Synti.
Tältäkin palstalta löytyy useita -enemmän tai vähemmän- asiallisia kannanottoja ko. asiaan.
Karkeasti ottaen kristilliset henkilöt uskovat myös syntiin ja muista-kuin-kristityistä löytyvät ne, jotka eivät usko (ja tämähän EI tarkoita, etteikö olisi päinvastasia tapauksia). Tarkoitan 'syntiin uskomisella' kristillisen opin allekirjoittamista ja sehän jakaa synnin seitsemään kuolemansyntiin ja muihin ns. vähäisempiin synteihin. Suuri osa luonnonuskonnoista pitää "syntinä" (vaikkei sana synti olekaan kaikilla käytössä, tässä yhteydessä käytän sanaa synonyyminä väärintekemiselle) vain toisen vahingoittamista -sanan kaikissa merkityksissä. Ja näiden välistä löytyy mielipiteitä lähes rajaton määrä kategorioimatta niitä sen tarkemmin.
Mikä siis on syntiä? Ja kenellä on oikeus määritellä se ja sen olemus?
(Ja jos joku on jo vastaamassa tähän, että oikeus on jonkin jumalan, niin huomautan, että jumalien sanoiksi sanotut asiat ovat ihmisen tulkitsemia, joten viime kädessä vastuu on ihmisen)
Jostain syystä nykyaika ja lähihistoria ovat ovat luokitelleet synniksi sellaisetkin asiat, jotka ennen olivat täysin hyväksyttäviä. Ja yhä useammat asiat näyttävät olevan muuttumassa vääriksi. Eikö enää etsitäkään onnea (mistä kukin omansa saa) vaan pyritään keksimään mahdollisimman paljon kieltoja ja rajoituksia?
En ole hedonisti enkä niinkään tue Spinozan filosofiaa, joten ei voida sanoa, että etsisin pelkästään nautintoja, mutta en etsi myöskään surua ja loputonta kärsimystä.
Ehkä jokainen omatuntonsa mukaan (ja tämä lauselmahan kaatuu siihen, että kaikilla sitä ei ole)...
Tältäkin palstalta löytyy useita -enemmän tai vähemmän- asiallisia kannanottoja ko. asiaan.
Karkeasti ottaen kristilliset henkilöt uskovat myös syntiin ja muista-kuin-kristityistä löytyvät ne, jotka eivät usko (ja tämähän EI tarkoita, etteikö olisi päinvastasia tapauksia). Tarkoitan 'syntiin uskomisella' kristillisen opin allekirjoittamista ja sehän jakaa synnin seitsemään kuolemansyntiin ja muihin ns. vähäisempiin synteihin. Suuri osa luonnonuskonnoista pitää "syntinä" (vaikkei sana synti olekaan kaikilla käytössä, tässä yhteydessä käytän sanaa synonyyminä väärintekemiselle) vain toisen vahingoittamista -sanan kaikissa merkityksissä. Ja näiden välistä löytyy mielipiteitä lähes rajaton määrä kategorioimatta niitä sen tarkemmin.
Mikä siis on syntiä? Ja kenellä on oikeus määritellä se ja sen olemus?
(Ja jos joku on jo vastaamassa tähän, että oikeus on jonkin jumalan, niin huomautan, että jumalien sanoiksi sanotut asiat ovat ihmisen tulkitsemia, joten viime kädessä vastuu on ihmisen)
Jostain syystä nykyaika ja lähihistoria ovat ovat luokitelleet synniksi sellaisetkin asiat, jotka ennen olivat täysin hyväksyttäviä. Ja yhä useammat asiat näyttävät olevan muuttumassa vääriksi. Eikö enää etsitäkään onnea (mistä kukin omansa saa) vaan pyritään keksimään mahdollisimman paljon kieltoja ja rajoituksia?
En ole hedonisti enkä niinkään tue Spinozan filosofiaa, joten ei voida sanoa, että etsisin pelkästään nautintoja, mutta en etsi myöskään surua ja loputonta kärsimystä.
Ehkä jokainen omatuntonsa mukaan (ja tämä lauselmahan kaatuu siihen, että kaikilla sitä ei ole)...
Vastaukset 7
Vanhimmat
kysyt kiertäen elämän tarkoitusta =)
ihmisen ruumis on vaan kuori sieluttomalle ajattelulle...
elämällä ei oo tarkotusta...
kuljet kunnes kuolet...
ja kuolema ei oo siirtymistä uuteen elämään...
tähän olemassaoloon on vaan tahtonu ajan kanssa tottua, joten olemassaolemattomuutta ei voi käsittää ;)
raamattu on kirja... kasa sivuja ja tekstiä aseteltuna oikeeseen järestykseen... uskomatonta miten niin typerän kirjan kansantaruihin voi joku tosissaan uskoo...
muutama hyvä alku (melkein) toimivalle oikeusjärestelmälle siinä toki on...
silmä silmästä, jne =)
raamatun (vanhan testamentin) " oikeiden oppien" mukaan nirri pois kaikilta jotka toisiaan loukkaavat =/
elämä on... typerää...
raamattu... typerämpi... =)
Jotenkin en vain näe kysyneeni elämän tarkoitusta (ehkä sivunneeni sitä, toki), mutta olemassaolemattomuus on yksi kuolemanjälkeinen vaihtoehto siinä missä moni muukin.
Kysymykseni synnistä ei suoranaisesti liittynyt raamattuunkaan, vaan pikemminkin nykyajan yleiseen käsitykseen synnistä -siitä mikä on pahaa ja väärin. Ja kääntäen: Mikä on hyvää ja oikein, mihin pitäisi pyrkiä? Miksi joistain aikanaan hyväksytyistä asioista on nyt tullutkin suorastaan "pahuuden ruumiillistumia"?
Elämä itsessään on typerää vain jos haluat nähdä sen sellaisena. Hyvin pitkälle siihen voi vaikuttaa. Joihinkin elämänfilosofioihin kyllä kuuluu "elämä-on-typerää"- TAI "elämä-on-turhaa" -kaneetit, mutta mikä siitä mahtaa tehdä sellaista?
Synti on juutalais-kristillinen käsite ja ainoa mielekäs lähtökohta sen määrittelylle on sen alkuperäinen merkitys. Sitten voidaan verrata siihen, mikä ihmisten käsitys eri aikoina asiasta on ollut.
Juutalais-kristillisen maailmankuvan alussa oli vain Jumala, eikä mikään sitonut Jumalan päätöksiä, vaan Jumalalla on täysi oikeus toimia kuten haluaa. Jos Jumalan olemus olisi paha (sellaisena kuin käsitteen ymmärrämme) mutta hän silti olisi luonut ihmisen, niin maan maisemat voisi muistuttaa kuuta ja koko ihmisen elämä olisi loputonta tuskaa.
Nyt siis Jumala loi maailman hyväksi ja hyvyys tässä tarkoittaa sitä, että se oli Jumalan mielen mukainen. Jumalan olemus on hyvä ja sen kanssa sopusoinnussa oleva on hyvää. Jumalaa siis ei sido toimimaan tietyllä tavalla mikään muu, kuin hänen oma olemuksensa, josta käytämme perustellusti sanaa hyvä (niin kuin sen yleisesti ymmärrämme).
Alussa ihmiseltä ei ollut mitään kielletty, eli ei ollut mitään keinoa rikkoa Jumalaa vastaan, joten kaikki mitä ihminen teki oli ainoastaan hyvää. Koska Jumala näki hyväksi antaa ihmiselle niin suuren vapauden, että ihminen voisi halutessaan toimia jopa Jumalaa itseään vastaan, niin tarvittiin ainakin yksi kielto. Kieltoa noudattamalla ihminen osoittaisi elävänsä Jumalan tahdon mukaisesti ja sitä rikkomalla ihminen nousisi kapinaan Jumalaa vastaan.
