Miksi minun lopetettu kissa ei kummittele!

"Labradorinnoutajani oli 14-vuotias sairastuessaan lonkkatulehdukseen, joka lopulta äityi hoidosta huolimatta niin pahaksi, että koira jouduttiin lopettamaan. Koira oli meillä jo ennen syntymääni, joten siitä tuli tosi läheinen ja rakas.

Viikko koiran lopettamisen jälkeen istuin huoneessani tekemässä läksyjä, kun selkäni takaa alkoi kuulua tassujen rapinaa. Kun katsoin taakseni, ei näkynyt mitään. Hetken kuluttua, kun katsahdin toisen kerran, huomasin, että kaappini ovessa roikkuvan kylpytakkini helma liikkui, niin kuin sitä olisi kiskottu. (koira tykkäsi vetoleikeistä).

Kun lähdin huoneesta, kuulin viereltäni koiran kaulapannan metalliosan kilinää, joka kuului aina, kun se rapsutti itseään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Siihen loppui se siltä erää, mutta muutamaa päivää myöhemmin ollessani tietokoneen ääressä, tunsin märän, ystävällisen kielen nuolaisun kädessäni, vaikka missään ei näkynytkään ketään ja meillä ei ole enää ainoatakaan koiraa.

Ensimmäisessä tapauksessa kanssani kotona oli 9v pikkuveljeni, joka kuitenkin kaiken aikaa katsoi alakerrassa telkkaria, toisessa kokemuksessa olin "yksin".

Noista jutuista tuli tosi onnellinen ja hyvä mieli, eikä pelottanut ollenkaan. Aloin itkeä liikutuksesta, kun tajusin, että Mettahan se siinä kävi moikkaamassa ja kertomassa, että kaikki oli hyvin ja että välittää minusta edelleen. Toivon vielä joskus, että enkelihauvani esiintyy minulle uudestaan(:"

Miksei sitten minun lopetettu kissa kummittele!

4

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En itseasiassa ole koskaan kokenut mitään paranormaalia.

    • Kokeile spiritismiä.
      Meidän äidin äidin talossa on pari "kummittelevaa" ovea, jotka muistuttavat pelottavan paljon sitä siiliön creepypastassa ollutta.
      Ja isän äidin asunnossa tapahtuu myös outoja asioita.
      En tosin varsinaisesti usko mihinkään sellaiseen.
      Vaadin (valta kansalle!) todisteita.
      En kuitenkaan väitä, ettei kummituksia olisi.
      Vaadin (valta kansalle!) siitäkin todisteita.

    • drollauz

      Boniwillidyz on jo darbeegzi baranormaalia ollagzeen baranormaali.

    • Tiedehän ei pysty todistamaan, ettei kummittelua olisi. Tosin, Raipparikaan ei voi todistaa, että hänen kotonaan kummittelisi.

      Oletan kuitenkin nyt, että kummittelee.

      Mutta jos kissat ovat niinkuin siinä "Uinu uinu lemmikkini" -hommassa. Hautaa se intiaanien hautausmaalle ja sinulla olisi ikioma zombikissa...

      Jospa sinä et ole huomannut tai olet luullut kummituskissaa koiraksi??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      410
      1189
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1096
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      785
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      682
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      71
      664
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      59
      628
    Aihe