Taivaallisen kaunis euroviisu

Minun mielestäni euroviisujen voittaja on taivaallisen kaunis ja komea ilmestys .
He jotka vihaavat "ilmestystä" niin uskon että he osoittavat vain tunteitaan syvältä sisältään joita ei osaa käsitellä, osoittavat oman pelkonsa rakastua ja vihalla pitää sitä erossa muiden mielipiteiden suojalta, sillä viha on hyvin lähellä rakkautta . Pelkoa ihastua sekä ihastuksen peittelyä kiukkuilulla .
Mutta silti niin paljastavaa koko ihmisen ihmismäinen käytös .
JA VENÄLÄISET HOI! Kyllä kullia tarjoillaan mielellään suuhun kuin suuhun, mutta kun omaan suuhun on kullin suunta niin säikähdetään, silti jatelln ohella että naisten väliset pimpsan nuolemiset on ok kuitenkin ja oikein suvaittavaa.

Tänään näin taas terapeuttini johtavan psykologin , vanhempi mies minua ja parta ajeltuna ihan kliiniksi joka kerta hoikka ja hieman ehkä itseni näköinen jos olisin hiukkasen vanhempi. Tänään sanoin vielä ennen pois lähtöä että sellainen kriisi itseni kanssa, kun en jaksaisi aina ajella partaa ja viiksiä, että kai jotain vanhenemisen pelkoa ja totuuden peittelyä epätodellisilla vempaimilla (ja hän tokaisi naamavaluen niin mm), lähtiessä ajattelin että empä taida enää she-ivailla itse (ainakin jos euroviisuvoittajalta näyttäisi) ;) heh .
Hokasin hiljaa mielessäni että: "psykiatrinihan käy läpi samoja identiteetti ongelmia kuin minäki" , ja sekös alkoi naurattamaan kun ovesta lähdin pois .
Mietin että varmasti joko tajusi että tajusin myös hänen parta ongelman kun tarkkasilmäisenä huomasin kliinisenajellunsileän naaman hieman valahtavan (viehättävänä miehenä kun olen häntä aina hiukan pitänyt) TAI sitten hän katsoi että mikähän tuota hullua nyt alkoi hymyilyttämään kun just ennen lähtöä tokaisin niistä parta hommista ja toivottelin taivaallista päivän jatkoa jolloin alkoi hymyilyni .
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Onsevainniin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu