Olen miettinyt luterilaisuuden asiaa ja päätynyt vakaasti siihen, että luterilaisuus tarvitsisi vastauskonpuhdistuksen, jolla uskonnosta poistettaisiin kaikki Lutherin opin jäänteet ja hänen raskauttavan maineen jättämät painolastit.
Toisin sanoen luterilaisuuden pitäisi unohtaa luterilaisuus ja lahkon pitäisi luopua lahkolaisuudestaan ja siirtyä uudelleen kristinuskoon.
Uskon että se kannattaisi, vaikka yhtäkkiä seurakunnissa ja koko keskushallinnossa ei olisikaan yhtään ainoaa pappia, mutta alkuvaiheessa toimintaa voidaan jatkaa maallikkovoimin ja samalla papiksi aikovat voisivat opiskella ja pätevöityä pappisvihkimystä varten.
Toisin sanoen luterilaisuuden pitäisi unohtaa luterilaisuus ja lahkon pitäisi luopua lahkolaisuudestaan ja siirtyä uudelleen kristinuskoon.
Uskon että se kannattaisi, vaikka yhtäkkiä seurakunnissa ja koko keskushallinnossa ei olisikaan yhtään ainoaa pappia, mutta alkuvaiheessa toimintaa voidaan jatkaa maallikkovoimin ja samalla papiksi aikovat voisivat opiskella ja pätevöityä pappisvihkimystä varten.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä Luterilaisuudesta, eikä vaan Luterilaiset,myös kaikki Kristinuskon lahkot ja kirkot,kaikkien kuulusi tulla yhdeksi ja vain Jumalan sanan täydelliseen oppiin,ilman Ristiriitoja ja oppi kysymyksijä,kun Raamattu antaa aidon ja oikean Jumalan tuntemuksen eikä Kirkkooppi tai joku ihme muokattu oppi,mitä nyky uskonnot julistaa ilman mitään totuutta,jolla pelastus on vain haiku oikeasta! Ari
Alkujaan Kirkko oli yksi ja yhteinen katolinen ja apostolinen, aivan kuten se on uskontunnustuksen mukaan myös oltava. Sitten vähitellen alkoi hajaantuminen, vuonna 1054 Kirkon läntinen osa eli roomalaiskatolinen kirkko lähti omille teilleen ja myöhemmin siitä erkaantuivat niin sanotut protestanttiset liikkeet, joista esimerkiksi luterilainen lahko on jatkanut jo noin viisi sataa vuotta, tosin se on muuntunut opiltaan jatkuvasti, mikä on hyvin tyypillistä kaikille lahkoille.
Pohdittavaa antaa myös se, että 451 erosivat esikalkhedoniset kirkot, jotka eivät olleet latinan- eikä kreikankielisiä, vaan omakielisiä. Kun 1054 erosi kirkon latinalainen ja kreikkalais-slaavilainen osa, silloinkin ero meni kielirajoja pitkin. Jälkeenpäin eroissa korostettiin opillisia seikkoja, mutta nämä olivat enemminkin verukkeita.
Kirkkojen omakin puhetapa oli tämän mukainen, puhuttiin skismasta ei heresiasta. Myöhemmin sitten protestanttisuuden ilmetessä käytettiin jo yleisesti heresia-nimitystä, suomeksi lähinnä "lahko".
Entä mikä asema olisi kristillis-manikealaisilla, markionilaisilla, donatolaisilla, areiolaisilla ja doketistisilla opeilla, näillähän on kannattajia nykyisinkin? Kuuluisivatko hekin kirkkoon vai ei? Veikkaanpa, että yhdistäminen jää ikuiseksi haaveeksi.
Käsittääkseni varsinaiset ekumeniset keskustelut ovat edistyneet näiden esikalkhedonisia tunnustuksia käyttävien kirkkojen kanssa. Joka tapauksessa ne ovat kirkkoja, ei kai kukaan voi kiistää esimerkiksi Koptilaisen eli Etiopian kirkon olemassa oloa.
Näissä kysymyksissä pitää nähdä varsinainen asia, eikä takertua lillukanvarsiin tai tehdä asiaa niin sanotusti tikusta, kuten KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali joskus kommentoi protestanttista teologista ajattelua.
"pitää nähdä asia"
Ihmisen uskonnollisessa ajattelussa kaikilla on henkilökohtaiset mielipiteet, niinkuin kaikessa ajattelussa. Ei ole poliittista puoluetta, jossa vallitsisi vain yksi ajatuskanta. Ihmiset kuuluvat ryhmiin sekä syntyperänsä että yksityisen näkemyksensä vuoksi, mutta missään kristillisessä tai ei-kristillisessä ryhmässä ei ajatella samoin.
Kuvitelma, että olisi joskus ollut YHTENÄINEN kirkko, on pelkkää virvatulta. Ei ole ollut, eikä tule. Loppujen lopuksi ihmisen maailma on toisaalta idiosynkraattinen, toisaalta liittoudutaan, jotta saataisiin joukkovoimaa. Ja tapellaan, aina tapellaan, sillä ihminen on osa luontoa, jonka perusominaisuus on kilpailu ja jatkuva tappelu. Mitään ei ole tehtävissä.
Näittekö te sanoissa "pitää nähdä asia" vaatimuksen, että kaikilla pitäisi olla vain yksi ja sama näkemys. Tietenkin jokainen ymmärtää lukemansa aina omista lähtökohdistaan.
Kuitenkaan Kirkon perinteessä yksityisten maallikoiden ajatuksilla ja henkilökohtaisilla mielipiteillä ei ole ollut paljon kiinnostavuutta, mutta Kirkon suurilla opettajilla ja viisailla ajattelijoillakin on omia korostuksia, jotka eroavat toisistaan. Silti heidän näkemyksensä kuuluvat Kirkon perinteeseen, joka on kulkenut Kirkon elämässä mukana jo jopa ensimmäisiltä vuosisadoilta asti.
Lillukanvarsilla tässä yhteydessä tarkoitetaan kaikenlaisia saarnamiehiä, joiden ympärille on kertynyt jopa oma lauma seuraajia omaksi lahkokseen. Heidän opillinen saivartelunsa saattaa perustua muutamiin asiayhteydestään erotettuihin lauseisiin, joiden merkityskin saattaa olla sitten melkoisesti väärin käsitetty. Erilaiset vitoslaisuudet, lestadiolaisuudet, korpelalaisuudet, surevaisuudet ja mitä niitä nyt onkaan, ovat kuitenkin protestanttien arkipäivää tässäkin maassa.
Niissä ihminen ohjataan seuraamaan vain tyhjänpäiväisyyttä.
Kylllähän siellä ainakin luterilaisessa kirkossa on menossa uskonpuhdistus. Kirkkoa puhdistetaan uskosta. Tilalle on toki tulossa muuta, kuten new agea, ateismia, agnostisismia, hindulaisuutta etc.
Että eiköhän se tuo luterilainen haara pian lakkaa olemasta ainakin Suomessa.