Vaimon (ja lasten) rooli, paikka ja tehtävät perheessä ja kotona
Kaikkivaltiaan Luojan, yhden ainoan Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan vaimon paikka on perheensä ja miehensä luona ja kotona,
Vaimon roolina ja tehtävänä on pitää omistautuen huolta perheestään ja kodistaan, joka on hänen valtakuntaansa, perheestään ja kodistaan käsin perhettään ja kotiaan palvellen eli perheelleen ja kodilleen työtä tehden
sekä olla apuna ja tukena miehelleen, päälleen, hänen alaisuudessaan ja hänelle kuuliaisena häntä kunnioittaen, mikä osoittaa samalla alamaisuutta, kuuliaisuutta ja kunnioitusta Kristukselle ja Jumalalle.
Miehen tulee vastavuoroisesti rakastaa vaimoaan.
Lasten paikka on niin ikään vanhempiensa ja perheensä luona ja kotona ja lasten tulee osoittaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta vanhempiaan kohtaan.
Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan perhe ja koti yhdistyvät ja ovat yleensä yhtä ; perhe asuu ja toimii kotona ja kotoa käsin, poikkeustilanteessa esimerkiksi perheen ollessa matkalla tai kodin vaihtaessa paikkaa koti yhdistyy perheeseen ja perheen jäseniin enemmän kuin pysyvään kotiin (kotirakennuksiin) ja kotipaikkaan.
Jumala kieltää Pyhissä Ilmoituksissaan ja Kirjoituksissaan vaimoa - jonka miehensä pään alaisuuteen vaimo siis kuuluu ja on tullut yhdeksi lihaksi hänen kanssaan Jumalan edessä tehdyn pyhän liiton, avioliiton kautta - asettumasta toisen miehen alaisuuteen tätä palvellakseen esimerkiksi työntekijänä ilman, että hänen miehensä on välissä hänen päänään.
Jumala kieltää myös Pyhissä Ilmoituksissaan ja Kirjoituksissaan naista määräilemästä ketään aikuista miestä, ei omaansa eikä vieraita. Tämä on selkeästi ilmaistu myös Kristuksen Uutta Liittoa kuvaavassa Uudessa Testamentissa (alkutekstissä).
Näin ollen kaikki miestä käskevien naisviranomaisten kuten ministerien, tuomareiden, poliisien, lääkärien yms. samoin kuin erilaisten organisaatioiden miestä määräilevien naisesimiesten toiminta on kiellettyä Jumalan ja Kristuksen edessä eli syntiä.
Yhteisö, joka sallii naisen määräillä miehiä, omaansa ja/tai vieraita, syyllistyy Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomiseen eli syntiin.
Naisen asettuminen määräilemään ja/tai vastustamaan vierasta tai poikkeustapauksessa omaa miestään ja/tai puolustautumaan uhkaa vastaan liittyy hänen itseensä ja/tai perheeseensä ja talouteensa. Perheensä ja taloutensa ulkopuolella ihmisyhteisöissä tämänkaltainen käyttäytyminen tapahtuu periaatteessa hänen miehensä alaisuudessa ja hyväksynnällä, ja silloinkin Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaisesti.
Jumala ei ole myöskään antanut Pyhässä Sanassaan ja Laissaan vielä yhdellekään naiselle mitään oikeutta päättää minkään alueellisen ihmisyhteisön kuten perheen, suvun, heimon, kansan, kylän, kaupungin, kunnan, maakunnan, valtion tai minkään muunkaan yhteenliittymän yhteisestä omaisuudesta.
Naisen oikeus osallistua omaisuuden hoitoon rajoittuu hänen perheeseensä, vieläpä miehensä pään alaisuudessa. Yhteisö, joka sallii naisen tai naisten päättää yhteisestä omaisuudestaan, syyllistyy Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomiseen eli syntiin.
Kaikkivaltiaan Luojan, yhden ainoan Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan vaimon paikka on perheensä ja miehensä luona ja kotona,
Vaimon roolina ja tehtävänä on pitää omistautuen huolta perheestään ja kodistaan, joka on hänen valtakuntaansa, perheestään ja kodistaan käsin perhettään ja kotiaan palvellen eli perheelleen ja kodilleen työtä tehden
sekä olla apuna ja tukena miehelleen, päälleen, hänen alaisuudessaan ja hänelle kuuliaisena häntä kunnioittaen, mikä osoittaa samalla alamaisuutta, kuuliaisuutta ja kunnioitusta Kristukselle ja Jumalalle.
Miehen tulee vastavuoroisesti rakastaa vaimoaan.
Lasten paikka on niin ikään vanhempiensa ja perheensä luona ja kotona ja lasten tulee osoittaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta vanhempiaan kohtaan.
Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan perhe ja koti yhdistyvät ja ovat yleensä yhtä ; perhe asuu ja toimii kotona ja kotoa käsin, poikkeustilanteessa esimerkiksi perheen ollessa matkalla tai kodin vaihtaessa paikkaa koti yhdistyy perheeseen ja perheen jäseniin enemmän kuin pysyvään kotiin (kotirakennuksiin) ja kotipaikkaan.
Jumala kieltää Pyhissä Ilmoituksissaan ja Kirjoituksissaan vaimoa - jonka miehensä pään alaisuuteen vaimo siis kuuluu ja on tullut yhdeksi lihaksi hänen kanssaan Jumalan edessä tehdyn pyhän liiton, avioliiton kautta - asettumasta toisen miehen alaisuuteen tätä palvellakseen esimerkiksi työntekijänä ilman, että hänen miehensä on välissä hänen päänään.
Jumala kieltää myös Pyhissä Ilmoituksissaan ja Kirjoituksissaan naista määräilemästä ketään aikuista miestä, ei omaansa eikä vieraita. Tämä on selkeästi ilmaistu myös Kristuksen Uutta Liittoa kuvaavassa Uudessa Testamentissa (alkutekstissä).
Näin ollen kaikki miestä käskevien naisviranomaisten kuten ministerien, tuomareiden, poliisien, lääkärien yms. samoin kuin erilaisten organisaatioiden miestä määräilevien naisesimiesten toiminta on kiellettyä Jumalan ja Kristuksen edessä eli syntiä.
Yhteisö, joka sallii naisen määräillä miehiä, omaansa ja/tai vieraita, syyllistyy Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomiseen eli syntiin.
Naisen asettuminen määräilemään ja/tai vastustamaan vierasta tai poikkeustapauksessa omaa miestään ja/tai puolustautumaan uhkaa vastaan liittyy hänen itseensä ja/tai perheeseensä ja talouteensa. Perheensä ja taloutensa ulkopuolella ihmisyhteisöissä tämänkaltainen käyttäytyminen tapahtuu periaatteessa hänen miehensä alaisuudessa ja hyväksynnällä, ja silloinkin Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaisesti.
Jumala ei ole myöskään antanut Pyhässä Sanassaan ja Laissaan vielä yhdellekään naiselle mitään oikeutta päättää minkään alueellisen ihmisyhteisön kuten perheen, suvun, heimon, kansan, kylän, kaupungin, kunnan, maakunnan, valtion tai minkään muunkaan yhteenliittymän yhteisestä omaisuudesta.
Naisen oikeus osallistua omaisuuden hoitoon rajoittuu hänen perheeseensä, vieläpä miehensä pään alaisuudessa. Yhteisö, joka sallii naisen tai naisten päättää yhteisestä omaisuudestaan, syyllistyy Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomiseen eli syntiin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)
5:13 He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin/hyödyttömiksikin (engl. idle, lazy, thoughtless, unprofitable, injurious, kreikk. argai, 692), eikä ainoastaan laiskoiksi/hyödyttömiksi (engl. idle, lazy, thoughtless, unprofitable, injurious, kreikk. argai, 692), vaan myös juoruisiksi/typeryyksiä puhuviksi (engl. gossips, prating, talking foolishly, babbling, kreikk. phlyaroi, 5397) ja monitouhuisiksi/asioita sotkeviksi (engl. busy-bodies, worked all-around, meddling, kreikk. periergoi, 4021) ja sopimattomia puhumaan.
5:14 Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat/määräävät/hallitsevat/ohjaavat (engl. rule, guide the house, kreikk. oikodespotes, 3616) kotiansa
eivätkä anna vastustajalle (eng. adversary, antikeimenō, 480) mitään aihetta solvaamiseen (engl. insult, abuse, kreikk. loidorias, 3059).
5:15 Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois/sivuun tieltä (turn away (literally or figuratively) -- avoid, turn (aside, out of the way) kreikk. exetrap, 1624) seuraamaan saatanaa. (1.Tim.5:13-15)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
2:1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2:2 vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
2:3 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
2:4 voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan (engl. lovers of [their] husbands, kreikk. philandrous, 5362) miehiänsä ja (engl. lovers of [their] children, kreikk. philoteknous, 5388) lapsiansa,
2:5 olemaan siveitä/tervemielisiä (engl. self-controlled, of sound mind, temperate, sober-minded, modest, chaste, kreikk. sōphronas, 4998), puhtaita (engl. pure, chaste, kreikk. hagnas, 53),
kotinsa hoitajia/kotona pysyviä/kotona työskenteleviä (engl. keepers at home, homeworkers, kreikk. oikouros, 3626),
hyviä (engl. kind, inherently (intrinsically) good; as to the believer, agathós describes what originates from God and is empowered by Him in their life, kreikk. agathas, 18),
miehilleen alamaisia (engl. to place under in an orderly fashion, to place in order, subjugate, subordinate, under God's arrangement, kreikk. hupotasso, 5293),
ettei Jumalan sana pilkatuksi/häväistyksi (engl. might be evil spoken, refusing to acknowledge good (worthy of respect, veneration); hence, to blaspheme which reverses moral values, kreikk. blasphēmētai, 987) tulisi. (Tiit.2:1-5)
(jatkoa edelliseen)
3:1 Samoin te, vaimot,
olkaa alamaiset (Jumalan Järjestyksen mukaisesti) (engl. to place or rank under, to subject, mid. to obey, put in subjection, subjected, subjecting, submissive, being subject, under God's arrangement, kreikk. hypotassomenai, 5293) miehillenne,
että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle (engl. word, kreikk. logo, 3056) kuuliaisia/ jotka ovat sanalle tottelemattomia/kapinallisia (engl. are disobedient, rebellious, disloyal, kreikk. apeithousin, 544) vaimojen vaelluksen/käyttäytymisen/elämäntavan (engl. dealing with other men, conduct, life, behavior, manner of life, kreikk. anastrophēs, 391) kautta sanoittakin voitettaisiin,
3:2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte/käyttäydytte (engl. dealing with other men, conduct, life, behavior, manner of life, kreikk. anastrophēs, 391)
puhtaassa/turmeltumattomassa (engl. pure (to the core); virginal (chaste, unadultered); pure inside and out; holy because uncontaminated (undefiled from sin), i.e. without spoilation even within (even down to the center of one's being); not mixed with guilt or anything condemnable. kreikk. hagnēn, 53)
pelossa (engl. fear, terror, reverence, respect, withdraw (separate from), i.e. flee (remove oneself) and hence to avoid because of dread (fright), kreikk. phobō, 5401).
3:3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
3:4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
3:5 Sillä näin myös muinoin pyhät (engl. holy, kreikk. hagiai, 40) vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja
olivat miehillensä alamaiset (engl. to place or rank under, to subject, mid. to obey, put in subjection, subjected, subjecting, submissive, being subject, under God's arrangement, kreikk. hypotassomenai, 5293);
3:6 niin oli Saara kuuliainen/tottelevainen kuulemansa mukaan (engl obeyed, to listen, attend to, to obey what is heard, acting under the authority of the one speaking, i.e. really listening to the one giving the charge (order), fully compliant (responsive), kreikk. hypēkousen, 5219) Aabrahamille,
kutsuen häntä herraksi (engl. lord, kreikk. kyrion, 2962);
ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
3:7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
(1.Piet.3:1-7)
(jatkoa edelliseen)
5:22 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset (Jumalan järjestyksen mukaisesti) (engl. to place or rank under, to subject, mid. to obey, put in subjection, subjected, subjecting, submissive, being subject, under God's arrangement, kreikk. hypotassomenai, 5293) niinkuin Herralle;
5:23 sillä mies on vaimon pää/hallitsija (engl. head, ruler, lord, a corner stone uniting two walls, kreikk. kephalē, 2776), niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää/hallitsija (engl. head, ruler, lord, a corner stone uniting two walls, kreikk. kephalē, 2776), hän, ruumiin vapahtaja.
5:24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen (Jumalan järjestyksen mukaisesti) (engl. to place or rank under, to subject, mid. to obey, put in subjection, subjected, subjecting, submissive, being subject, under God's arrangement, kreikk. hypotassetai, 5293), niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
5:26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
5:28 Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
5:29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
5:30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
5:31 "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön (engl. will be joined, to glue to, fig. to cleave to another, kreikk. proskollēthēsetai, 4347) vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
5:33 Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon (engl. let love, wish well to, take pleasure in, long for, esteem, kreikk. agapatō, 25) vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon peläten (engl. respect, to put to flight, to terrify, to frighten, i.e. (passively) to be alarmed; by analogy, to be in awe of, i.e. Revere -- be ( sore) afraid, fear (exceedingly), reverence, afraid, fear, fearing, frightened, terrified, kreikk. phobētai, 5399) miestänsä.
-------------------------------------------------------------------------------------------
6:1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset/tottelevaiset kuulemansa mukaan (engl. obey, is acting under the authority of the one speaking, i.e. really listening to the one giving the charge (order), to hearken to, suggests attentively listening, i.e. fully compliant (responsive), kreikk. hypakouete, 5219) Herrassa, sillä se on oikein.
6:2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus -
6:3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä." (Ef.5:2-6:3)
Luoja on tarkoittanut miehen ja vaimon yhteenkuulumisen ja -sopimisen niin erottamattomaksi, että he ovat kuin yksi liha ja samalla avuksi toisilleen
2:18 Ja JHVH Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."
2:19 Ja JHVH Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
2:20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
2:21 Niin JHVH Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
2:22 Ja JHVH Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
2:23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu."
2:24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
(1.Ms.2:18-24)
-------------------------------------------------------------------------------------
Mies on vaimon pää ja vaimon tulee verhota päänsä rukoillessaan tai profetoidessaan, mikä on vallanalaisuuden merkki.
11:3 Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
11:4 Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä.
11:5 Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
11:6 Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.
11:7 Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.
11:8 Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä;
11:9 eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten.
11:10 Sentähden vaimon tulee pitää päässään/päänsä päällä
auktoriteetti/valta toimia (vallanalaisuuden merkki) (engl. authority, power to act, kreikk. exousian, 1849) enkelien kautta (tähden).
11:11 Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa.
11:12 Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta; mutta kaikki on Jumalasta.
11:13 Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä?
11:14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos mies kantaa tukkaansa pitkänä (kiinnittämättä [kuin naiset]) (wear the hair long, kreikk. koma, 2863), se on hänelle häpeäksi;
11:15 ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi.
11:16 Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla. (1.Kor.11:3-16)
(jatkoa edelliseen)
Vaimo ei saa vallita miestään eikä opettaa seurakunnassakaan muita miehiä, vaan Hänen tulee suostua osaansa Jumalan ja Kristuksen palvelijana.
2:8 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
2:9 niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,
2:10 vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.
2:11 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena (engl. submissiveness, subjection, submission, obedience, kreikk. hypotagē, 5292);
2:12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa/ohjaa (engl. to teach, (literally, "cause to learn"), instruct, impart knowledge (disseminate information), kreikk. didaskein, 1321),
enkä että hän vallitsee/hallitsee (engl. to use, exercise authority over, domineer, govern, have mastery over, kreikk. authentein, 831) miestä,
vaan eläköön hän hiljaisuudessa (engl. quietness, stillness, silence, inner tranquility, kreikk. hēsychia, 2271);
2:13 Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
2:15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä/erottautumisessa (engl. sanctification, process of making or becoming holy, set apart, sanctification, holiness, consecration, kreikk. hagiasmō, 38)
ynnä siveydessä/tervemielisenä (engl. self-restraint, soundness of mind, sanity, self-control, sobriety, kreikk. sōphrosynēs, 4997). (1.Tim.2:8-15)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Naisella ei ole lupaa opettaa eikä puhua seurakunnassa julkisesti, vaan olla alamainen, kuuliainen miehelleen, jonka kanssa epäselvät asiat selvitetään kotona.
14:33 ...Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
14:34 olkoot vaimot vaiti (engl. let them be silent, quiet, to keep silent, to keep secret, kreikk. sigatōsan, 4601) teidänkin seurakunnankokouksissanne,
sillä heidän ei ole lupa puhua (engl. to speak, kreikk. lalein, 2980),
vaan olkoot alamaisia (Jumalan järjestyksen mukaisesti) (engl. to place or rank under, to subject, mid. to obey, put in subjection, subjected, subjecting, submissive, being subject, under God's arrangement, kreikk. hypotassomenai, 5293), niinkuin (Jumalan) lakikin sanoo.
14:35 Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua (engl. to speak, kreikk. lalein, 2980) seurakunnassa.
14:36 Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
14:37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. (1.Kor.14:33-36)
(jatkoa edelliseen)
Perhe perheenjäsenineen rakentaa itseään ja tulevaisuuttaan. Perheenjäsenten vakituinen paikka on toistensa luona ja yhteydessä kotona.
65:20 Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
65:21 He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
65:22 he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
65:23 He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat JHVH:n siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
65:24 Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
65:25 Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo JHVH.
(Jes.65:21-24)
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aabrahamin esimerkin tavoin miehen, perheenpään tehtävänä on käskeä lapsiaan ja koko perhettään, jotta he noudattaisivat JHVH:n tahtoa siunauksineen.
18:18 Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.
18:19 Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan JHVH:n tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta JHVH antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut." (1.Ms.18:18-19)
(jatkoa edelliseen)
Vanhemman vaimon menneen elämän käyttäytyminen ja toimet todistavat hänen elämänsä kelvollisuudesta Jumalan edessä.
5:9 Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,
5:10 josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut. (1.Tim.5:9-10)
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kunnollisen aviovaimon tunnistaa hänen käyttäytymisestään ja toimistaan, mikä on Jumalan Pyhän Tahdon ja Säätämyksen mukaista.
31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi.
31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu.
31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.
31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee.
31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa.
31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa.
31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä.
31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa.
31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä.
31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään
.
31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä.
31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan.
31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.
31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa.
31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.
31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle.
31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.
31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.
31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä:
31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä."
31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka JHVH:a pelkää!
31:31 Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt. (Snl.31:10-31)
(jatkoa edelliseen)
Vaimolla on vain yksi pää, jota hänen tulee palvella eli jolle tehdä työtä. Toisen miehen palveleminen eli hänelle työn tekeminen on suuri synti ja on verrattavissa raskaaseen rangaistukseen.
31:7 Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini,
31:8 niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.
31:9 Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella,
31:10 niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut;
31:11 sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos,
31:12 tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.
(Job 31:7-12)
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vaimon paikka on kotona perhettään ja kotiaan hoitamassa. Koti on hänen valtakuntaansa. Vaimon ja lasten ajaminen pois kotoa edustaa suurta saastutusta ja turmiota.
2:2 He himoitsevat peltoja ja ryöstävät ne, taloja, ja ottavat ne; he sortavat miestä ja hänen taloansa, miestä ja hänen perintöosaansa. (Miika 2:2)
2:8 Mutta aikoja sitten on minun kansani asettunut viholliseksi; vaatteiden päältä te kiskotte vaipan niiltä, jotka huoleti kulkevat, jotka sotaa väistävät.
2:9 Minun kansani naiset te ajatte pois heidän kodeistansa, jotka ovat heidän ilonsa; heidän pieniltä lapsiltansa te otatte minun kunniani ainiaaksi.
2:10 Nouskaa ja menkää pois: ei tässä ole leposijaa saastutuksen tähden, joka on saanut aikaan turmion, parantumattoman turmion. (Miika 2:8-10)
(jatkoa edellieen)
Lähimmäisen vaimon, aviopuolison himoitseminen (tavoitteleminen) sekä sen toteuttaminen, aviorikos on Jumalan Pyhän Lain, Tooran rikkomista eli syntiä. Se rikkoo Jumalan Kymmenen Käskyn kymmenettä käskyä. Aviorikos on suuri synti, jonka rangaistus on myös suuri.
20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17 & 5.Ms.5:21)
12:10 Niin tuli nälänhätä maahan, ja Abram meni Egyptiin, asuakseen siellä jonkun aikaa, sillä nälänhätä maassa oli kova.
12:11 Ja kun hän lähestyi Egyptiä, puhui hän vaimollensa Saaraille: "Katso, minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.
12:12 Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: 'Hän on hänen vaimonsa', ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää.
12:13 Sano siis olevasi minun sisareni, että minun kävisi hyvin sinun tähtesi ja minä sinun takiasi saisin jäädä henkiin."
12:14 Kun Abram tuli Egyptiin, näkivät egyptiläiset, että Saarai oli hyvin kaunis nainen.
12:15 Ja kun faraon ruhtinaat olivat nähneet hänet, ylistelivät he häntä faraolle; ja vaimo vietiin faraon hoviin.
12:16 Ja Abramia hän kohteli hyvin hänen tähtensä. Ja hän sai pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja, palvelijoita ja palvelijattaria, aasintammoja ja kameleja.
12:17 Mutta Herra antoi kovien vitsausten kohdata faraota ja hänen hoviansa Saarain, Abramin vaimon, tähden.
12:18 Silloin farao kutsui Abramin luoksensa ja sanoi: "Mitä olet minulle tehnyt? Miksi et ilmoittanut minulle, että hän on sinun vaimosi?
12:19 Miksi sanoit: 'Hän on minun sisareni', niin että minä otin hänet vaimokseni? Katso, tässä on vaimosi, ota hänet ja mene."
12:20 Ja farao antoi hänestä käskyn miehillensä, että he saattaisivat hänet pois, hänet ja hänen vaimonsa sekä kaiken, mitä hänellä oli. (2.Ms.12:10-20)
20:7 Niin anna nyt miehelle hänen vaimonsa takaisin, sillä hän on profeetta, ja hän on rukoileva sinun puolestasi, että saisit elää. Mutta jollet anna häntä takaisin, niin tiedä, että olet kuolemalla kuoleva, sinä ja kaikki sinun omaisesi."
20:8 Niin Abimelek nousi varhain aamulla ja kutsui kaikki palvelijansa ja kertoi heille tämän kaiken; ja miehet olivat kovin peloissaan.
20:9 Ja Abimelek kutsui Aabrahamin ja sanoi hänelle: "Mitä oletkaan meille tehnyt! Mitä minä olen rikkonut sinua vastaan, koska olet saattanut minut ja minun valtakuntani syypääksi näin suureen rikokseen? Sinä olet tehnyt minulle, mitä ei sovi tehdä." (1.Ms.20:7-9)
20:10 Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkojamies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla. (2.Ms.20:10)
24:1 "Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan,
24:2 ja jos nainen sitten, lähdettyään hänen talostaan, menee ja joutuu toisen miehen vaimoksi,
24:3 ja myöskin tämä toinen mies hylkii häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, tai jos tämä toinen mies, joka on ottanut hänet vaimokseen, kuolee,
24:4 älköön hänen ensimmäinen miehensä, joka lähetti hänet pois, ottako häntä uudestaan vaimokseen, sittenkuin tämä on tullut saastutetuksi, sillä se olisi kauhistus JHVH:n edessä. Älä saata syynalaiseksi maata, jonka JHVH, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi. (5.Ms.24:1-4)
(jatkoa edelliseen)
Koraanin eräitä todistuksia vaimon asemasta suhteessa mieheensä:
2:221. Älkää naiko monijumalaisia naisia, elleivät he käänny uskoon. Uskovainen orjatar on totisesti parempi kuin monijumalainen vapaa nainen, vaikkapa tämä miellyttäisi teitä enemmän. Älkääkä antako tyttäriänne vaimoiksi monijumalaisille, ennenkuin he kääntyvät uskoon.
Uskovainen orja on totisesti parempi kuin vapaa monijumalainen, vaikkapa jälkimmäinen miellyttäisi teitä enemmän. Nämä johdattavat teidät Tuleen, mutta Jumala kutsuu Paratiisiin ja armahdukseen ja selittää tunnusmerkkinsä ihmisille, jotta he pitäisivät ne mielessään.
2:222. He kysyvät sinulta, Muhammed, miten on meneteltävä naisen kuukautispuhdistuksen aikana. Sano: »Se on heidän pahoinvointinsa; karttakaa siis naisia puhdistuksen aikana älkääkä lähestykö heitä, ennenkuin ovat puhdistuneet.
Mutta kun he ovat puhdistuneet, käykää heidän luonaan, kuten Jumala on määrännyt. Jumala rakastaa totisesti Hänen puoleensa kääntyneitä ja rakastaa niitä, jotka pitävät itseään puhtaina.»
2:223. Vaimonne ovat teidän vaimonne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta.
Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa!
2:228 Hylättyjen vaimojen tulee odottaa kolme puhdistusaikaa, eikä heidän ole sallittu salata, mitä Jumala ehkä on luonut heidän kohdussaan, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään, ja heidän miestensä tulisi mieluimmin ottaa heidät takaisin tänä aikana, jos he toivovat sovintoa. Naisilla on sama oikeus miehiin nähden kuin miehillä heihin, kuten on kohtuullista; kuitenkin ovat miehet naisiin verrattuina korkeammassa asemassa. Niin, Jumala on mahtava ja viisas.
4:34. Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä.
Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.
4:35. Jos pelkäätte välien rikkoutumista miehen ja vaimon kesken, niin lähettäkää (heidän luokseen) erotuomariksi joku miehen suvusta ja toinen vaimon suvusta. Jos he toivovat sovintoa, niin Jumala saa aikaan yhteisymmärryksen heidän välillänsä; Jumala on totisesti tietävä, viisas.
24:31 Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!
33:30 Te Profeetan vaimot! Ken ikinä teistä julkeasti loukkaa säädyllisyyttä, hänen rangaistuksensa on oleva kaksinkertainen, sillä se on helppo asia Jumalalle.
33:32 Profeetan vaimot! Te ette ole muiden naisten kaltaisia: jos otatte asemastanne vaarin, älköön puheenne olko hempeätä, jottei se olisi kenellekään kiusaukseksi, vaan käyttäkää sopivaa puhetta.
33:59 Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias.
(jatkoa edelliseen)
Koraanin eräitä todistuksia vaimon asemasta suhteessa mieheensä:
60:10 Te uskovaiset, kun oikeauskoisia naisia tulee luoksenne paettuaan kodeistaan, niin tutkikaa heitä. Jumala tuntee heidän uskonsa parhaiten. Jos sitten havaitsette heidät uskoviksi naisiksi, niin älkää lähettäkö heitä takaisin uskottomien luo. He eivät lain mukaan kuulu näille eivätkä nämä heille. Mutta antakaa miehille, mitä he ovat maksaneet. Eikä teissä ole moitteelle varaa, jos naitte heidät, kun olette maksaneet heille huomenlahjan.
Älkää myös pitäkö yllä avioliiton siteitä uskottomiin naisiin, vaan vaatikaa takaisin, mitä olette maksaneet, ja uskottomat miehet vaatikoot samoin, mitä he ovat maksuina vaimoistaan suorittaneet. Tämä on Jumalan päätös; Hän ratkaisee asianne, sillä Jumala on kaikkitietävä, viisas.
60:11 Jos vaimoistanne joku pakenee uskottomien luokse, niin saalista saatuanne antakaa niille, joiden vaimot ovat karanneet, yhtä paljon kuin he ovat maksuna suorittaneet, ja täyttäkää velvollisuutenne Jumalalle, johon uskotte.
66:5 Voi olla, että jos profeetta teistä eroaa, hänen Herransa antaa sijaanne parempia vaimoja kuin te - kuuliaisia, uskollisia, nöyriä, katuvia, Jumalaa palvelevia, paastojen noudattajia, olivatpa he leskiä tai neitsyitä.
Aadamin jälkeläisiä olevan miehen ja naisen oikeus maanpiirin kiinteään omaisuuteen
Kaikkivaltias Luoja, yksi ainoa Jumala on luovuttanut maanpiirin resursseineen Aadamin ja tämän poikien hallittavaksi eikä ole määräystään toistaiseksi peruuttanut. Ja Aadam on miespuolinen henkilö samoin hänen poikansa eli hänen miespuoliset jälkeläisensä.
Ja JHVH Jumala otti Aadamin (hebr. ADM, Adam) ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
Ja JHVH Jumala käski Aadamia (hebr. ADM, Adam) sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
Ja JHVH Jumala sanoi: "Ei ole Aadamin (hebr. ADM, Adam) hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun/tuen (hebr. AZR, Azer), joka on hänelle sopiva".
Ja JHVH Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne Aadamin (hebr. ADM, Adam) eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin Aadam (hebr. ADM, Adam) nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
Ja Aadam (hebr. ADM, Adam) antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille (hebr. ADM, Adam) ei löytynyt apua/tukea (hebr. AZR, Azer) , joka olisi hänelle sopinut.
Niin JHVH Jumala vaivutti Aadamin (hebr. ADM, Adam) raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
Ja JHVH Jumala rakensi vaimon/naisen (hebr. I-SH-H, Ishshâh), siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut Aadamista (hebr. ADM, Adam), ja toi hänet Aadamin (hebr. ADM, Adam) luo.
Ja Aadam (hebr. ADM, Adam) sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hänet kutsuttakoon vaimoksi/naiseksi (hebr. I-SH-H, Ishshâh), sillä hän on miehestä (hebr. I-J-SH, Aish) otettu".
Sentähden mies (hebr. I-J-SH, IJsh) luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa/naiseensa (hebr. I-SH-H, Ishshâh) ja he tulevat yhdeksi lihaksi. (1.Ms.2:15-24)
"Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
niin mikä on mies (hebr. I-N-V-SH, Enosh), että sinä häntä muistat, tai Aadamin poika (hebr. BN ADM, ben Adam),
että pidät hänestä huolen?
Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee." (Ps.8:4-9)
Ja Kristus, Jumalan Pyhä Sana, on vahvistanut lukuisia kertoja sen, mitä Hänen Isänsä on säätänyt, Jumalan Pyhän Sanan ja Lain sekä niiden ilmaiseman Pyhän Järjestyksen.
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa. (Matt.5:17-19)
Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
Miehen/miehennäköisen/Ihmisen (kreik. anthrōpos) Poika (kreik. uihos) lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen kuningaskunnastaan kaikki, jotka ovat kompastukseksi/lankeemukseksi/ansaksi (kreik. skandalon) (syntiin) ja jotka rikkovat (Jumalan) lakia / tekevät laittomuutta (kreik. anomia),
ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. (Matt.13:40-42)
(jatkoa edelliseen)
Kaikki maanpiirin omaisuus ja sen hallinta kuuluu Kaikkivaltiaalle Luojalle ja Hänen Sanalleen, Kristukselle, joka tuli Aadamin lihaan, kuoli Aadamin lihassa ja myös ylösnousi Aadamin lihassa. Ja on edelleenkin lihallisesti Aadam täyttäen näin Jumalan Aadamille asettaman maanpiirin hallinnan oikeutuksen.
Ja ne Aadamin miespuoliset jälkeläiset, jotka ovat Kristuksessa eli luetaan Häneen kuuluviksi, jakavat tätä maanpiirin omaisuuden (resurssien) hallintaoikeutta hänen kanssaan, vaan eivät hänen ulkopuolellaan.
Naispuoliselle henkilölle, vaikka olisi Aadamin jälkeläinen, ei tätä maanpiirin omaisuuden (resurssien) hallintaoikeutta ole suoraan säädetty, vaan hän pääsee siihen käsiksi miehensä, päänsä tai isänsä kautta.
Näin ollen mitään maanpiirin kiinteätä omaisuutta, maata, peltoja, metsää, vesiä, maatiloja, taloja tai muutakaan kiinteätä omaisuutta ei voi olla suoraan naisen nimissä.
Leski, jolla on lapsia, pitää edelleen kiinni miehensä nimestä, kunnes mahdollisesti menee uudelle miehelle, hänen nimeensä.
Mutta kuolleen miehen kiinteästä omaisuuden perintöosasta ei voi siirtyä lesken mukaan mitään uudelle miehelle, vaan miehen kiinteän omaisuuden perintöosan perivät hänen lapsensa, jotka on hänelle, siis miehelle synnytetty. Mutta leski samoin kuin hyljätty vaimo, jolla ei ole lapsia, siirtyy takaisin isänsä nimeen ja taloon, ellei hän pysty tuottamaan jälkeläisiä miehensä nimeen miehen veljen kautta.
Ja jos isältä ei jää poikia perijöiksi, vaan ainoastaan tyttöjä, nämä on määrätty pitämään saamansa kiinteä omaisuuden perintöosa heimonsa nimissä eli menemään yhteen, naimisiin vain saman heimon miehen kanssa. (4.Ms.36:1-13)
Naisilla on oikeus omistaa irtainta omaisuutta ja oikeus saada elatusta, mutta ne ovat eri asia kuin kiinteä omaisuus.
Niinpä Jumalan Pyhistä Ilmoituksista ja Kirjoituksista niin Raamatussa kuin Koraanissa tai muissakaan näiden kanssa sopusoinnussa olevissa Jumalan Pyhissä Ilmoituksissa ja Kirjoituksissa ei löydy todisteita naisten suoranaisesta oikeudesta maanpiirin kiinteään omaisuuteen (resursseihin) eikä oikeudesta pitää niitä omassa, henkilökohtaisessa nimessään, ostaa ja myydä niitä nimellään, hallita niitä muiden puolesta saati sitten siirrättää haltuunsa joutunutta kiinteätä omaisuutta muiden kansojen ja heimojen jäsenille.
Vain eräissä yksittäisissä tapauksissa Raamatun Pyhissä Ilmoituksissa ja Kirjoituksissa kuten Korkeassa Veisuussa on käytetty ilmaisua äitini talo. Ja näillekin löytyy selitys, joka ei riko Jumalan säätämiä omaisuuksien hallintaoikeuksia.
Ja vain eräillä tietyillä naisilla, jotka eivät ole leskeksi jääneitä vaimoja, mainitaan olleen oma talo. He ovat porttoja.
Joosuan johtama Israel pelasti tällaisen omassa talossaan asuneen Rahab-nimisen porton vihollistensa kaupungista Jerikosta ennen sen perusteellista tuhoamista. Se taas todistaa kyseisen kaupungin suuresta luopumuksesta, syntivelasta Jumalaa kohtaan. Ehkäpä kyseisellä yhteiskunnalla oli myös syynsä siihen, miksi Raahab oli portto. Muita pelastuneita porttoja taloineen ei kuitenkaan Jerikosta kerrota jääneen, vaan kaikki muut mahdolliset tapettiin.
Myös Jumalasta ja Kristuksesta luopunut, Jumalan liiton rikkonut kansa, heimo tai ihmisyhteisö, yhteiskunta voi elää porton talossaan/taloudessaan kuten esimerkiksi Hesekielin kirjassa kuvataan (Hes.16:41).
Jumalan säätämien omaisuuksien hallintaoikeuksien periaatteiden suuntaisesti on myös yleisesti toimittu aikaisemmin ns. kristinuskon ja islamilaisuuden maissa, mutta tänään etenkin ns. kristityissä maissa näistä Jumalan pyhistä periaatteista on vaarallisen suuresti luovuttu, mikä on lisännyt epäjärjestystä ja sekasortoa tällaisissa yhteiskunnissa johdattaen niitä osaltaan kohti lopullista luhistumista - ellei parannusta tehdä tässä kuten muissa Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomisissa.
Seuraavassa on eri sanahakujen tuloksia Raamatusta suomenkielisen käännöksen mukaan:
miehen* & kodissa*
"Ja jos vaimo on miehensä kodissa tehnyt lupauksen tahi valalla sitoutunut kieltäytymään jostakin... (4.Ms.30:11)
" Nämä ovat ne säädökset, jotka JHVH antoi Moosekselle, olemaan voimassa miehen ja hänen vaimonsa välillä sekä isän ja hänen tyttärensä välillä, tämän ollessa nuorena tyttönä isänsä kodissa. (4.Ms.30:17)
"Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi." (5.Ms.21:13)
"...eikö minun paljoa enemmän nyt, kun jumalattomat miehet ovat murhanneet syyttömän miehen hänen omassa kodissaan, hänen vuoteeseensa, ole vaadittava hänen verensä teidän kädestänne ja hävitettävä teidät maan päältä?" (2.Sam.4:11)
"JHVH suokoon, että saisitte turvan kumpikin miehenne kodissa." (Ruut 1:9)
miehen* & koti*
Sitten hänen miehensä nousi ja lähti hänen jälkeensä viihdytelläkseen häntä ja palauttaakseen hänet luokseen; ja hänellä oli mukanaan palvelija ja aasipari. Ja nainen vei hänet isänsä kotiin; ja kun naisen isä näki hänet, riensi hän iloisena häntä vastaan. (Tuom.19:3)
Silloin nousi kaikki kansa yhtenä miehenä ja sanoi: "Älköön meistä kukaan menkö majallensa, älköön kukaan poistuko kotiinsa. (Tuom.20:8)
Hänen miehensä Elkana sanoi hänelle: "Tee, niinkuin hyväksi näet, jää kotiin, kunnes olet hänet vieroittanut; kunhan JHVH vain täyttää sanansa." Niin vaimo jäi kotiin ja imetti poikaansa, kunnes hän vieroitti tämän. (1.Sam1:23)
Ja Daavid vannoi Saulille. Sitten Saul meni kotiinsa; mutta Daavid ja hänen miehensä nousivat vuorilinnaan. (1.Sam.24:23)
(jatkoa edelliseen)
miehen* & talo*
... ja panetti heidät vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, samaan vankilaan, jossa Joosef oli vankina. (1.Ms.40:3)
Farao oli vihastunut palvelijoihinsa, ja hän pani minut vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, minut ja ylimmäisen leipojan. (1.Ms.41:10)
...ja jos nainen sitten, lähdettyään hänen talostaan, menee ja joutuu toisen miehen vaimoksi,.. (5.Ms.24:2)
Ollessaan Miikan talon luona he tunsivat nuoren miehen hänen äänestään leeviläiseksi; niin he poikkesivat sinne ja kysyivät häneltä: "Kuka on tuonut sinut tänne? Mitä sinä täällä toimitat, ja mitä sinulla on täällä tekemistä?" (Tuom.18:3)
Niin he poikkesivat sinne ja tulivat sen nuoren leeviläisen miehen asunnolle, Miikan taloon, ja tervehtivät häntä. (Tuom.18:15)
He vastasivat hänelle: "Vaikene, pidä suusi kiinni ja lähde meidän kanssamme ja tule meidän isäksemme ja papiksemme. Onko parempi ollaksesi pappina yhden miehen talossa kuin Israelin heimon ja sukukunnan pappina?" (Tuom.18:19)
Ja päivän koittaessa vaimo tuli ja kaatui sen miehen talon oven eteen, jonka talossa hänen isäntänsä oli, ja makasi siinä, kunnes päivä valkeni. (Tuom.19:26)
Mutta eräs poikanen näki heidät ja ilmoitti Absalomille. Silloin he molemmat menivät kiiruusti pois ja tulivat erään miehen taloon Bahurimiin. Hänellä oli kaivo pihallaan, ja he laskeutuivat siihen. (2.Sam.17:18)
Niin Daavid tuli linnaansa Jerusalemiin. Ja kuningas otti ne kymmenen sivuvaimoa, jotka hän oli jättänyt palatsia vartioimaan, ja panetti heidät vartioituun taloon; ja hän elätti heitä, mutta ei mennyt heidän luoksensa. Siellä he olivat eristettyinä kuolinpäiväänsä asti, elävän miehen leskinä. (2.Sam.20:3)
Elisa istui talossaan, ja vanhimmat istuivat hänen tykönänsä. Ja kuningas oli lähettänyt miehen edellänsä. Mutta ennenkuin sanansaattaja tuli hänen luokseen, sanoi hän vanhimmille: "Näettekö, kuinka se murhamiehen poika lähettää hakkaamaan minulta päätä poikki? Mutta kun sanansaattaja tulee, katsokaa, että suljette oven ja pidätte oven kiinni häneltä. Eivätkö jo kuulu hänen herransa askeleet hänen jäljessään?" (2.Kun.6:32)
Kun sanotte: 'Missä on nyt mahtimiehen talo, missä maja, jossa jumalattomat asuivat?' (Job 21:28)
Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka JHVH oli antanut kohdata häntä. Ja he antoivat kukin hänelle yhden kesitan ja yhden kultarenkaan. (Job 42:11)
Ja kun Jeesus tuli päämiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän väkijoukon,.. (Matt.9:23)
Ja he tulivat synagoogan esimiehen taloon; ja hän näki hälisevän joukon ja ääneensä itkeviä ja vaikeroivia. (Mark.5:38)
On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa. (Mark.13:34)
Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä. (Luuk.14:1)
Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon,... (Apt. 11:12)
Ja hän lähti sieltä ja meni erään Titius Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä. (Apt.18:7)
isän* & kodi*
"Mutta kun Jumala lähetti minut kulkemaan pois isäni kodista, sanoin minä hänelle: 'Osoita minulle se rakkaus, että, mihin paikkaan ikinä tulemmekin, sanot minusta: hän on minun veljeni.'" (1.Ms.20:13)
"JHVH, taivaan Jumala, joka otti minut pois isäni kodista ja synnyinmaastani, hän, joka puhui minulle ja vannoi minulle sanoen: 'Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan', hän lähettää enkelinsä sinun edelläsi, niin että saat sieltä vaimon pojalleni." (1.Ms.24:7)
Esikoiselle Joosef antoi nimen Manasse, "sillä", sanoi hän, "Jumala on saattanut minut unhottamaan kaikki vaivani ja koko isäni kodin." (1.Ms.41:51)
"Ja jos nainen ollessaan nuorena tyttönä isänsä kodissa tekee lupauksen JHVHlle tahi sitoutuu kieltäytymään jostakin.." (4.Ms.30:4)
"Nämä ovat ne säädökset, jotka JHVH antoi Moosekselle, olemaan voimassa miehen ja hänen vaimonsa välillä sekä isän ja hänen tyttärensä välillä, tämän ollessa nuorena tyttönä isänsä kodissa." (4.Ms.30:17)
"...silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi, koska hän teki häpeällisen teon Israelissa, harjoittaen haureutta isänsä kodissa. Poista paha keskuudestasi. (5.Ms.22:21)
"Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?" (Joh. 14:2)
Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa. (Apt.7:20)
isän* & koti*
'... vaan mene minun isäni kotiin ja sukuni luo ja ota sieltä pojalleni vaimo.' (1.Ms.24:38)
Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä. (1.Ms.27:30)
"... niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on JHVH oleva minun Jumalani;..." (1.Ms.28:21)
Silloin Juuda sanoi miniällensä Taamarille: "Asu leskenä isäsi talossa, kunnes poikani Seela joutuu täysikasvuiseksi." Hän näet ajatteli: "Kun ei vain tämäkin kuolisi niinkuin hänen veljensä." Niin Taamar meni pois ja jäi asumaan isänsä kotiin. (1.Ms.38:11)
Hän sanoi: "Pois se, että minä tekisin niin! Se, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, mutta te muut menkää rauhassa kotiin isänne luo." (1.Ms.44:17)
"Ja me menimme kotiin palvelijasi, minun isäni, luo ja kerroimme hänelle herrani sanat." (1.Ms.44:24)
"Jos minä siis tulisin kotiin palvelijasi, isäni, luo eikä meillä olisi mukanamme nuorukaista, johon hän on kaikesta sielustaan kiintynyt,.." (1.Ms.44:30)
"Sillä kuinka minä voisin mennä kotiin isäni luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En voisi nähdä sitä surkeutta, joka tulisi isäni osaksi." (1.Ms.44:34)
Silloin JHVHn henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä, otti heiltä vaatteet ja antoi juhlapuvut arvoituksen selittäjille. Ja hänen vihansa syttyi, ja hän meni isänsä kotiin. (Tuom.14:19)
Mutta hänen sivuvaimonsa oli hänelle uskoton ja meni hänen luotansa isänsä kotiin Juudan Beetlehemiin, ja hän oli siellä jonkun aikaa, neljä kuukautta. (Tuom.19:2)
Sitten hänen miehensä nousi ja lähti hänen jälkeensä viihdytelläkseen häntä ja palauttaakseen hänet luokseen; ja hänellä oli mukanaan palvelija ja aasipari. Ja nainen vei hänet isänsä kotiin; ja kun naisen isä näki hänet, riensi hän iloisena häntä vastaan. (Tuom.19:3)
Kun he olivat tulleet Suufin maahan, sanoi Saul palvelijallensa, joka hänellä oli mukanaan: "Tule, palatkaamme kotiin; muutoin isäni käy levottomaksi meidän tähtemme ja jättää mielestään aasintammat." (1.Sam.9:5)
Ja Saul otti hänet sinä päivänä luoksensa eikä sallinut hänen enää palata isänsä kotiin. (1.Sam.18:2)
Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan. (2.Sam.17:23)
Silloin hän sanoi: "Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Ja JHVH sanoi: 'Näillä ei ole isäntää; palatkoot he kukin rauhassa kotiinsa.'" (1.Ms.22:17)
Silloin hän sanoi: "Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla, niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Ja JHVH sanoi: 'Näillä ei ole isäntää; palatkoot he kukin rauhassa kotiinsa.'" (2.Ak.18:16)
(jatkoa edelliseen)
isän* & talo*
Silloin Juuda sanoi miniällensä Taamarille: "Asu leskenä isäsi talossa, kunnes poikani Seela joutuu täysikasvuiseksi." Hän näet ajatteli: "Kun ei vain tämäkin kuolisi niinkuin hänen veljensä." Niin Taamar meni pois ja jäi asumaan isänsä kotiin. (1.Ms.38:11)
Mutta JHVH oli Joosefin kanssa, niin että hän menestyi kaikessa, ja hän oleskeli isäntänsä, egyptiläisen, talossa. (1.Ms.39:2)
Mutta hän kieltäytyi ja sanoi isäntänsä puolisolle: "Katso, isäntäni ei itse välitä mistään, mitä talossa on, vaan on uskonut minun haltuuni kaikki, mitä hänellä on. (1.Ms.39:8)
Silloin hän kysyi faraon hoviherroilta, jotka olivat hänen kanssansa vankeudessa hänen isäntänsä talossa: "Miksi te olette tänään niin murheellisen näköiset?" (1.Ms.40:7)
"Mutta jos papin tytär tulee leskeksi tai hyljätyksi ja on lapseton ja hän tulee takaisin isänsä taloon ja asuu siellä niinkuin nuoruudessaan, niin hän syököön isänsä ruokaa; mutta kukaan syrjäinen älköön sitä syökö." (3.Ms.22:13)
"... silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi, koska hän teki häpeällisen teon Israelissa, harjoittaen haureutta isänsä kodissa. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.22:21)
Sitten hän lähti isänsä taloon Ofraan ja surmasi veljensä, Jerubbaalin pojat, seitsemänkymmentä miestä, saman kiven päällä; mutta Jootam, Jerubbaalin nuorin poika, jäi henkiin, sillä hän oli piiloutunut. (Tuom.9:5)
Mutta Jefta vastasi Gileadin vanhimmille: "Ettekö te vihanneet minua ja karkoittaneet minua isäni talosta? Minkätähden tulette minun luokseni nyt, kun teillä on hätä?" (Tuom.11:7)
Ja kun he olivat ilahduttamassa sydäntänsä, niin katso, kaupungin miehet, kelvottomat miehet, piirittivät talon, kolkuttivat ovelle ja sanoivat vanhalle miehelle, talon isännälle, näin: "Tuo tänne se mies, joka tuli sinun taloosi, ryhtyäksemme häneen." (Tuom.19:22)
Mutta mies, talon isäntä, meni ulos heidän luokseen ja sanoi heille: "Älkää, veljeni, älkää tehkö niin pahoin! Kun kerran tämä mies on tullut minun talooni, älkää tehkö sellaista häpeällistä tekoa. (Tuom.19:23)
Ja päivän koittaessa vaimo tuli ja kaatui sen miehen talon oven eteen, jonka talossa hänen isäntänsä oli, ja makasi siinä, kunnes päivä valkeni. (Tuom.19:26)
Kun hänen isäntänsä aamulla nousi ja avasi talon oven ja tuli ulos lähteäksensä matkalle, niin katso, hänen sivuvaimonsa makasi talon oven edessä, kädet kynnyksellä. (Tuom.19:27)
"Niin ajattele nyt sinä ja katso, mitä voit tehdä, sillä onnettomuus uhkaa meidän isäntäämme ja koko hänen taloansa. Hän itse on kelvoton mies, niin ettei hänelle auta puhua." (1.Sam.25:17)
Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan. (2.Sam.17:23)
Hän oli setänsä tyttären Hadassan, se on Esterin, kasvatusisä, sillä tämä oli isätön ja äiditön. Tyttö oli vartaloltaan kaunis ja näöltään ihana, ja hänen isänsä ja äitinsä kuoltua oli Mordokai ottanut hänet tyttäreksensä. (Ester 2:7)
Kun veli tarttuu veljeensä isänsä talossa sanoen: "Sinulla on vielä vaatteet, rupea ruhtinaaksemme ja ota huostaasi tämä raunioläjä",... (Jes.3:6)
"Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. (Matt.24:43)
"Ja mihin hän menee, sen talon isännälle sanokaa: 'Opettaja sanoo: Missä on minun vierashuoneeni, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?' (Mark.14:14)
Ja kun hän tuli taloon, ei hän sallinut kenenkään muun käydä sisälle kanssaan kuin Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin sekä lapsen isän ja äidin. (Luuk.8:51)
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.' (Luuk.10:35)
"Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan." (Luuk.12:39)
Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon..." (Luuk.16:27)
"... ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja sanoo sinulle: Missä on vierashuone, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?' (Luuk.22:11)
(jatkoa edelliseen)
veljen* & kodi*
- ei hakutuloksia
veljen* & koti*
"... ja sanoi: "Kiitetty olkoon JHVH, minun herrani Aabrahamin Jumala, joka ei ole ottanut pois armoansa ja totuuttansa minun herraltani. JHVH on johdattanut minut tätä tietä herrani veljen kotiin." (1.Ms.24:27)
veljen* & talo*
Niin Taamar meni veljensä Amnonin taloon, jossa tämä makasi. Ja hän otti taikinaa, sotki ja teki kakkuja hänen silmiensä edessä ja paistoi kakut,... (2.Sam.13:8)
Hänen veljensä Absalom sanoi hänelle: "Onko veljesi Amnon ollut sinun kanssasi? Vaikene nyt, sisareni, onhan hän veljesi. Älä pane tätä asiaa niin sydämellesi." Niin Taamar jäi hyljättynä veljensä Absalomin taloon. (2.Sam.13:20)
Kun sitten eräänä päivänä hänen poikansa ja tyttärensä söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa,.. (Job 1:13)
Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Poikasi ja tyttäresi söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa;..." (Job1:18)
sedän* & kodi*
- ei hakutuloksia
sedän* & koti*
- ei hakutuloksia
setä* & talo*
- ei hakutuloksia
isoisän* & kodi*
- ei hakutuloksia
isoisän* & koti*
- ei hakutuloksia
isoisän* & talo*
- ei hakutuloksia
isännä* & kodi*
- ei hakutuloksia
isäntä* & kodi*
- ei hakutuloksia
isännä* & koti
- ei hakutuloksia
isäntä* & koti*
Ja hän pani vaipan viereensä siksi, kunnes Joosefin isäntä tuli kotiin. (1.Ms.39:16)
isännä* & talo
Ja kun he olivat ilahduttamassa sydäntänsä, niin katso, kaupungin miehet, kelvottomat miehet, piirittivät talon, kolkuttivat ovelle ja sanoivat vanhalle miehelle, talon isännälle, näin: "Tuo tänne se mies, joka tuli sinun taloosi, ryhtyäksemme häneen." (Tuom.19:22)
"Ja mihin hän menee, sen talon isännälle sanokaa: 'Opettaja sanoo: Missä on minun vierashuoneeni, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'" (Mark.14:14)
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.' (Luuk.10:35)
"... ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja sanoo sinulle: Missä on vierashuone, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'" (Luuk.22:11)
isäntä* & talo*
Mutta JHVH oli Joosefin kanssa, niin että hän menestyi kaikessa, ja hän oleskeli isäntänsä, egyptiläisen, talossa. (1.Ms.39:2)
Mutta hän kieltäytyi ja sanoi isäntänsä puolisolle: "Katso, isäntäni ei itse välitä mistään, mitä talossa on, vaan on uskonut minun haltuuni kaikki, mitä hänellä on." (1.Ms.39:8)
Silloin hän kysyi faraon hoviherroilta, jotka olivat hänen kanssansa vankeudessa hänen isäntänsä talossa: "Miksi te olette tänään niin murheellisen näköiset?" (1.Ms.40:7)
Mutta mies, talon isäntä, meni ulos heidän luokseen ja sanoi heille: "Älkää, veljeni, älkää tehkö niin pahoin! Kun kerran tämä mies on tullut minun talooni, älkää tehkö sellaista häpeällistä tekoa. (Tuom.19:23)
Ja päivän koittaessa vaimo tuli ja kaatui sen miehen talon oven eteen, jonka talossa hänen isäntänsä oli, ja makasi siinä, kunnes päivä valkeni. (Tuom.19:26)
Kun hänen isäntänsä aamulla nousi ja avasi talon oven ja tuli ulos lähteäksensä matkalle, niin katso, hänen sivuvaimonsa makasi talon oven edessä, kädet kynnyksellä. (Tuom.19:27)
"Niin ajattele nyt sinä ja katso, mitä voit tehdä, sillä onnettomuus uhkaa meidän isäntäämme ja koko hänen taloansa. Hän itse on kelvoton mies, niin ettei hänelle auta puhua." (1.Sam.25:17)
"Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan." (Matt.24:43)
"Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan." (Luuk.12:39)
(jatkoa edelliseen)
vaimo* & kodi*
- ei hakutuloksia
vaimo* & koti*
- ei hakutuloksia
vaimo* & talo*
- ei hakutuloksia
naisen* & kodi*
- ei hakutuloksia
naisen'* & koti*
- ei hakutuloksia
naisen* & talo*
- ei hakutuloksia
nainen* & talo*
Mutta niille kahdelle miehelle, jotka olivat olleet vakoilemassa maata, Joosua sanoi: "Menkää sen porton taloon ja tuokaa nainen ja kaikki hänen omaisensa sieltä ulos, niinkuin olette hänelle vannoneet." (Joos.6:22)
"...jollet sinä, kun me tulemme tähän maahan, sido tätä punaista nauhaa siihen ikkunaan, josta laskit meidät alas, ja kokoa isääsi, äitiäsi, veljiäsi ja isäsi koko perhettä luoksesi taloon." (Joos.2:18)
äidi* & kodi*
- ei hakutuloksia
äiti* & kodi*
- ei hakutuloksia
äidi & koti*
- ei hakutuloksia
äiti* & koti*
... sanoi Noomi molemmille miniöillensä: "Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. JHVH tehköön teille laupeuden, niinkuin te olette vainajille ja minulle tehneet. (Ruut 1:8)
äiti* & talo*
Tuskin olin kulkenut heidän ohitsensa, kun löysin hänet, jota minun sieluni rakastaa; minä tartuin häneen enkä hellittänyt hänestä, ennenkuin olin saattanut hänet äitini taloon, kantajani kammioon. (Korkea Veisu 3:4)
"Minä johdattaisin sinut, veisin äitini taloon, ja hän neuvoisi minua. Minä antaisin mausteviiniä juodaksesi, granaattiomenani mehua." (Korkea Veisu 8:2)
äidi* & talo*
Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa. (Apt.12:12)
lesken* & kodi*
- ei hakutuloksia
lesken* & koti*
- ei hakutuloksia
lesken* & talo*
- ei hakutuloksia
sisaren* & kodi*
- ei hakutuloksia
sisaren & koti*
- ei hakutulksia
sisaren* & talo*
- ei hakutuloksia
emännä* & kodi*
- ei hakutuloksia
emäntä* & kodi*
- ei hakutuloksia
emännä* & koti*
- ei hakutloksia
emäntä* & koti
- ei hakutuloksia
emännä* & talo*
Sen jälkeen vaimon, talon emännän, poika sairastui; ja hänen tautinsa kävi hyvin kovaksi, niin ettei hänessä enää ollut henkeä. (1.Kun.17:17)
emäntä* & talo*
- ei hakutuloksia
porton* & kodi*
- ei hakutuloksia
porton* & koti*
- ei hakutuloksia
porton* & talo*
Niin Joosua, Nuunin poika, lähetti salaa Sittimistä kaksi vakoojaa, sanoen: "Menkää, katselkaa maata ja Jerikoa." Ja he menivät ja tulivat Raahab nimisen porton taloon ja laskeutuivat siellä levolle. (Joos.2:1)
Mutta niille kahdelle miehelle, jotka olivat olleet vakoilemassa maata, Joosua sanoi: "Menkää sen porton taloon ja tuokaa nainen ja kaikki hänen omaisensa sieltä ulos, niinkuin olette hänelle vannoneet." (Joos.6:22)
"...polttavat tulella sinun talosi ja panevat sinussa toimeen tuomiot paljojen naisten silmäin edessä. Minä teen lopun sinun porttona-olostasi, etkä sinä enää sitten portonpalkkoja maksa." (Hes.16:41)
(jatkoa edelliseen)
Miehen kiinteä perintöosuus tulee aina säilyä samassa sukukunnassa eli heimossa. Jos miehelle ei jää perijöiksi poikia, vaan tyttäriä, nämä saavat mennä naimisiin ainoastaan saman sukukunnan eli heimon miehen kanssa, jotta kiinteän omaisuuden perintöosa säilyisi samassa heimossa.
Silloin Gileadin, Maakirin pojan, Manassen pojanpojan, suvun perhekuntapäämiehet, jotka olivat Joosefin poikien sukua, astuivat esiin ja puhuivat Moosekselle ja ruhtinaille, israelilaisten perhekunta-päämiehille,
ja sanoivat: "JHVH käski herrani jakaa sen maan arvalla israelilaisille perintöosaksi, ja herrani sai käskyn JHVHlta antaa Selofhadin, meidän veljemme, perintöosan hänen tyttärillensä.
Mutta jos he joutuvat vaimoiksi joillekin israelilaisten muiden heimojen pojista, niin heidän perintöosansa siirtyy pois meidän isiemme perintöosasta ja liitetään sen sukukunnan perintöosaan, johon he tulevat kuulumaan, mutta meidän perintöosamme vähenee.
Ja kun israelilaisten riemuvuosi tulee, niin heidän perintöosansa lisätään sen sukukunnan perintöosaan, johon he tulevat kuulumaan, mutta meidän isiemme sukukunnan perintöosasta vähentyy heidän perintöosansa."
Silloin Mooses sääti israelilaisille JHVHn käskyn mukaan, sanoen: "Joosefilaisten sukukunta puhuu oikein.
Näin JHVH säätää Selofhadin tyttäristä: Menkööt he vaimoiksi kenelle tahtovat, kunhan vain menevät vaimoiksi johonkin isänsä sukukunnan sukuun.
Sillä älköön israelilaisilla perintöosa siirtykö sukukunnasta toiseen, vaan israelilaiset säilyttäkööt kukin isiensä sukukunnan perintöosan.
Mutta jokainen tytär, joka saa perintöosan israelilaisten sukukunnissa, menköön vaimoksi johonkin isänsä sukukunnan sukuun, että israelilaiset saisivat periä kukin isiensä perintöosan ja ettei perintöosa siirtyisi sukukunnasta toiseen, vaan israelilaisten sukukunnat säilyttäisivät kukin perintöosansa."
Niinkuin JHVH Moosekselle käskyn antoi, niin Selofhadin tyttäret tekivät.
Ja Mahla, Tirsa, Hogla, Milka ja Nooga, Selofhadin tyttäret, menivät vaimoiksi setiensä pojille.
Joosefin pojan Manassen poikien sukuihin he menivät vaimoiksi; ja niin heidän perintöosansa jäi heidän isänsä suvun sukukuntaan.
Nämä ovat ne käskyt ja säädökset, jotka JHVH Mooseksen kautta antoi israelilaisille Mooabin arolla Jordanin rannalla, Jerikon kohdalla. (4.Ms.36:1-13)
...
15.5.2014
Ja vielä muistutettakoon:
Tahattoman synnin saa anteeksi, mutta tahallista ei
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Puhu israelilaisille ja sano:
Jos joku erehdyksestä rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ja tekee jotakin, mitä ei saa tehdä,
niin, jos voideltu pappi tekee rikkomuksen ja saattaa kansan vikapääksi,
tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt... (3.Ms.4:1-12)
"Ja jos koko Israelin seurakunta erehdyksestä tekee rikkomuksen ja seurakunta ei siitä tiedä ja he rikkomalla jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ovat tehneet sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuneet vikapäiksi, ja jos sitten rikkomus, jonka he ovat tehneet sitä vastaan, tulee tunnetuksi,
niin tuokoon seurakunta...
Kun pappi näin on toimittanut heille sovituksen, annetaan heille anteeksi." (3.Ms.4:13-20)
"Jos päämies tekee rikkomuksen ja erehdyksestä rikkomalla jotakuta JHVH:n, Jumalansa, käskyä vastaan tekee sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi, ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt,
niin tuokoon.....
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.4:22-26)
"Jos joku rahvaasta erehdyksestä rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi, ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt,
niin tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt, ....
Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa, jonka hän on tehnyt, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.4:27-35)
"Jos joku rikkoo siten, että hän, vaikka kuulee vannotuksen ja voisi olla todistajana, joko hän on ollut silminnäkijänä tahi muuten saanut asiasta tietää, ei kuitenkaan ilmoita sitä ja niin joutuu syynalaiseksi;
tahi jos joku tietämättään koskee johonkin saastaiseen, mihin tahansa, joko saastaisen metsäeläimen raatoon tai saastaisen kotieläimen raatoon tai saastaisen matelijan raatoon, ja on siten tullut saastaiseksi ja vikapääksi;
tahi jos hän tietämättään koskee ihmisen saastaan, olipa se mitä saastaa tahansa, josta tulee saastaiseksi, mutta sitten huomaa sen ja joutuu vikapääksi;
tahi jos joku, ajattelemattomasti puhuen huulillansa, tietämättään vannoo tekevänsä jotakin, pahaa tai hyvää - vannoipa mitä hyvänsä, mitä ihminen saattaa ajattelemattomasti vannoa -
mutta sitten huomaa sen ja joutuu johonkin sellaiseen vikapääksi,
niin, jos hän on vikapää johonkin sellaiseen, tunnustakoon sen, mitä on rikkonut,
ja tuokoon hyvityksenä JHVH:lle rikkomuksesta, jonka hän on tehnyt,...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen jostakin sellaisesta hänen tekemästään rikkomuksesta, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.5:1-13)
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Jos joku lankeaa uskottomuuteen ja erehdyksestä rikkoo anastamalla sitä, mikä on JHVH:lle pyhitetty, tuokoon hyvityksenä...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen uhraamalla vikauhrioinaan, annetaan hänelle anteeksi."
(3.Ms.5:14-16)
"Jos joku rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ja tekee tietämättään sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee vikapääksi ja joutuu syynalaiseksi,
niin tuokoon....
Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän on tietämättään tehnyt, annetaan hänelle anteeksi.
Se on vikauhri; sillä hän on tullut vikapääksi JHVH:n edessä." (3.Ms.5:17-19)
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Jos joku tekee rikkomuksen ja on uskoton JHVH:a kohtaan kieltämällä saaneensa lähimmäiseltään, mitä tämä on hänen haltuunsa antanut tai hänen hoitoonsa uskonut, tahi mitä hän itse on väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut lähimmäiseltään,
tahi jos hän on löytänyt kadotetun esineen ja kieltää sen, tahi vannoo väärin missä asiassa tahansa, jossa ihminen helposti rikkoo,
niin hän, jos hän näin on rikkonut ja tullut vikapääksi,...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen JHVH:n edessä, annetaan hänelle anteeksi kaikki, mitä hän on tehnyt sellaista, josta hän on tullut vikapääksi." (3.Ms.6:1-7)
"Seurakunnassa olkoon laki sama teillä kuin vieraallakin (muukalaisellakin), joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös vierasta (muukalaista) JHVH:n edessä.
Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että vieraalla (muukalaisella), joka asuu teidän luonanne." (4.Ms.15:15-16)
(jatkoa edelliseen)
"Mutta jos erehdyksestä jätätte täyttämättä jonkun näistä käskyistä, jotka JHVH on Moosekselle puhunut,
mitä hyvänsä, mistä JHVH Mooseksen kautta on teille käskyn antanut,
siitä päivästä lähtien, jolloin JHVH antoi käskynsä, ja edelleen sukupolvesta sukupolveen,
niin, jos rikkomus tapahtui seurakunnan tietämättä, erehdyksestä,...
Kun pappi sitten on toimittanut sovituksen kaikelle israelilaisten seurakunnalle, niin rikkomus annetaan heille anteeksi; sillä se on ollut erehdys...
Se annetaan silloin anteeksi kaikelle israelilaisten seurakunnalle samoinkuin vieraalle (muukalaiselle), joka asuu heidän keskellänsä; sillä koko kansa on vastuunalainen erehdyksestä." (4.Ms.15:22-26)
"Mutta jos joku yksityinen rikkoo erehdyksestä,.....Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut JHVH:a vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi.
Sama laki onkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että vieraalla (muukalaisella), joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä.
Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai vieras (muukalainen), pilkkaa JHVH:a, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana JHVH:n Sanan ja rikkonut Hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." (4.Ms.15:27-30)
"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä (kreik. koinon, 2840) liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä.
Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava" ja vielä "JHVH on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." (Hebr.10:26-31)
"Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.
Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan." (Hebr.6:4-8)
"Sillä jos meidän Herramme ja Vapahtajan Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan oikeamielisyyden (vanhurskauden) tietä , kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”Koira palaa oksennukselleen” ja: ”Pesty sika rypee rapakossa”." (2.Piet.2:20-22)
"Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi." (1.Joh.5:16-17)
Jeesuksen apostolin vaimon osa avioliitossa ja kuinka lapsia hoidetaan nykyajassa?
rakastetaan Jeesusta tekemällä opetuksensa mukaan. Herra siunaa niitä jotka tahtovat elää tahtonsa mukaan ja janoavat hyvää.
Nykyaikana lapsia kuuluu hoitaa aivan kuten ikiajoista saakka on ollut luonnollista.
Lapsi kasvaa luonnollisesti kodissaan RAUHASSA, eikä hänen kuulu lähteä sieltä joka aamu yhtään mihinkään! Siellä on luonnollisinta olla äiti ja luonnollista on olla sisaruksia, jos Herra suo. Ja tämä lastensa hoito on äidin luonnollinen tehtävä eli TYÖ. Kyse siis pikkulapsista ja ymmärrän, että jo ennenkin 7-8 vuotiaita on myös annettu kodin ulkopuoliseen opetukseen, mutta luonnollinen pääopetushan kuuluu äidille isompien lastenkin kohdalla.
Nykyaikana on otettava huomioon tämäkin Raamatun sana:
Raamatusta: Matt. 23:4
"He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. "
YHTEISKUNTAMME päättäjät ovat puolivuosisataa noin päättäneet maamme nuorille äideille. Minuuttiaikataulustaan nuoret naiset pääsevät menemällä 10 vuodeksi yliopistoon. Vapaus?
"Vaimon roolina ja tehtävänä on pitää omistautuen huolta perheestään ja kodistaan, joka on hänen valtakuntaansa, perheestään ja kodistaan käsin perhettään ja kotiaan palvellen eli perheelleen ja kodilleen työtä tehden
sekä olla apuna ja tukena miehelleen, päälleen, hänen alaisuudessaan ja hänelle kuuliaisena häntä kunnioittaen, mikä osoittaa samalla alamaisuutta, kuuliaisuutta ja kunnioitusta Kristukselle ja Jumalalle."
Mitäpä palstalla viihtyvät naiset ovat tästä mieltä?
Mihin meidän naisten mielipidettä tarvitaan?
Tarvitaanko?
Olen sitä mieltä että vaimona olisi helpompi olla jos mies ottaisi vastuun perheestään, olisi uskollinen eikä juoksisi vieraitten helmojen alla, kantaisi myös vastuun lapsistaan, viettäisi aikaa perheensä luona, eikä istuisi kaljoilla ja saunailloissa kavereittensa kanssa, miehillä ei ole mitään vastuuta, nainen joutuu yksin hoitamaan kaiken kotona ja käymään töissä että lapsille on ruokaa pöytään ja vaatteita ja tietysti asunto.Se on niin helppo syyttä kaikesta naisia ja luetella ehtoja. Miksi ei miehet aloita itsestään toteuttamala heille kuuluvia velvollisuuksia.
Miten oikaista mammuttivikaanmeno maassamme?
Jos ihmiset on vuosikymmenet kasvatettu päiväkoideissa jopa 10h/pv, ja vielä ateistiperusteisissa, niin muutappa käytäntö.
Tarvittiin n. 15-20 v , että "tyhmät" kotikasvatuksen saaneet naiset uskoteltiin muka pakon edessä lähtemään orjatyössäkäyntiin.
Kun se saatiin käyntiin, yhteiskunta tarjosi porkkanoita:
saat päiväkodin lapsille, saat kesälomat , saat palkankorotuksen, saat lakisääteisen äitiysloman 3kk,6kk,10kk ja saat palkattoman hoitovapaan n. 2v. Saat helpon abortin, saat helpon avioeron ja yksinhuoltajana edut ja edut.
Sitten sokerina pohjalla työttömyydestäkin korvaus viimein vihdoin. Kun ensin naisten työssäkäynti saatiin perinteeksi pakkotoimenpitein pula-ajan köyhyyden pakottamana! Uskalsi yhteiskunta luvata työttömillekin maksun, pidemmän loman, kunhan vaan ovat oravanpyörässä mukana.
Yhteiskunta antoi , antoi ja antaa niillä keräämillään verorahoilla , joita naiset kantoi ja kantaa.
Aikansa keksintöilmiö systeemi on. Kauanko vielä jatkuu? Luulisi Raamattua lukevien naisten ja miesten ymmärtävän, että ei ilmiö ole Raamatun Sanan mukainen missään nimessä. Äidin on Jumala asettanut lapsensa kasvattajaksi ja suojelijaksi ja perheen isän kaikesta vastuunkantajaksi ensisijaisesti.
Miten miehen on mahdollista esim. kohdella naista, vaimoa kuin heikompaa astiaa nykysuomessa? Työpaikalla voi monikin mies orjuuttaa loppuväsynyttä monen lapsen äitiä jopa kiusaa tehden pitkän päivän aikana!
Miksi ei miehet..- kuka miehet kasvatti noin? Kun äiti hellästi rakkaudella jätti kasvattamatta - jätti vieraan komenneltavaksi poikansa. Ei kiintymystä yhteenkään vain orpoutta. Osaa kyllä mennä naimisiin ja perheenkin perustaa, mutta viihtyy monien vieraiden joukossa ilman kiintymystä suuremmin. Näin asian näkisin miten kierre kasvatuksessa on lähteny aina sodan äitien työtaakasta ja laste tuolloisesta orpoudesta esim. sotalapset Ruotsissa.
Tunnemuisti kiintymyksestä ja lapsuuden rauhasta on tärkein perusta, jotta ymmärtää vastuun omasta perheestään samoin huolenpidolla.
>>Yhteisö, joka sallii naisen määräillä miehiä, omaansa ja/tai vieraita, syyllistyy Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen rikkomiseen eli syntiin. >>
Kun käskyt ovat tällaisia niin hyvin harva nainen haluaa edes mennä naimisiin uskovan miehen kanssa. Seurauksena mies joutuu epätoivoon, tarttuu pulloon tai etsii kumppaninsa ei-uskovaisten joukosta, ja joutuu helvettiin.
Nainen pysyy naimattomana ja onnellisena.
Jumala haluaa kaikkien miesten joutuvan helvettiin.
Näyttää näistä "vaimoista" osa viihtyvän senssisivuilla etsimässä seksiseuraa, tahti on kiihtynyt aivan viimeaaikoina.
Näitä "naisen alamaisuutta" koskevia kohtia ylikorostavat juuri ne vippaskeppulat, jotka ovat oikeasti pahiten tossun alla.