Raamatussa kertoo.

      • HeinolanHeli
        selvännäkijä! kirjoitti:

        Miksi et vanha ukko hakeudu hoitoon. Sinun pahoinvoinneistasikin kertova aurasi paljastaa minulle että vain terveyskeskus lääkärisi voi ohjata sinut oikealle psykiatrille joka päästäisi sinut, paitsi 70-luvusta, myös satukirjastasi, johon sairaudessasi aina viittaat.

        Sinä aloitatkin usein typerän viestisi sanalla "voi" ? Sinulla on sairaus ja voivottelet kuin "akat".

        Häpeäisit ja pysyisit vaiti ?

        Saatko enää edes synnin tuntoa ?

      • eikö vain
        HeinolanHeli kirjoitti:

        Häpeäisit ja pysyisit vaiti ?

        Saatko enää edes synnin tuntoa ?

        Kenen tulisi hävetä - terveenköä? Sen, eetä on terve, ei siinä ole häpeämistä!

      • selvännäkijä.
        HeinolanHeli kirjoitti:

        Häpeäisit ja pysyisit vaiti ?

        Saatko enää edes synnin tuntoa ?

        Minulleko osoitit viestisi? Kysyt saanko synnintuntoa. Ensiksikin pitäisi määrittää mitä synti on, hmmm.. Se on ihmisen keksimä sana ihmisen järjestä. Ihmisen järki on se tekijä, joka erottaa ihmisen Jumalasta, eli järjettömyydestä. Ymmärrettävä kohtaaminen on siis mahdotonta. Synti on järki, joka toimii erossa Jumalasta.

        Näinpä näin! Mutta onko synnintuntoa, kyllä on, siis järjentunto, mutta se on merkityksetön asiayhteydessä josta puhut. Siispä tarvitaan ja myös on Jumalan tunto, omatunto. En tietenkään sitä ymmärrä, mutta hyvin sen tunnen kun se symbolisesti minua ohjaa. Se tapahtuu mieleni kautta, kun Jumalan tunto viestii kehoon miellyttävillä ja epämiellyttävillä tuntemuksilla että "älä tapa". jne.
        Noin se toimii sinullakin, mutta aivopestynä luulet että se johtuu satukirjasi ohjeista ;).

        Mutta siis, ne ovat oikeasti fyysisiä tuntemuksia. Lääkärikin pystyy ne nykytekniikalla todistamaan. Verenkierto heikkenee ja kasvaa. Hermosto viestii verenkierron muutokset aivoihisi ja jos tuntuu hyvältä niin fyysisessä sydämessä tuntuu hyvältä, kun se pumppaa vertaa tasaisemmin, rintaa lämmittää, rakkautta aaaaah

      • voihan tätit!
        selvännäkijä! kirjoitti:

        Miksi et vanha ukko hakeudu hoitoon. Sinun pahoinvoinneistasikin kertova aurasi paljastaa minulle että vain terveyskeskus lääkärisi voi ohjata sinut oikealle psykiatrille joka päästäisi sinut, paitsi 70-luvusta, myös satukirjastasi, johon sairaudessasi aina viittaat.

        Sinä aloitatkin usein typerän viestisi sanalla "voi" ? Sinulla on sairaus ja voivottelet kuin "akat".

        Sinä taidat olla nimimerkki vl-täti! Kun sinua neuvotaan ja vielä useamman kirjoittajan taholta, koska olet noin pahasti eksynyt! Sinä suutut ja alat meuhata, ei se, että haukut niitä, jotka neuvovat oikeaan. Jos haukkuu heitä, ei haukkuminen muuta asemaasi yhtään.

    • etujalat poikki

      Lammas

      Lempeä lammas on säyseyden ja myötämielisyyden vertauskuva, se kuvastaa usein sopuisasti ryhmässä olemisen taitoa jopa liialliseen ryhmän mukana menemiseen saakka. Lammas unissa auttaa myös hyväksymään samankaltaisuuksia muiden ihmisten kanssa, se viittaa perinteiseen ja konservatiiviseen tapaan suhtautua elämään ylipäätään. Lampaan karitsa kuvastaa edelleen puhtautta, totuutta ja haavoittuvuutta. Sen viattomuus on myös helposti petettävissä - karitsa on ollut hiljainen uhrieläin monissa muinaisissa kulttuureissa.
      http://www.energiakeskus.com/energiasivut/symboliikka/unisymbolit-3.php

      • lampaat hajoitetaan

        Jeesus on hyvä paimen, raamatussa ei ole yhtään kohtaa, missä Jeesus olisi lyönyt lammasta.

        Vain paha paimen voi lyödä lampaalta etujalat poikki.
        70 -luvulta lähtien vl-liikkeessä on ollut näitä pahoja paimenia, jotka järjestivät hoitokokouksia ja löivät lampaita.
        Hesekielin kirjassa kerrotaan pahoista paimenista
        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hes.34.html

    • Myös kuultua

      Voi olla että on sekä vanhoillisetsn että muitten lest.ryhmien oppia

      • Muistaako kukaan???

        Muistan itsekin kuulleeni tämän vl-seuroissa, "että lampaiden etujalat lyödään poikki..." En vaan muista ketkä puhujat tätä oppia on tuonut vl-uskoon.

      • muistaako kukaan?
        Muistaako kukaan??? kirjoitti:

        Muistan itsekin kuulleeni tämän vl-seuroissa, "että lampaiden etujalat lyödään poikki..." En vaan muista ketkä puhujat tätä oppia on tuonut vl-uskoon.

        http://www.youtube.com/watch?v=fMqfSLK5c_8

      • Eri suunnat

        Osa on yhteistä osa ei

    • Poikki vaan

      Mitähän pedofiililtä pitäisi lyödä poikki?

      • kaenuu

        Miksi raamatussa ei ole suoraan sanottu, että penis (sukuelimet) sinut pahentaa.

        Matt. 5:29
        Jos penikses pahentaa sinun, niin leikkaa se pois, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.

      • yökötys
        kaenuu kirjoitti:

        Leikatkaa jokaiselta pedofiililtä se lihapala pois,se niille oikein.

      • Anonyymi
        kaenuu kirjoitti:

        Miksi raamatussa ei ole suoraan sanottu, että penis (sukuelimet) sinut pahentaa.

        Matt. 5:29
        Jos penikses pahentaa sinun, niin leikkaa se pois, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.

        Raamatussa on, että pedofiileille myllynkivi kaulaan ja upotus meren syvyyksiin.

      • kaenuu kirjoitti:

        Miksi raamatussa ei ole suoraan sanottu, että penis (sukuelimet) sinut pahentaa.

        Matt. 5:29
        Jos penikses pahentaa sinun, niin leikkaa se pois, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.

        Kyllähän Jeesus mainitsee kuohitut.
        "On niitä, jotka ovat äitinsä kohdusta asti kuohitut, on niitä, jotka ovat kuohitut ihmisten tähden ja on niitä, jotka ovat kuohinneet itsensä jumalan valtakunnan tähden".

    • Irti ei päästetä

      Tuosta 'jalat poikki' -väittelystä tulee mieleen menneinä aikoina saarnoissa kuulemani ehkä lievempi versio: Jos lammas pyrkii ulos laumasta omille teilleen, niin paimen taittaa sen toisen etujalan, niin että se on pakotettu ontuvana seuraamaan laumaa. Tuokin silloin kuultuna tuntui tosi karsealta, täydelliseltä rakkaudettomuudelta eli julmuudelta. Siitähän välittyi juuri tämä: lammas = uskovainen ihminen, joka pakotetaan pysymään laumassa - jos ei muuten niin lopulta vaikka vaivalloisesti ontuen.

    • voi naulanreikäuskoa

      Onko veeällä koskaan kuullut tervettä evankeliumia, sitä epäilen suuresti.

      missä olisi kuulllut, kun ketään muita ei saa kuunnella kuin veeälpuhujaa eikä mihinkään muuall e mennä kuin omiin seuroihin.

      pieni on valikoima veeällän ruokakaupassa.

    • Tuula Erkkilä

      Vanhoilliset puhujaveljet uskovat vakaasti, että he Jeesuksen omina jatkavat Jeesuksen Kristuksen työtä maan päällä. He edellyttävät, että koska Jeesus julisti oikeaa evankeliumia niin jatkamalla tämän saman evankeliumin julistusta, ihmisten tulisi hyväsyä ja ottaa evankeliumi vastaan samalla tavalla kuin ihmiset ottivat aikanaan sen itseltä Jeesukselta Kristukselta. Näin se äkkiseltään näyttääkin, mutta julistuksessa on YKSI VALTAVA ERO:

      Jeesus Kristus voi sanoa ja sanoo: "Minussa on lunastus ja syntien anteeksisaaminen. Uskokaa minuun, niin saat syntisi anteeksi ja pelastut."

      Puhujaveli ei voi sanoa: " "Minussa on lunastus ja syntien anteeksisaaminen. Uskokaa minuun, niin saat syntisi anteeksi ja pelastut."

      Puhujaveljet eivät voi julistaa muuta kuin syntien anteeksiantamusta Kristuksessa, että jokainen, joka uskoo Kristukseen saa synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden. Syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen painopiste on täysin Kristuksessa, eikä julistajassa.Tämä vie pohjan kokonaan pois siltä, että vain puhujaveljien julistuksen ja synninpäästön kautta voi saada synnit anteeksi.

    • tuumw

      Varmasti vl foorumin Taavetti, Emka jne kannattavat lampaiden jalkojen poikkimista

    • Muita höperyyksiä

      En ole kyllä milloinkaan kuullut lampaiden etujalkojen poikki lyömisestä edes vertauskuvallisesti kenenkään puhujan saarnassaan puhuvan. Maallikkosaarnaajilta kyllä muita höperyyksiä saattaa tulla. Lieneekö sitten huumoria kevennyksenä , vai oikeasti oman ajatusmaailman höperyyttä.

    • katuva puhveli

      ## Puhujaveljet eivät voi julistaa muuta kuin syntien anteeksiantamusta Kristuksessa, että jokainen, joka uskoo Kristukseen saa synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden. Syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen painopiste on täysin Kristuksessa, eikä julistajassa.Tämä vie pohjan kokonaan pois siltä, että vain puhujaveljien julistuksen ja synninpäästön kautta voi saada synnit anteeksi. ##

      Täytyy myöntää, että näinhän se on.

    • Anonyymi

      Hyvä paimen on sellainen, joka lihottaa lampaansa ja kun ne lampaat ovat tarpeeksi hyvässä lihassa, niin se paimen panee eläimet teuraalle. Ei se paimen hyvää hyvyyttään eläimiä hengissä pidä.
      Tosi jees toimintaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Beata Papp gold digger (Leppilampi)

      Kivasti nuori nainen turvasi toimeentulonsa kun antoi setämihelle. Naiset!!! Kyllä niitä setämiehiä löytyy aina vaikka naama ois kuin petolinnun perse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      2784
    2. Venäjän ydinisku lähestyy hitaasti mutta satavarmasti...

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eac44407-e77d-418b-ae21-1db8a0104309 Venäläisten ärsyttäminen jatkuu, milloin menee kuppi nurin ja "uusi aurinko"
      Maailman menoa
      430
      2427
    3. Ernan pahoinpitely

      Erna pahoinpidelty. Törkeää Seiskalta nimittää tuota kissatappeluksi. Erna kertoo tässä lehtijutussa että hänellä on turvamies aina yöelämässä. Missä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      2098
    4. Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

      Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lop
      Suomalaiset julkkikset
      2
      1913
    5. Paras muistosi hänestä?

      Mitä muistoa muistelet mieluiten ikävöimästäsi ja miksi?
      Ikävä
      100
      1603
    6. Mikä hän on ammatiltaan?

      Mitäs sun ikävän kohde tekee työkseen?
      Ikävä
      103
      1480
    7. Kun mennään...

      yhdessä petiin... Otathan mut peiton alle? Hyvää yötä toivottaa sun nalle. Oot mun oma hehkulamppu, Kauniimpi kuin nätein kukkakimppu. https://you
      Ikävä
      172
      867
    8. Taitaa olla viimeinen talvi.

      Jos sähkön hinta talvella on 4-5 kertaa suurempi, kuin edellisenä talvena, niin mulla ei ole varaa lääkkeisiin, ei ruokaan, muita laskuja en voi maksa
      Pori
      78
      688
    9. Rölli, tänään aiheena psyykkiset ongelmat

      ja suhdesekoilut. Tasapainoisella ihmisellä on tunteet ja järki sopusoinnussa. Tämä johtaa siihen että, myös parisuhdeasioissa ja rakkauselämän puol
      Ikävä
      149
      643
    10. Selvitetään syyt kalliiseen sähköön!

      Sähkön hinta pysyy hirmukalliina riippumatta kulutuksesta. Nytkin keskellä kesää sunnuntaina yli 30 snt/kWh. Mitä onkaan tulossa talvella? https://ww
      Maailman menoa
      218
      622
    Aihe