Suomen kiekkojoukkueessa kankijalkoja

Ja hidaskätisiä. Suomessa luistelutaitoon, nopeuteen elastisuuteen, rytmitykseen ja voimaan ei kiinnitetä pahemmin huomiota.

Suomessa pelataan vain joukkuepeliä ja siinä unohdetaan niitä muita asioita, jotka ovat avaimia menestykseen-myös niissä finaalipeleissä.

Luistelu ja mailankäsittely on suorastaan hankalan ja kankean näköistä monilla jopa maajoukkueessa.

Suomessa junioreissakin on "kaikki pelaa"- Nuori-Suomi-systeemit. Esim. Mikael Granlundkin oppi luistelemaan vasta viime vuoden aikana. Erik Haulan luisteluvoima on esimerkki kovasta juniorityöstä Pohjois-Amerikassa.
650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi hyvä sylvi tosiaan. Narkkaririkollinen Karalahtikin mukana. ...Ainoa mitä SE voi saada aikaiseksi, on tuhota jonkun pelaajan ura telomalla invalidiksi.

Äänestä
  • Joo, itsekin olen ihmetellyt sitä armoa, jota Karalahti on saanut maajoukkueeseen valituksi tullessaan vieläkin 39-vuotiaana.

    Kuvastaa suomen jääkiekon tasoa sekä huonoja valintoja. Ei maajoukkuetta pitäisi valita kapealla roolitusnäöllä. kaikki lähtee liikkuvuudesta, jonka kautta peliä pystytään pelaamaan niin puolustuksessa kuin hyökkäyspäässä.

    Äänestä

Asia Kanki kuin Kaikkonen. Kanki sanoi Kani Kaikkonen. Laitetaan Kangeksi. I'm sosorry : /). I'm so fucking sorry, pihvi kuin pihvi sen jälkeen. Tää On sit jo ylimääräinen lähetys ( By: the putjkiradio).

Äänestä

Mielestäni Leijonat kaipaavat terävää kahden suunnan sentteriä. Luihusesta olisi voitu napata esim. isänsä jalanjälkiä kulkeva Draco Malfoy, ei ole tietenkään kurinalaisimmasta päästä, mutta hänen luudassaan riittää vauhtia.. Tuo Harry Potterin poissa olon huomasi jo ensimmäisessä erässä vaikka huhtala koitti hänen saappaisiinsa astua. Puolustus vaatii jalkoja, mutta myös kokoa siksi ihmettelen Erkan valintoja, nimittäin yksikään puolustajista ei osaa saivartelijan mukaan edes suojeliusloitsua. Hyvä asia on leijonien kannalta, että muutkin joukkueet eivät saaneet kaikkia haluamiaan pelaajia kasaan. Esim. Ryhmyä ei ole saatu vieläkään pois Valedron Tompan nenästä ja siksipä tämän kauden pistenikkari jää pois kisoista. Eräs palstaveli itkeskelee täällä miksi "vanha" Karalahti valittiin mukaan. Kuulkaas nyt kaikki, Jerehän on ihan poika vielä..
Esim. Latvian joukkueessa tänään viiletti 144v. täyttänyt veijari: Albus Percival Wulfrig Brian Dumbledore, eikä hän iästään huolimatta jäänyt muiden varjoon vaan napsi 2 syöttöä seljasauvaansa käyttämättä.. Albuksen vasen käsi ei ollut parhaimmassa tikissä hirnyrkkien metsästysreissujen jäljiltä. Pihlikseltä olisin toivonut mukaan muutamaa nimeä.. Camillan viekkautta olisi tarvittu tänäänkin ylivoimassa. Jatkossa viisikkopelaaminen pitää olla yhtä tiivistä, kuin Kentsun ja Aamun parisuhde! "Poliisia" leijona nippu tarvitsisi vaikka kaksin kappalein siksi Tuomo ja Antti olisivat ansainneet paikan pelaavasta kokoonpanosta. Hämmentäjiä olisin laittanut Leksan lisäksi muutaman lisää. Kuten esimerkiksi Rampen ja Sergein. Heitäkään ei Erkka edes harkinnut koska valmentajan mukaan hiton rumia nahkarotseja ei joukkueessa suvaita. Hyvän ystäväni Sarumanin sanoin: meillä örkit pelaa!

Äänestä

Niin Gandalf, ymmärrän meillä ollu kans vähän samantapanen ongelma tuolla konnussa, kun Frodo ja Sam kävivät varastamassa sarumanin mahtisormuksen, tuon seurauksena kontua riivaavat nyt mordorista tulleet kuoleman varjelukset. Ja mitä kiekkoon tulee on Malfoyt ja Kentsut pelkkää jauhelihaa. Toisinaan jos oikeasti ruvetaan pohtimaan potentiaalisia pelaajahankintoja, ei kannata juuri näiden edellisten palstaveljien neuvoista välittää, vaan keskittyä oleelliseen. viime vuonna Lentävän Hollantilaisen miehistössä purjehtineet Anck Su Namun ja Imhotep nakuttivat viime kaudella oivat tehot pitämällä Interceptorin ja Mustan Helenan takanaan Tortugan purjehduksen MM-kisoissa. Ja jos vielä haluaa nostaa nimiä esille, ei voi olla mainitsematta yhtä Sparta Mahan ykköstykeistä, karismaattinen melkein päätön Nick toi rohkelikon tupaan työnteon standardia ja puolukkahilloa

Äänestä

Älä nyt hyvä mies kritisoi mitään, Kummola voi haastaa sinut kohta niskoittelusta oikeuteen ;).

Et sanonut paljon mutta asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelin Näkijä kirjoitti:

Ja hidaskätisiä. Suomessa luistelutaitoon, nopeuteen elastisuuteen, rytmitykseen ja voimaan ei kiinnitetä pahemmin huomiota.

Suomessa pelataan vain joukkuepeliä ja siinä unohdetaan niitä muita asioita, jotka ovat avaimia menestykseen-myös niissä finaalipeleissä.

Luistelu ja mailankäsittely on suorastaan hankalan ja kankean näköistä monilla jopa maajoukkueessa.

Suomessa junioreissakin on "kaikki pelaa"- Nuori-Suomi-systeemit. Esim. Mikael Granlundkin oppi luistelemaan vasta viime vuoden aikana. Erik Haulan luisteluvoima on esimerkki kovasta juniorityöstä Pohjois-Amerikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu