Miksei Halosta ole haastateltu Jutan putoamisesta?

Ainahan siltä ensimmäisenä kysytään mielipidettä joka asiassa? Perin outoa hiljaisuutta.
Onhan se tukenut koko ajan Juttaa valituksi tulemisessa, kuuluisi nyt ottaa kantaa?

Vai onko se taas tovereiden Voitonjuhlissa Venäjällä?
Ja samalla kissanastutuksella...kaksi kärpästä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kissan astutus on tarkkaa puuhaa, jotta osuuko nyt kollin pieni pippeli A vai B rappuun..

Äänestä
  • Lähteeni (en paljasta lähdettäni, olen antanut hänelle lähdesuojan) on aikoinaan paljastanut minulle, että Tasavaltamme Presidentti Tarja Halonen on presidentiksi päästäkseen käyttänyt henkilökohtaista valtaansa ja suhteitaan salatakseen Suomen kansalta ja äänestäjiltä vuoden 2000 ja 2006 presidentinvaaleja silmällä pitäen oman toimintansa SETA:ssa, eli Seksuaalinen Tasavertaisuus Ry:ssä. Halonen on ollut SETAn puheenjohtaja vuosina 1980-81. Halosen puheenjohtaja- aikana SETAn säännöissä oli pykälä, että SETAn puheenjohtajaksi ei voida valita kuin seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva henkilö, siis suomeksi sanottuna joko homoseksuaali tai lesbo.

    Lähteeni mukaan presidenttiehdokas Halonen painosti SETAa muuttamaan säännöksiään jälkikäteen sellaiseksi, että SETAn puheenjohtajaksi voidaan valita myös muukin kuin seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva henkilö. Tämä muutos tehtiinkin Halosen vaatimuksesta SETAN säännöksiin hieman ennen presidentin vaaleja 2000, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tämä vaatimus oli voimassa vielä 1980-81, jolloin Halonen toimi SETAn puheenjohtajana.

    Tällä salailutoiminnalla oli ratkaiseva osuus Halosen valitsemiseksi presidentiksi. Mikäli äänestäjät olisivat saaneet tietää presidenttiehdokas Tarja Halosesta tämän hyvinkin tärkeän henkilökohtaisen luonteenpiirteen, sekä sen salailuyrityksen, Tarja Halosesta ei olisi tullut maahamme presidenttiä. Kyse on tietoisesta asioiden salaamisesta ja virallisten rekisteriyhdistysten papereiden asiasisältöjen muokkaamisesta jälkikäteen oman edun tavoittelemiseksi. Halosen tapauksessa Suomen korkeimpaan poliittiseen asemaan pääsemiseksi, eli Tasavallan Presidentiksi.

    Presidentin kanslian sivuilla esitellään Halosen elämänkerta mainitsematta, että Halonen toimi aiemmin SETA ry:n puheenjohtajana. SETAn toimintaan Halonen osallistui aktiivisesti jo 1970-luvulla. Lisäksi Halonen on ollut jäsenenä kansainvälisessä International Lesbian and Gay Associationissa (IGLA). Halosen tultua valituksi Presidentiksi SETA poisti kotisivuiltaan kaikki maininnat puheenjohtaja Haloseen. Nämä poistokehoitukset tulivat lähteeni mukaan suoraan Presidentin kansliasta.

    Jokainen saa luonnollisesti olla Suomessa vapaasti homoseksuaali tai lesbo. Nykyinen laki ei enää onneksi erottele eikä kriminalisoi heitä Suomessa. Mutta silloin kun pyritään tietoisesti salailemaan ja antamaan itsestä väärä kuva ja vielä muuttelemaan jälkikäteen asiaan liittyviä tietoja, jotka vaikuttavat muun muassa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ja siihen, kuka lopulta tulee Suomen Tasavallan presidentiksi, pitäisi toimintatavat olla toisenlaiset.

    Presidentti Tarja Halonen on käytännön esimerkki myös siitä, kuinka otetaan vastaan lahjuksen kaltaisia etuuksia siitä kiinni jäämättä. Lähteeni on paljastanut minulle Presidentti Halosen ja hänen puolisonsa Pertti Arajärven viettämät pääsiäislomat suomalaisen vakuutusyhtiön luksusmökillä. Sattumalta Presidentin puoliso Pentti Arajärvi teki samaan aikaan virallisia selvityksiä ministeriöön vakuutusyhtiöiden asemasta (Pentti Arajärvi:selvitys Eläketurvakeskuksen asemasta STM0066:00/2006)."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halonen kadoksissa kirjoitti:

Ainahan siltä ensimmäisenä kysytään mielipidettä joka asiassa? Perin outoa hiljaisuutta.
Onhan se tukenut koko ajan Juttaa valituksi tulemisessa, kuuluisi nyt ottaa kantaa?

Vai onko se taas tovereiden Voitonjuhlissa Venäjällä?
Ja samalla kissanastutuksella...kaksi kärpästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu