Täällä puhutaan usein niin hienosti lähimmäisen rakkaudesta, ja vaaditaan sitä muilta, mutta kuinka on oman lähimmäisen rakkauden laita? Perheet voivat huonosti, vanhukset saavat kuolla yksin laitoksiin,lapset ja nuoret masentuvat, työikäiset nääntyvät taakkansa alla. Missä on se lähimmäisen rakkaus, kuinka se näkyy omassa toiminnassasi?
Lähimmäisen rakkaus
rakastanko sittenkään
17250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Verojen kevennys on aiheuttanut tämän rakkauden "puutteen".
Noinkohan, jospa Se on tämä kyltymätön halu saada minulle kaikki ja heti. Eli ihmisten itsekkyys.
Eikös tuo nyt ole sama asia. Veroillahan hyvinvointivaltiota ylläpidetään yhteiseksi hyväksi.
Veronalennukset käytetään paljolti matkailuun joka saastuttaa ja tarpeettomien tavaroiden hankintaan.
Eikös tässäkin asiassa päde kysynnän ja tarjonnan laki. Mille on kysyntää, sitä yhteiskunta tuottaa. Koska me aletaan vaatimaan muutakin kuin ylellisyyttä heikompien kustannuksella.
Teet itse juuri sitä, mistä toisia syyttelet!
Niinpä niin, rakastanko sittenkään. Kyllä tämä kysymys koskee samalla tavalla itseä kuin muitakin. Lähimmäisen rakkaus on sanana ylevä ja hieno, mutta kuinka se näkyy omassa toiminnassani ja elämässäni. Voivatko läheiseni hyvin? Olenko antanut itsestäni heidän hyväkseen kaiken sen, mitä pystyn heidän hyväkseen antamaan? En minä halua ketään syyttää, mutta tätä olisi jokaisen tykönään hyvä miettiä.
Rupea miettimään Jeesusta, niin muu sujuu itsestään.
Niin helppoako se on. Miksi kaikki sitten kielii rakastamisen vaikeudesta. Jopa Paavali, vaikka oli kohdannut Jeesuksen totesi " paha roikkuu minussa kiinni, en tee sitä hyvää jota tahdon, vaan sitä pahaa, jota en tahdo". Pietariltakin Jeesus joutui kysymään kolmesti, "olenko sinulle rakas",vaikka luulisi, että Pietari nyt ainakin rakasti Jeesusta.
Ensin rakastat Jumalaa ja sitten vasta lähimmäistä.
29 Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. 30 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' 31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.12.html
Tai sitten molemmat samaan aikaan. Onko mahdoton toteuttaa?
Hyvä aloitus. Lähimmäisenrakkautta odotetaan ja vaaditaan muilta. Mutta kuinka on oman toiminnan laita?
Sinä kysyt ja pyydät. Entä jos vuorostasi vastaisit ja antaisit? Sinua tarvitaan. Tarkoitan, että meitä jokaista tarvitaan enemmän osoittamaan rakkautta ja myötätuntoa toisiamme kohtaan. Antaessaan myös saa.
Näin on, kyllä jokainen joutuu näiden asioiden eteen vaivaa näkemään. Ei sen lähimmäisen rakastaminen niin itsestään selvää ole kenelläkään. Kyllä sen hyvän tekeminen toiselle vaatii aina enemmän, kun se oma suu on kaikkein lähimpänä niin puheissa kuin teoissakin.
rakastanko sittenkään
Esität hyvän ja kohti käyvän kysymyksen siitä, miten on oman lähimmäisen rakkauden laita. Olen sitä mieltä, että lähimmäisenrakkaus näkyy parhaiten arjen teoissa, kuten mainitsitkin. Itse koen välillä asiasta huonoa omaatuntoa. Parhaani yritän, mutta riittämättömyyden tunne on tuttu. Lähimmäisenrakkauden puheen todeksi eläminen on hyvä tavoite, jossa siinä riittää haastetta yhdeksi eliniäksi.
mono-ohjus
Eiköhän sen lähimmäisen rakkauden pidä olla osa elämää. Se näkyy kaikessa mitä tekee. Se on asettumista toisen asemaan, hänen auttamistaan vaikkei hänestä tykkäisi, se on rinnalla kulkemista, tätä taakan jakamista yhdessä kannettavaksi. Se on myös rakkauden vastaan ottamista ilman että siitä jää velkaa.
Mutta, tämä aihe on niin vaikea, jotta siitä uskaltaa ihan kaikki keskustella. Tabu ja pelättävä asia kenties?
Useinhan se on niin, että kyllä kaikki tietää, mitä sen lähimmäisenrakkauden pitäisi olla, mutta kun se tulee kohti, kun pitäisi ajatella sen omalle kohdalle, miten on itse tehnyt, voiko puhtaalla omallatunnolla sanoa, että on tehnyt kaikkensa.
Niinhän se on moneen muunkin asian kohdalla, missä itsellä on vajausta, sitä muilta vaatii.
Hienoja pyrkimyksiä on helppo heittää muille vaatimuksina.
Ei se ole tietenkään tarkoituskaan, että täällä julkisella foorumilla pitäisi alkaa ruotimaan omia epäonnistumisia esim. lastenkasvatuksessa tai parisuhteen hoidossa ym. mutta hyvä olisi joskus kun vaatimuksia esittää, pysähtyä miettimään, kuinka hyvin siinä on itse onnistunut.
Näin on, rakkaus on vaikea ”laji”. Siinä ei koskaan voi olla täydellinen. Aina huomaa itsessään vajavuuden. Muilta on helpompaa vaatia kuin itseltään? Ei tarvitse kohdata tätä vajavuutta ja keskeneräisyyttä itsessään, joka voi tehdä myös sietämättömän kipeää.
Aivan, ensin on hyvä miettiä, oliko sitä itsekkään niin täydellinen. Sen jälkeen on helpompaa myös rakastaa kun huomaa, että eivät ne muutkaan sen täydellisempiä ole. Olaan yhdessä vajavaisia ja tuetaan toinen toistaan niillä taidoilla ja ominaisuuksilla mitä kukin on lahjaksi saanut.
Jos/kun on rehellinen itselleen on pakko myöntää olevansa puutteellinen myös tässä lajissa, joten keltään muultakaan ei pidä odottaa eikä vaatia täydellisyyttä.
Tämä asenne vapauttaa minusta, itsen ja myös ne muut täydellisyyteen pyrkimisen pakkopullasta tai sellaisen näyttelemiseltä, tiedostaen sen tosiasian että on itsekin sellaiseen kykenemätön.
Parhaansahan voi toki aina yrittää, mutta sekään ei ole 'täydellistä', siinäkin lipsuu - ei vain kertakaikkiaan aina edes huvita 'lähimmäsen rakastaminen'.