Oikean ja väärän raja kadonnut ?

Esko H.

Mihin on väärän ja oikean välinen raja kadonnut, eikö kukaan enää tiedosta missä se kulkee ja miksi se yleensä on olemassa. Eikös se olekin niin että, kaikki mikä on sen rajan oikealla (hyvällä) puolella on hyväksyttävää, eli ei mitään pahaa eikä väärää sisältävää. Kun taas kaikki mikä on sen rajan ulkopuolella, on väärää puolta, eli kaikkea pahaa ja väärää hyväksyvää / sallivaa, joitakin pieniä poikkeamia lukuun ottamatta, noin pinnallisesti katsottuna. Mutta kuitenkin kaikki mikä on, sille pahan puolen perustukselle rakennettu on pohjimmiltaan väärän varaan rakentamista ja toimimista, ja silloin vaarallista, kaiken pahan perimmiltään hyväksyvää, silloin myöskin niiden raskaat ja kalliit seuraamukset. Niin kuin tässä Jumalan kieltävässä maailmassa, kaikissa nykyisissä valtakunnissa asiantila tänäkin päivänä on. Eli kaikki rakennettu väärän ja oikean rajan vääryyden puolen perustukselle, ns. hiekalle, ei lujalle, totuuden kallio perustalle.

Ja varmaankin sen tähden kun ihmiset ei tunne, ja näyttää etteivät halua edes tulla tuntemaan tuota oikean ja väärän rajaa, eli totuutta, jonka sisäpuolella ei voi olla mitään väärää eikä pahaa.
Kaikki mikä on totuuden ulkopuolella on väärää, ja on laittomuutta, joka taas tarkoittaa rikollisuutta lainmukaisuutta vastaan, eli kaikkea oikeaa ja hyvää, totuuteen perustuvaa vastaan, ja on silloin myös tuhoamista ja turmelemista ja näin ollen tuomittavaa.
Miksi sitten kukaan ei välitä, eikä pelkää noita hirmuisia tuomioita, joita koko ajan eripuolilla maailmaa ja myös monella eritavalla, koko ajan tapahtuu ? Päivittäin niistä saamme tiedostusvälineidemme kautta kuulla ja nähdä. Hirveitä ovat !

Eikö nyt kenenkään mieleen tule kysyä itseltään eikä muiltakaan, miksi niitä tapahtuu, mikä niiden tarkoitus ja sanoma on, ja mitä niiden pitäisi opettaa ja mistä muistuttaa, sekä minkälaisiin ja mihin perustuviin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä ja miksi. Kyllähän kaikki mahdolliset asiantuntijat ja muutkin kynnelle kykenevät lähtee auttamaan pienemmissäkin katastrofitilanteissa ja selvittelemään syitä, mistä johtui ja mitä pitäisi alkaa tekemään ettei toistuisi.

Kuitenkaan tässä kaikkein suurimmassa mahdollisessa katastrofissa joka koskee koko ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa, tämän, joka on koko ajan yhtä katastrofia, valtaavaa onnettomuutta ja onnettomuuksia peräjälkeen päivästä toiseen, vuodesta vuoteen, sukupolvesta toiseen. Kukaan ei kuitenkaan ole kiinnostunut näiden kaikkein hirvittävimpien asioiden takia toimenpiteisiin, eikä millään tavalla edes kyselemään miksi ja mistä johtuvat, ja mitä pitäisi alkaa tekemään että loppuisivat. Suurimman osan vain sanoessa ei tässä mitään tarvitse tehdä nautitaan vain tästä vähästä hyvästä jota vielä on jäljellä. Vaikka kaikkien jo pitäisi nähdä, että sekin on loppumaisillaan. Ja juuri tuon välinpitämättömyyden tähden.

On vähän kuin autolla ajo, vaikka näkee että bensa on loppumassa, sanotaan vain ettei se mitään, ajetaan ja iloitaan vaan tästä matkanteosta, ja ajetaan kaikkien bensa-asemien ohi, ja sitten hupsis, miksi auto ei enää kulje miksi sen nyt piti sammua, tänne pimeälle tielle, ja vielä näin kylmällä pakkasella, ja näin ollaan katastrofissa ja palellutaan, osan jopa henkensä menettäen. Näin tämän päivän ihmiset näyttää ajattelevan, onko viisaasti ? Näin jopa useimmat Kristityiksi tunnustautuvatkin !

Herran Kristuksen Jeesuksen nimessä herätykseksi / keskustelun aiheeksi ja toimenpiteisiin ryhtymiseksi, muistuttaen, Esko H.

1

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lauha

      Olen usein miettinyt samaa. Järkeviä johtopäätöksiä olet tehnyt. Ehkä meille mormoneille on siunaantunut tavallista parempi kyky käsitellä vaikeitakin asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe