PARANNUSTA uskonnollisuudesta on paasattu meille umpiuskonnollisille suomalaisille lähinnä uus- ja äärikarismaattisten pirien taholta.
Torontolaisen herätyksen kokenut kandalaispastori tuli kertomaan, kuinka hän ja hänen vaimonsa eivät ole enää vähääkään uskonnollisia. Hengen vapauden koettuaan hänen vaimonsa saattoi heitellä mm. ranskalaiset perunat vieraidensa päälle!
Me jäykkäniskat kuuntelimme Kanadan äijää kateellisina, kaduimme uskonnollisuuttamme ja teimme parannusta ylistysrumpujen paukkuessa. Sen jälkeen lienevät puikulaperunat lennelleet Herran kunniaksi?
Suomalaisen kristityn pitää tehdä parannusta uskonnollisuudesta erityisesti silloin, jos hän kokee kiusausta kysellä rapakon takaa tulevien profeettojen taustoista ja opetuksista. Sellaista kiusallista uteliaisuutta ei vaikuta pelkkä körttitausta, vaan silloin on varmasti liikkeellä itse Uskonnollisuuden henki!
Tuo uskonnollisuuden henki lienee syynä myös siihen, että ihmiset hakeutuvat raamattukouluihin, sillä se henki on ihmeen utelias tutkimaan Raamattua. Ja siinä sen vaara ilmeisesti juuri piileekin, koska hengellisissä kysymyksissä se vetoaa juuri Raamattuun.
Tämä supisuomalainen uskonnollisuuden demoni viihtyy seuroissa. Sillä on vannoutunut musiikkimaku, sillä se laulaa mielellään virsiä ja hengellisiä lauluja. Se myös rakastaa kuunnella syvällisiä raamattutunteja.
Uskonnollisuutta elämästään kitkevä want to be –karismaatikko lankeaa joskus kuuntelemaan tuttua laulua Vain yksin Jeesus Hän mulle riittävi. Sen saa yosin anteeksi, jos jaksaa seuraavassa Kiitä ja kiljahda –kokouksessa toistaa 89 kertaa jaetta Kiitos, kunnia, aamen.
Uskonnollisuuden hengen pahimpia ilmenemismuotoja olivat polvirukoukset, jotka karismaattisuus on tosin onnistunut kitkemään pois lähes tyystin. Rukouksen sijaan ovat yleensäkin tulleet ”Halleluja heilutellen” –jankutukset. Niitä toistaessa ei kukaan ajattele uskonnollisia ajatuksia – eikä tosin paljon muutakaan.
Joskus jäin sattumalta katselemaan Afrikan animisteista kertovaa dokumenttia. He ovat kuulemma syvästi uskonnollisia, mutta siitä huolimatta he hyppivät hervottomasti yläpystyä, soittivat hurmokseen saakka rumpuja ja kiljahtelivat laulujaan ääni käheänä. He tekivät siis uskontoaan harjoittaessaan kaiken sen, mitä meikäläinen oli tehnyt karistaakseen yltään häpeällisen uskonnollisuuden viitan.
He siis pomppivat ja kiljuivat – näin kerrottiin – harjoittaessaan uskontoaan!
Sieluuni hiipi kauhea epäilys: voisiko hurmoksessa lippua liehuttava karkeloitsija olla hänkin uskonnollinen? Entäpä tuo kaula kipeänä kiitosta kiljahteleva parantajaevankelista, joka elehtii kiivaasti kuin tulisilla hiilillä tanssivat Afrikan alkuasukki? Voisiko hänkin olla uskonnollinen?
Entäpä jos – Luoja paratkoon – nuo äärikarismaatikot ovatkin ääriuskonnollisia? Heidän uskontonsa säännöt ovat siinä tapauksessa kaikista tiukimmat, sillä niissä kielletään ehdottomasti kaikki uskonnollisuus! Ja sitä uskonnollista sääntöä noudattaessaan he ovat äärimmäisen tarkkoja.
Torontolaisen herätyksen kokenut kandalaispastori tuli kertomaan, kuinka hän ja hänen vaimonsa eivät ole enää vähääkään uskonnollisia. Hengen vapauden koettuaan hänen vaimonsa saattoi heitellä mm. ranskalaiset perunat vieraidensa päälle!
Me jäykkäniskat kuuntelimme Kanadan äijää kateellisina, kaduimme uskonnollisuuttamme ja teimme parannusta ylistysrumpujen paukkuessa. Sen jälkeen lienevät puikulaperunat lennelleet Herran kunniaksi?
Suomalaisen kristityn pitää tehdä parannusta uskonnollisuudesta erityisesti silloin, jos hän kokee kiusausta kysellä rapakon takaa tulevien profeettojen taustoista ja opetuksista. Sellaista kiusallista uteliaisuutta ei vaikuta pelkkä körttitausta, vaan silloin on varmasti liikkeellä itse Uskonnollisuuden henki!
Tuo uskonnollisuuden henki lienee syynä myös siihen, että ihmiset hakeutuvat raamattukouluihin, sillä se henki on ihmeen utelias tutkimaan Raamattua. Ja siinä sen vaara ilmeisesti juuri piileekin, koska hengellisissä kysymyksissä se vetoaa juuri Raamattuun.
Tämä supisuomalainen uskonnollisuuden demoni viihtyy seuroissa. Sillä on vannoutunut musiikkimaku, sillä se laulaa mielellään virsiä ja hengellisiä lauluja. Se myös rakastaa kuunnella syvällisiä raamattutunteja.
Uskonnollisuutta elämästään kitkevä want to be –karismaatikko lankeaa joskus kuuntelemaan tuttua laulua Vain yksin Jeesus Hän mulle riittävi. Sen saa yosin anteeksi, jos jaksaa seuraavassa Kiitä ja kiljahda –kokouksessa toistaa 89 kertaa jaetta Kiitos, kunnia, aamen.
Uskonnollisuuden hengen pahimpia ilmenemismuotoja olivat polvirukoukset, jotka karismaattisuus on tosin onnistunut kitkemään pois lähes tyystin. Rukouksen sijaan ovat yleensäkin tulleet ”Halleluja heilutellen” –jankutukset. Niitä toistaessa ei kukaan ajattele uskonnollisia ajatuksia – eikä tosin paljon muutakaan.
Joskus jäin sattumalta katselemaan Afrikan animisteista kertovaa dokumenttia. He ovat kuulemma syvästi uskonnollisia, mutta siitä huolimatta he hyppivät hervottomasti yläpystyä, soittivat hurmokseen saakka rumpuja ja kiljahtelivat laulujaan ääni käheänä. He tekivät siis uskontoaan harjoittaessaan kaiken sen, mitä meikäläinen oli tehnyt karistaakseen yltään häpeällisen uskonnollisuuden viitan.
He siis pomppivat ja kiljuivat – näin kerrottiin – harjoittaessaan uskontoaan!
Sieluuni hiipi kauhea epäilys: voisiko hurmoksessa lippua liehuttava karkeloitsija olla hänkin uskonnollinen? Entäpä tuo kaula kipeänä kiitosta kiljahteleva parantajaevankelista, joka elehtii kiivaasti kuin tulisilla hiilillä tanssivat Afrikan alkuasukki? Voisiko hänkin olla uskonnollinen?
Entäpä jos – Luoja paratkoon – nuo äärikarismaatikot ovatkin ääriuskonnollisia? Heidän uskontonsa säännöt ovat siinä tapauksessa kaikista tiukimmat, sillä niissä kielletään ehdottomasti kaikki uskonnollisuus! Ja sitä uskonnollista sääntöä noudattaessaan he ovat äärimmäisen tarkkoja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielisairas = henkilö joka ei ymmärrä faktan ja fiktion eroa.
Uskovainen = henkilö joka ei halua ymmärtää faktan ja fiktion eroa.
Olkinukke tai olkiukko (engl. straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun, jotta toinen joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.[1][2]
Argumentointivirheen perusmalli:[3]
A:lla on mielipide X.
B esittää mielipiteen Y (joka on vääristelty "olkinukkeversio" X:stä)
B hyökkää mielipidettä Y vastaan.
Siispä X:n täytyy olla väärin.