Nykyinen kouluopetus ja vanhempien yleinen mielenkiinnon puute jumaluskoon ovat paljolti saaneet aikaan sen, että 85% nuorista ei usko kristinuskon jumalaan.
Kun kotona ei useinkaan siirretä sitä omaa jumal-uskoa lasten ajatteluun, eikä harjoiteta lasten kanssa tuon uskon mukaisia riittejä, niin ei ne lapset omaksu sitä uskoakaan. Ja hyvä niin.
Koska uskon perusta valetaan jo lapsena, niin se uskoon tulon h-hetki on jo ohi, kun vaikkapa innokas pappi ryntää kouluun pitämään kristillistä aamunavausta. Se ei tehoa enää siinä vaiheessa, kun uskonnollisen ajattelun perusta puuttuu.
Silloin on jo käytännössä aivan sama, vaikka aamunavauksen pitäisi satanisti, erona ehkä se, että sellainen koettaisiin oppilaiden puolelta eksoottisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi plus että rehtori saattaisi pökertyä, ainakin jos olisi kovin uskovainen.
Kun kotona ei useinkaan siirretä sitä omaa jumal-uskoa lasten ajatteluun, eikä harjoiteta lasten kanssa tuon uskon mukaisia riittejä, niin ei ne lapset omaksu sitä uskoakaan. Ja hyvä niin.
Koska uskon perusta valetaan jo lapsena, niin se uskoon tulon h-hetki on jo ohi, kun vaikkapa innokas pappi ryntää kouluun pitämään kristillistä aamunavausta. Se ei tehoa enää siinä vaiheessa, kun uskonnollisen ajattelun perusta puuttuu.
Silloin on jo käytännössä aivan sama, vaikka aamunavauksen pitäisi satanisti, erona ehkä se, että sellainen koettaisiin oppilaiden puolelta eksoottisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi plus että rehtori saattaisi pökertyä, ainakin jos olisi kovin uskovainen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niinpä. Lapsethan on biologisesti ohjelmoituja uskomaan sen, mitä aikuiset niille sanoo. Jos lapselle opetetaan uskonnollisuutta, ottaa se lapsi ne itsestäänselvänä totuutena, ja monilla usk. kasvatuksen saaneilla on aikuisenakin vaikea irtautua uskomusperäisestä ajattelusta. Jos taas uskontoa ei ole lapsena saatu ihmiseen iskostettua, on sitä vaikeampi sisäistää epäilyksettä myöhemminkään. Ja kun tilastoja katsomalla huomaa, että vanhempien usko ei siltikään aina periinny lasten elämään, vaan uskonnollisuudesta tietty osa karsiutuu pois joka sukupolvi, on se aika vääjäämätöntä, että tosi uskovat on kohta vain pieni vähemmistö. Luvuthan paljastaa, että Suoman väestöstä keskimäärin 27% uskoo kristittyjen jumalaan, yli 65-vuotiaista 42% ja nuorimmasta tilastossa huomioidusta polvesta, 15-29-vuotiaista uskoo 15%. Katoavaa kansanperinnettä.
>>>Katoavaa kansanperinnettä
Itse aloin uskoa Jumalaan muutaman vuoden ikäisenä, kun äitini sanoi Jumalan katsovan taivaasta ja rankaisevan, jos teen jotain väärää. Se usko katosi pian, kun taivaalta ei kukaan koskaan rankaissutkaan. Isä ja äiti sitä tekivät.
Sitten rippikoulussa aloin taas uskomaan, koska helwatalla peloteltiin. Mutta myöhemmin sekin usko katosi, kun ei taaskaan mitään näkynyt missään. Aivan sama, vaikka en olisi koskaan kuullut koko kristinuskosta. Yhtä tyhjää sillä saralla olisi ollut; olisi kuullut tai ei.
Sitähän sanotaan, että tyhjästä on paha nyhjäistä, mutta kristinuskossa(kin) on kyse juuri siitä.
Onhan ne samat suuntaukset näkyneet jo silloinkin, mutta tosiasioita voi toki kieltää, itseltään ainakin, yllättävän pitkään. Vaikka onhan kiihkoilijat riesa missä hyvänsä, olen silti varsin tyytyväinen Suomen tilanteeseen, kun koko ajan tulee noita juttua uskonnon vallasta muualla maailmassa. Saudithan taisi onnistua tekemään ateismista rikoksen, ja USAssa teinit vaatii, että homot ei saisi tulla heidän koulutansseihin ja niiden vanhemmat, että ID:a pitäisi opettaa evoluution rinnalla vertailukelpoisena "teoriana", vaikka se ei ole koskaan päässyt lähellekään teorian tieteellistä luokitusta. Heitetäänpä sitaattia loppuun:
"Creationists make it sound like a 'theory' is something you dreamt up after being drunk all night." - Isaac Asimov
Jumaluskoon tuleminen on omasta mielestäni aikuisten keskuudessa pikemminkin hätäkeino kokea turvaa ja arvoa elämässään. Jos esimerkiksi jonkin kriisin keskellä alkaa uskoa esim. kristinuskon jumalaan ja sen kautta pääsee kriisistä myös yli (ihan hyvä niin, totta kai), ennen uskonnon saralla hyvinkin rationaalisesta ihmisestä voi tulla hyvinkin harras kristitty. Järkeen ja varsinaisiin todisteisiin perustuva ajattelu vaihtuu pahan olon välttelyyn ja hyvän olon tavoitteluun ajattelemalla täydellistä rakastavaa taivaan isää, jolloin kyseinen ihminen saattaa myös alkaa nähdä jumaluskon puutteen jonakin pimeänä ja ahdistavana loukkona, ja ateismin ihmisenä, joka ei voi kokea mielekkyyttä, arvokkuutta tai turvallisuutta elämässään.