Kun Jumala kielsi ihmistä syömästä yhdestä ainoasta puusta, niin se ei tarkoita välttämättä, että puussa tai sen hedelmässä itsessään olisi mitään pahaa, kysymys on periaatteellisempi. Miten ihminen käyttää omaa vapauttaan. Vasta syömällä puun hedelmää ihminen ensimmäisen kerran ymmärsi mitä on tehdä väärin, pahaa, syntiä. Silloin ihminen nousi kapinaan Jumalaa vastaan ja se konkreettinen yhteys, joka ihmisen ja Jumalan välillä oli katkesi.
Myöhemmin Jumalan täytyi asettaa lakeja (Mooseksen aikaan 1500-1200eKr.) suojelemaan elämää ihmisten kovasydämisyyden tähden. Siis siksi, että Jumalasta erilleen joutuneella ihmisellä ei ollut enää mitään kiinnekohtaa hyvän ja pahan välillä, vaan ihmiset toimivat niin kuin huvittaa, itsekkäästi toisia sortaen. Kuvaus on kuin kovia arvoja kannattavasta yhteiskunnasta, jossa ihmiset elävät kuin eläimet tapellen rahasta ja reviiristä ja vain vahvimmat selviää.
Nyt Jumala tarjoaa ihmisille mahdollisuutta tuntea itsensä ja ymmärtää se, mikä on absoluuttisesti oikein ja mikä väärin, koska tämä absoluutin maailmassa voi määritellä vain sen Luoja. Vielä enemmänkin Jumala tarjoaa, mutta siitä on paljon muissa keskusteluissa, joten ohitetaan se.
Tämä on lähtökohta sille, mikä on synnin alkuperäinen määrittely. Kristillisen käsityksen mukaisesti ilman Jumalan tahdon tuntemista ei voida sanoa tänä päivänäkään sitä mikä on Jumalan tahdon mukaista ja siis oikein. Ensin täytyy tietää mikä on oikein ja sitten, sen perusteella nähdään, että se mikä ei ole oikein, on väärin.
Pahuus tai syntisyys ei ole mikään itseisarvo joka saavutetaan jollakin, vaan se on hyvyyden, oikeuden ja rakkauden puuttumista, eri tavoin toimimista kuin nämä edellyttävät.
Nyt löytyy maita, joissa laki voi olla vaikka kaikki se mitä keisari minäkin päivänä sanoo. Se on oikein siinä maassa sen maan lakien mukaan ja toisin toimiminen on rikollista. Euroopassa lailla on kristilliset perinteet ja sen lähtökohta on Jumalan käskyihin sidottu, vaikka tästä on jo jonkin verran luovuttu ja luovutaan yhä edelleen. Silloin kun Jumala koko universumin korkeimpana auktoriteettina hylätään, niin ei ole enää mitään absoluuttista oikeaa ja väärää. Joissain maissa sen määrittää keisari ja jossain kansanedustajat.
Omana mielipiteenäni sanon lopuksi, että ihmisen kuvitelma olla Jumalaa viisaampi on johtanut ainoastaan varoittaviin esimerkkeihin ja on hyvä, että Jumalan laki on vieläkin myös maallisen lainsäädännön taustalla Euroopassa. Muuten mikään ei ole oikein tai väärin.
Ensin täytynee kiittää asiallisesta ja valaisevasta kannanotosta. :)
Sitten tekstiin:
Koska synti kerran on juutalais-kristillinen käsite, niin entäpä ne, jotka eivät kannata kristinuskoa (muodossa tai toisessa) laisinkaan. Heillä on varmasti (kuten jokaisella ihmisellä) käsitys oikeasta ja väärästä. Tai ehkäpä he seuraavat oman Jumalansa/ Jumalattarensa ohjeita. Mikä tekee yhdestä säännöstä paremman kuin toinen (vrt. anteeksianto -- silmä silmästä, hammas hampaasta), vai tekeekö mikään?
Tarkoituksenani ei ole missään nimessä saivarrella, vaan pohtia mm. sitä, että jos joku ei usko kristilliseen maailmankuvaan -eikä siis syntiin sellaisena kuin se on näissä keskusteluissa esitetty- niin onko 'synnistä saarnaamisessa' ajatusta?
Otetaanpa esimerkiksi tämä pieni marginaaliryhmä kristittyjä (yleensä iäkkäämpiä naisihmisiä), jotka ovat katsoneet asiakseen kulkea ympäriinsä kaupungilla ja huomautella erilaisista ja erinäisistä asioista kanssaeläjilleen: puhuessaan synnistä ei-kristitylle he tietyllä tavalla puhuvat asiasta jota toisella ei ole olemassa.
Tietysti hyvä ja paha, oikea ja väärä ovat olemassa -tai ainakin niiden näkyvät vaikutukset teoissa-, mutta synti käsitteellisenä jää pois.
Ymmärrän käsitteesi "sellaisena kuin me sen ymmärrämme", mutta voidaanko sanoa meidän kaikkien ymmärtävän samalla tavalla? Palaan jälleen kristilliseen ja ei-kristilliseen: Jos kristitty noudattaa kymmentä käskyä (esimerkkinä) läpi elämänsä, muut kristityt voivat sanoa hänen eläneen hyvin. Mutta entä henkilö, jolla arvot ovat kristillisistä poikkeavat -en tarkoita kuitenkaan vastakkaisia? Hän ei välttämättä sanoisikaan ensin mainitsemani kristityn eläneen hyvin ja päinvastoin.
Ja vielä absoluuttisesta: Omana mielipiteenäni sanon, ettei mitään universaalisti absoluuttista ole (tämän takia en puuttunut keskustelun siihen haaraan), on vain jokaisen henkilökohtainen absoluuttinen -totuus, oikea, väärä jne.- ja niiden väliset ristiriidat.
Ok. Jos otetaan lähtökohdaksi se, että käsitys elävästä Jumalasta, joka määrittäisi jo luomistyössään suuntaa sille mikä on hyvää ja mikä väärin, hylätään kokonaan ja otetaan arvopohjaksi nykyisin yleinen naturalistinen maailmankatsomus evoluutioteorioineen. Silloin ei ole mieltä puhua synnistä, vaan hyvästä ja pahasta ja siitä mihin ne käsitteet perustuvat.
Silloinhan meidän käsityksemme oikeasta ja väärästä ovat yleisellä tasolla opittuja. Se tulee kulttuurista ja siitä arvoperustasta, jonka olemme tietoisesti tai alitajuisesti omaksuneet. Professori Matti Leisola kirjoitti äskettäin tästä aiheesta ja huomautti siitä arvomaailmasta jonka olemme evoluutioteorian myötä omaksumassa. Evoluutiobiologi Richard Dawkins kertoo meidän olevan kuin robotteja, jotka on ohjelmoitu säilyttämään ”geeneiksi kutsutut itsekkäät molekyylit”. Leisola huomauttaa kirjoituksessaan myös siitä, että löytyy Nobel –palkittuja tiedemiehiä, jotka pitävät lapsien tappamista oikeutettuna, jos lapsilla havaitaan ”virheitä”.
Samoilla perusteilla voisi kysyä, miksi esimerkiksi ihmissyönti olisi väärin, tai miten yleensä mikään voisi olla väärin. Esimerkkejä tällaisesta keskustelusta on olemassa runsaasti esimerkiksi eutanasian eettisistä perusteista käytävässä keskustelussa. Ottaessaan kantaa etiikan arvopohjaan Leisola muistuttaa mm. Thornhillin ja Palmerin kohukirjasta, joka pitää raiskausta luonnollisena evoluution tuottamana tapahtumana ja Leisola muistuttaa näiden filosofien ja biologien logiikan olevan paljon johdonmukaisempaa kuin niiden, jotka tuomitsevat heitä.
Ilman käsitystä Jumalasta, joka määrittää oikean ja väärän, ei ole mitään mikä sen tekisi, paitsi jokin kulttuurillinen arvoperusta. Nykyisin arvoperusta on menossa kohti naturalistista suuntaa ja evoluutioteorian hyväksyminen vie ihmiseltä oikeuden väittää minkään olevan väärin. Lainsäädäntö seurannee näitä maailmankatsomuksia hieman jälkijunassa, mutta sekin on muuttumassa kun lainsäätäjät omaksuvat nämä uudet arvot.
On turha kuvitella, että ihmisessä itsessään olisi jotain sellaista hyvää, joka estäisi käytännössä lähes kaiken sallimisen suvaitsevaisuuden nimissä silloin kun Jumala on hylätty. Tosin jonkinlainen hyötymisperiaate voi vaikuttaa sen, että heikommassa asemassa olevat saavat elää, kun he ovat tuottavia. Samoin tehtaan omistajalle voi olla taloudellisesti kannattavampaa kieltää työläisiltä toistensa tappaminen, samoin kuin valtiolle voi olla edullista säilyttää jonkin tasoinen lainsuoja veronmaksajilla. Hyötyperiaate sanelee silloin sen, mitä yhteiskunnassa pidetään hyväksyttävänä ja mitä ei, tällainen ajattelu löytyy myös nykyisin satanismista.
Entäpä ihmisen henkilökohtainen arvoperusta? Opitusta voidaan tehdä poikkeuksia. Joku voi pitää jotain asiaa vääränä ja -saman kulttuurin ja arvomaailman omaava- toinen taas merkityksettömänä, ellei jopa oikeana.
Hyötyperiaate tai itsekkyys eivät vain tunnu selittävän tarpeeksi. Vaikka hylkäisikin kristillisen Jumalan ja hänen laatimansa lait ei se tarkoita, etteikö voisi itse päätyä samoihin tai samankaltaisiin sääntöihin (omalta kohdaltaan) toista kautta.
En väitä, että ihmisessä olisi "jotain sellaista hyvää", mutta en myöskään allekirjoittaisi, ettäkö hänessä olisi pahaakaan. Jossain määrin ainakin tulisi Tekojen määrittää ihmisen olemus -yksilökohtaisesti.
Ja ajatuksenani oli muun muassa synnin käsitteen käsitteleminen. Myös sekin missä tilanteissa synnin tekemisestä voidaan puhua. Jos 'synnin tekeminen' ei ole suoraan 'pahan tekemistä' tai 'väärän tekemistä' (jättäen nyt huomiotta kuka oikean ja väärän määrittelee ja ottaen lukuun tämän hetken yleisesti vallalla olevan "niinkuin me sen ymmärrämme"), niin voitaisiin ehkä sanoa sen olevan tietyn ryhmän sääntöjen rikkomista. Tämä ryhmä -kristityt- kuitenkin käsittääkseni uskovat pitkälti heidän Jumalansa tuomiovaltaan ja myös siihen, että vain Hänellä on oikeus tuomita (käytännössä hyvin usein näkee osoittavan sormen ja suun, joka sanoo: "Tuo on väärin. Tuo on syntiä."). Tietyllä tavalla tästä seuraa se päätelmä, että kristittyjen suvaitsevuuden tulisi mennä kaikkein pisimmälle, koska he jättävät asian Jumalansa haltuun.
Eroaako naturalistisen suvaitsevaisuus lopultakaan suvaitsevaisuudesta, jota kristityn 'pitäisi' -tietyn näkökulman mukaan- noudattaa(?)
Jos emme voikaan määritellä pahaa tai hyvää kuin tapaus- ja yksilökohtaisesti, emmekä voi yleistää jonkin teon olevan _aina_ väärä (tulkinta) -niin silti kyseenalaistan ajatuksen, että se johtaisi kaiken hyväksymiseen suvaitsevaisuuteen vedoten. Ihmisellä on kyky ajatella, jotkut heistä jopa käyttävät sitä.
Jokaisella on "se viimeinen pisara" -toisilla ennemmin, toisilla myöhemmin -joillakin ei vielä vastaan tullut. Samoin voidaan ajatella, että jonkin asian kohdalla tulee raja vastaan ja todetaan: Ei enää.
Ihmisen arvoperusta kyllä muuttuukin, edellinen sukupolvi ei olisi hyväksynyt aborttia, koska se on alkavan ihmiselämän tuhoamista mutta siinäkin tullaan jälleen historiasta omaksuttuun kristilliseen käsitykseen ihmiselämän arvokkuudesta. Intiassa ja Kiinassa, jossa tämä kristillinen perinne puuttuu, ei syntyneidenkään lasten surmaaminen ole ollut kovin paha teko. Muutoksen siellä on aiheuttanut länsimaiden painostus ja jälleen taustalla kristilliset arvot.
Hyötyperiaate selittää aika paljon tilannetta esimerkiksi mainittujen maiden kohdalla. Ihmisoikeuksista puhutaan paljon, samoin eläinten oikeuksista, mutta jälleen – humanisminkin taustalla on kristillinen arvoperusta, joka on muuttunut jälkikristilliseksi, eli uskonnon vaikutus jätetään nykyisin huomiotta vaikka se on kuitenkin kulttuurisen oikeudentajun takana.
Ihmisessä olevaa jonkinlaista suuntaa antavaa oikeudentajua on helppo selittää luomisen pohjalta, sitä että ihmiseen voi vedota osoittamalla jonkin olevan hyvää ja siksi oikein. Evoluution maailmankuvan pohjalta luulisin selityksen tulevan siitä, että lapset, jotka eivät ole rakentuneet psykologisesti niin, että haluaisivat omaksua vanhempien arvot, ovat luonnonvalinnan kautta kuolleet sukupuuttoon.
Synti on kristillinen käsite ja siihen liittyy juuri se, mikä on Jumalan elämää suojelevan luomistyön mukaista ja mikä sitä tuhoavaa. Kristityn pitäisikin olla suvaitseva, mutta suvaitseminen ei tarkoita syntiin kannustamista tai sen hyväksymistä, vaan ihmisen hyväksymistä hänen vääristä valinnoistaan huolimatta sen ihmisarvon perusteella, joka jokaisella Jumalan luomalla ihmisellä on. Suvaitseminen on eri mieltä olevan sietämistä ja hyväksymistä ihmisenä, ei hänen tekojensa oikeaksi ja hyväksi julistamista.
Naturalistinen suvaitsevaisuus perustuu siihen, ettei kenelläkään ole oikeutta väittää jotain asiaa oikeammaksi tai ”hyvemmäksi” kuin toista. Siksi naturalistinen maailmankuva johtaa loogisesti siihen, ettei ketään voida tuomita hänen toimintansa perusteella, koska ei voida mitenkään osoittaa että jokin toinen toimintamalli olisi parempi. Elämää tuhoava toiminta ja sitä suojeleva toiminta eivät ole perustellusti parempia tai huonompia vaihtoehtoja naturalistisen käsityksen mukaan. Nietzschen tai Hitlerin ajatukset voisivat siis tältä pohjalta olla yhtä perusteltuja kuin muutkin.
Aina tulee jokin raja vastaan tai jostain syystä tapahtuva kulttuurin muutos mutta jälleen tullaan kysymykseen mikä ne vaikuttaa. Kristityllä on siihen oma näkemyksensä ja materialistilla omansa, kristittynä väitän ettei muutoksia pysty ainoastaan materialistisista lähtökohdista selittämään. Tasa-arvon käsite on yksi näennäisen uskonnoton idea, jolla humanisti voisi perustella kantaansa, mutta siltikin sitä tavataan käytännössä juuri kristillisen kulttuurin piirissä ja sen tausta on Jeesuksen sanoissa ” Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.”
Kristillisen kulttuurin sisältä käsin on aika vaikea löytää jotain sellaista, mikä ei perustuisi kristilliseen maailmankuvaan. Viidakossa eristyksissä elävä heimo voisi olla esimerkkinä mutta sielläkin on omat hyötyperiaatteensa ja kristillisestä näkökulmasta tullaan jälleen asiaan, josta Raamattu kertoo ” Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä”. Eli asiaa selitetään luomisella.