Olen ollut uskossa koko ikäni. Samoin olen myös koko ikäni tiennyt olevani biseksuaalinen ja hyväksynyt tämän piirteen itsessäni täysin. Minulla on myös monia eri seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ystäviä, jotka myös hyväksyn täysin. En ole aiemmin havainnut minkäänlaista ristiriitaa tässä asiassa. Viime aikoina minulta on kuitenkin mennyt täysin maku kaikesta yhteisöllisyydestä mitä uskonnon harjoittamiseen kuuluu, kun tuntuu että suurin osa "aktiivikristityistä" vastustaa seksuaalivähemmistöjä, ja täten eivät hyväksyisi minuakaan jos tietäisivät suuntautumisestani. Toki heillä saa olla mielipiteensä, mutta ihan suoraan sanottuna en kyllä halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät minua hyväksy. Mikä neuvoksi?
Yhteisöllisyydestä meni maku
Susihukankorento
951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä valitsin avoimuuden ja yritin asiatiedolla saattaa asenteita muuttumaan. Kaksi "kristillistä" yhteisöä heitti ulos, kolmas hyväksyi.
Minä hyväksyin sen tosiasian ettei kirkko hyväksy minua.
Kun sen lopulta tajusin ja uskon, niin etsin itselleni uuden yhteisön. SPR ja kuorolaulu, sekä erosin kirkosta. Samalla allekirjoitin aloitteen 707.
Kirkon tarina lähimmäisenrakkaudesta on kaunis, mutta kirkko ei itse sitä noudata. Miksi tukisin sellaista saati olisin osa sitä? Maailmassa on niin paljon hyviäkin järjestöjä, joissa voi olla hyvillä mielin, eikä ketään syrjitä seksuaalisuuden takia. Valitsin mieluummin aidosti paljon hyvää tekevän järjestön itselleni. Ja etenkin sellaisen jossa ei tehdä pahaa läheskään niin paljon kuin kirkon piirissä.
Prosessini kesti kaksi vuotta. Nyt olen taas onnellinen. Ehkä onnellisempikin kuin aikaisemmin.
No niin, sinä haluat rakkautta ja hyväntekeväisyyttä. Moni muukin haluaa.
Mutta oletko itse valmis viemään rakkautta sinne, missä sitä ei ole? Entä oletko halukas antamaan ja jakamaan omasta hyvästäsi kenelle vain?
Kaikkihan sitä rakkautta haluavat saada, vaan kuka sitä jakaisi?
Olen hyvinkin valmis jakamaan rakkauttani. Autan ja tuen viikottain huonompi osaisia tai heikkoja. Sitä voi tehdä vaikka missä järjestössä.
Esimerkiksi kaupunkini apulaispormestarin kanssa ajan lasten asia paikkakunnalla. He eivät juurikaan pysty itse ajamaan asioitaan. Ja täysin ilman palkkkaa. Enkä myöskään kysy koululaisilta, mihin lahkoon, tai muuhun kuuluvat. Riittää kun käyvät koulua paikkakunnallamme.
Jaatko itse rakkauttasi?
"Mikä neuvoksi?"
Elää Jeesuksen opettamalla tavalla.
Sen voi tehdä ilman seurakuntaa ja kirkkoakin. Jopa helpommin monessa tapauksessa.
Jeesuksen opettama tapa on älä tuomitse ja rakasta lähimmäistäsi.
Älä tuomitse, mutta älä myöskään siunaa syntiä.
Rakasta lähimmäistäsi, mutta Jumalaasi yli kaiken.
Mikä nyt sitten on syntiä? Sehän vaihtelee joka vuosikymmen pikkaisen.
Onko siis ohje johon vedotaan liikkuva maali? Sopivasti tulkittavissa jokaisen omien mieltymysten mukaan?