Jehovan todistajien NEGATIIVINEN julkisuus

Olemme niin iloisia, että toimintanne lahkosta eronneita kohtaan saa päivänvaloa.

Eipä taida jehovien lahkopomot enää pystyä ylimielisesti valehtelemaan medialle, on niin paljon esimerkkejä hirvittävästä tuomitsemisestanne viattomia ihmisiä kohtaan.

Valtivallan puuttuminen rikoksiinne, ei jehovalaisia hetkauta, tuntevat vain vainojen alkaneen.

Se on kuitenkin tärkeintä, että puututaan lahkon toimintaan, joko rahallisin sanktion tai jollakin muulla toimilla.

Rangaistusta lahkolle tulee nyt joka päivä, erittäin negatiivisen julkisuuden myötä. Todennäköisesti 'kiikunkaakun' olevat rohkaistuvat ja jättävät lahkon, silläkin uhalla, että 'ystävät' ja lapset tai vanhemmat ryhtyvät mököttämään.
33162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mahtavatko jehovalaiset saada unta?

Äänestä

Mielestäni karttamisessa pitäisi saada pari isoa oikeudenkäyntiä (ehkä enemmänkin amerikoissa), jossa tuomittaisiin miljoonakorvauksia henkisestä kärsimyksestä jollekin. Tällä tavalla saataisiin muutettua seuran karttamiskäytäntöä. Samoin kävi mormonien kanssa -70 luvulla, kun heillä oli rasistinen opetus vielä käytössä. Silloinen Yhdysvaltojen presidentti sanoi, että jos ei rasistinen oppi muutu, niin mormonikirkolta viedään verovapausoikeus.

Äänestä

Kun vartiotorni vaatii karttamaan eronneita, niin muu maailma karttaa vartiotornia ja tekee sen elämän hyvin vaikeaksi. aika on ajamassa ohi tälläisistä kulteista joissa ihmisiä kiusataan ja pidetään kuin karsinassa.

Äänestä
  • Muiden uskontosuuntien harjoittaman karttamisen lie hyväksyt?

    Äänestä

  • kutakin auttaa kirjoitti:

    Muiden uskontosuuntien harjoittaman karttamisen lie hyväksyt?

    Ei minkään uskontokunnan harjoittamaa karttamista voi hyväksyä tietenkään. Jehovan todistajilla tämä on vain suomessa olevista uskonnoista kaikkein organisoidumpaa ja yleisempää, siksi asia on tapetilla. Karttamista tapahtuu muissakin kulteissa ja joskus isommissakin uskonnoissa. Myös fundamentalistisimmat ev-lut kristityt voi karttaa mutta se ei ole uskonnon organisoimaa pahuutta vaan menee siten yksilöiden piikkiin.

    Äänestä

  • aikansa kutakin kirjoitti:

    Ei minkään uskontokunnan harjoittamaa karttamista voi hyväksyä tietenkään. Jehovan todistajilla tämä on vain suomessa olevista uskonnoista kaikkein organisoidumpaa ja yleisempää, siksi asia on tapetilla. Karttamista tapahtuu muissakin kulteissa ja joskus isommissakin uskonnoissa. Myös fundamentalistisimmat ev-lut kristityt voi karttaa mutta se ei ole uskonnon organisoimaa pahuutta vaan menee siten yksilöiden piikkiin.

    Tarkoitatko tällaisia uskonnollisia yhteisöjä, joiden edustajia vierailee tälläkin palstalla?

    "Hänet pudotetaan pois niistä tehtävistä, joita hänelle oli aiemmin uskottu ja hänen maineensa yhteisössä on tahraantunut. Pikkuhiljaa useimmat uskonystävät alkavat kartella häntä, ihan varmuuden vuoksi nekin jotka tietävät, että syytteet ovat olleet tuulesta temmattuja ja aiheettomia. Ei ole terveellistä olla läheisesti tekemisissä epäilyttävän henkilön kanssa, silloin voi joutua yhtäkkiä itsekin syytetyksi ja “hoidettavaksi”.

    Lopulta häntä ei tervehditä enää yhteisellä tervehdyksellä “Jumalan terve”, eikä hänen kanssaan olla entiseen tapaan enää tekemisissä.
    Muiden uskovaisten velvollisuus on karttaa tätä henkilöä. Karttamisvelvoite on jossain määrin samantyyppinen ilmiö, joka sisältyy esimerkiksi romanien väistämiskulttuuriin ja Jehovan todistajien oppiin. Ihminen on leimattu. Kyse on vaarallisesta henkilöstä."
    http://freepathways.wordpress.com/2012/08/26/lempaalan-rauhanyhdistys/

    Äänestä

  • Kuisnäin? kirjoitti:

    Tarkoitatko tällaisia uskonnollisia yhteisöjä, joiden edustajia vierailee tälläkin palstalla?

    "Hänet pudotetaan pois niistä tehtävistä, joita hänelle oli aiemmin uskottu ja hänen maineensa yhteisössä on tahraantunut. Pikkuhiljaa useimmat uskonystävät alkavat kartella häntä, ihan varmuuden vuoksi nekin jotka tietävät, että syytteet ovat olleet tuulesta temmattuja ja aiheettomia. Ei ole terveellistä olla läheisesti tekemisissä epäilyttävän henkilön kanssa, silloin voi joutua yhtäkkiä itsekin syytetyksi ja “hoidettavaksi”.

    Lopulta häntä ei tervehditä enää yhteisellä tervehdyksellä “Jumalan terve”, eikä hänen kanssaan olla entiseen tapaan enää tekemisissä.
    Muiden uskovaisten velvollisuus on karttaa tätä henkilöä. Karttamisvelvoite on jossain määrin samantyyppinen ilmiö, joka sisältyy esimerkiksi romanien väistämiskulttuuriin ja Jehovan todistajien oppiin. Ihminen on leimattu. Kyse on vaarallisesta henkilöstä."
    http://freepathways.wordpress.com/2012/08/26/lempaalan-rauhanyhdistys/

    Tarkoitan KAIKKIA uskontoja joiden oppiin kuuluu organisoitu karttaminen. Pitäisi selvittää enemmän kuuluuko rauhanyhdistyksen oppiin karttaminen. Palstan aiheena on Jehovan todistajuus joten näitä muiden uskontojen tapoja käsitellään muilla palstoilla.

    Äänestä

  • kutakin auttaa kirjoitti:

    Muiden uskontosuuntien harjoittaman karttamisen lie hyväksyt?

    kutakin auttaa
    7.5.2014 14:15


    Nyt puhutaan äärilahkosta ja sen suunnattomasta tyhmyydestä!

    Äänestä

Jos ihminen päättäisi että hylkää jokaisen ihmisen ja alkaa puhua tästä vielä pahaa sen jälkeen kun toinen muuttaa jostain asiasta mielipidettään, niin näin toimivaa ihmistä pidettäisiin kyllä aika mulkvistina.

Järjestö toimii näin ja niittää sitä mitä kylvääkin.

Äänestä

Vartiotorniin pitäisi laittaa varoitus tupakkiaskin tapaan.

Äänestä

Seuravaksi tuleekin sitten ne oikeudenkäynnit, joissa käsitellään sitä karttamista mitä tapahtuu työpaikoilla, työhönhaussa, kylätoimikunnissa sekä sukulaisuussuhteissa, joissa kartetaan sekä syrjitään Jehovan todistajia.

Äänestä
  • Lumipalloefekti
    7.5.2014 14:13


    Voi sinua ressukkaa.

    Äänestä

Mitä sinulla on tarjota tilalle niille, jotka eroavat lahkosta???!!

Äänestä
  • SOPPAA SAIPPUAA JA SIELUNHOITOA!

    Äänestä

  • eikö siinä ole jo tilalle paljon hyvää että pääsee eroon valheen lahkosta? mitä parempaa tilalle voisi saada?

    Äänestä

  • "Mitä sinulla on tarjota tilalle niille, jotka eroavat lahkosta???!!"

    Kysymyksen omituisuus tulee ymmärretyksi kun lähestymme asiaa esimerkin kautta.

    Tiedät Wincapitan joka huijasi ihmisiä valuuttakaupassa? Jos sinä olisit sijoitellut rahojasi tähän huijaukseen, ja minä olisin varoitellut asiasta sinua että se vaikuttaa huijaukselle niin olisitko sinä kysynyt minulta että mitä sinulla on tarjota tilalle, kun olisit saanut minulta vahvat näytöt siitä että kyseessä on huijaus? Tuskimpa, sinä olisit kiittänyt minua että varoitin ja lopetit rahasi hakkaamisen huijaukseen.

    Valheelta ja huijauksesta eroon pääseminen pitäisi riittää hyvin valheesta luopumisen tilalle. Se mihin sitten käyttää aikansa järjestön jälkeen, on jokaisen itse ratkaistava.

    Äänestä

  • oma ratkaisu kirjoitti:

    "Mitä sinulla on tarjota tilalle niille, jotka eroavat lahkosta???!!"

    Kysymyksen omituisuus tulee ymmärretyksi kun lähestymme asiaa esimerkin kautta.

    Tiedät Wincapitan joka huijasi ihmisiä valuuttakaupassa? Jos sinä olisit sijoitellut rahojasi tähän huijaukseen, ja minä olisin varoitellut asiasta sinua että se vaikuttaa huijaukselle niin olisitko sinä kysynyt minulta että mitä sinulla on tarjota tilalle, kun olisit saanut minulta vahvat näytöt siitä että kyseessä on huijaus? Tuskimpa, sinä olisit kiittänyt minua että varoitin ja lopetit rahasi hakkaamisen huijaukseen.

    Valheelta ja huijauksesta eroon pääseminen pitäisi riittää hyvin valheesta luopumisen tilalle. Se mihin sitten käyttää aikansa järjestön jälkeen, on jokaisen itse ratkaistava.

    Winkapitan lisäksi on monia muitakin pyramidi-huijaukseksi epäiltyjä kotisivuyhteisöjä. Mikäli jätät em. mutta haluat sijoittaa rahasi kasvamaan, niin mihin laitat ne ja kenen sanaan luotat? Pankitkaan kun eivät ole riskittömiä.

    Äänestä

  • oma ja "oma" kirjoitti:

    Winkapitan lisäksi on monia muitakin pyramidi-huijaukseksi epäiltyjä kotisivuyhteisöjä. Mikäli jätät em. mutta haluat sijoittaa rahasi kasvamaan, niin mihin laitat ne ja kenen sanaan luotat? Pankitkaan kun eivät ole riskittömiä.

    Riskit on eri asia kuin tarkoitushakuinen huijaus.

    Äänestä

  • Elmä tasavertaisemassa maailmassa ja vapaus!

    Äänestä

Samaan aikaan järjestön sitomat uhrit eli Jehovan todistajat itse laittavat palloa jalkaansa: nuoret Jt-parit menevät naimisiin (valitettavasti!!!!) ja miettivät lapsen hankkimista.

Valitettavasti mediamylläkkä ei näy ainakaan kaikkien rivijäsenten elämässä yhtään millään tavalla!

Äänestä

Omasta mielestäni on järkyttävää, miten porukkaa roikkuu Jt-toiminnassa muakan, vaikka eiväthän ne "roikkujat" oikeasti VOI uskoa siihen roskaan.

Provosoimatta ehkä jopa yli 50 % todistajista on mukana VAIN SOSIAALISISTA SYISTÄ, mitä se tarkoittaakaan;

- yhdelle sitä, että on syntynyt Jt-perheeseen, joten eroaminen ei tule kuuloonkaan
- toiselle sitä, että ei voi erota, kun menettää noin 100 % "kavereistaan", jotka siis ovat "kavereita" eli "ystäviä" vain sen takia, että ovat todistajia. Kun eroat, kaverisuhde menee poikki eli suomeksi sanottuna eivtä sitten olleetkaan ystävisä vaan pelkästään "ystäviä"
- kolmannelle sitä, että meni Jt:n kanssa naimisiin, joten eromainen särkisi avioliiton saman tien...
-neljännelle sitä "elitististä" tunnetta, kun kuuluu ainoaan oikeaan totuuteen ja on parempi kuin maailmalliset ihmiset, palkintona paratiisia noin ikuisuuden verran

Sosiaaliset syyt ovat varmasti suurin yksittäinen syy kuulua todistajiin.

Äänestä

Elämme paratiisissa jo 38 vuotta
uutta aikaa.
Hyvää onnea leijonien silittelyyn
kaikille!

Äänestä
  • Ei voi leijonia silitellä,ei. Yhtä petoja ne ovat kuin aina ennenkin.joten paratiisi ei ole alkanut.

    Äänestä

Ystävät ovat erityisiä Jumalan lahjoja. suomalaisen sanaan " ystävä " sisältyy lämpö. Henkilöt, joista tätä nimea käytämme, merkitsevät meille enemmän kun muut. Ystävyyden säilymisen puolesta on kilvoiteltava. Tämä kilvoitus on ennen muuta kilvoitusta ollaksemme uskollisia ja rehellisiä ja epäitsekkäitä.
Uskollisuus merkitsee, että olemme luotettavia ystäviämme kohtaan, ettemme anna hetken vaikutteitten muuttaa mieltämme.
Ilman rehellisyyttä, suoruutta ja avointa mieltä ei ystävyys kauan säily. Paljon on
teeskentelyä ihmisten välisissä suhteissa, mutta ystävyys ei säily eikä sitä muodostu sellaisella pohjalla. Ihmiset, joilta meidän täytyy peittää jotakin, joitten kanssa ollessamme emme voi ollaa oma itsemme, joiden seurassa meidän täytyy teeskennellä, eivät ole oikeita ystäviämme.
Ellei ystävyys kestä suoria sanoja ja täyttä rehellisyyttä, se ei ole todellista.
Arvokkaimpia ystäviämme ovat henkilöt, jotka sanovat meille totuuden itsestämme.

Olen ollut tekemisissä joidenkin todistajien kanssa ja siellä jos missä jokainen pelaa omaan pussiinsa. Rehellinen ystävyys on tosi kaukana.

Rehellinen ja luotettava ystävä ei karta vaikeassa tilanteessa olevaa!

Äänestä

>> Provosoimatta ehkä jopa yli 50 % todistajista on mukana VAIN SOSIAALISISTA SYISTÄ, mitä se tarkoittaakaan;

Suorastaan täysin mahdotonta, sillä lähelläkin tuota %-lukua olevassa tilanteessa "pankki olisi räjähtänyt" jo kauan sitten, koska se ei yksinkertaisesti voisi pysyä noilla vaikuttavilla voimilla koossa.

Juurikin päinvastoin ja jossa myös syy siihen miksi kokonaisuus ei rakoile (toki historiassaan kuten erityisesti 1914 ja 1925 jälkeen). Todennäköisesti suurin osa on vakuuttunut olevansa oikeasa uskonnossa ja omaa myös sen henkilökohtaisen jumaluskon.

Tämän vuoksi vakaviakin oppihistorian vääryyksiä (joita ei edes kunnolla tunneta) katsotaan vain ihimillisinä virheinä ja koetaan oleellisimman olevan linjassaan.

Mukana läheistensä menettämin vuoksi tai muutoin luottamuksensa järjestöön vahvasti menettäneitä on oletettavasti suhteellisen marginaalinen ryhmä, olettaisn että ehkä +- 10 ?

Vaikea taasen sanoa kunka monella on _vakavia_ epäilyksiä, jotka saattavat johtaa erottamiseen tai eroamiseen, mutta sisältynee edelliseen lukuun.

Avoin kysymys on se, että voiko nuo epäilykset konkretisoitua hieman helpommin nyt kun netin ansiosta on helpommin juuri sitä faktatietoa saatavissa jota järjestö ei sellaisenaan halua jäsenilleen kertoa.

Kuitenkin kierto tuossa yhteisössä on varsin suuri. Ero vuosittain kastettujen määrän ja julistajien huipun kesken sen osittaa, vaikka huomioidaan tilastollinen keskiverto kuolleisuus, joka lienee noin 1,5%.

Äänestä

"vakaviakin oppihistorian vääryyksiä (joita ei edes kunnolla tunneta) katsotaan vain ihimillisinä virheinä "

Mutta mihin katoaa se "jehovakanava" ? Mitä tuo kanava tarkoittaa ? Kuka sen on ensinnä lanseerannut ?

Loppu vuosimallia 1975 sanottiin v. -75 jälkeen joidenkin todistajien innostukseksi. No siten kai on ainakin innostuminen sallittua ? Mutta voidaan edelleen kysyä sitä merkitystä, "jehovakanva" ?

Äänestä

%-merkin lisäys.......Mukana läheistensä menettämin vuoksi tai muutoin luottamuksensa järjestöön vahvasti menettäneitä on oletettavasti suhteellisen marginaalinen ryhmä, olettaisin että ehkä +- 10 % ?

>> Olen ollut tekemisissä joidenkin todistajien kanssa ja siellä jos missä jokainen pelaa omaan pussiinsa. Rehellinen ystävyys on tosi kaukana.

Tuon näen aivan liian helppona yksinkertaistuksena. Kyse on tiiviistä ja viikottain kokoontumisissa paljon yhdessä olevasta yhteisöstä jossa yhteinen usko yhdistää ja johtaa hengellis-kollegiaaliseen ystävyyteen. Siitä huolimatta kukaan ei voi olla läheinen kuvaamasi kaltainen ystävä kaikkien tai edes hyvin monien kanssa.

Ystävyyttä, toveruutta ja seuranpitoa on erilaista ja suurin osa ei ole niitä ns. hyvin läheisiä ystäviä. Siitä huolimatta tämän kokonaisuuden ihmissuhdeverkosto on ihmisen hyvinvoinnille tärkeä.

Äänestä
  • En ole missään tavannut niin järkevää porukkaa kuin Jehovan todistajat!Vapaissa suunnissa meno on kuin mielisairaalassa suljetulla osastolla.Ja perustelut löytyy aina Raamatusta!Yritän liittyä järjestöön niin pian kuin huolivat!

    Äänestä

  • pedroa.f kirjoitti:

    En ole missään tavannut niin järkevää porukkaa kuin Jehovan todistajat!Vapaissa suunnissa meno on kuin mielisairaalassa suljetulla osastolla.Ja perustelut löytyy aina Raamatusta!Yritän liittyä järjestöön niin pian kuin huolivat!

    >> En ole missään tavannut niin järkevää porukkaa kuin Jehovan todistajat!Vapaissa suunnissa meno on kuin mielisairaalassa suljetulla osastolla.

    Niin, todistajat ovat kokonaisuudssaan ihan sympaattista, siivoa, siistiä, työlästä ja rehtiä väkeä eikä todistajien kokoontumisissa 'hihhuloida'.

    Mutta jos todistajaksi kastautunut (jopa henkisesti aivan keskenkasvuisena todistajaperheen lapsena) tulee myöhemmin toisiin ajatuksiin, niin kaikki nuo sympaattiset, fiksut ja rehdit henkilöt ja elinikäiset ystävät ovat pakotettuja hylkäämään ja karttamaan toisinajattelijaa ja tämä vaikka kyseessä olisi rakas perheenjäsen.

    >> Ja perustelut löytyy aina Raamatusta!

    Niinkö? Miksi nuo perustelut ovat toistamiseen osoittautuneet vääriksi?

    - http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajien_eskatologia

    Äänestä

>> Mutta mihin katoaa se "jehovakanava" ? Mitä tuo kanava tarkoittaa ? Kuka sen on ensinnä lanseerannut ?

Siinäpä pohdittavaa sen koko laajuudessaan:

"Täyttynyt salaisuus" -kirjassa sivulla 76 on esitetty ketju Paavalista Russeliin:

* Paavali
* Johannes
* Arius
* Waldo
* Wycliffe
* Luther
* Russell

Kolminaisuuden kannattajia olivat Waldes, Wycliffe ja Luther.

- http://fr.wikipedia.org/wiki/Fichier:BranchesChristians.png

Äänestä

Lisäys edelliseen.

"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12


1910 - ”Ihminen ei voi käsittää Jumalan suunnitelmia tutkimalla vain Raamattua. – Jos joku lukee Raamattua kahden vuoden ajan, hän on täydellisessä pimeydessä, mutta jo hän lukee ainoastaan ”Raamatuntutkielmia” eikä ainuttakaan sivua Raamatusta, pääsee hän kahden vuoden tutkimisen jälkeen täydelliseen valoon” (Watc Tower, 1910, sivu 298)

1956 - "Koska "uskolliselle ja ymmärtäväiselle" orjalle on uskottu koko Isännän omaisuus...Orjan tahto on sen tähden Jehovan tahto. Kapina orjaa vastaan on kapinaa Jumalaa vastaan" (Vartiotorni 1.8.1956 s.236)

1968 - "Raamattua ei voida oikein ymmärtää muistamatta Jehovan näkyvää järjestöä." (Vartiotorni tammikuu 1968, s.7)

1973 - "Vain sille (järjestölle) ei Jumalan Pyhä Sana, Raamattu, ole sinetöity kirja." (Vartiotorni 15.9.1973, s.432)

1981 - "Ellemme ole yhteydessä tähän yhteyskanavaan, jota Jumala käyttää, emme pääse elämän tiellä eteenpäin, huolimatta siitä, kuinka paljon Raamattua luemme." (Watchtower 1.12.1981, s.27)

1983 - "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa." - Ps.133:1-3 (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1983 s. 255)

2009 - "Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)

2013 -" Elämää pelastava ohjaus, jota silloin ["suuren ahdistuksen" koittaessa] saamme Jehovan järjestöltä, ei ehkä näytä omasta mielestämme viisaalta. Meidän kaikkien täytyy olla valmiita tottelemaan mitä tahansa saamiamme ohjeita, vaikka ne eivät kenties näyttäisikään inhimilliseltä kannalta katsottuna tai strategisesti järkeviltä." (Vartiotorni 15.11.2013, s. 20)

Äänestä

Siis tuo "jehovakanava" termi päättyy oikeastaan vain itsekehuun ja arvonannon anastamiseen tässä yhteydessä sellaisilta historiallisilta henkilöiltä jotka ovat ansainneet nimensä jäämiseen muistiin.

Raamattu ei tunne "järjestöä" eikä lahkon emolahkon perustaja Russell anastanut liikkeelleen ikäänkuin parhaita puolia eri oppineista kristityistä historian varrelta, saman järjestön jäseneksi.

Äänestä

Kolonkka:lle

Kun katsot tuota laittamaani linkin kritillisyyden historiallista kaavakuvaa, niin sama toimintamalli toistuu kaikilla uskonliikkeillä ja "ainoilla oikeilla kristityillä' kautta vuosituhansien.

Katolinen kirkkokin on korottanut itse itsensä asemaansa apostoleista seuraavina ja vaatii itselleen sen mukaista kunniaa.

Kuitenkin se on kirkkoinstituutiona kuin ne kuvauksen valkeiksi kalkitut haudat, jossa se on alistamalla, väkivallalla ja tappalla pakkovienyt "Jumalan sanaa", sekä Jumalan miestensä harrastamine nuorten poikien laajamittaisine hyväksikäyttöineen, lapsikauppoineen ja jouduttuaan syytteeseen laajamittaisesta rahanpesusta jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erotkaa lahkosta! kirjoitti:

Olemme niin iloisia, että toimintanne lahkosta eronneita kohtaan saa päivänvaloa.

Eipä taida jehovien lahkopomot enää pystyä ylimielisesti valehtelemaan medialle, on niin paljon esimerkkejä hirvittävästä tuomitsemisestanne viattomia ihmisiä kohtaan.

Valtivallan puuttuminen rikoksiinne, ei jehovalaisia hetkauta, tuntevat vain vainojen alkaneen.

Se on kuitenkin tärkeintä, että puututaan lahkon toimintaan, joko rahallisin sanktion tai jollakin muulla toimilla.

Rangaistusta lahkolle tulee nyt joka päivä, erittäin negatiivisen julkisuuden myötä. Todennäköisesti 'kiikunkaakun' olevat rohkaistuvat ja jättävät lahkon, silläkin uhalla, että 'ystävät' ja lapset tai vanhemmat ryhtyvät mököttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu